Itkettää:´( " mitä sä tollasen lapsen olet tänne tuonut"
eipä ollut mikään kiva aamu ja pk vienti tänään. Olin 5v lapseni kanssa hänen vaatelokerollaan kun samaan aikaan paikalle tuli ryhmässä jo aiemminkin kyseenalaista mainetta ja kunniaa niittänyt toinen 5v lapsi. Isänsä kun lähti niin poika aloitti rallattamaan lapseni nimeä vääntäen sitä eri muotoihin ja sitten suuni loksahti auki kun hän sanoi että lapseni on ihan surkea ja mitä olen tuollaisen tänne päiväkotiin tuonut:O Jeesus mulla keitti ja toruin häntä todella puheistaan, ryhmän 1 työntekijä tuli siihen ja komensi tämän pojan pyytämään omaltani anteeksi. Poika teki sen todella vastentahtoisesti ja vieläkin virnuillen.
Mitä tässä voipi tehdä, ryhmän aikuiset ovat tietoisia tuon pojan käytöksestä ja ovat puhuneet hälle että vanhemmille ja koko ryhmälle mitä saa ja ei saa tehdä. Hitto kun on paha mieli, omani muutenkin sellanen suht hittaasti lämpenevä taiteilijaluonne jolta kyllä rämäpäisyyttäkin löytyy mutta herkkä ja asioita mietiskelevä.
Tulee kaikkien kanssa hyvin toimeen ja on niin sanotusti pidetty lapsi muiden lasten (ja aikuisten) keskuudessa.
Paha mieli, pk alkoi syyskuun alussa ja muuten kaikki mennyt oikein hyvin.
Kommentit (53)
Eihän keneltäkään voi tuollaista hyväksyä, ap on aivan oikein reagoinut asiaan!
eli siitä 5-vuotiaasta, joka lällättelee. TUlevana koulukiusaajana ja hyvä kun ei murhamiehenä. Kyseessä on kuitenkin VAIN 5-vuotias LAPSI, jonka elämä toki voi mennä täysin pilalle, jos kaikki helkutin ÄMMÄT jankkaavat, kuinka kamala riiviö hän on ja kuinka hänellä ei ole enää mitään toivoa koko elämässä.
Ei tuo ole hyväksyttävää käytöstä, ja siihen pitää puuttua, mutta leimaaminen ja mollaaminen on todella vähä-älyistä pikkulapsen kiusaamista.
Vierailija:
Eihän keneltäkään voi tuollaista hyväksyä, ap on aivan oikein reagoinut asiaan!
Mutta minä en hyväksy myöskään 5-vuotiaan leimaamista kamalaksi kakaraksi joka epäonnistuu koko elämässään.
Et ilmeisesti osaa kovin luontaisesti olla lasten kanssa?
Selviäähän tuollaisista tilanteista nyt herranen aika ihan vasemmalla kädellä, jos vähän yrittää. Juttelet tyypille vähän, niin kuin tässä jo joku ehdottikin, otat kevyesti pojan rallatukset ja ilmoitat selkeästi, että nuo ovat ihan höpötystä tuollaiset jutut. Voit myös sanoa ettei sellaisia saa enää puhua kun tulee paha mieli, ja ehkä kysyä vähän miksi hän pitää poikaasi onnettomana. Yleensä niin pieni lapsi ei keksi kunnon perusteluja päähänpistolleen, ja tajuaa itsekin puhuvansa hassuja. Samalla hän saa kaipaamansa huomion aikuiselta. Itse tein aikanaan noin parinkin lapsen kanssa, ja myöhemmin he tulivat aina ensimmäisenä halimaan minua kun toin omaa tyttöäni tarhaan aamuisin.
Voit tietenkin itsekkään lehmämäisesti edelleen ajatella, ettei ole sinun asiasi puuttua tämän pojan ongelmiin, mutta jos ajattelet kokonaisuutta, ymmärrät kyllä että on oma etusi, että pojan terrori ei kohdistuisi enää ainakaan omaan lapseesi. Vauhkoontumalla, marttyyrimaisesti pillittämällä, loukkaantumalla ja yrmyämällä vain pahennat tilannetta, ja lisäksi nolaat itsesi.
tarkoitin tuolla kyseenalaista mainetta niittänyt lausahduksellani juuri sitä mitä kirjoitin. Miksi asiaa pitäisi kaunistella? ei kellään ole oikeutta toisia pahoin kohdella ei lapsella eikä aikuisella. Ja tuo lapsi on maineensa ihan itse ansainnut käymällä jopa käsiksi muihin tuon haukkumisen lisäksi.
