Lue keskustelun säännöt.
Arki aivan hirveää suorittamista yhden lapsen kanssa, miten muut pärjää useamman lapsen kanssa?
Miten arjesta olisi tarkoitus nauttia tai edes saada jotain iloa, kun kaikki on pelkkää selviytymistä? Haaveillaan toisesta lapsesta mutta kun jo yhden kanssa elämässä ei tunnu olevan mitään järkeä, niin miten sitten useamman kanssa selviää?
Meillä minä hoidan 3-vuotiaan hoitoon viennin ja haun, sillä teen lyhennettyä työaikaa. Lapsi on silti hoidossa melkein 8h päivässä, kun työmatkoihin menee melkein tunti suuntaansa. Ihan hirveää pitää noin pitkää päivää mutta mikäs teet. Miehellä pitkät päivät ja yhtä pitkä työmatka kuin minulla. Työ on ihan kaoottista, aloitin juuri ja olen ihan ulalla kaikesta, stressaa. Lapsi on väsynyt aina hoitopäivän jälkeen, menee aikaisin nukkumaan niin kuin minäkin, jotta taas jaksetaan seuraavana päivänä. Nukun todella huonosti, vauvavuoden jälkeen uni meni jotenkin rikki enkä saa enää kunnolla nukuttuakaan, paitsi satunnaisesti. Tätäkö tämä on? Antakaa jotain arkea helpottavia vinkkejä! Ruuat tehdään viikonloppuna valmiiksi aina torstaille asti (siinäkin sunnuntaina aina hirveä suorittaminen), Vaatteet laitetaan koko viikoksi valmiiksi yms. Ruuat tilataan kotiin. Lapsi on paljon kipeänä, mies silloin hoitaa kotona. Tuntuu, että aina on kiire hakemaan lasta, töihin, tekemään valmisteluja arjen sujuvoittamiseksi. Silti lapsen seurasta ei ehdi nauttia kuin pari hassua tuntia arkena ja koen suurta ikävää häntä kohtaan. Tekisi mieli hankkia toinen lapsi ihan vain siksi, että voisi olla kolme vuotta kotona pyörittämässä arkea mutta sitten taas töihin paluu ja kahden lapsen hoitopyöritys on kahta rankempaa.
Kommentit (545)
Se tietyllä tavalla kyllä helpottuu ajan kanssa, kun alkaa hommat rutinoitua, töissä alkaa mennä sujuvammin (ehkä) ja lapsikin kasvaa. Alku on aina hankalin. Tuo toisen pitkät työpäivät ja molempien pitkät työmatkat ovat kyllä hankala yhtälö. Meillä on helpottanut ihan valtavan paljon etätyöt, mies tekee lähes 100% etänä ja minä n. 40%., ja molemmat siis osallistuu lasten vientiin ja hakuun ja kaikkeen muuhunkin, jolloin kaikki ei kaadu yhdelle. Viime vuosi oli raskas, kun piti viedä lapset (3 ja 6 silloin) eri paikkoihin, nyt on helpottanut tosi paljon kun toinen on koulussa ja tarvitsee viedä ja hakea vain se nelivuotias. Ja sekin pyöräilee matkan oikein reippaasti itse. Lisäksi meillä on kaksi koiraa, ja esikoisella kolmena iltana viikossa harrastus, asutaan omakotitalossa. Ruuhkavuodet on kyllä oikein kuvaava termi tälle elämäntilanteelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Joo, tota se on. Toinen vaan samaan putkeen. Sitten kun molemmat on yli 4-vuotiaita alkaa helpottaa. Tsemppiä! Ja meillä tuli vielä avioero, että olen pyörittänyt arkea kahden kanssa 1 ja 4v olivat eron hetkellä. Nyt ovat jo vanhempia, eli voin sanoa, että siitä se helpottaa!
Hellittäisin ensin tuon ruoka-asian kanssa. Eivät kaikki valmisruoat ole epäterveellisiä, monissa on sydänmerkki.
