Lue keskustelun säännöt.
Arki aivan hirveää suorittamista yhden lapsen kanssa, miten muut pärjää useamman lapsen kanssa?
Miten arjesta olisi tarkoitus nauttia tai edes saada jotain iloa, kun kaikki on pelkkää selviytymistä? Haaveillaan toisesta lapsesta mutta kun jo yhden kanssa elämässä ei tunnu olevan mitään järkeä, niin miten sitten useamman kanssa selviää?
Meillä minä hoidan 3-vuotiaan hoitoon viennin ja haun, sillä teen lyhennettyä työaikaa. Lapsi on silti hoidossa melkein 8h päivässä, kun työmatkoihin menee melkein tunti suuntaansa. Ihan hirveää pitää noin pitkää päivää mutta mikäs teet. Miehellä pitkät päivät ja yhtä pitkä työmatka kuin minulla. Työ on ihan kaoottista, aloitin juuri ja olen ihan ulalla kaikesta, stressaa. Lapsi on väsynyt aina hoitopäivän jälkeen, menee aikaisin nukkumaan niin kuin minäkin, jotta taas jaksetaan seuraavana päivänä. Nukun todella huonosti, vauvavuoden jälkeen uni meni jotenkin rikki enkä saa enää kunnolla nukuttuakaan, paitsi satunnaisesti. Tätäkö tämä on? Antakaa jotain arkea helpottavia vinkkejä! Ruuat tehdään viikonloppuna valmiiksi aina torstaille asti (siinäkin sunnuntaina aina hirveä suorittaminen), Vaatteet laitetaan koko viikoksi valmiiksi yms. Ruuat tilataan kotiin. Lapsi on paljon kipeänä, mies silloin hoitaa kotona. Tuntuu, että aina on kiire hakemaan lasta, töihin, tekemään valmisteluja arjen sujuvoittamiseksi. Silti lapsen seurasta ei ehdi nauttia kuin pari hassua tuntia arkena ja koen suurta ikävää häntä kohtaan. Tekisi mieli hankkia toinen lapsi ihan vain siksi, että voisi olla kolme vuotta kotona pyörittämässä arkea mutta sitten taas töihin paluu ja kahden lapsen hoitopyöritys on kahta rankempaa.
Kommentit (545)
Vierailija kirjoitti:
Meillä on tällä hetkellä karsea sotku, keittelen tässä kevyeksi lounaaksi riisipuuroa. Äsken kävin kaupassa koiran kanssa pienimuotoisesti että on jotain suuhunpantavaa tälle ja huomiselle. Kohta aktivoin lapset X2, kaitsen kiukut (niitä tulee koska nepsyille on hullun vaikeaa lopettaa asioita ja siirtyä mihinkään) ja siirrytään joko pulkkamäkeen tai luistelemaan. Jossain väleissä komennan nuo puuhaamaan itsekseen, soittelen itse pianoa ja vastailen siinä lomassa sataan kysymykseen ja käyn keskeyttämässä riidan. Jossain kohtaa teen taas ruokaa ja otan siihen toisen lapsen mukaan etteivät riitele. Käytellään taas koiraa ulkona koko poppoolla. Pötkötellään. Tälleen ne päivät kuluu ihan mukavasti. Jossain kohtaa saatan heittää pyykki- ja tiskikoneen päälle. Pyykit Voikkaan ehkä viikon päästä ja siihen saakka ohjaan ottamaan kasasta, joskus kaivetaan likapyykkikorista joku lempipaita. Huomenna kuskaan lapsen hoitoon ja kotiin ja menen töihin.
En mä tiedä mikä tässä oli se hankala osio. Korkeintaan noi riidat käy hermoon...
Tässä näkyy hyvin se etu ja helppous siinä, kun on kaksi lasta. Sitten kun niitä on yksi, se on koko ajan siinä, kun ei ole sitä leikkikaveria. Et tekisi noin paljon todellakaan muita juttuja rauhassa itseksesi, vaan leikkisit lapsen kanssa. Siinä on se haaste.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on tällä hetkellä karsea sotku, keittelen tässä kevyeksi lounaaksi riisipuuroa. Äsken kävin kaupassa koiran kanssa pienimuotoisesti että on jotain suuhunpantavaa tälle ja huomiselle. Kohta aktivoin lapset X2, kaitsen kiukut (niitä tulee koska nepsyille on hullun vaikeaa lopettaa asioita ja siirtyä mihinkään) ja siirrytään joko pulkkamäkeen tai luistelemaan. Jossain väleissä komennan nuo puuhaamaan itsekseen, soittelen itse pianoa ja vastailen siinä lomassa sataan kysymykseen ja käyn keskeyttämässä riidan. Jossain kohtaa teen taas ruokaa ja otan siihen toisen lapsen mukaan etteivät riitele. Käytellään taas koiraa ulkona koko poppoolla. Pötkötellään. Tälleen ne päivät kuluu ihan mukavasti. Jossain kohtaa saatan heittää pyykki- ja tiskikoneen päälle. Pyykit Voikkaan ehkä viikon päästä ja siihen saakka ohjaan ottamaan kasasta, joskus kaivetaan likapyykkikorista joku lempipaita. Huomenna kuskaan lapsen hoitoon ja kotiin ja menen töihin.
