Itkettää:´( " mitä sä tollasen lapsen olet tänne tuonut"
eipä ollut mikään kiva aamu ja pk vienti tänään. Olin 5v lapseni kanssa hänen vaatelokerollaan kun samaan aikaan paikalle tuli ryhmässä jo aiemminkin kyseenalaista mainetta ja kunniaa niittänyt toinen 5v lapsi. Isänsä kun lähti niin poika aloitti rallattamaan lapseni nimeä vääntäen sitä eri muotoihin ja sitten suuni loksahti auki kun hän sanoi että lapseni on ihan surkea ja mitä olen tuollaisen tänne päiväkotiin tuonut:O Jeesus mulla keitti ja toruin häntä todella puheistaan, ryhmän 1 työntekijä tuli siihen ja komensi tämän pojan pyytämään omaltani anteeksi. Poika teki sen todella vastentahtoisesti ja vieläkin virnuillen.
Mitä tässä voipi tehdä, ryhmän aikuiset ovat tietoisia tuon pojan käytöksestä ja ovat puhuneet hälle että vanhemmille ja koko ryhmälle mitä saa ja ei saa tehdä. Hitto kun on paha mieli, omani muutenkin sellanen suht hittaasti lämpenevä taiteilijaluonne jolta kyllä rämäpäisyyttäkin löytyy mutta herkkä ja asioita mietiskelevä.
Tulee kaikkien kanssa hyvin toimeen ja on niin sanotusti pidetty lapsi muiden lasten (ja aikuisten) keskuudessa.
Paha mieli, pk alkoi syyskuun alussa ja muuten kaikki mennyt oikein hyvin.
Kommentit (53)
iässä. Tosiasia on että ne samat tyypit on niitä kiusaajia koulussakin.
Kerroin vain omasta lapsuudestani. Olen luonteeltani erittäin puhelias ja voimakastahtoinen, siinä ehkä syy miksi en päiväkodissa vain istunut nätisti tekemässä iskälle typerää autokorttia. Etenkin kuin isäni on aina ollut joukkoliikenteen kannalla yksityisautoilua vastaan :)
Kotona minulle oli opetettu käytöstavat, ja osasinkin lapsena käyttäytyä hienosti esimerkiksi kaupassa ja kylässä. Päiväkodissa ja koulussakaan ei ollut ongelmia esim. kiittämisen ja pyytämisen suhteen, mutta en vain jaksanut olla hiljaa paikallani tekemässä sellaisia juttuja joita jo osasin. Monesti pyysin opettajalta esim. vaikeampia pelejä tehtäväksi, niitä kuitenkaan koskaan saamatta, vaikka pyysin kauniisti. Sitten meni hermot. Onneksi nykyään otetaan lasten osaamisen taso huomioon jo päiväkodista alkaen, eikä pakoteta nuppipalapelin pariin sellaista 5-vuotiasta, joka kotona rakentaa monen sadan palan palapelejä.
T:22
Vierailija:
Eivät kaikki lahjakkaat lapset ole hankalia. Itse olin samanlainen, osasin lukea ja kirjoittaa alle 4-vuotiaana, osasin kellot ja kengännauhat ja muut mitä opeteltiin, koulussa ainakin lukioon asti tylsistyin joka tunnilla niin että meinasin kuolla, en koskaan lukenut kokeisiin ja silti en juuri koskaan saanut alle 9:ä mistään.Mutta silti en häiriköinyt ketään, ihan vaan omissa ajatuksissani haaveilin siinä pulpetilla puolikuolleena, ja päiväkodissa tein käsketyn lisäksi vielä omat koristelut siihen päälle.
Välttämättä siis oma hankaluutesi lapsena ei liittynyt lahjakkuuteen niinkään. Samanmoisia ongelmia on varmasti keskivertolapsillakin, heidän kohdallaan niille vain on ihan nimetkin.
Kun pytää anteeksi niin selviää sillä, ja voi taas aukoa päätään uudelleen kunhan pyytää anteeksi...
Tekopyhää käytöstä sanon minä!
poikani koskaan kiusaa muita, kunnes jouduin muuta todistamaan omin silmin. Naureskeli toisen ulkonäköä! Tälläista emme koskaa tee kotona, eli lapset kai luonnostaan lällättelevät. Nuhtelin kovasti. Eli oma poikasikin oppii ennemmin tai myöhemmin tämän " taidon" . Ole siinä mielessä helpottunut, että lapsesi on poika, koska tytöillä paljon julmempaa henkinen väkivalta. muistelepa kouluaikojasi!