Monet ruoat valmistuvat melko nopeasti/puolivalmisteitakin voi hyödyntää. Valmisruoissakin on helppoja vaihtoehtoja, jotka voi vain lämmittää tai valmistaa nopeasti:
-kalapuikot
-lihapullat/kalapyörykät/kasvispyörykät
-pastakastikkeet ja pasta
-pinaattiletut
Vierailija kirjoitti:
Otahan kun se lapsi tulee kouluikään. On läksyjä, on kaverisynttäreitä, Wilma-viestejä jne. Tuo kouluun sitä ja tätä kotoa.
Ilmoitusta pukkaa että on täitä, kihoja, syyhyä jne. Ja ei kelpaa enää muksulle mikä tahansa paita. Pitää olla addua, nikeä, pumaa, koska jos ei oo, ni jopas ottaa luokan rääväsuut kiusaamisen kohteeksi.Rankkaa on, mutta kestettävä se vaan on.
Mun lapsi tuli kouluikään ja kyllä tää on 100x helpompaa kuin tuommoisen kolmevuotiaan kanssa. Vuosi vuodelta on arki helpottanut vaan, kun lapset muuttuu itsenäisemmiksi. Päiväkodissa on vielä toinen lapsista ja enemmän sieltä tulee kaiken maailman tiedotetta johon pitää reagoida ja lisäksi kuskaukset ja sairastelukierre joka rasittaa kaikkia (koululainen sairastaa paljon vähemmän ainakin meillä). Päikkyikäinen tarvitsee myös kotona paljon enemmän vanhempia kuin koululainen, joka jo puuhaa paljon itsekseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otahan kun se lapsi tulee kouluikään. On läksyjä, on kaverisynttäreitä, Wilma-viestejä jne. Tuo kouluun sitä ja tätä kotoa.
Ilmoitusta pukkaa että on täitä, kihoja, syyhyä jne. Ja ei kelpaa enää muksulle mikä tahansa paita. Pitää olla addua, nikeä, pumaa, koska jos ei oo, ni jopas ottaa luokan rääväsuut kiusaamisen kohteeksi.Rankkaa on, mutta kestettävä se vaan on.
Mun lapsi tuli kouluikään ja kyllä tää on 100x helpompaa kuin tuommoisen kolmevuotiaan kanssa. Vuosi vuodelta on arki helpottanut vaan, kun lapset muuttuu itsenäisemmiksi. Päiväkodissa on vielä toinen lapsista ja enemmän sieltä tulee kaiken maailman tiedotetta johon pitää reagoida ja lisäksi kuskaukset ja sairastelukierre joka rasittaa kaikkia (koululainen sairastaa paljon vähemmän ainakin meillä). Päikkyikäinen tarvitsee myös kotona paljon enemmän vanhempia kuin koululainen, joka jo puuhaa paljon itsekseen.
Minusta päiväkotivaihe oli kaikkein helpoin vaihe koko aikana.
Pienten koululaisten kanssa oli todella työlästä ja sitten ysiluokka kun oli nämä lukiohaut Helsingissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otahan kun se lapsi tulee kouluikään. On läksyjä, on kaverisynttäreitä, Wilma-viestejä jne. Tuo kouluun sitä ja tätä kotoa.
Ilmoitusta pukkaa että on täitä, kihoja, syyhyä jne. Ja ei kelpaa enää muksulle mikä tahansa paita. Pitää olla addua, nikeä, pumaa, koska jos ei oo, ni jopas ottaa luokan rääväsuut kiusaamisen kohteeksi.Rankkaa on, mutta kestettävä se vaan on.
Mun lapsi tuli kouluikään ja kyllä tää on 100x helpompaa kuin tuommoisen kolmevuotiaan kanssa. Vuosi vuodelta on arki helpottanut vaan, kun lapset muuttuu itsenäisemmiksi. Päiväkodissa on vielä toinen lapsista ja enemmän sieltä tulee kaiken maailman tiedotetta johon pitää reagoida ja lisäksi kuskaukset ja sairastelukierre joka rasittaa kaikkia (koululainen sairastaa paljon vähemmän ainakin meillä). Päikkyikäinen tarvitsee myös kotona paljon enemmän vanhempia kuin koululainen, joka jo puuhaa paljon itsekseen.