En mä tiedä mikä tässä oli se hankala osio. Korkeintaan noi riidat käy hermoon...
Tässä näkyy hyvin se etu ja helppous siinä, kun on kaksi lasta. Sitten kun niitä on yksi, se on koko ajan siinä, kun ei ole sitä leikkikaveria. Et tekisi noin paljon todellakaan muita juttuja rauhassa itseksesi, vaan leikkisit lapsen kanssa. Siinä on se haaste.
Itseasiassa mun lapset eivät leiki yhtään keskenään. Mulla on aika iso työ pitää erillään koska menee aina riidaksi niin erilaisten persoonien takia. Eli ohjaan eri puuhiin, otan mukaan asioihin, teen vuorotellen asioita kummankin kanssa eli oikeastaan tuplatyö ja yksi aikuinen.
Ruuhkavuodet on tosiaan RUUHKAvuodet.
Nimitys ei ole tyhjästä tempaistu.
Kun lapsi/lapset kasvaa, kaaos helpottaa.
Vaikkei uskoisi, niin kaksi on helpompi kuin yksi. Lapsilla on seuraa ja virikettä toisistaan, aikuinen saa olla aikuinen eikä koko ajan tarvitse olla tapahtumien keskipisteessä, vaan voi välillä sivusta seuraten varmistaa keskenään touhuavien hyvän olon ja turvallisuuden.
No ei se arki nyt ainakaan helpommaksi muutu uuden vauvan myötä. Kustannukset kasvavat ja ne viimeisetkin oman ajan hetket häviävät. Elämä on valintoja. Toiset kestää enemmän ja tekee vaikka viisikin lasta. Joidenkin psyyke ei kestä ainuttakaan. Olemme erilaisia ja tärkeää olisikin tunnistaa oman jaksamisen rajat, jotta lapset eivät kärsi aikuisten huonoista valinnoista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on tällä hetkellä karsea sotku, keittelen tässä kevyeksi lounaaksi riisipuuroa. Äsken kävin kaupassa koiran kanssa pienimuotoisesti että on jotain suuhunpantavaa tälle ja huomiselle. Kohta aktivoin lapset X2, kaitsen kiukut (niitä tulee koska nepsyille on hullun vaikeaa lopettaa asioita ja siirtyä mihinkään) ja siirrytään joko pulkkamäkeen tai luistelemaan. Jossain väleissä komennan nuo puuhaamaan itsekseen, soittelen itse pianoa ja vastailen siinä lomassa sataan kysymykseen ja käyn keskeyttämässä riidan. Jossain kohtaa teen taas ruokaa ja otan siihen toisen lapsen mukaan etteivät riitele. Käytellään taas koiraa ulkona koko poppoolla. Pötkötellään. Tälleen ne päivät kuluu ihan mukavasti. Jossain kohtaa saatan heittää pyykki- ja tiskikoneen päälle. Pyykit Voikkaan ehkä viikon päästä ja siihen saakka ohjaan ottamaan kasasta, joskus kaivetaan likapyykkikorista joku lempipaita. Huomenna kuskaan lapsen hoitoon ja kotiin ja menen töihin.
En mä tiedä mikä tässä oli se hankala osio. Korkeintaan noi riidat käy hermoon...
Tässä näkyy hyvin se etu ja helppous siinä, kun on kaksi lasta. Sitten kun niitä on yksi, se on koko ajan siinä, kun ei ole sitä leikkikaveria. Et tekisi noin paljon todellakaan muita juttuja rauhassa itseksesi, vaan leikkisit lapsen kanssa. Siinä on se haaste.
Itseasiassa mun lapset eivät leiki yhtään keskenään. Mulla on aika iso työ pitää erillään koska menee aina riidaksi niin erilaisten persoonien takia. Eli ohjaan eri puuhiin, otan mukaan asioihin, teen vuorotellen asioita kummankin kanssa eli oikeastaan tuplatyö ja yksi aikuinen.
