Kun valitsin psykoterapeuttia

Joo. Empaattinen tai ystävällinen vuoropuhelu olisi hyvä, eihän terapeutin ole pakko "käydä ylikierroksilla" keskustelun aikana. Ja joskus oikeat kysymykset jotka eivät ahdista kuulijaa, ei painostusta mihinkään. Jos terapeutti hiljenee, on kai aika vaihtaa, eihän se silloin oikein toimi. Osalle sopii itseterapioituminen ja ajattelu, siis jos tilanne ei ole "paha". Nykyään on kirjaa, videota, itseymmärrystä, itsensä hyväksymistä, meditaatiomusiikki jne. Joskus saa itse vastauksia myös.

Voisiko ajatella, että olisi aika siitä omasta ääneen pohdinnasta löytää vastauksia ja ratkaisuja.

Itse ajattelen että oman oivallukset on pysyvin tie muutokseen.

Vierailija kirjoitti:

Voisiko ajatella, että olisi aika siitä omasta ääneen pohdinnasta löytää vastauksia ja ratkaisuja.

Itse ajattelen että oman oivallukset on pysyvin tie muutokseen.

Terapioita on erilaisia. Jos on erikseen pyytänyt tiettyä muotoa, koska tietää mikä itselle sopii, olisi kohtuullista pysyä sopimuksessa.

Eihän tuolla logiikalla tarvittaisi terapeutteja. Ihmisen mieli on mutkikas ja umpikujissa on vaarallisia elementtejä. Voisitko sinä ajatella, että olisi aika myös asettua laajempaan katsantokantaan.

Vierailija kirjoitti:

Mä oon alkanut käydä alkusyksystä terapiassa ja mä melkein toivon ettei olisi sitä dialogia. Jotenkin tuntuu, että terapeutin ÄO on melko alhainen, joten se puhuu vain itsestäänselvyyksiä ja latteuksia, joista ei ole minulle mitään hyötyä. 

No tämä on yleinen ongelma. Terapeutin pohjakoulutus pitäisi olla psykologi. Sillä ei sellaisella terapeutilla tee mitään, jolla ei aivot toimi ja äly riitä analysoimaan asiakkaan tilannetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama homma. Terapeutista tuli taakka ja koin olevani pettymys jos en parane ja jotenkin edisty. Olin niin loppu kaikkeen, ja kun olin heikoimmillani, en jaksanut "ylläpitää" keskustelua seurauksena oli varmaan minuutin hiljaisuus. En kokenut saavani keskusteluyhteyttä, enkä kaivannut päänsilittelyä ja mietelauseiden askartelua. (!)

Terapia hiipui pois. En minä jaksa olla raportoimassa jollekin asioistani, koska kaikki oli pinnallista ja päälleliimattua.

Voi ei :( miten se hiipui pois, jos saa kysyä?

Mutta pystyn samaistumaan tuohon, mäkään en jaksaisi enää ylläpitää ja mietin myös mitä teen väärin.

Käynnit harventuivat, terapiavälit pitenivät. Jotenkin koko jutulta meni pohja tuon pohjan koskettaessa. Alkoi itseä jo ajatus kuormittaa että kohta täytyy taas virittää itsensä ja tsempata että ohjaan tätä terapiakeskustelua. En saanut apua tilanteen hahmottamiseen, ja keskustelu oli hajanaista kun toinen ei yhtään luotsaa. Hän oli kuin sukujuhlien täti joka viljelee näitä voi kyllä sulla on ollut kaikenlaista, muista nyt huolehtia itsestäsi ja laittaa pipo päähän pakkasella. Tuntui kuin elämäni olisi ollut salatut elämät mitä hän seuraa ja odottaa uusia meheviä juttuja joita hän voi silmät pyöreinä kauhistella ottamalla osaa mitenkään. Miksi minulla olisi velvollisuutta kertoa enää asioistani, kun tilanne on pelkästään vaivaannuttava kun ihminen ei enää jaksa ja on täysin paljaana.

Joskus terapia loppui paljon lyhyemmin kuin piti, että pääset nyt syömään ja lepäämään!