Minusta päiväkotivaihe oli kaikkein helpoin vaihe koko aikana.
Pienten koululaisten kanssa oli todella työlästä ja sitten ysiluokka kun oli nämä lukiohaut Helsingissä.
Lapsissa on eroja, ja myös aikuisissa siinä mikä tuntuu kuormittavalta. Suurin osa kyllä sanoo että lasten kasvaessa helpottaa, ainakin teini-iän haasteisiin saakka mutta toki joillain sitten ilmeisesti menee toisin päin. No, oli miten oli, tuo "odotapas vaan, kyllä se vielä vaikeammaksi menee" on kyllä ehkä typerintä mitä voi väsyneelle vanhemmalle sanoa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otahan kun se lapsi tulee kouluikään. On läksyjä, on kaverisynttäreitä, Wilma-viestejä jne. Tuo kouluun sitä ja tätä kotoa.
Ilmoitusta pukkaa että on täitä, kihoja, syyhyä jne. Ja ei kelpaa enää muksulle mikä tahansa paita. Pitää olla addua, nikeä, pumaa, koska jos ei oo, ni jopas ottaa luokan rääväsuut kiusaamisen kohteeksi.Rankkaa on, mutta kestettävä se vaan on.
Mun lapsi tuli kouluikään ja kyllä tää on 100x helpompaa kuin tuommoisen kolmevuotiaan kanssa. Vuosi vuodelta on arki helpottanut vaan, kun lapset muuttuu itsenäisemmiksi. Päiväkodissa on vielä toinen lapsista ja enemmän sieltä tulee kaiken maailman tiedotetta johon pitää reagoida ja lisäksi kuskaukset ja sairastelukierre joka rasittaa kaikkia (koululainen sairastaa paljon vähemmän ainakin meillä). Päikkyikäinen tarvitsee myös kotona paljon enemmän vanhempia kuin koululainen, joka jo puuhaa paljon itsekseen.
Minusta päiväkotivaihe oli kaikkein helpoin vaihe koko aikana.
Pienten koululaisten kanssa oli todella työlästä ja sitten ysiluokka kun oli nämä lukiohaut Helsingissä.
Lapsissa on eroja, ja myös aikuisissa siinä mikä tuntuu kuormittavalta. Suurin osa kyllä sanoo että lasten kasvaessa helpottaa, ainakin teini-iän haasteisiin saakka mutta toki joillain sitten ilmeisesti menee toisin päin. No, oli miten oli, tuo "odotapas vaan, kyllä se vielä vaikeammaksi menee" on kyllä ehkä typerintä mitä voi väsyneelle vanhemmalle sanoa.
Tämä! Eikä koskaan etukäteen voi tietää, miten lapsen kanssa menee. Toisilla vaikka uhmaikä tai murrosikä on vaikea, mutta ei kaikilla. Turha etukäteen maalailla piruja seinille, kun voi mennä helpostikin. Lapsetkin ovat erilaisia: toiset ovat persoonina ja temperamentiltaan helppoja, toiset taas eivät. Helpon lapsen vanhemmalla voi olla täysin eri käsitys arjesta, kuin vaativamman lapsen vanhemmalla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Elämä muuttuu kun tulee lapsia. Niin sen pitää mennäkin. Olet tehnyt ja pohtinut asioita paljon.
Sanoisin, että rentoudu, kaikki on hyvin, ei kuulosta katastrofaaliselta, kaikki ei voi eikä tarvitse olla niin täydellistä.
Omaa ajattelutapaa voi muuttaa, elämää ei pidä verrata siihen mitä oli ennen lasta.
Vierailija kirjoitti:
Tee kuten muutkin Naiset kun eivät jaksa oli kyse 1 tai useampi lapsi.Ero. Sopimus viiko toisen vanhemman kanss. Kumallakin siis yksi vappa vikko lapsesta tai lapsista sinkuu elämän.Kesällä 1 kukausi,kun lapsi / Lapset toisen vanhemman luonna.
Jep, tämähän se tuntuu monelle olevan se ratkaisu. Lapsivapaata pitää saada vaikka ensin ne piti tehdä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tsemppiä lastenhoitoon ja perhe-elämään!
