Lue keskustelun säännöt.
Arki aivan hirveää suorittamista yhden lapsen kanssa, miten muut pärjää useamman lapsen kanssa?
Miten arjesta olisi tarkoitus nauttia tai edes saada jotain iloa, kun kaikki on pelkkää selviytymistä? Haaveillaan toisesta lapsesta mutta kun jo yhden kanssa elämässä ei tunnu olevan mitään järkeä, niin miten sitten useamman kanssa selviää?
Meillä minä hoidan 3-vuotiaan hoitoon viennin ja haun, sillä teen lyhennettyä työaikaa. Lapsi on silti hoidossa melkein 8h päivässä, kun työmatkoihin menee melkein tunti suuntaansa. Ihan hirveää pitää noin pitkää päivää mutta mikäs teet. Miehellä pitkät päivät ja yhtä pitkä työmatka kuin minulla. Työ on ihan kaoottista, aloitin juuri ja olen ihan ulalla kaikesta, stressaa. Lapsi on väsynyt aina hoitopäivän jälkeen, menee aikaisin nukkumaan niin kuin minäkin, jotta taas jaksetaan seuraavana päivänä. Nukun todella huonosti, vauvavuoden jälkeen uni meni jotenkin rikki enkä saa enää kunnolla nukuttuakaan, paitsi satunnaisesti. Tätäkö tämä on? Antakaa jotain arkea helpottavia vinkkejä! Ruuat tehdään viikonloppuna valmiiksi aina torstaille asti (siinäkin sunnuntaina aina hirveä suorittaminen), Vaatteet laitetaan koko viikoksi valmiiksi yms. Ruuat tilataan kotiin. Lapsi on paljon kipeänä, mies silloin hoitaa kotona. Tuntuu, että aina on kiire hakemaan lasta, töihin, tekemään valmisteluja arjen sujuvoittamiseksi. Silti lapsen seurasta ei ehdi nauttia kuin pari hassua tuntia arkena ja koen suurta ikävää häntä kohtaan. Tekisi mieli hankkia toinen lapsi ihan vain siksi, että voisi olla kolme vuotta kotona pyörittämässä arkea mutta sitten taas töihin paluu ja kahden lapsen hoitopyöritys on kahta rankempaa.
Kommentit (545)
Vierailija kirjoitti:
Mies etsii uutta työtä, jossa olisi liukuva työaika. Nyt ei ole, joten jos hän veisi lapsen päiväkotiin, olisi hoitopäivän pituus paljon pidempi. Jos hakisi, ei ehtisi hakea ennen kuin päiväkoti menee kiinni. Hänellä on muutama vapaapäivä onneksi noiden pitkien päivien korvaukseksi, silloin lapsi tietysti kotona myös. Päiväkoti on hyvin lähellä kotiamme, on siis hieman suuri kynnys alkaa etsiä uutta kotia ja hoitopaikkaa. Tämä koti on myös tosi edullinen (ja muutenkin ihana) mutta meillä on haku myös muualle käynnissä kodinkin suhteen. Työn aloitin juuri, ja Helsingissä tuntuu miltei joka paikkaa kestävän julkisilla (1-2 vaihtoa) noin 45 minuuttia. Yritän saada tuonnempana tehtyä enemmän etänä jos vain mahdollista.
En oikein tykkää noista eineksistä terveydellisistä syistä (miehellä korkea kolesteroli jne) mutta välillä on vaan pakko heittää lihapullat kehiin. Jotenkin vaan tuntuu, että terveellinen ruoka auttaisi jaksamaan paremmin mutta tässä noidankehässä ei vaan aina jaksa tehdä sitä terveellistä ruokaa.
On toki oma valinta hankkia lapsi, siitä nyt ei varmaan ole epäilystäkään? Kysyinkin, miten muut ihmiset selviävät ruuhkavuosista.
No eineksien ja itse tehdyn ruuan välissä on vielä puolivalmisteet. Pakasteena saa vaikka mitä vihanneksia, myös oikeasti toimivaa perunamuusipohjaa, joka 100% perunaa, ei suolaa, ei rasvaa. Meillä tehtiin paljon esim. keittoja jotka tarvi vain proteiinin ja vihannekset pakastimesta. Tai kiusaus jossa kaurakermaa ja kikherneitä tai kanaa.
