Ketä edesmennyttä kaipaat eniten?
Itse kaipaan siskoani joka nukkui pois kymmenisen vuotta sitten. Kepeät mullat sisko, pian tavataan! <3
Kommentit (37)
Siskoa. Ikävä, vaikka tiedän, ett hän on meidän suojelusenkelinä.
Kaipaan puolisoni vanhempia, olivat ihania ihmisiä. Miehen isän kanssa meillä oli tosi hauskaa, vietettiin lauantait yhdessä ja hän oli mukanani, kun pidin torikirppistä silloisessa kotikaupungissani kesäisin. Talvisin kierreltiin kirppiksillä lauantait ja sen jälkeen syötiin joko meillä tai jossain pizzeriassa tms. Oli meidän juttu, mies ei ollut näissä mukana
Tätiäni. Lähes joka ilta kun odotan unen saapumista muistelen häntä ja jopa sanon ääneen muutaman kiitollisen sanan. Hän oli sukulaisistani kaikkein läheisin, jopa läheisempi kuin omat vanhempani.
Pentti Linkolaa. Oli ainutlaatuinen ihminen ja järjen ääni keskellä tätä nykyajan totaalista hulluutta.
Isän puolen isovanhempia. Olivat ihania, suojelevaisia ihmisiä. Pelkästään hyviä muistoja heistä.
Isää, vaikka kuolemastaan tuli ihan äskettäin kymmenen vuotta. Oispa iskä nähnyt kaiken, mitä oon kokenut..
🙏💙Rakasta isää ja rakasta itsemurhan tehnyttä pikkuveljeä💙🙏.
Omaa yllättäen ja äkillisesti menehtynyttä puolisoani.
Kahta kissaani, joista toinen kuoli tänä vuonna ja toisen kuolemasta on yli kymmenen vuotta. Muitakin kissoja on ollut ja on edelleen, mutta jotkut vain painavat syvemmän tassunjäljen sydämeen.
Äitiä kaipaan kovasti. Olin lapsi kun hän kuoli. Niin paljon jäi yhdessä kokematta.
elämäni koiraa, jota kaipaan enemmän kuin isääni. Kummankin kuolemasta on jo useampi vuosi aikaa, ja olen esimerkiksi joutunut hautaamaan kaksi muutakin koiraa sen jälkeen. Tämä yksi koira oli vain lähes yhtä rakas kuin lapseni, ja lapseni ovat onneksi hengissä.