Lopulta terapeuttikin sanoi että hyvää jatkoa:)

Voi ei, mikä kokemus. 😳 Tajusikohan terapeutti edes, että nyt ei mennyt hyvin. Kuulostaa, että ei varmaan tajunnut.

Sehän tuossa hauskaa on, jos vielä lopuksi todetaan, että tilanne on nyt niin hyvä, ettet tarvitse enää terapiaa, kun asiakas ei enää tuo uusia asioita terapiaan. Kun ei vain ole mitään hyötyä kertoa siellä enää mitään, kun ei mihinkään mitään apua saa.

Näin minulle sanottiin, että voin nyt paljon paremmin, bye-bye. En vaivautunut korjaamaan, että oikeasti lopetin vain kertomasta, kun ei minua yhtään kuunneltu.

Musta tuo on tärkeä oivallus, että koet terapeutin hiljaisuuden yksinjättämisenä. Se voi olla ilmiö/kokemus, joka toistuu ihmissuhteissasi tai on kokemus lapsuuden ihmissuhteistasi, joka aktivoituu terapiassa. Se, että otat asian puheeksi, on tärkeää itsesi kannalta

Vierailija kirjoitti:

Voisiko ajatella, että olisi aika siitä omasta ääneen pohdinnasta löytää vastauksia ja ratkaisuja.

Itse ajattelen että oman oivallukset on pysyvin tie muutokseen.

Tiedän mitä tarkoitat ja itsekin osittain ajattelen niin. Mutta en hakenut sitä omista terapiatapaamisistani. Teen joka tapauksessa suurimman työn yksin muuna aikana, prosessi on niin aktiivinen, että enemmän joudun tehdä töitä sen eteen, että suuntaan ajatukset välillä muualle. Mutta yksin voi mennä harhaankin. Ja nimenomaan tosiaan toivoin aktiivista ja peilaavaa terapeuttia. Itse epäilen, että vakava trauman vaikuttaa todella paljon siihen, miten havainnoin muita ja ympäristöä, negatiivisuuteen myös. Mutta jos en saa mitään peiliä sille mikä havainnointini ja tulkintani on trauman sävyttämää ja mikä normaalia, miten opin ikinä sitä yksinkään erottamaan. En tiedä, kunhan pohdin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama homma. Terapeutista tuli taakka ja koin olevani pettymys jos en parane ja jotenkin edisty. Olin niin loppu kaikkeen, ja kun olin heikoimmillani, en jaksanut "ylläpitää" keskustelua seurauksena oli varmaan minuutin hiljaisuus. En kokenut saavani keskusteluyhteyttä, enkä kaivannut päänsilittelyä ja mietelauseiden askartelua. (!)

Terapia hiipui pois. En minä jaksa olla raportoimassa jollekin asioistani, koska kaikki oli pinnallista ja päälleliimattua.

Voi ei :( miten se hiipui pois, jos saa kysyä?

Mutta pystyn samaistumaan tuohon, mäkään en jaksaisi enää ylläpitää ja mietin myös mitä teen väärin.

Käynnit harventuivat, terapiavälit pitenivät. Jotenkin koko jutulta meni pohja tuon pohjan koskettaessa. Alkoi itseä jo ajatus kuormittaa että kohta täytyy taas virittää itsensä ja tsempata että ohjaan tätä terapiakeskustelua. En saanut apua tilanteen hahmottamiseen, ja keskustelu oli hajanaista kun toinen ei yhtään luotsaa. Hän oli kuin sukujuhlien täti joka viljelee näitä voi kyllä sulla on ollut kaikenlaista, muista nyt huolehtia itsestäsi ja laittaa pipo päähän pakkasella. Tuntui kuin elämäni olisi ollut salatut elämät mitä hän seuraa ja odottaa uusia meheviä juttuja joita hän voi silmät pyöreinä kauhistella ottamalla osaa mitenkään. Miksi minulla olisi velvollisuutta kertoa enää asioistani, kun tilanne on pelkästään vaivaannuttava kun ihminen ei enää jaksa ja on täysin paljaana.

Joskus terapia loppui paljon lyhyemmin kuin piti, että pääset nyt syömään ja lepäämään!