Ja eineksissäkin on hyviä vaihtoehtoja. Paljon kasvisvaihtoehtoja, vähärasvaisia ruokia. Esim. sydönmerkkituotteet sopisi sun puolisolle.
Eli itse laskisin rimaa ruuan kanssa ja tutkisin vielä voisiko siitä nipistää aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Koen, että yhden lapsen kanssa arki oli vielä tosi helppoa. Nyt kahden pienen kanssa on enemmän tekemistä ja haastetta. Silti kyllä joka päivään mahtuu sitä rentoa lasten kanssa oleilua, kun sille järjestää aikaa.
Meillä ratkaisuna on: koko arki on ennalta suunniteltua ja mietittyä, toinen tekee osa-aikaista työaikaa, molempien työmatkat alle 30 min, kaikki palvelut ovat kodin lähellä, kaupassa käydään 1-2 krt viikossa, ruokia laitetaan isoja määriä kerralla, siivotaan harvemmin, aikuisilla ei ole kodinulkopuolisia harrastuksia, kaikki kissanristiäiset on karsittu ja elämää muutenkin rajattu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaksi lasta on helpompi kuin yksi.
Millä logiikalla? 😀 En siis oikeesti ymmärrä, jos joku haluaa selittää.
Pienellä ikäerolla syntyneistä lapsista tulee leikkikavereita, kotona on aina seuraa.
Vanhemman ei tarvitse koko ajan keksiä tekemistä taaperolle.
Nuorempi oppii asioita isomman esimerkistä.
Toisaalta he voivat myös tapella ja riidellä paljon. Vanhempi lapsista kiusaa ja petkuttaa nuorempaa yms. Oikeasti, koskaan ei tiedä etukäteen, millaisen lapsen saa.
Jos haluaa nauttia pienten lasten äitinä olosta ne ohikiitävät vuodet, suosittelen kotiäitiyttä. Itse olin neljän lapsen kotiäitinä pitkään, sain lapset seitsemän vuoden sisällä. Olen opettaja ammatiltani.
Kun olin kotona, sain itse määrätä päivien järjestyksen. Olimme vapaita lähtemään vaikka mummolamatkalle junalla keskellä viikkoa. Tai metsäretkelle jne. Nukuttiin aamulla pitkään, varsinkin talvisin. Lapset eivät juurikaan sairastelleet. Ei ollut juuri koskaan kiire, ja kiire on lasten kanssa pahinta, koska se tappaa kaiken ilon lasten kanssa olemisesta. Pieni lapsi ei ymmärrä kiirettä.
Mitä se vaatii? Usein se vaatii elintason pudotusta. Aika halpa koti. Meillä oli vanha remontoimaton rintamamiestalo. Ei kahta autoa, hyvä jos yksi. Itse ajettiin Ladalla, elettiin siis 90-lukua. Isovanhemmat maksoivat lasten harrastukset. Ei todellakaan matkusteltu ulkomaille, vaan mummolaan parin kuukauden välein, ja halpaan erämökkiin kerran kesässä.
Toki kotiäitiys pitempään vaatii useamman lapsen, että voivat leikkiä keskenään. Yhden kanssa alkaa seinät varmaan kaatua molempien päälle.
Ja meille esim. kolmannen lapsen syntymä helpotti perheen sisäistä tilannetta, kun toka lapsen syntymästä mustasukkaisena ollut esikoinen rauhoittui ja alkoi enemmän leikkiä toka lapsen kanssa. Jotenkin kaikki loksahti kohdilleen.
Seuraa vaistoasi, ap.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mummini juuri nauroi kun pojan lapsensa valitti, että on raskasta kahden lapsen kanssa. Mummi on 9 lapsisesta perheestä ja itse saanut 6 lasta. Kertoi, että ei ennen ollut tällaisia ongelmia vaikka puuttu sosiaaliturvat, lakisääteiset kuukauden kesälomat, viikonloput tehtiin töitä ja aamut alkoi maatöillä kukonlaulun aikaan.