Se että hän purkaa omaa pahaa oloaan (jonka muuten lapsellenikin sanoin syyksi kys lapsen käytökseen, huomasitko?) ei varsinkaan pidemmän päälle oikeuta käytöstä vaan asioihin tulee tarttua!
Minä en ainakaan ole niitä vanhempia jotka vain hymistelevät ja tuumaavat että " noh se on lapsi ja ei osaa käyttäytyä tai sillä on uhmaa" tms. Hänen tapauksessaan asia ei niin ole, valitettavasti, vaan hänen käytöksensä on oikeastikin häiriökäyttäymistä ja siitä kuulema kärsivät kaikki siinä ryhmässä työntekijät mukaan lukien.
itse on maineensa tosiaan ansainnut!! Jo imeväisenä oli aivan kamala rääkyjä.
en ymmärrä lainkaan paatostasi. Minähän otinkin asian esille kys pojan kanssa, puhuin hänelle aivan rauhallisesti ja silmiin katsoen kuinka väärin moiset jutut ovat ja että niistä tulee toisille paha mieli. Se että asia minua itkettää voimakkaasti tuntevana äitinä ja leijonaemofiiliksen noustessa pintaan ei siinä tilanteessa näkynyt vaan vasta kun olin paikalta poistunut.
Mitä lapsien kanssa olemiseen tulee niin olen lastensuojelussa-ja kodissa työssä, opiskellut 5v alalle ja ollut toisen mokoman kentällä.
Vein kahden lapsen paikan " hankaluuteni" takia. Ekalla ja tokalla luokalla koulussa meinasin kuolla tylsyyteen, kun muut opettelivat aakkosia ja tavaamista, minä kun olin osannut lukea sujuvasti jo neljävuotiaasta lähtien. En jaksanut keskittyä sellaiseen, mitä jo osasin, ja taas leimattiin häiriköksi.
Onneksi ylemmillä luokilla tuli jo vähän haastettakin opiskeluun. Peruskoulun päästötodistuksessa keskiarvo oli 8.9, käytös ja huolellisuus kymppejä. Lukion päästötodistuksen keskiarvo 9.2, kirjoitin neljä laudaturia ja kaksi eximiaa. Menin opiskelemaan kasvatustieteitä yliopistoon. Nykyään olen työssä erityislastentarhanopettajana, näiden ns. häiriköiden parissa. Ympyrä sulkeutuu ;)
Ihan hyvin minun elämäni järjestyi, vaikka päiväkoti-ikäisenä kiusasinkin toisia lapsia. Muistan päiväkodista vain sen, miten tylsää siellä oli, kun piti aina tehdä jotain lapsellista. Esim. opetella nuken avulla sitomaan kengännauhoja, vaikka osasin sen jo aivan hyvin!
Sellaista näkökulmaa...
onko se ryhmän muiden lapsien (ja aikuisten) asia ymmärtää ja suvaita väärin kohtelua ja käytöstä? hymistellä ja ottaa vastaan ymmärtäen ja ajatellen vain häirikkölapsen pahaa oloa?
Minusta ei ja ne muut lapsethan ovat aivan ulkopuolisiakin pahoinvoivan lapsen oloon ja sen syihin, lapsia siinä missä hänkin ja oikeutettuja viettämään hoitopäiviään hyvillä mielin ja ilman murhetta ja pelkoakin siitä tuleeko kiusatuksi.
Onko koskaan tullut mieleesi miten ne kiusaamisesi uhrit menestyivät? Ne lapset joiden itsetunto ryhmässä vietiin jo päiväkoti-iässä ja jotka pelkäsivät sinun takia joka aamu päiväkotiin menoa.
Minä muistan tarhaaikani jatkuvana kiusaamisen kohteena. Muistan jatkuvat nimittelyt käärmeeksi (minulla oli silmalasit), vammaseksi, homoksi ja v*tuksi. Muistan fyysisen väkivallan, maitolasini kaatamiset, ruokalautaselleni sylkemiset ja kenkieni piilottamiset.
Näitä kiusaajia, pitää aina ymmärtää kun niillä on niin vaikeaa, mutta kyllä se on sille uhrillekkin jokapäiväinen h*lvetti.
