Kun valitsin psykoterapeuttia

Ota asia puheeksi terapeutin kanssa

Aion ottaa, mutta nyt juuri alkoi 3 viikon tauko ja pyörittelen tätä mielessäni. Etsin tietoa netistä kyllä, hiljaisuus voi ilmeisesti olla hyväkin asia. Mutta jos se vain jatkuu ja jatkuu, niin mitä hyvää siinä on..

Sun täytyy uskaltaa kertoa sua vaivaavista asioista terapeutille eikä jäädä kiristelemään hampaita yksiksesi niiden juttujen kanssa. Kysymyksiisi on täysin mahdotonta vastata täällä. Voit myös kirjoittaa paperille ja antaa terapeutin luettavaksi. Ja tottakai voi niinkin olla että syystä tai toisesta teillä ei yhteistyö vaan toimi, toivon ettei näin ole. Tsemppiä

Otan aina sen kanssa nämä asiat puheeksi, mutta se ei nyt helpota, koska 3 viikon tauko ja haluaisin ymmärtää ilmiötä paremmin.

Noissa terapeuteissa on kyllä aika mielenkiintoisia tapauksia. Ja ne tosiaan lupaa kaiken mitä toivot, mutta ei niille lupaukset merkitse mitään. Voivat silti tehdä ihan muuta. Kaverille terapeutti antoi kenkää, vaikka oli sovittu ensi vuodelle jatkuvasta terapiasta. On se hienoa, kun terapeutti traumatisoi vielä vähän lisää jo valmiiksi traumatisoitunutta asiakasta.

En tiedä psykoterapeutin työstä mitään. Voiko olla mahdollista, että hiljeneminen kertoo ammattitaidon loppumisesta. Eli terapeutilla ei ole enää mitään annettavaa, mutta hän roikottaa asiakasta mukana niin kauan kuin kela maksaa siitä rahaa.

Terapeutit markkinoivat itseään saadakseen mahdollisimman paljon asiakkaita, joista valita mieleisimmät. Markkinointi tarkoittaa aina, että annetaan ruusuinen kuva tuotteesta, ja todellisuus sitten on mitä on.

Puoskarointia koko ala, tulee halvemmaks jutella kavereille.

Kiitos vastauksista. Ihan mielenkiintoinen ilmiö ja syitä voi olla monia. Valheellinen markkinointi, terapeutin keinottomuus. Löysin netistä myös, että hiljaisuus voi olla terapeutin tapa osoittaa, että terapia on asiakkaan hallinnassa, tai osoittaa myötätuntoa, odottaa asiakkaan ottavan vastuuta. Mutta löysin myös miksi hiljaisuus voi olla vahingollista ja vahvistaa tunnetta, että meillä (tai tässä tapauksessa minulla) ei ole väliä. Ja se tulee jo varhaisesta vuorovaikutuksesta, sen kokemuksen tärkeys, että meitä ei "jätetä yksin hiljaisuuteen".

- ap

Siinä vaiheessa, kun jonkun työura on edennyt psykoterapeutiksi asti, niin hänen motiivinsa ei ole enää auttaminen, vaan työtä tehdään saadakseen helppoa rahaa.

Vai oletko nähnyt terapeuttien valittavan raskaasta työstä ja huonosta palkasta. Tai asiakkaiden puutteesta. Terapeutit ovat harvinaisen hiljaa oleva ammattiryhmä. Selvästikin vaivannäön ja rahan suhde on kohdillaan.

Vierailija kirjoitti:

Puoskarointia koko ala, tulee halvemmaks jutella kavereille.

Kavereille vakavasti traumatisoituneena puhuminen on ollut niin järkyttävää, että en todellakaan siihen ala, mutta johtuu siis traumasta. Ajattelen, että ei kavereiden tarvitse pystyä kuuntelemaan mitä minulle tapahtui, saati toimia terapeutteina. Kavereiden kanssa on helpottavaa jutella Ihan arkisista asioista ja hömpästä, vaikka joillain kavereillani on kyllä itsellään taipumus puhua vain raskaista ja vaikeista asioista.

