Kärsiikö kukaan ns. epätodellisesta olosta ja mikä auttaa siihen ja mistä johtuu?

väsymys ainakin. Itselläni oli tuollaisia kummallisia, aika pelottavia olotiloja, niihin liittyi usein pahan olon (niin fyysinen kuin psyykkinenkin) tunne. Myöhemmin psykiatri määritteli ne " depersonalisaatiokokemuksiksi" ja minulla todettiin myös krooninen masennus. Terapia auttoi.



Tunne liittyi minulla siihen, että oli joutunut lapsena elämään " niinkuin ei olisi olemassa" , ts. minua ei huomioitu riittävästi tunnetasolla ja perheemme eli mielivaltaisen isän oikkujen armoilla, ei syntynyt riittävää kokemusta ja tunnetta eheästä itsestä.



Mutta siis syitä voi olla monia, itselläni oli tällainen ja tosiaan tunne-elämään liittyi. Nykyään ei ole enää esiintynyt näitä.

Itselläni jo ihan lapsena (muistan n 5v ja siitä ylöspäin) tuli monesti sellainen olo, että tunsin eritysen selkeästi että sisin minä ja fyysinen minä olemme täysin kaksi eri asiaa. Siis koin olevani kehoni sisällä, kuin " vankilassa" jossa ikkuna ulkomaailmaan olivat silmäni. En osaa selittää, kuulostaa varmasti omituiselta. Mutta, nyt olen alkanut ymmärtää että jo silloin tiesin ja muistin hämärästi mitä ihminen on..

verensokerit alhaalla. Jos on vasynyt voi olla myos unohtanut syoda. Itsellani moiset loppuivat kun rupesin syomaan jotain 3-4 tunnin valein, vaikka vain kourallisen pahkinoita.

Epätodellinen olo on sitä että tuntee ettei oikeesti ole siellä missä on... ettei maailma ole todellinen... ihanku katsois jotain elokuvaa. En tiiä, vaikea selittää.

mä kärsin, mut siihen liittyy myös se, että jos juttelen esimerkiksi jonkun ihmisen kanssa niin se ihminen laajenee mun silmissä ja samalla on epätodellinen olo ja silmät seisoo.

Jotenkin tuntuu että katselen sivusta omaa elämääni. On tosi stressaavaa työpaikan suhteen (työpaikat menossa ulkoistukseen, epävarmuus jatkunut jo vuosia) ja kotona kaksi pientä lasta. Valvoneena varsinkin on ihan outo ja leijaileva olo.

JOhtuu siitä, että tekee semmoista työtä, että ei puhu kenenkään kanssa tuntikausiin. Mutta se menee yleensä ohi ulkoilemalla ja toisten ihmisten seura auttaa myöskin.

Paitsi ehkä nukkuminen...

Ne on jännän tuntuisia, enkä ole niitä ikinä sen kummemmin miettinyt. Vähän sama kuin deja vu-ilmiöt, joita myös koen. Niitä vaan tulee ja menee.

t asiantuntija

Lukekaapa Tommy Hellstenin kirjoja. Hän puhuu siitä, että kun ei ole löytänyt sisintään, eikä ihan tunne itseään, niin silloin vaivaa tuollainen epätodellinen olo.

Mikä tilanteisiin vaikuttaa?

Kärsin pahasta anemiasta (hemppa 100-105), koska rauta ei imeydy.

Jos vaan havahtuu siihen ja pitää " ravistella" itsensä nykyhetkeen? En oo ikinä ajatellu et tähän tarvis lääkitystä...

t. eräs samasta säännöllisesti kärsivä, väsyneenä enemmän.

Kahvi ym. kofeiinipitoinen pistää olon tuollaiseksi.

jos paljon univelkaa. Aivot vähän niinkuin ottaa salaa puoliunia keskellä päivää?



nukkuminen auttaa siihen.

Vierailija:

Ne on jännän tuntuisia, enkä ole niitä ikinä sen kummemmin miettinyt. Vähän sama kuin deja vu-ilmiöt, joita myös koen. Niitä vaan tulee ja menee.

Muistan jo lapsena kokeneeni tällaisia " oloja" . Joskus luulin silloin, että olen kuolemassa. Karmeaa.

Luulin ettei kukaan muu tällasesta " kärsi" ! Ja just toi " onko kaikki tämä todella olemassa" -olo kuuluu siihen, yhtäkkiä vaan alkaa katsella tilannetta jossa on jotenkin ulkopuolelta käsin, niinkun ei itse olisi siinä. Tosin mä kyllä muutenkin mietin elämää useinkin tosi syvällisesti, " miks just mä oon mä, miks tälläsessä kropassa ja just tässä paikassa" jne...