Parikymppinen muutaman lapsen äiti. Lapset jo vauvana paljon hoidossa, yökylässä isovanhemmilla tai muualla, että vanhemmat saavat käydä baarissa.
Lapset pienenä päiväkotiin. Siellä tyhmät hoitajat pyytelevät sinua jatkuvasti keskustelemaan lastesi huonosta käytöksestä. " Ja paskat" , sinä sanot heille. " Mun Niko-Petteri on vain reipas poika ja jos joku vitun homo nyhverö ei osaa lyödä ja vittuilla takaisin, niin se ei mun vikani oo" ! ;)
Vierailija:
Melkein 35-vuotiaana esikoisensa saanut, lapsia vain tämä yksi, poika kotihoidossa 5-vuotiaaksi asti. Lapsi kohtaa kodin ulkopuolisen maailman nyt vasta ensimmäisiä kertoja, tähän asti äiti on pitänyt poikaansa kuin pumpulissa, kunnon curling-vanhemman tavoin harjannut tieltä kaikki esteet ja muhkurat johon lapsi voisi kompastua.
Nyt ei enää voi suojella poikaansa kaikelta maailman pahalta, ja oma elämä romahtaa kun joku ei tykännytkään hänen " taiteellisesta" pojastaan (=arka, nyhverö?).
Ilmainen analyysi by Ilkeä Repostelija
Lapsia ryhmissäni on ollut lukuisia, ja heitä yhdistää yksi ainoa asia: jokainen heistä on syyllistynyt joskus jonkin tasoiseen kiusaamiseen. Joku tönii, toinen lällättää, kolmas ei huoli leikkiin mukaan, neljäs vetää tukasta, viides nimittelee, kuudes omii kaikki pikkuautot, seitsemäs vie toiselta pipon kun ulkoillaan, jne.
Uskallan väittää, että kaikki lapset kiusaavat jollain tasolla. Se, mitä kukin lapsi ottaa kiusaamisena, ja miten kokee kiusatuksi tulemisen, vaihtelee erittäin paljon. Joku lapsi toteaa vaan " elämä on" kun saa nyrkistä. Toinen parkuu koko päivän kun ei mahtunutkaan mukaan noppahyppyä pelaamaan ja sanoo tulleensa kiusatuksi, vaikka kyse ei varsinaisesta kiusaamisesta olekaan vaan siitä, että kaikki eivät isossa ryhmässä voi aina tehdä juuri sitä mitä haluaisivat. Osa lapsista on reippaita, osa itkee joka asiasta. Ja tähän asiaan vanhemmilla on suuri vaikutusvalta.
Ei sillä, etteikö sitä pidä pienille jo opettaa, mutta 1,5 vuotias ajattelee aika paljon yksinkertaisemmin kuin esim. 5- vuotias. Meillä lapset saattaa " virnuilla" , kun kehotetaan pyytämään anteeksi, koska oikeasti heitä hävettää oma käytöksensä tai hävettää olla siinä huomion keskipisteenä aikuisten seuratessa silmä kovana sitä anteeksipyyntoä. Ei se " virnuilu" välttämättä takoita, että lapsi olisi joku paatunut hirviö.
Hyvä, että lällättelyyn puututaan ja opastetaan oikeaan käytökseen. Sekin on kuitenkin totta, että tarhassa lapset joutuvat sopeutumaan ja olemaan tiivissä kanssakäymisessä tosi eritempperamenttisten kanssa.
Mua ihan aikuisenakin joskus ottaa pattiin jotkut työkaverit, jotka on hirveän hitaita ja jähmeitä tyypiltään, eivät saa sanaa suustaan jne. En tietenkään ärtymystäni heihin pura, mutta minä olenkin aikuinen. Lapsilla ei vielä ole niin hyvää empatiatajua eivätkä osaa ajatella, että " tuolla toisella on vaan erilainen tempperamentti kuin minulla" .
Meillä ainakin tehdään selväksi, että nyt on tehty jotain väärin, pahaa ja siksi anteeksipyyntö. Jos lyö jotain, se on väärin, toisella käy kipeää ja siksi pitää pyytää anteeksi! Ei tuo ole mitään tekopyhyyttä, vaan näin opetetetaan lapselle, miten käyttäydytään toisia kohtaan!