En myöskään ole ikinä lähtenyt mukaan sellaiseen toimintaan, mikä ei ole mulle mielekästä. En siis ole ikinä lasten kanssa leikkinyt. Voin olla läsnä samassa tilassa ja tehdä jotain minulle mielekästä samalla (esim käsitöitä) ja jutella lapsen kanssa ja siten olla seurana. Esim pelaaminen on itsellekin mieleistä (lauta- ja korttipelit), joten niitä teen lasten kanssa. Toinen osasi jo neljävuotiaana shakkia ja pitää kortteja auttavasti kädessä :D Ulkoiluhommat on myös mieleisiä, joten nuotiolla ja telttailemassa on käyty ihan vauvasta saakka just for fun. Ei aikuisen pidä suostua seuraneidiksi, vaan myös lapselle voi kertoa että minä en pidä autoleikeistä, mutta voin olla tässä muuten sinun seurana ja sitten etsitään niitä yhteisiä mielenkiinnonkohteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ruuhkavuodet on tosiaan RUUHKAvuodet.
Nimitys ei ole tyhjästä tempaistu.
Kun lapsi/lapset kasvaa, kaaos helpottaa.
Vaikkei uskoisi, niin kaksi on helpompi kuin yksi. Lapsilla on seuraa ja virikettä toisistaan, aikuinen saa olla aikuinen eikä koko ajan tarvitse olla tapahtumien keskipisteessä, vaan voi välillä sivusta seuraten varmistaa keskenään touhuavien hyvän olon ja turvallisuuden.
Ei todellakaan ole. Olisi helppoa, jos olisi vaan yksi ja joskus mietinkin miten helppoa se oli. Meillä nyt kolme ja kyllä hommia on kolmen edestä. Ei ne ole mitään toisiaan viihdyttäviä ihania kavereita- päinvastoin. Koko ajan saa olla keksimässä miten ne pitää erossa toisistaan ja kuinka päivän arjen oikein aikatauluttaisi. Yksi menee kouluun 8, toinen 9 ja kolmas 10, sama rumba alkaa klo 12, 13, 14. Sitten läksyjen teko, harrastukset. Ainoa miksi kaksi olisi parempi kuin yksi on se syy, että vanhempi sysää kasvatusvastuun toiselle lapselle ja sillä me saadaan just näitä kullannuppuja, joita opettajat yrittää saada raiteilleen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ruuhkavuodet on tosiaan RUUHKAvuodet.
Nimitys ei ole tyhjästä tempaistu.
Kun lapsi/lapset kasvaa, kaaos helpottaa.
Vaikkei uskoisi, niin kaksi on helpompi kuin yksi. Lapsilla on seuraa ja virikettä toisistaan, aikuinen saa olla aikuinen eikä koko ajan tarvitse olla tapahtumien keskipisteessä, vaan voi välillä sivusta seuraten varmistaa keskenään touhuavien hyvän olon ja turvallisuuden.
Ei todellakaan ole. Olisi helppoa, jos olisi vaan yksi ja joskus mietinkin miten helppoa se oli. Meillä nyt kolme ja kyllä hommia on kolmen edestä. Ei ne ole mitään toisiaan viihdyttäviä ihania kavereita- päinvastoin. Koko ajan saa olla keksimässä miten ne pitää erossa toisistaan ja kuinka päivän arjen oikein aikatauluttaisi. Yksi menee kouluun 8, toinen 9 ja kolmas 10, sama rumba alkaa klo 12, 13, 14. Sitten läksyjen teko, harrastukset. Ainoa miksi kaksi olisi parempi kuin yksi on se syy, että vanhempi sysää kasvatusvastuun toiselle lapselle ja sillä me saadaan just näitä kullannuppuja, joita opettajat yrittää saada raiteilleen.