Miksi ihmeessä suoritatte perhe-elämää?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kiinnitin huomiota tuohon, että nukut huonosti. Silloin, kun ei saa nukuttua, tuntuu kaikki raskaalta ja ajoittain jopa ylitsepääsemättömältä. Aloittaisin siitä, että koettaisin saada nukkumisen kuntoon.
Neljän vuoden päästä sun esikoinen menee kouluun, kun pikkukakkonen (jos kohta tärpää) aloittaa päikyn. 1-2-luokkalaisille on iltapäiväiväkerho. Teinä myös muuttaisin lähemmäs työpaikkoja. Tunnin työmatka on normaali, mutta pitkä lapsiperheelle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Emme pärjää taloudellisesti, jos teen jotain siivoustyötä parin satasen kuukausipalkalla.
Sitten unohda toinen lapsi. Lapsi on kallis investointi.
Ihmettelen vain kommenttia, kun juuri äsken suunnittelit jäädä vauvan kanssa hoitovapaalle kolmeksi vuodeksi. Mutta sitten ette pärjääkään taloudellisesti, jos et tee töitä? Eli äitiysloman jälkeen olisi kaksi lasta, jotka veisit päivähoitoon, tuplaruoat ja pyykit, isompi rahanmeno.
Ongelma ei ole lapsiperhe-elämä vaan se, että vaadit mahdottomia. Sinä haluat sekä olla kotona lapsen kanssa että saada kahden ihmisen palkan. Tämäkin toki onnistuu, jos esimerkiksi rupeat perhepäivähoitajaksi, mutta epäilemättä sinulla on jotain sitäkin vastaan. Tai voit ruveta iltatyöhön ja olla päivät lapsen kanssa, vaihto miehen kanssa läpsystä. Näin minun vanhempani toimivat.
On asioita elämässä, joita voi itse valita. Sitten niiden valintojen kanssa eletään. Vaihtoehtoja on, mutta sinä olet päättänyt näin ja elät näin.
Pääkaupunkiseudulla on kallista asua ja pitkiä työmatkoja. Toisaalta paljon työpaikkoja. Toisilla seuduilla on muita ongelmia kuten työttömyyttä tai huonot julkiset kulkuneuvot. Kuitenkin olen ollut huomaavinani, että muissa kaupungeissa arki on leppoisampaa kuin siellä teillä. Mutta tähän tulet sanomaan, että et aio muuttaa. Samoin on lapsiperheitä, jotka asuvat ahtaasti tai muuten halvalla. Varmasti tämäkään ei käy.
Kun et halua minkään olevan toisin, niin sitten asiat ovat näin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Otahan kun se lapsi tulee kouluikään. On läksyjä, on kaverisynttäreitä, Wilma-viestejä jne. Tuo kouluun sitä ja tätä kotoa.
Ilmoitusta pukkaa että on täitä, kihoja, syyhyä jne. Ja ei kelpaa enää muksulle mikä tahansa paita. Pitää olla addua, nikeä, pumaa, koska jos ei oo, ni jopas ottaa luokan rääväsuut kiusaamisen kohteeksi.Rankkaa on, mutta kestettävä se vaan on.
Mun lapsi tuli kouluikään ja kyllä tää on 100x helpompaa kuin tuommoisen kolmevuotiaan kanssa. Vuosi vuodelta on arki helpottanut vaan, kun lapset muuttuu itsenäisemmiksi. Päiväkodissa on vielä toinen lapsista ja enemmän sieltä tulee kaiken maailman tiedotetta johon pitää reagoida ja lisäksi kuskaukset ja sairastelukierre joka rasittaa kaikkia (koululainen sairastaa paljon vähemmän ainakin meillä). Päikkyikäinen tarvitsee myös kotona paljon enemmän vanhempia kuin koululainen, joka jo puuhaa paljon itsekseen.
Minusta päiväkotivaihe oli kaikkein helpoin vaihe koko aikana.
Pienten koululaisten kanssa oli todella työlästä ja sitten ysiluokka kun oli nämä lukiohaut Helsingissä.