Vierailija:
Kun pytää anteeksi niin selviää sillä, ja voi taas aukoa päätään uudelleen kunhan pyytää anteeksi...Tekopyhää käytöstä sanon minä!
Kyllä se oma pikku kullannuppukin voi tehdä tuhmuuksia, nähty on.
Aikuinen voi oikeastaan tehdä lapselle karhunpalveluksen, jos sulkee silmänsä tämän vähemmän mukavilta puolilta, ja vielä (lapsen kuullen) leimaa aina ne muut lapset pahoiksi. Ensinnäkään lapsi ei opi näyttämään kielteisiä tunteitaan eikä tunnista niitä itsessään, ja lisäksi hän oppii ylimielisyyttä toisia lapsia kohtaan.
Esikoinen 26-vuotiaana, kuopus 30-vuotiaana. Esikoinen ensimmäisen kerran yökylässä 3½-vuotiaana (isovanhemmillaan), kuopus (nyt 11 kk) ei ole vielä yöhoidossa ollut. Esikoinen saa päiväkodissa positiivista palautetta, erityisesti siitä että on niin reipas, eikä itke jos joku sattuu nimittelemään. Toteaa vaan että " se on sun mielipitees" kuten kotona olemme opettaneet, ja jatkaa leikkejään. Kiusaaja kun innostuu kahta kauheammin, jos näkee uhrinsa (ja varsinkin tämän äidin!) pillahtavan itkuun harmittomasta nimittelystä.
Eikä lapsilla ole tusinanimiä kuten Niko-Petteri. Vähän harvinaisempaa, vähemmän rahvaanomaista, ei kuitenkaan white trash-nimiä kuten Jennica, Mico, jne.
Terveisin I.R.
Vierailija:
Parikymppinen muutaman lapsen äiti. Lapset jo vauvana paljon hoidossa, yökylässä isovanhemmilla tai muualla, että vanhemmat saavat käydä baarissa.Lapset pienenä päiväkotiin. Siellä tyhmät hoitajat pyytelevät sinua jatkuvasti keskustelemaan lastesi huonosta käytöksestä. " Ja paskat" , sinä sanot heille. " Mun Niko-Petteri on vain reipas poika ja jos joku vitun homo nyhverö ei osaa lyödä ja vittuilla takaisin, niin se ei mun vikani oo" ! ;)
että lasten paikka ei ole päiväkodissa! liian aikaisin joutuu ylivoimaisiin tilanteisiin, joista ei voi paeta turvallisesti kotiin, kuten ennen. Näistä syntyy tulevaisuudessa huonosti voivia aikuisia. Turvallinen lapsuuus loppui liian pian.
Silloinkin pitäisi kyllä ainakin toisen vanhemman, mieluiten molempien, olla kotona, koska jos lapselle sanotaan eskarissa BÖÖ, hänellä täytyy olla mahdollisuus juosta nopsaan kotiin itkemään äidin ja iskän kainaloon.
Perhepäivähoito voisi olla mahdollista, kunhan samalla hoitajalla ei vain ole muita lapsia, tai vaikkapa koiraa, koska jos koira vie lapselta lapasen niin traumaattistahan se on. Perhepäivähoitajan täytyisi ehdottomasti asua omakotitalossa, korkean aidan takana, ettei pihalla vaan olisi muita lapsia, jotka voisivat ottaa lapion meidän Jalmarin (herkkä taiteilijasielu) kädestä.
Vierailija:
että lasten paikka ei ole päiväkodissa! liian aikaisin joutuu ylivoimaisiin tilanteisiin, joista ei voi paeta turvallisesti kotiin, kuten ennen. Näistä syntyy tulevaisuudessa huonosti voivia aikuisia. Turvallinen lapsuuus loppui liian pian.
Melkein 35-vuotiaana esikoisensa saanut, lapsia vain tämä yksi, poika kotihoidossa 5-vuotiaaksi asti. Lapsi kohtaa kodin ulkopuolisen maailman nyt vasta ensimmäisiä kertoja, tähän asti äiti on pitänyt poikaansa kuin pumpulissa, kunnon curling-vanhemman tavoin harjannut tieltä kaikki esteet ja muhkurat johon lapsi voisi kompastua.
Nyt ei enää voi suojella poikaansa kaikelta maailman pahalta, ja oma elämä romahtaa kun joku ei tykännytkään hänen " taiteellisesta" pojastaan (=arka, nyhverö?).
Ilmainen analyysi by Ilkeä Repostelija