Näin se kuitenkin menee. Kuinka monta tuntia olet kunkin lapsen kanssa intensiivisessä vuorovaikutuksessa päivittäin? Usean lapsen vanhemmat eivät yleensä ole. Lapset puuhaavat keskenään ja aikuinen on vähän siinä rinnalla vahtimassa ja se näkyykin esimerkiksi tässä sinun kommentissa hyvin. Se rooli on aivan eri kuin yhden lapsen kanssa, jolle aikuinen on se kaveri. Kun on useampi lapsi, aikuinen on enemmän siinä sivussa ja voi tehdä muita hommia samalla. Mutta kun sinulla on vain se yksi, joka olisi ihan yksin ilman vanhemman seuraa, olet väistämättä lapsen kanssa tiivisti leikkimässä monta tuntia päivässä. Yhden kanssa on sillä tavoin vaativampaa. Leikkimistä on enemmän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on tällä hetkellä karsea sotku, keittelen tässä kevyeksi lounaaksi riisipuuroa. Äsken kävin kaupassa koiran kanssa pienimuotoisesti että on jotain suuhunpantavaa tälle ja huomiselle. Kohta aktivoin lapset X2, kaitsen kiukut (niitä tulee koska nepsyille on hullun vaikeaa lopettaa asioita ja siirtyä mihinkään) ja siirrytään joko pulkkamäkeen tai luistelemaan. Jossain väleissä komennan nuo puuhaamaan itsekseen, soittelen itse pianoa ja vastailen siinä lomassa sataan kysymykseen ja käyn keskeyttämässä riidan. Jossain kohtaa teen taas ruokaa ja otan siihen toisen lapsen mukaan etteivät riitele. Käytellään taas koiraa ulkona koko poppoolla. Pötkötellään. Tälleen ne päivät kuluu ihan mukavasti. Jossain kohtaa saatan heittää pyykki- ja tiskikoneen päälle. Pyykit Voikkaan ehkä viikon päästä ja siihen saakka ohjaan ottamaan kasasta, joskus kaivetaan likapyykkikorista joku lempipaita. Huomenna kuskaan lapsen hoitoon ja kotiin ja menen töihin.
En mä tiedä mikä tässä oli se hankala osio. Korkeintaan noi riidat käy hermoon...
Tässä näkyy hyvin se etu ja helppous siinä, kun on kaksi lasta. Sitten kun niitä on yksi, se on koko ajan siinä, kun ei ole sitä leikkikaveria. Et tekisi noin paljon todellakaan muita juttuja rauhassa itseksesi, vaan leikkisit lapsen kanssa. Siinä on se haaste.
Itseasiassa mun lapset eivät leiki yhtään keskenään. Mulla on aika iso työ pitää erillään koska menee aina riidaksi niin erilaisten persoonien takia. Eli ohjaan eri puuhiin, otan mukaan asioihin, teen vuorotellen asioita kummankin kanssa eli oikeastaan tuplatyö ja yksi aikuinen.
En myöskään ole ikinä lähtenyt mukaan sellaiseen toimintaan, mikä ei ole mulle mielekästä. En siis ole ikinä lasten kanssa leikkinyt. Voin olla läsnä samassa tilassa ja tehdä jotain minulle mielekästä samalla (esim käsitöitä) ja jutella lapsen kanssa ja siten olla seurana. Esim pelaaminen on itsellekin mieleistä (lauta- ja korttipelit), joten niitä teen lasten kanssa. Toinen osasi jo neljävuotiaana shakkia ja pitää kortteja auttavasti kädessä :D Ulkoiluhommat on myös mieleisiä, joten nuotiolla ja telttailemassa on käyty ihan vauvasta saakka just for fun. Ei aikuisen pidä suostua seuraneidiksi, vaan myös lapselle voi kertoa että minä en pidä autoleikeistä, mutta voin olla tässä muuten sinun seurana ja sitten etsitään niitä yhteisiä mielenkiinnonkohteita.
Tyypillistä usean lapsen vanhemman ajattelua. He eivät yleensä leiki lastensa kanssa. Se on aivan eri yhden lapsen kanssa. Leikkimistä on monta tuntia päivässä, jos et halua, että lapsi olisi aina yksin. Ja kukapa haluasi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ruuhkavuodet on tosiaan RUUHKAvuodet.
Nimitys ei ole tyhjästä tempaistu.
Kun lapsi/lapset kasvaa, kaaos helpottaa.
Vaikkei uskoisi, niin kaksi on helpompi kuin yksi. Lapsilla on seuraa ja virikettä toisistaan, aikuinen saa olla aikuinen eikä koko ajan tarvitse olla tapahtumien keskipisteessä, vaan voi välillä sivusta seuraten varmistaa keskenään touhuavien hyvän olon ja turvallisuuden.
Ei todellakaan ole. Olisi helppoa, jos olisi vaan yksi ja joskus mietinkin miten helppoa se oli. Meillä nyt kolme ja kyllä hommia on kolmen edestä. Ei ne ole mitään toisiaan viihdyttäviä ihania kavereita- päinvastoin. Koko ajan saa olla keksimässä miten ne pitää erossa toisistaan ja kuinka päivän arjen oikein aikatauluttaisi. Yksi menee kouluun 8, toinen 9 ja kolmas 10, sama rumba alkaa klo 12, 13, 14. Sitten läksyjen teko, harrastukset. Ainoa miksi kaksi olisi parempi kuin yksi on se syy, että vanhempi sysää kasvatusvastuun toiselle lapselle ja sillä me saadaan just näitä kullannuppuja, joita opettajat yrittää saada raiteilleen.