Puutetta oli kaikesta, ei ollut omaa autoa tai metrolinjoja. Hevonenkin oli luksusta. Vaan ei hänestä tuntunut elämä vaikelta; Nykynaiset ovat pullamössöjä jotka keskittyvät omaan napaan! Hävetkää! Menkää itseenne! Mumminne opettavat teille elämästä jos ette muuten ymmärrä!
Sillä mummonaikaisella lapsi lähtee nykyään huostaan. Vaatimustaso on vähän toinen nykyään.
Niin, entisaikaan lapset laitettiin töihin heti kun kykenivät. Vanhemmat lapset hoitivat nuorempia lapsia ja tekivät muita kotitöitä.
Vierailija kirjoitti:
En osaa kuvitella noin helppoa lapsiarkea. Tuossa vaiheessa odotin kolmatta. Toki hoidin kotona, joten tuosta hoitorumbastakaan ei kokemusta.
Minun mielestä raskainta oli nimenomaan se hoitorumba. Kyllä kotona lapsia vielä hoiti, kun sai omaan tahtiin tehdä kotityöt. Mutta kamalinta oli, kun piti hoitaa työt puolikuntoisena, kotityöt ja lapset sairasti päiväkodin vuoksi vielä ihan koko ajan. Oli keuhkokuumetta, enterorokkoa, norovirusta jne. Sitten päällä vielä stressi sairaspoissaolojen vuoksi. Se tuntui ihan järjettömältä. Ei voi olla yhteiskunnallisestikaan kannattavaa, että koko perhe sairastaa koko ajan.
Eikö nyt oikeasti olisi järkevää, että kotihoidontuki nostettaisiin sellaiseksi, että sen avulla voi alle 3-vuotiaan kotona hoitaa. Päiväkodeissa ei ole hoitajia, mutta äidit pakotetaan käytännössä töihin, koska yhden ihmisen tuloilla ei perhettä pitkään elätetä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
No minulla ei ole yhtään lasta ja olen aivan poikki. Uupunut. Tähän työhön. En jaksa vaan nykyajan työelämää. En vaan jaksa vaikka haluaisin. Elämäni on ihan kamalaa suorittamista. En jaksa atöiden jälkeen tehdä yhtään mitään tai nähdä yhtään ketään ;(
Näin se tuntuu monella olevan. Ihmettelen miten moni jaksaa hoitaa lapset töiden ohella. Todella ihailen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mummini juuri nauroi kun pojan lapsensa valitti, että on raskasta kahden lapsen kanssa. Mummi on 9 lapsisesta perheestä ja itse saanut 6 lasta. Kertoi, että ei ennen ollut tällaisia ongelmia vaikka puuttu sosiaaliturvat, lakisääteiset kuukauden kesälomat, viikonloput tehtiin töitä ja aamut alkoi maatöillä kukonlaulun aikaan.
Puutetta oli kaikesta, ei ollut omaa autoa tai metrolinjoja. Hevonenkin oli luksusta. Vaan ei hänestä tuntunut elämä vaikelta; Nykynaiset ovat pullamössöjä jotka keskittyvät omaan napaan! Hävetkää! Menkää itseenne! Mumminne opettavat teille elämästä jos ette muuten ymmärrä!
Sillä mummonaikaisella lapsi lähtee nykyään huostaan. Vaatimustaso on vähän toinen nykyään.
Niin, entisaikaan lapset laitettiin töihin heti kun kykenivät. Vanhemmat lapset hoitivat nuorempia lapsia ja tekivät muita kotitöitä.
Lapset oli heitteillä. Riisitautisia ja märkärupisia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mummini juuri nauroi kun pojan lapsensa valitti, että on raskasta kahden lapsen kanssa. Mummi on 9 lapsisesta perheestä ja itse saanut 6 lasta. Kertoi, että ei ennen ollut tällaisia ongelmia vaikka puuttu sosiaaliturvat, lakisääteiset kuukauden kesälomat, viikonloput tehtiin töitä ja aamut alkoi maatöillä kukonlaulun aikaan.
Puutetta oli kaikesta, ei ollut omaa autoa tai metrolinjoja. Hevonenkin oli luksusta. Vaan ei hänestä tuntunut elämä vaikelta; Nykynaiset ovat pullamössöjä jotka keskittyvät omaan napaan! Hävetkää! Menkää itseenne! Mumminne opettavat teille elämästä jos ette muuten ymmärrä!