Lopulta terapeuttikin sanoi että hyvää jatkoa:)

Voi ei, mikä kokemus. 😳 Tajusikohan terapeutti edes, että nyt ei mennyt hyvin. Kuulostaa, että ei varmaan tajunnut.

Sehän tuossa hauskaa on, jos vielä lopuksi todetaan, että tilanne on nyt niin hyvä, ettet tarvitse enää terapiaa, kun asiakas ei enää tuo uusia asioita terapiaan. Kun ei vain ole mitään hyötyä kertoa siellä enää mitään, kun ei mihinkään mitään apua saa.

Näin minulle sanottiin, että voin nyt paljon paremmin, bye-bye. En vaivautunut korjaamaan, että oikeasti lopetin vain kertomasta, kun ei minua yhtään kuunneltu.

On kyllä surullista. :( Voisiko jälkikäteen helpottaa jos laittaisi terapeutille tuon kokemuksen vaikka sähköpostilla? Vaikka voihan yksinkin surra toki. :(

Vierailija kirjoitti:

Musta tuo on tärkeä oivallus, että koet terapeutin hiljaisuuden yksinjättämisenä. Se voi olla ilmiö/kokemus, joka toistuu ihmissuhteissasi tai on kokemus lapsuuden ihmissuhteistasi, joka aktivoituu terapiassa. Se, että otat asian puheeksi, on tärkeää itsesi kannalta

Minusta tuo ei ollut mikään kokemus vaan terapeutin ammattitaidon puutteellisuutta. Vai oliko kyseessä joku läpäistävä testi ja valaistuminen, ja kuinka kauan sitä olisi odotellut että terapeutti lausuu maagiset sanat, lapseni olet perillä? :D

Vierailija kirjoitti:

Musta tuo on tärkeä oivallus, että koet terapeutin hiljaisuuden yksinjättämisenä. Se voi olla ilmiö/kokemus, joka toistuu ihmissuhteissasi tai on kokemus lapsuuden ihmissuhteistasi, joka aktivoituu terapiassa. Se, että otat asian puheeksi, on tärkeää itsesi kannalta

Joo, siksi kai tämä harmittaa ja mietityttääkin, kun se nimenomaan osuu siihen "minulla ei ole mitään väliä" -haavaan. Tuntuu siis, että trauma tuon osalta vain toistuu terapiassakin. Siksi lähdin hakemaan tietoa muista vaihtoehdoista. Mutta toki haluaisin kuulla niistä/siitä nimenomaan terapeutilta.

Vierailija kirjoitti:

Joo. Empaattinen tai ystävällinen vuoropuhelu olisi hyvä, eihän terapeutin ole pakko "käydä ylikierroksilla" keskustelun aikana. Ja joskus oikeat kysymykset jotka eivät ahdista kuulijaa, ei painostusta mihinkään. Jos terapeutti hiljenee, on kai aika vaihtaa, eihän se silloin oikein toimi. Osalle sopii itseterapioituminen ja ajattelu, siis jos tilanne ei ole "paha". Nykyään on kirjaa, videota, itseymmärrystä, itsensä hyväksymistä, meditaatiomusiikki jne. Joskus saa itse vastauksia myös.

Olisi kyllä. Se myötätuntoni itse asiassa puuttuu. Ihan täysin.

Hyvä on, että nykyään voi itsekin auttaa itseään. Huomasin jonkun kirjankin sitä varten, en vain enää muista nimeä. Varmasti jatkan sitä sitten, kun terapia loppuu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo. Empaattinen tai ystävällinen vuoropuhelu olisi hyvä, eihän terapeutin ole pakko "käydä ylikierroksilla" keskustelun aikana. Ja joskus oikeat kysymykset jotka eivät ahdista kuulijaa, ei painostusta mihinkään. Jos terapeutti hiljenee, on kai aika vaihtaa, eihän se silloin oikein toimi. Osalle sopii itseterapioituminen ja ajattelu, siis jos tilanne ei ole "paha". Nykyään on kirjaa, videota, itseymmärrystä, itsensä hyväksymistä, meditaatiomusiikki jne. Joskus saa itse vastauksia myös.

Olisi kyllä. Se myötätuntoni itse asiassa puuttuu. Ihan täysin.