Näin se kuitenkin menee. Kuinka monta tuntia olet kunkin lapsen kanssa intensiivisessä vuorovaikutuksessa päivittäin? Usean lapsen vanhemmat eivät yleensä ole. Lapset puuhaavat keskenään ja aikuinen on vähän siinä rinnalla vahtimassa ja se näkyykin esimerkiksi tässä sinun kommentissa hyvin. Se rooli on aivan eri kuin yhden lapsen kanssa, jolle aikuinen on se kaveri. Kun on useampi lapsi, aikuinen on enemmän siinä sivussa ja voi tehdä muita hommia samalla. Mutta kun sinulla on vain se yksi, joka olisi ihan yksin ilman vanhemman seuraa, olet väistämättä lapsen kanssa tiivisti leikkimässä monta tuntia päivässä. Yhden kanssa on sillä tavoin vaativampaa. Leikkimistä on enemmän.
Meillä on alusta asti molemmilla ollut vanhemman kanssa myös kahdenkeskistä aikaa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käy lääkärissä kerro väsymyksestä. Koska otettu hemoglopiini tai kilpirauhaskoe? Pitkävaikutteista melatoniinia apteekista yöunta parantamaan. Kännykkä nukkumaan klo 20. Kotityöt pitäisi lopettaa hyvissä ajoin ja alkaa rauhoittumaan vaikka kuuntelemalla äänikirjaa tai lukemalla uniteen kanssa.....
En ymmärrä ruoan tekemistä ennakkoon. Sen tekeminen on pieni vaiva. Kun perunat kiehuu 15-25min tekee kevyesti salaatin, soossin, lisäkkeet ja kattaa pöydän.
Lapset kulkee mukana ihan helposti. Kohta menee kouluun ja mopon saatuaan et aina edes tiedä, missä menevät. Turha stressata. Ruokaa ja puhtaita vaatteita pitää löytyä, mutta kaiken ei tarvitse olla täydellistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
AP ei selvästikään ole logistiikka-alan ihminen. Elämä helpottuu, kun laittaa asiat järjestykseen.
Lähdetään nyt ihan yksinkertaisesta aamua nopeuttavasta asiasta. Laitat kahvinkeittimen päälle ennen kuin haet lehden laatikosta tai menet vessaan. Et joudu tuolloin odottamaan kahvin tippumista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perhe-elämä on keskimäärin ihan hirveää, oli yksi lapsi tai useampia. Hirveää se on etenkin äideille. Mikään ei ole muuttunut sadan vuoden takaisesta, sillä se mikä on koneiden myötä voitettu ajassa on hävitty läsnäolon vaatimuksissa. Meille naisille uskotellaan että voidaan tehdä ihan samoja juttuja yhteiskunnassa kuin miehetkin - ja niin voidaankin - tasan niin kauan kun ei olla äitejä. Äitiyden myötä menee kaikki itsenäisyys ja elämästä tulee juuri tuota AP:n kuvaamaa raatamista.
Keskimäärin, siitä on vähän huono sinun mennä sanomaan. Toisille se on ihaninta aikaa, iloa, oivallusta, yhteen kasvamista ja sitten tasapainon löytämistä itsenäistymisen kautta. Joillekin kamppailua. Kannattaa pitää huolta omasta mielenterveydestä. Äitiys ei todellakaan vie itsenäisyyttä. Kerrassaan huvittava ja erikoinen väite. Ehkä jos tykkää ryypiskellä ja bilettää päivästä toiseen.. silloin ei kyllä ole tosiaan edellytyksiä vanhemmaksi.
Kyllä se on jäätävää siivoamista, jatkuvaa organisointia, pyykinpesua ja ruoanlaittoa. Sairastelukierteitä ja säätöä.
Eikä riipu ihmisestä yhtään.
Samat siivoomiset, pyykinpesut ja ruuanlaitot tein ainakin itse jopa yksin asuessa, saati silloin kun eleli kahdestaan. Ei ole mitään j ä ä t ä v ä ä siivoamista, perus viikkosiivous niinkuin aina, puuhailujen jälkeen kamat sinne missä olivat. Lapset kerää enimmät leikkinsä sivuun kun on siihen opetettu. Itse en ymmärrä laisinkaan sellaisia mediaseksikkäitä lehtiperheitä, jotka esittelee siivotonta kotiaan tiskivuorineen ja vaatekasoineen. Mikä siinä on niin vaikeaa laittaa ne tiskit vaikka koneeseen ja koneen päälle tai viedä pyykit pyykkikoriin/ puhtaat kaappiin tai ainakin sen lähettyville koriin. Ruokaa tekee toki määrällisesti enemmän. Ehkä sitten jos on tottunut lämmittämään mikroaterian päiväss itselleen, voi kontrasti olla kova.