Ei vaan ennen ei huolehdittu lapsista. Lapset jätettiin yksin kun mentiin töihin tai navettaan, koulusta ei välitetty lapsi pärjäsi siellä jos pärjäsi, ei ollut harrastuksia eikä mietitty tekisikö harrastukset hyvää tieto lasten kehityksestä ja hyvinvoinnista on yksinkertaisesti lisääntynyt valtavasti ja nykyvanhemmat haluaa hyödyntää sen tiedon, niin että lapset saisivat parhaan mahdollisen pohjan elämään.
Mut kasvatettiin vielä kasarillakin tällä tavalla, koska vanhemmat jatkoivat sitä miten heidät on kasvatettu. Vanhemmille lasten hoidoksi riitti, että niillä on vaatteet, ne on elossa, syövät edes kerran päivässä jotain ja peseytyvät lauantaina ja keskiviikkona. Mitään harrastuksia ne eivät tarvitse, mitään muuta kuin käytöstapoja ei tarvitse opettaa, koulussa pärjätkööt keskenään, kokeista ja läksyistä saavat huolehtia itse ekaluokasta lähtien, niiden kanssa ei tarvitse tehdä mitään, hampaita ei pestä, hiuksia ei harjata jne.
Onhan se lastenkasvatus ja vanhempana olo helppoa jos huolehtii vaan siitä, että lapsi on elossa, sillä vaatteet päällä ja se on edes kerran viikkoon puhdas.
Ei se nyt ihan noin mene. Minä olen syntynyt 1974, mennyt kouluun 1981, ja kyllä minä pesin hampaat ja harjasin hiukseni, huolehdin läksyistä ja kokeista. Koskaan ei äidin tarvinnut kysyä pesinkö hampaat, harjasinko hiukseni tai onko läksyt tehty, ne oli itsestäänselvyyksiä.
Mun esikoinen oli myös samanlainen, joten nyt on ollut järkytys kasvattaa ADD lasta joka oikeasti ei pese hampaita teininäkään jos ei siitä sano moneen kertaan, läksyistä puhumattakaan.. ja usein ei tee kumpaakaan sanomisista huolimatta.
Kyllä normaalin lapsen pitäisi kouluun mennessään olla jo sen verran tietoinen asioistaan että jos ei pese hampaita tai harjaa hiuksia, tuntee olonsa epämukavaksi, ja haluaa huolehtia koulujutuista koska ei halua, että opettaja koulussa mäkättää.
Minun lapsuuskodissani hiuksia ei harjattu vaan kammattiin. Isäni jaksoi muistuttaa minuasiiyä vielä silloinkin, kun olin parikymppinen.
Hampaiden harjaamattomuudest sain torut hammaslääkäriltä 11-vuotiaana, kun kerralla löytyi viisi reikää. Se saarna kyllä tehosi.
Läksyjä tein, koska en halunnut kuulla vanhempien valitusta huonoista arvosanoista.
Olin teini 70-luvulla.
Kirjoitukseni ydin tuossa siis on, että ei se mielestäni ole mitenkään tavatonta, jos tavallinen terve ihminen ei lapsena oma-aloitteisesti huomaa hoitaa kaikkea tarpeellista. Lapsuus on vasta opettelua elämää varten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mummini juuri nauroi kun pojan lapsensa valitti, että on raskasta kahden lapsen kanssa. Mummi on 9 lapsisesta perheestä ja itse saanut 6 lasta. Kertoi, että ei ennen ollut tällaisia ongelmia vaikka puuttu sosiaaliturvat, lakisääteiset kuukauden kesälomat, viikonloput tehtiin töitä ja aamut alkoi maatöillä kukonlaulun aikaan.
Puutetta oli kaikesta, ei ollut omaa autoa tai metrolinjoja. Hevonenkin oli luksusta. Vaan ei hänestä tuntunut elämä vaikelta; Nykynaiset ovat pullamössöjä jotka keskittyvät omaan napaan! Hävetkää! Menkää itseenne! Mumminne opettavat teille elämästä jos ette muuten ymmärrä!