Minä toivoisin, että nämä erityislastentarhaopettajat joutuisivat joskus työskentelemään niiden kiusaajien uhrien kanssa, näkisivät sen toisenkin puolen.
Joku ei tykkää lapsestasi. Joku on sitä mieltä, että lapsesi on ääliö. Anna asian jo olla!
Lyöminen ja potkiminen on eri juttu, mutta mielipiteensä saa lapsikin ilmaista. Asiaan on puututtu päiväkodin taholta, kuten itsekin sanoit, joten miksi vatvot asiaa jatkuvasti?
Lapsellasi on ystävä päiväkodissa. Etkä ainakaan ole maininnut hänen kärsivän öisin unettomuudesta tämän asian takia. Ilmeisesti poikasi antaa mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Hyvä niin. Mutta sinä, parahin Ettone, voisit jo vähitellen rauhoittua. Elämä on kovaa, ja poikasi tulee varmaan kuulemaan paljon pahempaakin kuittailua tulevaisuudessa, etenkin jos on herkkä taiteilijaluonne kuten kerroit hänen olevan. Useimmat pojat kun eivät ole herkkiä taiteilijoita, ja erilaisuudesta kuittaillaan aina.
Ei haukku haavaa tee. Eikä viisivuotiaiden kohdalla voi vielä puhua järjestelmällisestä henkisestä väkivallastakaan. Lapsia he vielä ovat, eivätkä ymmärrä kaikkea.
Onko poika ainoa lapsesi? Kenties hieman vanhemmalla iällä saatu esikoinen? Jotenkin siltä vaikuttaisi, kun otat loppujen lopuksi aika pienen asian noin vakavasti.
Ei monikaan lapsi mieti, että " miksi tuollainen lapsi tuodaan" päiväkotiin. Varmaan kotona mollattu jotain hoitokaveria... :(
En jaksanut keskittyä kokoamaan liian helppoa palapeliä, en halunnut askarrella iskälle auton muotoista isänpäiväkorttia vaan halusin tehdä omanlaiseni kortin, jne. Kapinoin siis sääntöjä vastaan. Mutta koskaan en kiusannut ketään. Kirjoitinko muka niin?
T:22
Ikävää jos sua kiusattiin tarhassa, mutta älä anna sen pilata koko elämääsi. Ärsyttää ihmiset jotka surkuttelee itseään ja jää vatvomaan jotain pikkulapsena tapahtunutta kiusaamista. Kiusattiin minuakin tarhassa ja koulussa, kun olen puoliksi irakilainen isäni puolelta, mutta ei se mun itsetuntoani enää aikuisiällä ole päässyt surkastuttamaan.
Vierailija:
Onko koskaan tullut mieleesi miten ne kiusaamisesi uhrit menestyivät? Ne lapset joiden itsetunto ryhmässä vietiin jo päiväkoti-iässä ja jotka pelkäsivät sinun takia joka aamu päiväkotiin menoa.
Minä muistan tarhaaikani jatkuvana kiusaamisen kohteena. Muistan jatkuvat nimittelyt käärmeeksi (minulla oli silmalasit), vammaseksi, homoksi ja v*tuksi. Muistan fyysisen väkivallan, maitolasini kaatamiset, ruokalautaselleni sylkemiset ja kenkieni piilottamiset.
Näitä kiusaajia, pitää aina ymmärtää kun niillä on niin vaikeaa, mutta kyllä se on sille uhrillekkin jokapäiväinen h*lvetti.Minä toivoisin, että nämä erityislastentarhaopettajat joutuisivat joskus työskentelemään niiden kiusaajien uhrien kanssa, näkisivät sen toisenkin puolen.
Ymmärrän senkin, että äidille tuli paha mieli asiasta, mutta että itkemään 5-vuotiaan puheista höpötyksistä...Varsinkin, kun äiti ehti torua tätä kunnolla.
Ei kai se voi olla noin mustavalkoista. Joskus se " kilttikin" lapsi lällättelee ja käyttäytyy huonosti. Eivätkä ne " tuhmat" 5-vuotiaatkaan mitään demoneita ole.
Ja ainakin jos meidän lapselta vaaditaan anteeksipyyntöä, hän usein tekee sen juuri " vastentahtoisesti ja virnuillen" . Ei se niin ihmeellinen reaktio ole, aikuiset eivät pyytäisi anteeksi ollenkaan. Pääasia, että lapsi sentään pyytää anteeksi.