Edelleen, jotkut sopii vanhemmiksi ja toiset sitten alisuoriutuu.
Olen sen verran viettänyt lapsivapaita viikonloppuja miehen kanssa kahdestaan, että tiedän kyllä, mitä tarkoittaa kodin siistinä pitäminen lasten kanssa ja ilman lapsia.eron lasten ja ilman lapsia. Jälkimmäinen hoituu huomattavan helposti. Jos lapset ovat kotona, sotkun määrä on kymmenkertainen. Kotitöitä riittää silloin jo ihan siitä syystä, etten tekisi ruokaa ilman lapsia, pyykkiä ja tiskiä tulisi vähemmän, hiekkaa ja muruja olisi lattialla paljon vähemmän, ei hammastahnaa kylppärin matossa, kuskaamisia ei olisi, ei synttäreitä, ei harrustus- tai vaatehankintoja lapsille jne.
Itse koen lapsiperheen arjen pyörittämisen tosi raskaana. Se on jatkuvaa sellaista ylimääräistä työtä, mitä en lapsettomana tekisi. Todellisuudessa nautin hyvin hitaasta elämisestä ja tarvitsen paljon aikaa palautuakseni töistä. Kaipaan ihan vain olemista, en ole yhtään sellainen touhuaja, joka koko ajan haluaa tehdä jotakin.
Pidän toki lapsista, mutta en olisi uskonut, että väsyn arjen pyörittämiseen näin totaalisesti. Ajattelin, että minusta tulee jaksava ja energinen äiti. Oikeasti olen ihan loppu ja ponnisteluja tuottaa jo sekin, että pitää yrittää pinnistellä viettääkseen kivaa aikaa lasten kanssa esim lautapelejä pelaten. Oikeasti työpäivän jälkeen haluan vain olla rauhassa ja yksin. Olen tosi väsynyt töiden ja oman perhe-elämän yhdistämiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luovat ja fiksut organisoijat eivät saa stressiä lapsista. Jos kykyjä ei ole, niin voi vain katsoa peiliin tai yrittää pariutua paremman organisoijan kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Moni arkiruoka valmistuu vartissa. Ei siis ole välttämättä järkevää käyttää sunnuntaita siihen että tekee tosi monta ruokaa, jäähdyttelee, pakkaa ja pakastaa.
Suurimmassa osassa ruoista valmistumisajan määrää se pisimmin kypsyvä ainesosa. Lapsiperheessä voi siis suosia pastaruokia jotka usein valmistuvat suunnilleen siinä ajassa kun pasta kiehuu. Viikonloppuisin voi sitten tehdä niitä ruokia (esim. laatikot ja padat) joissa menee pidempään Ja suunnuntain ruokaa voi tehdä samalla isomman annoksen jolloin sitä voi syödä myös maanantaina. Silloin on jo yhden päivän ruoka olemassa.
Yhtä ruokailukertaa varten valmistus ja pakastus ei tietysti säästä työtää. Vaan jos tekee samaa ruokaa neljää syöntikertaa varten, ei työmäärä nelikertaistu. Yksi ateria syödään heti, kolme pakastetaan. Seuraavalla kerralla valmistetaan jotain muuta ruokaa samaan tapaan, neljää ruokailukertaa varten. Pian on homma rullaamassa, työtä säästyy.
Edellisiltana siirretään seuraavan päivän ruoka pakastimesta jääkaappiin, aamulla se siirretään vaikka viileäkaappiin, ja illalla se on jo sulanut, lämmitetään mikrossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perhe-elämä on keskimäärin ihan hirveää, oli yksi lapsi tai useampia. Hirveää se on etenkin äideille. Mikään ei ole muuttunut sadan vuoden takaisesta, sillä se mikä on koneiden myötä voitettu ajassa on hävitty läsnäolon vaatimuksissa. Meille naisille uskotellaan että voidaan tehdä ihan samoja juttuja yhteiskunnassa kuin miehetkin - ja niin voidaankin - tasan niin kauan kun ei olla äitejä. Äitiyden myötä menee kaikki itsenäisyys ja elämästä tulee juuri tuota AP:n kuvaamaa raatamista.
Keskimäärin, siitä on vähän huono sinun mennä sanomaan. Toisille se on ihaninta aikaa, iloa, oivallusta, yhteen kasvamista ja sitten tasapainon löytämistä itsenäistymisen kautta. Joillekin kamppailua. Kannattaa pitää huolta omasta mielenterveydestä. Äitiys ei todellakaan vie itsenäisyyttä. Kerrassaan huvittava ja erikoinen väite. Ehkä jos tykkää ryypiskellä ja bilettää päivästä toiseen.. silloin ei kyllä ole tosiaan edellytyksiä vanhemmaksi.