Ei vaan ennen ei huolehdittu lapsista. Lapset jätettiin yksin kun mentiin töihin tai navettaan, koulusta ei välitetty lapsi pärjäsi siellä jos pärjäsi, ei ollut harrastuksia eikä mietitty tekisikö harrastukset hyvää tieto lasten kehityksestä ja hyvinvoinnista on yksinkertaisesti lisääntynyt valtavasti ja nykyvanhemmat haluaa hyödyntää sen tiedon, niin että lapset saisivat parhaan mahdollisen pohjan elämään.
Mut kasvatettiin vielä kasarillakin tällä tavalla, koska vanhemmat jatkoivat sitä miten heidät on kasvatettu. Vanhemmille lasten hoidoksi riitti, että niillä on vaatteet, ne on elossa, syövät edes kerran päivässä jotain ja peseytyvät lauantaina ja keskiviikkona. Mitään harrastuksia ne eivät tarvitse, mitään muuta kuin käytöstapoja ei tarvitse opettaa, koulussa pärjätkööt keskenään, kokeista ja läksyistä saavat huolehtia itse ekaluokasta lähtien, niiden kanssa ei tarvitse tehdä mitään, hampaita ei pestä, hiuksia ei harjata jne.
Onhan se lastenkasvatus ja vanhempana olo helppoa jos huolehtii vaan siitä, että lapsi on elossa, sillä vaatteet päällä ja se on edes kerran viikkoon puhdas.
Ei se nyt ihan noin mene. Minä olen syntynyt 1974, mennyt kouluun 1981, ja kyllä minä pesin hampaat ja harjasin hiukseni, huolehdin läksyistä ja kokeista. Koskaan ei äidin tarvinnut kysyä pesinkö hampaat, harjasinko hiukseni tai onko läksyt tehty, ne oli itsestäänselvyyksiä.
Mun esikoinen oli myös samanlainen, joten nyt on ollut järkytys kasvattaa ADD lasta joka oikeasti ei pese hampaita teininäkään jos ei siitä sano moneen kertaan, läksyistä puhumattakaan.. ja usein ei tee kumpaakaan sanomisista huolimatta.
Kyllä normaalin lapsen pitäisi kouluun mennessään olla jo sen verran tietoinen asioistaan että jos ei pese hampaita tai harjaa hiuksia, tuntee olonsa epämukavaksi, ja haluaa huolehtia koulujutuista koska ei halua, että opettaja koulussa mäkättää.
Tiesitkö, että hampaat harjataan ja hiukset harjataan ilman esimerkkiä synnyttyäsi? Et tietenkään, opit seuraamalla vanhempiasi, jotka kasvattivat sinua normaalisti. Meillä vanhemmatkaan eivät pesseet hampaitaan tai harjanneet hiuksiaan, koska ei heidänkään lapsuudessa tehty niin. Ei minua haitannut lyhyt takkutukka tai harjaamattomat hampaat, koska en tiennyt muusta. Puhutaan siis pienestä lapsesta, jonka pitää pärjätä yksin ja selvittää nämäkin asiat yksin.
Koulussa oli 2 opettajaa, koska pieni maaseutukoulu. Ei sielläkään kukaan kiinnittänyt mitään huomiota. Koulussa sain hyviä numeroita, mutta se ei ollut vanhempien ansiota. Minulla ei ole ADD:ta, ADHD;ta tai muutakaan neurologista tai mielenterveydellistä ongelmaa, jonka vuoksi en olisi harjannut hiuksia tai pessyt hampaita. Meille ei siis ihan oikeasti opetettu kotona yhtään mitään. Ei yhtikäs mitään. Riitti, että me lapset ollaan hengissä.
Lapset eivät osaa eivätkä opi, jos heitä ei opeteta tai heillä ei ole esimerkkiä näyttämässä mitä tehdään ja miten. Sinulla on ollut esimerkkejä, kotona ja koulussa, ja erilaiset opettajat.