Hyvä on, että nykyään voi itsekin auttaa itseään. Huomasin jonkun kirjankin sitä varten, en vain enää muista nimeä. Varmasti jatkan sitä sitten, kun terapia loppuu.

*myötätuntokin

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta tuo on tärkeä oivallus, että koet terapeutin hiljaisuuden yksinjättämisenä. Se voi olla ilmiö/kokemus, joka toistuu ihmissuhteissasi tai on kokemus lapsuuden ihmissuhteistasi, joka aktivoituu terapiassa. Se, että otat asian puheeksi, on tärkeää itsesi kannalta

Minusta tuo ei ollut mikään kokemus vaan terapeutin ammattitaidon puutteellisuutta. Vai oliko kyseessä joku läpäistävä testi ja valaistuminen, ja kuinka kauan sitä olisi odotellut että terapeutti lausuu maagiset sanat, lapseni olet perillä? :D

Se on mulla toistuva kokemus kyllä, terapeutti tietää sen muuten, mutta ei (kai?) vielä, että se toistuu hänenkin kanssaan. Tai no ammattitaitoinen terapeutti osaa vissiin odottaakin tuota, en tiedä. Olin kieltämättä toivonut enemmän vastavuoroisuutta enkä tätä jatkuvaa yksin, peilittömänä rämpimistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä oon alkanut käydä alkusyksystä terapiassa ja mä melkein toivon ettei olisi sitä dialogia. Jotenkin tuntuu, että terapeutin ÄO on melko alhainen, joten se puhuu vain itsestäänselvyyksiä ja latteuksia, joista ei ole minulle mitään hyötyä. 

No tämä on yleinen ongelma. Terapeutin pohjakoulutus pitäisi olla psykologi. Sillä ei sellaisella terapeutilla tee mitään, jolla ei aivot toimi ja äly riitä analysoimaan asiakkaan tilannetta.

Psykologin koulutuskaan ei kyllä mitenkään valmiiksi tee, on myös psykologeja, jotka eivät sovellu työhönsä. Sitten taas joku toimintaterapeutti-pohjakoulutuksella voi olla todella taitava.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta tuo on tärkeä oivallus, että koet terapeutin hiljaisuuden yksinjättämisenä. Se voi olla ilmiö/kokemus, joka toistuu ihmissuhteissasi tai on kokemus lapsuuden ihmissuhteistasi, joka aktivoituu terapiassa. Se, että otat asian puheeksi, on tärkeää itsesi kannalta

Joo, siksi kai tämä harmittaa ja mietityttääkin, kun se nimenomaan osuu siihen "minulla ei ole mitään väliä" -haavaan. Tuntuu siis, että trauma tuon osalta vain toistuu terapiassakin. Siksi lähdin hakemaan tietoa muista vaihtoehdoista. Mutta toki haluaisin kuulla niistä/siitä nimenomaan terapeutilta.

No miten yleensä toimit, jos tuo haava aktivoituu? Elämässä ja terapiassa tulee näitä hetkiä ihan varmasti, olennaista on puhua siitä olosta terapeutille eikä käyttää niitä ei-toimivia keinoja kuten vaikeneminen, hylkääminen jne

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä oon alkanut käydä alkusyksystä terapiassa ja mä melkein toivon ettei olisi sitä dialogia. Jotenkin tuntuu, että terapeutin ÄO on melko alhainen, joten se puhuu vain itsestäänselvyyksiä ja latteuksia, joista ei ole minulle mitään hyötyä. 

No tämä on yleinen ongelma. Terapeutin pohjakoulutus pitäisi olla psykologi. Sillä ei sellaisella terapeutilla tee mitään, jolla ei aivot toimi ja äly riitä analysoimaan asiakkaan tilannetta.

Psykologin koulutuskaan ei kyllä mitenkään valmiiksi tee, on myös psykologeja, jotka eivät sovellu työhönsä. Sitten taas joku toimintaterapeutti-pohjakoulutuksella voi olla todella taitava.

Ei ja ei. Toimintaterapeutti ei voi antaa psykoterapiaa. Nyt puhut asiasta, josta et taida tietää paljoakaan

Vierailija kirjoitti:

Mä oon alkanut käydä alkusyksystä terapiassa ja mä melkein toivon ettei olisi sitä dialogia. Jotenkin tuntuu, että terapeutin ÄO on melko alhainen, joten se puhuu vain itsestäänselvyyksiä ja latteuksia, joista ei ole minulle mitään hyötyä. 