Kyllä se on jäätävää siivoamista, jatkuvaa organisointia, pyykinpesua ja ruoanlaittoa. Sairastelukierteitä ja säätöä.
Eikä riipu ihmisestä yhtään.
Samat siivoomiset, pyykinpesut ja ruuanlaitot tein ainakin itse jopa yksin asuessa, saati silloin kun eleli kahdestaan. Ei ole mitään j ä ä t ä v ä ä siivoamista, perus viikkosiivous niinkuin aina, puuhailujen jälkeen kamat sinne missä olivat. Lapset kerää enimmät leikkinsä sivuun kun on siihen opetettu. Itse en ymmärrä laisinkaan sellaisia mediaseksikkäitä lehtiperheitä, jotka esittelee siivotonta kotiaan tiskivuorineen ja vaatekasoineen. Mikä siinä on niin vaikeaa laittaa ne tiskit vaikka koneeseen ja koneen päälle tai viedä pyykit pyykkikoriin/ puhtaat kaappiin tai ainakin sen lähettyville koriin. Ruokaa tekee toki määrällisesti enemmän. Ehkä sitten jos on tottunut lämmittämään mikroaterian päiväss itselleen, voi kontrasti olla kova.
Edelleen, jotkut sopii vanhemmiksi ja toiset sitten alisuoriutuu.
Olen sen verran viettänyt lapsivapaita viikonloppuja miehen kanssa kahdestaan, että tiedän kyllä, mitä tarkoittaa kodin siistinä pitäminen lasten kanssa ja ilman lapsia.eron lasten ja ilman lapsia. Jälkimmäinen hoituu huomattavan helposti. Jos lapset ovat kotona, sotkun määrä on kymmenkertainen. Kotitöitä riittää silloin jo ihan siitä syystä, etten tekisi ruokaa ilman lapsia, pyykkiä ja tiskiä tulisi vähemmän, hiekkaa ja muruja olisi lattialla paljon vähemmän, ei hammastahnaa kylppärin matossa, kuskaamisia ei olisi, ei synttäreitä, ei harrustus- tai vaatehankintoja lapsille jne.
Itse koen lapsiperheen arjen pyörittämisen tosi raskaana. Se on jatkuvaa sellaista ylimääräistä työtä, mitä en lapsettomana tekisi. Todellisuudessa nautin hyvin hitaasta elämisestä ja tarvitsen paljon aikaa palautuakseni töistä. Kaipaan ihan vain olemista, en ole yhtään sellainen touhuaja, joka koko ajan haluaa tehdä jotakin.
Pidän toki lapsista, mutta en olisi uskonut, että väsyn arjen pyörittämiseen näin totaalisesti. Ajattelin, että minusta tulee jaksava ja energinen äiti. Oikeasti olen ihan loppu ja ponnisteluja tuottaa jo sekin, että pitää yrittää pinnistellä viettääkseen kivaa aikaa lasten kanssa esim lautapelejä pelaten. Oikeasti työpäivän jälkeen haluan vain olla rauhassa ja yksin. Olen tosi väsynyt töiden ja oman perhe-elämän yhdistämiseen.
Ei noita lautapelejä kukaan pelaile normaaleina arkipäivinä, eikä telttaile ja retkeile lasten kanssa normaaliarjen päälle. Kyllähän nuo ovat loma-aikojen tekemisiä ja erikoistilanteita.
Vierailija kirjoitti:
Luovat ja fiksut organisoijat eivät saa stressiä lapsista. Jos kykyjä ei ole, niin voi vain katsoa peiliin tai yrittää pariutua paremman organisoijan kanssa.
Näitä luovia ja fiksuja organisoijia, joita eivät koskaan lapset stressaa, ovat varmaan yhtä kuin sinä itte. Esim. opettajat, lastensuojelutyöntekijät, diakonissat jne. valittavat kaikki lapsiarjen rasittavuutta ja mitenkä stressaavaa vanhemmuus on.