Lapsissa on eroja, ja myös aikuisissa siinä mikä tuntuu kuormittavalta. Suurin osa kyllä sanoo että lasten kasvaessa helpottaa, ainakin teini-iän haasteisiin saakka mutta toki joillain sitten ilmeisesti menee toisin päin. No, oli miten oli, tuo "odotapas vaan, kyllä se vielä vaikeammaksi menee" on kyllä ehkä typerintä mitä voi väsyneelle vanhemmalle sanoa.
No en ole niin sanonutkaan. Päiväkoti-ikäisen kanssa ei ole kesälomaongelmia ja siellä päivähoidossa saa kolme ateriaa joka päivä. Ja siellä oli meidän aikanamme koulutetut ammattilaiset, jotka oikeasti tuntui sekä tukevan minua että kasvattavan lasta.
Pikkukoululaisen kanssa jatkuvaa kotiläksyä vanhemmille ja kesälomien ja muiden lomien järjestelyä ja sitten se aika kun lapsi tulee yksin kotiin, sotkee kavereiden kanssa, unohtaa avaimeinsa, hukkaa puhelimensa jne.
Vierailija kirjoitti:
Kaksi lasta on helpompi kuin yksi.
Meinasin juuri suositella toisen lapsen hankkimista. Kun on useampi lapsi, niillä on seuraa toisistaan eivätkä ole niin riippuvaisia äidistä (tai isästä, jos sellainen on kuvassa mukana). Kolme vuotta saa olla lasten kanssa, eikä tarvitse stressata työstä. - Tämä vain minun kokemukseni. Olen itse ainoa lapsi, ja koko ikäni olen kadehtinut heitä joilla on sisaruksia. Olisin varmaan nykyistä sosiaalisempi, jos en olisi kasvanut ainokaisena. Ei ole lapsillani tätejä, enoja eikä serkkujakaan nyt,
eikä isovanhempiakaan ollut pitkään. Kuulostaa itsesääliltä, mutta halusin tämänkin puolen tuoda esiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaksi lasta on helpompi kuin yksi.
Meinasin juuri suositella toisen lapsen hankkimista. Kun on useampi lapsi, niillä on seuraa toisistaan eivätkä ole niin riippuvaisia äidistä (tai isästä, jos sellainen on kuvassa mukana). Kolme vuotta saa olla lasten kanssa, eikä tarvitse stressata työstä. - Tämä vain minun kokemukseni. Olen itse ainoa lapsi, ja koko ikäni olen kadehtinut heitä joilla on sisaruksia. Olisin varmaan nykyistä sosiaalisempi, jos en olisi kasvanut ainokaisena. Ei ole lapsillani tätejä, enoja eikä serkkujakaan nyt,
eikä isovanhempiakaan ollut pitkään. Kuulostaa itsesääliltä, mutta halusin tämänkin puolen tuoda esiin.
Kun toinen lapsi on jo iso ja pärjäävä, niin hän jää syrjään vauva-ajaksi, erityisesti jos vauva on vaikeahoitoinen. Leikkii itsekseen, kun äiti nukuttaa huutavaa koliikkivauvaa.
Ensimmäinen lapsi on vähän kuin "harjoittelua". Toisen lapsen kohdalla huomaa jo, että voi olla rennompi, eikä olis ensimmäisen kanssa tarvinnut olla niin nipo joka asiassa.
Vali vali vali
Missä sisu... ja resilienssi?
Oletan, että työt olisivat Helsingin keskustassa ja asutte kauempana.
a) Löytyisikö työpaikka muualta, kuin Helsingin keskustasta? Toki riippuu alasta, mutta pk-seudulla on työpaikkoja myös muualla kuin ydinkeskustassa. Kannattaa miettiä, onko sen arvoista, että joutuu matkustamaan noin pitkää työmatkaa, jos työpaikkoja olisi muuallakin.
b) Jos työpaikka on Helsingin keskustassa, niin muuttakaa esim. metron varrelle. Ei aina ole kalliimpi ratkaisu. Espoostakin hurauttaa n. 20 minuutissa Helsinkiin. Kirkkonummelta kulkee lähijuna Helsinkiin alle puolessa tunnissa.