Vanhempani eivät ole alkoholisteja, narkkeja, väkivaltaa, uskonnollisia hihhulointeja ymv. mutta isäni on ihan oppikirjaesimerkki narsistista, joka vihasi lapsia, perhe-elämää ja vaimoaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa kuvitella noin helppoa lapsiarkea. Tuossa vaiheessa odotin kolmatta. Toki hoidin kotona, joten tuosta hoitorumbastakaan ei kokemusta.
Minun mielestä raskainta oli nimenomaan se hoitorumba. Kyllä kotona lapsia vielä hoiti, kun sai omaan tahtiin tehdä kotityöt. Mutta kamalinta oli, kun piti hoitaa työt puolikuntoisena, kotityöt ja lapset sairasti päiväkodin vuoksi vielä ihan koko ajan. Oli keuhkokuumetta, enterorokkoa, norovirusta jne. Sitten päällä vielä stressi sairaspoissaolojen vuoksi. Se tuntui ihan järjettömältä. Ei voi olla yhteiskunnallisestikaan kannattavaa, että koko perhe sairastaa koko ajan.
Eikö nyt oikeasti olisi järkevää, että kotihoidontuki nostettaisiin sellaiseksi, että sen avulla voi alle 3-vuotiaan kotona hoitaa. Päiväkodeissa ei ole hoitajia, mutta äidit pakotetaan käytännössä töihin, koska yhden ihmisen tuloilla ei perhettä pitkään elätetä.
Ja kun joutuu vastaamaan tästä rankimmasta elämänvaiheesta perheen ainoana aikuisena, homma on ihan järjettömän raskasta. Muistan kun vaippaikäinen ja minä olimme jossain kaameassa taudissa ja olin itse melko heikossa kunnossa. Lapsen isä oli jossain teillä tietymättömillä tai ei halunnut "vaarantaa" omaa terveyttään ja tulla apuun, ja sitten sattui vielä niinkin onnettomasti, että omat tukiverkot olivat juuri silloin matkoilla enkä saanut heikkona hetkenä apuja mistään. En ole varmaan koskaan tuntenut itseäni niin yksinäiseksi ja avuttomaksi. Jotenkin siitä selvisi, mutta enpä lämmöllä sitä kuopanpohjaa muistele. Työnantajakaan ei tainnut ihan ymmärtäväisimmästä päästä silloin olla näihin sairauspoissaoloihin liittyen.
Heittäytyy yhteiskunnan ja veromaksajien elätettäväksi lapsensa kanssa. Juuri tästä syystä syystä yleistyy työssäkäyvien keskuudessa ajattelu että sossu tuet pitää lakkauttaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En osaa kuvitella noin helppoa lapsiarkea. Tuossa vaiheessa odotin kolmatta. Toki hoidin kotona, joten tuosta hoitorumbastakaan ei kokemusta.
Minun mielestä raskainta oli nimenomaan se hoitorumba. Kyllä kotona lapsia vielä hoiti, kun sai omaan tahtiin tehdä kotityöt. Mutta kamalinta oli, kun piti hoitaa työt puolikuntoisena, kotityöt ja lapset sairasti päiväkodin vuoksi vielä ihan koko ajan. Oli keuhkokuumetta, enterorokkoa, norovirusta jne. Sitten päällä vielä stressi sairaspoissaolojen vuoksi. Se tuntui ihan järjettömältä. Ei voi olla yhteiskunnallisestikaan kannattavaa, että koko perhe sairastaa koko ajan.
Eikö nyt oikeasti olisi järkevää, että kotihoidontuki nostettaisiin sellaiseksi, että sen avulla voi alle 3-vuotiaan kotona hoitaa. Päiväkodeissa ei ole hoitajia, mutta äidit pakotetaan käytännössä töihin, koska yhden ihmisen tuloilla ei perhettä pitkään elätetä.
Ja kun joutuu vastaamaan tästä rankimmasta elämänvaiheesta perheen ainoana aikuisena, homma on ihan järjettömän raskasta. Muistan kun vaippaikäinen ja minä olimme jossain kaameassa taudissa ja olin itse melko heikossa kunnossa. Lapsen isä oli jossain teillä tietymättömillä tai ei halunnut "vaarantaa" omaa terveyttään ja tulla apuun, ja sitten sattui vielä niinkin onnettomasti, että omat tukiverkot olivat juuri silloin matkoilla enkä saanut heikkona hetkenä apuja mistään. En ole varmaan koskaan tuntenut itseäni niin yksinäiseksi ja avuttomaksi. Jotenkin siitä selvisi, mutta enpä lämmöllä sitä kuopanpohjaa muistele. Työnantajakaan ei tainnut ihan ymmärtäväisimmästä päästä silloin olla näihin sairauspoissaoloihin liittyen.