Esim. itselläni ei ole aikaa eikä mielenkiintoa perehtyä Wilmaan päivittäin ja sitä pidemmän aikaa, mitä useampia lapsia on. Kyllä oli helppoa ennen Wilmaa. Aiemmin oltiin sitä mieltä, että lapset käyvät koulua ja huolehtivat itse koulunkäynnistään. Opettaja kommunikoi lapsen kanssa, eikä kirjallisesti lapsen vanhempien kanssa. En tiedä mitä hyötyä tästä Wilmailusta on kenellekään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on tällä hetkellä karsea sotku, keittelen tässä kevyeksi lounaaksi riisipuuroa. Äsken kävin kaupassa koiran kanssa pienimuotoisesti että on jotain suuhunpantavaa tälle ja huomiselle. Kohta aktivoin lapset X2, kaitsen kiukut (niitä tulee koska nepsyille on hullun vaikeaa lopettaa asioita ja siirtyä mihinkään) ja siirrytään joko pulkkamäkeen tai luistelemaan. Jossain väleissä komennan nuo puuhaamaan itsekseen, soittelen itse pianoa ja vastailen siinä lomassa sataan kysymykseen ja käyn keskeyttämässä riidan. Jossain kohtaa teen taas ruokaa ja otan siihen toisen lapsen mukaan etteivät riitele. Käytellään taas koiraa ulkona koko poppoolla. Pötkötellään. Tälleen ne päivät kuluu ihan mukavasti. Jossain kohtaa saatan heittää pyykki- ja tiskikoneen päälle. Pyykit Voikkaan ehkä viikon päästä ja siihen saakka ohjaan ottamaan kasasta, joskus kaivetaan likapyykkikorista joku lempipaita. Huomenna kuskaan lapsen hoitoon ja kotiin ja menen töihin.
En mä tiedä mikä tässä oli se hankala osio. Korkeintaan noi riidat käy hermoon...
Tässä näkyy hyvin se etu ja helppous siinä, kun on kaksi lasta. Sitten kun niitä on yksi, se on koko ajan siinä, kun ei ole sitä leikkikaveria. Et tekisi noin paljon todellakaan muita juttuja rauhassa itseksesi, vaan leikkisit lapsen kanssa. Siinä on se haaste.
Itseasiassa mun lapset eivät leiki yhtään keskenään. Mulla on aika iso työ pitää erillään koska menee aina riidaksi niin erilaisten persoonien takia. Eli ohjaan eri puuhiin, otan mukaan asioihin, teen vuorotellen asioita kummankin kanssa eli oikeastaan tuplatyö ja yksi aikuinen.
En myöskään ole ikinä lähtenyt mukaan sellaiseen toimintaan, mikä ei ole mulle mielekästä. En siis ole ikinä lasten kanssa leikkinyt. Voin olla läsnä samassa tilassa ja tehdä jotain minulle mielekästä samalla (esim käsitöitä) ja jutella lapsen kanssa ja siten olla seurana. Esim pelaaminen on itsellekin mieleistä (lauta- ja korttipelit), joten niitä teen lasten kanssa. Toinen osasi jo neljävuotiaana shakkia ja pitää kortteja auttavasti kädessä :D Ulkoiluhommat on myös mieleisiä, joten nuotiolla ja telttailemassa on käyty ihan vauvasta saakka just for fun. Ei aikuisen pidä suostua seuraneidiksi, vaan myös lapselle voi kertoa että minä en pidä autoleikeistä, mutta voin olla tässä muuten sinun seurana ja sitten etsitään niitä yhteisiä mielenkiinnonkohteita.
Minä taas olen järkeillyt, että jos osoitan kussakin ikävaiheessa kiinnostusta osallistua siihen, mikä lapselle on silloin tärkeää, yhteys pysyy luonnollisesti yllä lapsen kasvaessa nuoreksi ja aikuiseksi. Siksi olen myös leikkinyt kohtuullisen paljon kaikkien viiden lapsen kanssa, vaikkei kyllä yleensä olisi tippaakaan huvittanut. Ei siitä ainakaan haittaa ole ollut; teinitkin jakavat asioitaan avoimesti ja oma-aloitteisesti edelleen - pitävät itsestään selvänä, että haluan osallistua heille tärkeisiin asioihin. Ja usein jälkeen päin ajateltuna yhteinen leikkihetki lapsen kanssa on ollut päivän paras hetki, vaikka se sillä hetkellä olisi tuntunutkin rasittavalta.
Kuulostaa ihan hirveältä. Onneksi ei ole lapsia!!!!
Enkä tarkoita loukata tällä.
Lasten kanssa muuten tänään olen jutustellut, pelaillut lautapelejä aamukahvinjuonnin lomassa jne. Ihan tällästä tavallista oleilua, toki kaikki tekeminen ei ole sellasta mitä yksin tekisin mutta hauskahan se on puuhastelua tässä arjen lomassa ja opettaa lapsille taitoja elämää varten. Minä olen siis itsekseni lasten kanssa, joten homman on vaan toimittava.