Ettone:
mulla keitti ja toruin häntä todella puheistaan, ryhmän 1 työntekijä tuli siihen ja komensi tämän pojan pyytämään omaltani anteeksi. Poika teki sen todella vastentahtoisesti ja vieläkin virnuillen.
kuten sanotaan. Parempi olisi poikasi jo nyt oppia puolustautumaan ennen koulua, jossa samaa tekstiä voi joutua kuulemaan. Eli opeta puolustautumaan ja näytä esimerkillä, miten tuollaisille virnuilijoille sanotaan. Rohkaise äläkä itke, se saa poikasikin ylivarovaiseksi.
Lapset on lapsia. Joskus lapset lällättelevät ja nimittelevät. Aikuisen tehtävä on sanoa, että se ei ole soveliasta. Tässä tapauksessa niin tehtiinkin. Lällättelijä pyysi anteeksi. Tilanne ohi ja unohdettu. Paitsi äidin osalta, joka koko päivän ilmeisesti itkee pikku episodin takia.
Oletko ap niitä äitejä, joiden omat lapset eivät ikinä kiusaa, eivät lällättele, eivät tee tuhmuuksia? Jos olet, niin tiedoksi: kyllä se sinunkin poikasi lällättelee ja tekee virheitä siinä missä muidenkin pojat. Sinä et ehkä itse vaan suostu sitä tajuamaan, koska omassa maailmassasi poikasi on täydellinen, ja vain muissa lapsissa voi olla jotain vikaa.
Ap:n kuvailema tapaus oli toki kurja, mutta ei maailmaa kaatava. Sellaista sattuu. Pitäisikö tuo huonosti käyttäytynyt poika nyt kierittää tervassa ja höyhenissä? Laittaa häpeäpuuhun? Erottaa koko päiväkodista? Pientä suhteellisuudentajua, ap. Poikaa on toruttu ja hän on pyytänyt anteeksi. Miksi siis mietit asiaa koko päivän?
Siitähän tuollainen käytös yleensä tulee. Mulla on kaksi lasta ja kummallekin on opetettu - ja opetetaan koko ajan, mikä on oikein ja mikä väärin. Pienempi lapsistani on nyt 1,5-vuotias ja osaa jo pyytää anteeksi (tulee ja halaa tai silittää), jos tönii toisia tai lyö. Minä sanon vain, että tuo oli pahasti tehty, pyydätkö anteeksi ja poika kyllä sen ymmärtää.
Osa vanhemmista ei ilmeisesti opeta, mikä on oikein ja mikä väärin - ja miten toisia ihmisiä kohdellaan. Säälin näitä lapsia :(. Häiriköt eivät kyllä myöhemmässä elämässään pärjää. Valitettavasti he vain vahingoittavat myös muita elämänsä varrella :(
Eivät kaikki lahjakkaat lapset ole hankalia. Itse olin samanlainen, osasin lukea ja kirjoittaa alle 4-vuotiaana, osasin kellot ja kengännauhat ja muut mitä opeteltiin, koulussa ainakin lukioon asti tylsistyin joka tunnilla niin että meinasin kuolla, en koskaan lukenut kokeisiin ja silti en juuri koskaan saanut alle 9:ä mistään.
Mutta silti en häiriköinyt ketään, ihan vaan omissa ajatuksissani haaveilin siinä pulpetilla puolikuolleena, ja päiväkodissa tein käsketyn lisäksi vielä omat koristelut siihen päälle.
Välttämättä siis oma hankaluutesi lapsena ei liittynyt lahjakkuuteen niinkään. Samanmoisia ongelmia on varmasti keskivertolapsillakin, heidän kohdallaan niille vain on ihan nimetkin.
Kamalaa olla jo päiväkoti-ikäisenä " ryhmässä kyseenalaista mainetta niittänyt" . Mikään ei ole ällöttävämpää, kuin hirveä lauma aikuisia ämmiä, jotka pelkäävät, kyräilevät ja tylyttävät pientä lasta.
Ei ole kyseisellä kaverilla asiat kunnossa. Kunpa löytyisi edes yksi aikuinen, joka viitsisi välittää. Lapsesta tulee sellainen millaisena aikuiset hänet näkevät. Tuota menoa aika nopeasti poika omaksuu kiusaajan ja häirikön roolin, ja sitten siitä ei enää irti pääsekään.