- ap

Jos terapeutti ei puhu mitään, niin voit korvata sen vaikka isolla pehmonallella, jolle juttelet sen puoli tuntisen.

Sama homma. Terapeutista tuli taakka ja koin olevani pettymys jos en parane ja jotenkin edisty. Olin niin loppu kaikkeen, ja kun olin heikoimmillani, en jaksanut "ylläpitää" keskustelua seurauksena oli varmaan minuutin hiljaisuus. En kokenut saavani keskusteluyhteyttä, enkä kaivannut päänsilittelyä ja mietelauseiden askartelua. (!)

Terapia hiipui pois. En minä jaksa olla raportoimassa jollekin asioistani, koska kaikki oli pinnallista ja päälleliimattua.

Mä oon alkanut käydä alkusyksystä terapiassa ja mä melkein toivon ettei olisi sitä dialogia. Jotenkin tuntuu, että terapeutin ÄO on melko alhainen, joten se puhuu vain itsestäänselvyyksiä ja latteuksia, joista ei ole minulle mitään hyötyä. 

Vierailija kirjoitti:

Sama homma. Terapeutista tuli taakka ja koin olevani pettymys jos en parane ja jotenkin edisty. Olin niin loppu kaikkeen, ja kun olin heikoimmillani, en jaksanut "ylläpitää" keskustelua seurauksena oli varmaan minuutin hiljaisuus. En kokenut saavani keskusteluyhteyttä, enkä kaivannut päänsilittelyä ja mietelauseiden askartelua. (!)

Terapia hiipui pois. En minä jaksa olla raportoimassa jollekin asioistani, koska kaikki oli pinnallista ja päälleliimattua.

Voi ei :( miten se hiipui pois, jos saa kysyä?

Mutta pystyn samaistumaan tuohon, mäkään en jaksaisi enää ylläpitää ja mietin myös mitä teen väärin.

Vierailija kirjoitti:

Mä oon alkanut käydä alkusyksystä terapiassa ja mä melkein toivon ettei olisi sitä dialogia. Jotenkin tuntuu, että terapeutin ÄO on melko alhainen, joten se puhuu vain itsestäänselvyyksiä ja latteuksia, joista ei ole minulle mitään hyötyä. 

Okei, ei tuokaan hyvältä kuulosta. Enkä mäkään tokikaan latteuksia ym.missään nimessä haluaisi. 😬

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama homma. Terapeutista tuli taakka ja koin olevani pettymys jos en parane ja jotenkin edisty. Olin niin loppu kaikkeen, ja kun olin heikoimmillani, en jaksanut "ylläpitää" keskustelua seurauksena oli varmaan minuutin hiljaisuus. En kokenut saavani keskusteluyhteyttä, enkä kaivannut päänsilittelyä ja mietelauseiden askartelua. (!)

Terapia hiipui pois. En minä jaksa olla raportoimassa jollekin asioistani, koska kaikki oli pinnallista ja päälleliimattua.

Voi ei :( miten se hiipui pois, jos saa kysyä?

Mutta pystyn samaistumaan tuohon, mäkään en jaksaisi enää ylläpitää ja mietin myös mitä teen väärin.

Käynnit harventuivat, terapiavälit pitenivät. Jotenkin koko jutulta meni pohja tuon pohjan koskettaessa. Alkoi itseä jo ajatus kuormittaa että kohta täytyy taas virittää itsensä ja tsempata että ohjaan tätä terapiakeskustelua. En saanut apua tilanteen hahmottamiseen, ja keskustelu oli hajanaista kun toinen ei yhtään luotsaa. Hän oli kuin sukujuhlien täti joka viljelee näitä voi kyllä sulla on ollut kaikenlaista, muista nyt huolehtia itsestäsi ja laittaa pipo päähän pakkasella. Tuntui kuin elämäni olisi ollut salatut elämät mitä hän seuraa ja odottaa uusia meheviä juttuja joita hän voi silmät pyöreinä kauhistella ottamalla osaa mitenkään. Miksi minulla olisi velvollisuutta kertoa enää asioistani, kun tilanne on pelkästään vaivaannuttava kun ihminen ei enää jaksa ja on täysin paljaana.

