Omaa aikaa, kun vauva on vasta pariviikkoinen :D

Eihän se vauva oo vielä ollut kymmentä päivää kotonakaan.

Sitä se on, kun luullaan ettei lapsen tulo muuta mitään.

Minä meni joka viikko itsekseni hetkeksi kävelylle tai kauppaan saamaan happea ja sitä " omaa aikaa" .

Kuittailen sitten myöhemmin, vastaavanlaisessa tilanteessa. Ap.

kun eivät olleet miehensä kanssa ehtineet olla yhdessä!!

Ainakin mua esti se kun pelkäsin että vauva herää ja on nälkäinen. Pulloa ei ottanut eikä vakiintuneita unirytmejä ollut päiväsaikaan kovin varhain. En muista milloin vakiintuivat.

Joopa joo, olipa kauheaa! :)

Tai sitä aikaa, kun lapsi lähtee liikkeelle, ja sitä täytyy ihan oikeasti alkaa vahtimaan. Siitä vasta valitusvirsi syntyykin.

Serkkuni puhui siis siihen tyyliin, kun ei muuta tekisikään kuin olisi neljän seinän sisällä lapsilauman kanssa päivästä, viikosta, kuukaudesta toiseen.

Kun olen itse sanonut että olisi kivaa saada joskus olla ihan vaan yksin, hän mulkoilee alta kulmien ja antaa " hauskoja" vastauksia kuten " kyllä ne viimeistään kaksikymppisinä pois muuttaa" . Ja on siis useaan kertaan arvostellut sitä, että esikoiseni on muutaman tunnin päiväkodissa, eikä edes joka päivä. Vaikka itse siis kaipaakin ihan omaa aikaa jo alle kaksiviikkoisen kotiäitiyden jälkeen. Töihinkin olisi kuulemma ihanaa päästä taas joskus...joo, johan se ehtikin olla sieltä puolitoista kuukautta pois!

Mutta ok, joku ei uskalla, ei siinä mitään.

Oletko varma mitä tuo serkkusi tarkoitti?

Ehkä haluaisi jumppaan, harrastukseen, tai sinne kirjastoon hetkeksi?



Onko siinä pahaa?



T. 4 jonka 3 vee ei ole päivääkään ollut muilla hoidossa kuin omilla vanhemmillaan ja silti molemmilla on myös " omaa aikaa" : )



Älä ap anna vihan ja katkeruuden nousta väliinne turhaan!

ystäväni pientä vauvaa jo toisena päivänä, kun hän oli kotona sairaalasta päästyään. Hän on yksinhuoltaja ja on toinenkin jo kouluikäinen lapsi, ja hänen täytyi hoitaa asioita kaupungilla. Ja hyvin meni, vauva nukkua tuhisi sängylläni sen kahden tunnin ajan, eikä herännyt ennen kun äitinsä tuli hakemaan.



Mielestäni vauvaankaan ei saisi ripustautua niin kuin olen joidenkin nähnyt tekevän. On sekä vauvalle että äidille terveellistä olla edes hetki silloin tällöin erossa toisistaan. Ja varsinkin äidille on terveellistä olla omistamatta lastaan mustasukkaisen intohimoisesi.

Otsikon luettuani ajattelin, että kerrot kuinka paljon sitä omaa aikaa onkaan kun vauva on vasta noin pieni ;)

on aika koomisen kuuloista, kun se tulee pariviikkoisen vauvan äidin suusta, jolla on siis koko ajan ollut myös mies auttamassa (ja mikäli miestä lainkaan tunnen, niin auttaa paljon!). Serkku on jo käynyt yksin kävelyllä (vauva kun ei vielä pääse ulos) ja kaupassa.

ap.

ja karu arki koittaa, voi olla hiukka totuttelemista jos nyt jo noin vaikeeta on

Jos se ei ole äidin omaa aikaa, mikä sitten?

Luulen, että tällaisilla " Saimeilla" (heh) tulee vielä monta yllätystä eteen äitiydessä, jos jo muutaman viikon jälkeen ahdistaa. Pieni vauva on luonnollisestikin täysin riippuvainen äidistään, ja kyllä jokaisen naisen pitäisi se ymmärtää kun alkaa perhettä perustamaan.

Vierailija:

ystäväni pientä vauvaa jo toisena päivänä, kun hän oli kotona sairaalasta päästyään. Hän on yksinhuoltaja ja on toinenkin jo kouluikäinen lapsi, ja hänen täytyi hoitaa asioita kaupungilla. Ja hyvin meni, vauva nukkua tuhisi sängylläni sen kahden tunnin ajan, eikä herännyt ennen kun äitinsä tuli hakemaan.

Mielestäni vauvaankaan ei saisi ripustautua niin kuin olen joidenkin nähnyt tekevän. On sekä vauvalle että äidille terveellistä olla edes hetki silloin tällöin erossa toisistaan. Ja varsinkin äidille on terveellistä olla omistamatta lastaan mustasukkaisen intohimoisesi.

Silloin sitä omaa aikaa olisin kaivannut eniten, se oli jotenkin niin erilaista kuin olin ajatellut. Meillä ei vauvaa voinut jättää isän kanssa juurikaan kahdestaan, kun roikkui päivisin tississä kiinni. Sitten, kun ne rytmit vakiintui ja omat hormoonit tasaantui niin helpotti kummasti ja alkoi se vauva-arkikin maistua.

Kuten siskoni lapsi, systeri ei kehtaa myöntää arjen käyneen liian rankaksi. Ja ennen äidiksi tuloaan morkkasi mua siitä, kun vein lapset kerran kuussa isovanhemmille yöksi, että sain olla ihan vaan itsekseen. Siskon lapsi on nykyään myös isovanhemmilla yötä ainakin kerran pari kuussa. Että näin.

Olet serkkusi sanoista loukkaantunut ja nyt olet vahingoniloinen kun hän on väsynyt ja hämmentynyt vauva-arjesta. Koita kasvaa ihmisenä nyt ja tukea serkkuasi. Ok, hän ei osannnut tukea sinua, mutta voithan sinä olla nyt " parempi" . Eiköstä totta?

Se, että tuskaa tuntematta vie vastasyntyneen tuntikausiksi hoitoon, on kyllä aika outoa, jos siihen ei ole mitään varsinaista syytä.

Tosiaan meidän lapsella ei ollut unirytmejä ja hänellä oli masu usein kipeänä vaikkei koliikkinen ollutkaan, ja siihen halusi avuksi maitoa (tai sitten itki olalla/sylissä ja aiheutti vanhemmille tosi turhautuneen ja avuttoman olon kun ei osannut tehdä mitään). Saattoi nukahtaa ihan " hyvin" ja sitten herätä 10 min päästä itkemään lisää maitoa. Hän siis söi vaan jotain 5 min ja sitten lopetti, nipisti suun kiinni.



Eli ei ollut kyse siitä etten luottaisi isän pärjäämiseen. Nyt meillä on toinen lapsi ja hän on huomattavasti helpompi, malttaa odottaa ruokaa ja hyvin voin jättää 45 minuutiksi isälleen hoitoon, hätätapauksessa voi ottaa vähän pullostakin.



Mutta tämä siis vaan selitykseksi että mikä estää tuoretta äitiä lähtemästä hakemaan omaa aikaa. Lapsia kun on niin erilaisia.



t: 8