Miksi sitten valitsit itseäsi tyhmemmän terapeutin?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä oon alkanut käydä alkusyksystä terapiassa ja mä melkein toivon ettei olisi sitä dialogia. Jotenkin tuntuu, että terapeutin ÄO on melko alhainen, joten se puhuu vain itsestäänselvyyksiä ja latteuksia, joista ei ole minulle mitään hyötyä. 

No tämä on yleinen ongelma. Terapeutin pohjakoulutus pitäisi olla psykologi. Sillä ei sellaisella terapeutilla tee mitään, jolla ei aivot toimi ja äly riitä analysoimaan asiakkaan tilannetta.

Psykologin koulutuskaan ei kyllä mitenkään valmiiksi tee, on myös psykologeja, jotka eivät sovellu työhönsä. Sitten taas joku toimintaterapeutti-pohjakoulutuksella voi olla todella taitava.

Ei ja ei. Toimintaterapeutti ei voi antaa psykoterapiaa. Nyt puhut asiasta, josta et taida tietää paljoakaan

Mitä?? Oletko ihan pihalla? Suomessa on vaikka kuinka paljon psykoterapeutteja, joilla on toimintaterapeutin pohjakoulutus. Olikohan se lakimuutos 2006-2007, minkä jälkeen on pitänyt käydä 30op valmistavat opinnot, mutta sen jälkeen on edelleen ihan koko ajan voinut hakea. Tarkista faktat ennen kuin tulet nostamaan itseäsi oikeassa olevan yläpuolelle. 😄

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä oon alkanut käydä alkusyksystä terapiassa ja mä melkein toivon ettei olisi sitä dialogia. Jotenkin tuntuu, että terapeutin ÄO on melko alhainen, joten se puhuu vain itsestäänselvyyksiä ja latteuksia, joista ei ole minulle mitään hyötyä. 

No tämä on yleinen ongelma. Terapeutin pohjakoulutus pitäisi olla psykologi. Sillä ei sellaisella terapeutilla tee mitään, jolla ei aivot toimi ja äly riitä analysoimaan asiakkaan tilannetta.

Psykologin koulutuskaan ei kyllä mitenkään valmiiksi tee, on myös psykologeja, jotka eivät sovellu työhönsä. Sitten taas joku toimintaterapeutti-pohjakoulutuksella voi olla todella taitava.

Ei ja ei. Toimintaterapeutti ei voi antaa psykoterapiaa. Nyt puhut asiasta, josta et taida tietää paljoakaan

Ei pelkkä psykologikaan voi antaa psykoterapiaa. Eikö kysymys ollutkin nyt psykoterapeutin pohjakoulutuksesta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Musta tuo on tärkeä oivallus, että koet terapeutin hiljaisuuden yksinjättämisenä. Se voi olla ilmiö/kokemus, joka toistuu ihmissuhteissasi tai on kokemus lapsuuden ihmissuhteistasi, joka aktivoituu terapiassa. Se, että otat asian puheeksi, on tärkeää itsesi kannalta

Joo, siksi kai tämä harmittaa ja mietityttääkin, kun se nimenomaan osuu siihen "minulla ei ole mitään väliä" -haavaan. Tuntuu siis, että trauma tuon osalta vain toistuu terapiassakin. Siksi lähdin hakemaan tietoa muista vaihtoehdoista. Mutta toki haluaisin kuulla niistä/siitä nimenomaan terapeutilta.

No miten yleensä toimit, jos tuo haava aktivoituu? Elämässä ja terapiassa tulee näitä hetkiä ihan varmasti, olennaista on puhua siitä olosta terapeutille eikä käyttää niitä ei-toimivia keinoja kuten vaikeneminen, hylkääminen jne

Tunnistan, suren, mietin muita mahdollisia vaiheessa ja otan puheeksi tietenkin. Mutta nyt se 3 viikon tauko ja kiinnosti kuulla erilaisia vaihtoehtoja muiltakin.