Mies 7 viikkoa työmatkalla, minulla murtunut selkä just parantunut joten kuten, influenssa sairastettu, astmalapsi kipeä.
Rämmin tuon ja vikana iltana hain 7 lastenleffaa vuokraamosta ja parkkasin meidät olkkarin lattialle.
Lapsey sitten möllötti tuntitolkulla ka minä en osannut kuin maata. Ei ees nukuttanut enää. Olin niin finaalissa.
Lue tämä huolella: jos yhtään tuntuu että et jaksa toista lasta, älä tee.
Niin monta kertaa olen huokaissut helpotuksesta ja lähes polvillani kiitosta rukoillut että yksi on vain. Tämä ainukainen onkin sitten todella rakas.
Vierailija kirjoitti:
Toinen vie ja toinen hakee. Näin se lapsen päivä pysyy lyhyenä.
Kauppareissu kerran viikossa. Viikonloppuna tehdään pakkaseen ruokaa. Sunnuntaina alkuviikon päivälliset. Keskiviikkona loppuviikon. Perjantaina tai lauantaina noutoruokaa.
Kaikki ylimääräinen tavara pois. Tavarat aina heti paikalleen. Koti väljästi sisustettu ja kaikessa toiminnallisuus edellä. Ja kaunista pitää olla, jotta jaksaa.
Vaatteet yksinkertaisiksi. Itse kuljin kymmenen vuotta musta/valko/harmaa-vaatteissa. Ei koskaan tarvinnut miettiä asukokonaisuuksia, kun kaikki sopi kaiken kanssa.
Kestovärjäys ripsiin, kestopigmentointi yläluomeen ja kampaus, joka kuivuu työmatkalla autossa.
Lapsille tarpeeksi vaatetta könttinä. Näin vaatteita ei tarvitse hankkia kuin kaksi kertaa vuodessa. Ylimääräiset myyntiin.
Tarvittaessa lastenhoitaja avuksi.
Vararuokavarasto yms. sairastelukierteiden varalle.
Ja KAIKKI myrkylliset ihmiset pois elämästä. Minä heivasin mm. anopin ja siskoni, jotka mäkätti ja nälvi ja söi energiaa. Tilalle sellaisia, jotka vahvistaa ja tuo iloa.
Ihana!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mummini juuri nauroi kun pojan lapsensa valitti, että on raskasta kahden lapsen kanssa. Mummi on 9 lapsisesta perheestä ja itse saanut 6 lasta. Kertoi, että ei ennen ollut tällaisia ongelmia vaikka puuttu sosiaaliturvat, lakisääteiset kuukauden kesälomat, viikonloput tehtiin töitä ja aamut alkoi maatöillä kukonlaulun aikaan.
Puutetta oli kaikesta, ei ollut omaa autoa tai metrolinjoja. Hevonenkin oli luksusta. Vaan ei hänestä tuntunut elämä vaikelta; Nykynaiset ovat pullamössöjä jotka keskittyvät omaan napaan! Hävetkää! Menkää itseenne! Mumminne opettavat teille elämästä jos ette muuten ymmärrä!
Ei vaan ennen ei huolehdittu lapsista. Lapset jätettiin yksin kun mentiin töihin tai navettaan, koulusta ei välitetty lapsi pärjäsi siellä jos pärjäsi, ei ollut harrastuksia eikä mietitty tekisikö harrastukset hyvää tieto lasten kehityksestä ja hyvinvoinnista on yksinkertaisesti lisääntynyt valtavasti ja nykyvanhemmat haluaa hyödyntää sen tiedon, niin että lapset saisivat parhaan mahdollisen pohjan elämään.