Joskus terapia loppui paljon lyhyemmin kuin piti, että pääset nyt syömään ja lepäämään!

Lopulta terapeuttikin sanoi että hyvää jatkoa:)

Vierailija kirjoitti:

Sama homma. Terapeutista tuli taakka ja koin olevani pettymys jos en parane ja jotenkin edisty. Olin niin loppu kaikkeen, ja kun olin heikoimmillani, en jaksanut "ylläpitää" keskustelua seurauksena oli varmaan minuutin hiljaisuus. En kokenut saavani keskusteluyhteyttä, enkä kaivannut päänsilittelyä ja mietelauseiden askartelua. (!)

Terapia hiipui pois. En minä jaksa olla raportoimassa jollekin asioistani, koska kaikki oli pinnallista ja päälleliimattua.

Mikä suuntaus oli kyseessä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama homma. Terapeutista tuli taakka ja koin olevani pettymys jos en parane ja jotenkin edisty. Olin niin loppu kaikkeen, ja kun olin heikoimmillani, en jaksanut "ylläpitää" keskustelua seurauksena oli varmaan minuutin hiljaisuus. En kokenut saavani keskusteluyhteyttä, enkä kaivannut päänsilittelyä ja mietelauseiden askartelua. (!)

Terapia hiipui pois. En minä jaksa olla raportoimassa jollekin asioistani, koska kaikki oli pinnallista ja päälleliimattua.

Voi ei :( miten se hiipui pois, jos saa kysyä?

Mutta pystyn samaistumaan tuohon, mäkään en jaksaisi enää ylläpitää ja mietin myös mitä teen väärin.

Käynnit harventuivat, terapiavälit pitenivät. Jotenkin koko jutulta meni pohja tuon pohjan koskettaessa. Alkoi itseä jo ajatus kuormittaa että kohta täytyy taas virittää itsensä ja tsempata että ohjaan tätä terapiakeskustelua. En saanut apua tilanteen hahmottamiseen, ja keskustelu oli hajanaista kun toinen ei yhtään luotsaa. Hän oli kuin sukujuhlien täti joka viljelee näitä voi kyllä sulla on ollut kaikenlaista, muista nyt huolehtia itsestäsi ja laittaa pipo päähän pakkasella. Tuntui kuin elämäni olisi ollut salatut elämät mitä hän seuraa ja odottaa uusia meheviä juttuja joita hän voi silmät pyöreinä kauhistella ottamalla osaa mitenkään. Miksi minulla olisi velvollisuutta kertoa enää asioistani, kun tilanne on pelkästään vaivaannuttava kun ihminen ei enää jaksa ja on täysin paljaana.

Joskus terapia loppui paljon lyhyemmin kuin piti, että pääset nyt syömään ja lepäämään!

Lopulta terapeuttikin sanoi että hyvää jatkoa:)

Voi ei, mikä kokemus. 😳 Tajusikohan terapeutti edes, että nyt ei mennyt hyvin. Kuulostaa, että ei varmaan tajunnut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama homma. Terapeutista tuli taakka ja koin olevani pettymys jos en parane ja jotenkin edisty. Olin niin loppu kaikkeen, ja kun olin heikoimmillani, en jaksanut "ylläpitää" keskustelua seurauksena oli varmaan minuutin hiljaisuus. En kokenut saavani keskusteluyhteyttä, enkä kaivannut päänsilittelyä ja mietelauseiden askartelua. (!)

Terapia hiipui pois. En minä jaksa olla raportoimassa jollekin asioistani, koska kaikki oli pinnallista ja päälleliimattua.

Mikä suuntaus oli kyseessä?

Kognitiivinen käyttäytymisterapia