Kokoomuskin haluaa romuttaa Ylen toiminnan, tuossa suhteessa PS:n kanssa samoilla linjoilla näköjään
Mitäköhän kokoomuslainen Ylen johto tästä ajattelee?
Kommentit (7)
Vierailija kirjoitti:
Tanskan Ylestä leikattiin suunnilleen saman verran vuonna 2018. Ei ajautunut maa kriisiin tai tullut maailmanloppua. Vertailun vuoksi Ylen budjetti on nyt lähes 600 miljoonaa.
Tanskan yleisradioyhtiö DR irtisanoo noin 400 henkeä ja sulkee useita televisio- ja radiokanavia. Yhtiö kertoo leikkauksista verkkosivuillaan.
Yhtiön mukaan se vähentää televisiokanaviensa määrän kolmeen nykyisestä kuudesta. Samalla suljetaan kolme yhtiön kahdeksasta radiokanavasta.
DR:n mukaan leikkaukset ovat seurausta säästötarpeista. Yhtiön pitää säästää noin 420 miljoonaa Tanskan kruunua eli noin 56 miljoonaa euroa seuraavan kolmen vuoden aikana.
Kokoomus ja PS esittävät n. 150 miljoonan euron leikkauksia Yleen. Tuo on jo todella iso leikkaus. Jonkun 50 miljoonaa euroa vielä ehkä ymmärtäisinkin.
Vierailija kirjoitti:
Tanskan Ylestä leikattiin suunnilleen saman verran vuonna 2018. Ei ajautunut maa kriisiin tai tullut maailmanloppua. Vertailun vuoksi Ylen budjetti on nyt lähes 600 miljoonaa.
Tanskan yleisradioyhtiö DR irtisanoo noin 400 henkeä ja sulkee useita televisio- ja radiokanavia. Yhtiö kertoo leikkauksista verkkosivuillaan.
Yhtiön mukaan se vähentää televisiokanaviensa määrän kolmeen nykyisestä kuudesta. Samalla suljetaan kolme yhtiön kahdeksasta radiokanavasta.
DR:n mukaan leikkaukset ovat seurausta säästötarpeista. Yhtiön pitää säästää noin 420 miljoonaa Tanskan kruunua eli noin 56 miljoonaa euroa seuraavan kolmen vuoden aikana.
Säästöt olisi pakko ottaa niistä ulkomaan tarjonnista sitten, koska kanavistahan otettiin löysät pois jo vuosia sitten. Ensin lähti se Yle Extra ja sitten vielä Teema survottiin FST:n kanssa samalle kanavalle. En kyllä kannata kahta Yle-kanavaa sillä kyllä tiede+kulttuurikanavalla on tilaus.
Vierailija kirjoitti:
Tanskan Ylestä leikattiin suunnilleen saman verran vuonna 2018. Ei ajautunut maa kriisiin tai tullut maailmanloppua. Vertailun vuoksi Ylen budjetti on nyt lähes 600 miljoonaa.
Tanskan yleisradioyhtiö DR irtisanoo noin 400 henkeä ja sulkee useita televisio- ja radiokanavia. Yhtiö kertoo leikkauksista verkkosivuillaan.
Yhtiön mukaan se vähentää televisiokanaviensa määrän kolmeen nykyisestä kuudesta. Samalla suljetaan kolme yhtiön kahdeksasta radiokanavasta.
DR:n mukaan leikkaukset ovat seurausta säästötarpeista. Yhtiön pitää säästää noin 420 miljoonaa Tanskan kruunua eli noin 56 miljoonaa euroa seuraavan kolmen vuoden aikana.
Budgeten har m.a.o. varit 280 milj. € och bantas nu till 226 milj. € i ett land med ungefär samma befolkningsmängd som i Finland, men med högre löner och avsevärt mindre statsskuld.
Hur i hela helvete motiverar man Yle:s 600 milj. € i ett sådant läge? Skulle 150 milj. € dras av från Yle:s budget, skulle den fortfarande vara 450 milj. € och dubbla den Danska Yle:s budget. Danskarna skulle ha råd, ni har inte.
Kokoomusperssuolinkaiset onkin Putinin viides kolonna.
Laadukas faktapohjainen tiedonvälitys uhkaa kokoomuksen ja persujen ideologista rummutusta.
Kyllä Yleltä voi hyvin leikata, ihan omasta tuotannosta voisi nipistää ja toki myös ulkomaisista. Ei Suomi sillä rapaudu.
Eikös Yle saa jollain alennuksella sarjoja tms. toisten maiden yleisradioilta? Itse en jaksa sinänsä näitä jatkuvia murhaohjelmia katsella, mutta tuleehan sieltä saksalaista ja muidenkin kielialueitten sarjoja. Mainoskanavat eivät semmoiseen nicheen lähde.