Mut kasvatettiin vielä kasarillakin tällä tavalla, koska vanhemmat jatkoivat sitä miten heidät on kasvatettu. Vanhemmille lasten hoidoksi riitti, että niillä on vaatteet, ne on elossa, syövät edes kerran päivässä jotain ja peseytyvät lauantaina ja keskiviikkona. Mitään harrastuksia ne eivät tarvitse, mitään muuta kuin käytöstapoja ei tarvitse opettaa, koulussa pärjätkööt keskenään, kokeista ja läksyistä saavat huolehtia itse ekaluokasta lähtien, niiden kanssa ei tarvitse tehdä mitään, hampaita ei pestä, hiuksia ei harjata jne.
Onhan se lastenkasvatus ja vanhempana olo helppoa jos huolehtii vaan siitä, että lapsi on elossa, sillä vaatteet päällä ja se on edes kerran viikkoon puhdas.
Ei se nyt ihan noin mene. Minä olen syntynyt 1974, mennyt kouluun 1981, ja kyllä minä pesin hampaat ja harjasin hiukseni, huolehdin läksyistä ja kokeista. Koskaan ei äidin tarvinnut kysyä pesinkö hampaat, harjasinko hiukseni tai onko läksyt tehty, ne oli itsestäänselvyyksiä.
Mun esikoinen oli myös samanlainen, joten nyt on ollut järkytys kasvattaa ADD lasta joka oikeasti ei pese hampaita teininäkään jos ei siitä sano moneen kertaan, läksyistä puhumattakaan.. ja usein ei tee kumpaakaan sanomisista huolimatta.
Kyllä normaalin lapsen pitäisi kouluun mennessään olla jo sen verran tietoinen asioistaan että jos ei pese hampaita tai harjaa hiuksia, tuntee olonsa epämukavaksi, ja haluaa huolehtia koulujutuista koska ei halua, että opettaja koulussa mäkättää.
Tiesitkö, että hampaat harjataan ja hiukset harjataan ilman esimerkkiä synnyttyäsi? Et tietenkään, opit seuraamalla vanhempiasi, jotka kasvattivat sinua normaalisti. Meillä vanhemmatkaan eivät pesseet hampaitaan tai harjanneet hiuksiaan, koska ei heidänkään lapsuudessa tehty niin. Ei minua haitannut lyhyt takkutukka tai harjaamattomat hampaat, koska en tiennyt muusta. Puhutaan siis pienestä lapsesta, jonka pitää pärjätä yksin ja selvittää nämäkin asiat yksin.
Koulussa oli 2 opettajaa, koska pieni maaseutukoulu. Ei sielläkään kukaan kiinnittänyt mitään huomiota. Koulussa sain hyviä numeroita, mutta se ei ollut vanhempien ansiota. Minulla ei ole ADD:ta, ADHD;ta tai muutakaan neurologista tai mielenterveydellistä ongelmaa, jonka vuoksi en olisi harjannut hiuksia tai pessyt hampaita. Meille ei siis ihan oikeasti opetettu kotona yhtään mitään. Ei yhtikäs mitään. Riitti, että me lapset ollaan hengissä.
Lapset eivät osaa eivätkä opi, jos heitä ei opeteta tai heillä ei ole esimerkkiä näyttämässä mitä tehdään ja miten. Sinulla on ollut esimerkkejä, kotona ja koulussa, ja erilaiset opettajat.
Vanhempani eivät ole alkoholisteja, narkkeja, väkivaltaa, uskonnollisia hihhulointeja ymv. mutta isäni on ihan oppikirjaesimerkki narsistista, joka vihasi lapsia, perhe-elämää ja vaimoaan.
Jotenkin niin tuttua :(
Upeaa lukea näitä ja taas kerran tajuta, kuinka älykäs ja viisas olen ollut, kun en ole hankkinut yhtä ainutta kakarankuvotusta elämääni pilaamaan!
Vierailija kirjoitti:
Upeaa lukea näitä ja taas kerran tajuta, kuinka älykäs ja viisas olen ollut, kun en ole hankkinut yhtä ainutta kakarankuvotusta elämääni pilaamaan!
Saanen kyseenalaistaa älykkyytesi.
Sillä mummonaikaisella lapsi lähtee nykyään huostaan. Vaatimustaso on vähän toinen nykyään.