Lue keskustelun säännöt.
Arki aivan hirveää suorittamista yhden lapsen kanssa, miten muut pärjää useamman lapsen kanssa?
Miten arjesta olisi tarkoitus nauttia tai edes saada jotain iloa, kun kaikki on pelkkää selviytymistä? Haaveillaan toisesta lapsesta mutta kun jo yhden kanssa elämässä ei tunnu olevan mitään järkeä, niin miten sitten useamman kanssa selviää?
Meillä minä hoidan 3-vuotiaan hoitoon viennin ja haun, sillä teen lyhennettyä työaikaa. Lapsi on silti hoidossa melkein 8h päivässä, kun työmatkoihin menee melkein tunti suuntaansa. Ihan hirveää pitää noin pitkää päivää mutta mikäs teet. Miehellä pitkät päivät ja yhtä pitkä työmatka kuin minulla. Työ on ihan kaoottista, aloitin juuri ja olen ihan ulalla kaikesta, stressaa. Lapsi on väsynyt aina hoitopäivän jälkeen, menee aikaisin nukkumaan niin kuin minäkin, jotta taas jaksetaan seuraavana päivänä. Nukun todella huonosti, vauvavuoden jälkeen uni meni jotenkin rikki enkä saa enää kunnolla nukuttuakaan, paitsi satunnaisesti. Tätäkö tämä on? Antakaa jotain arkea helpottavia vinkkejä! Ruuat tehdään viikonloppuna valmiiksi aina torstaille asti (siinäkin sunnuntaina aina hirveä suorittaminen), Vaatteet laitetaan koko viikoksi valmiiksi yms. Ruuat tilataan kotiin. Lapsi on paljon kipeänä, mies silloin hoitaa kotona. Tuntuu, että aina on kiire hakemaan lasta, töihin, tekemään valmisteluja arjen sujuvoittamiseksi. Silti lapsen seurasta ei ehdi nauttia kuin pari hassua tuntia arkena ja koen suurta ikävää häntä kohtaan. Tekisi mieli hankkia toinen lapsi ihan vain siksi, että voisi olla kolme vuotta kotona pyörittämässä arkea mutta sitten taas töihin paluu ja kahden lapsen hoitopyöritys on kahta rankempaa.
Kommentit (545)
Kaksi lasta kinastelee enemmän keskenään, kuin useampi. Siinä on sitä kaksintaistelun jännitettä. Juuri tuota lukumäärää en suosittele. Joutuuhan sitä miettimään, että kenen päiväunet pitää huomioida, ja kenet pitää pukea ensin. Mutta sen rutiinin sisäistää. Kerro lapsille, mitä tehdään seuraavaksi ja ennakoi tilanteita muutenkin + 20% aikalisän varaus kaikkeen mitä teet. Yllättävän hyvin suhtautuvat lapset ja pysyt itse rentona. Mulla neljä lasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei se toinen tuplaa työmäärää. Suurimmat muutokset on jo tehty. Ennen kuin toinenkin on menossa hoitoon, toinen on jo eskari-ikäinen. Ihan eri tasolla toimissaan. Mutta toki pitää kuunnella itseään ja toimia sen mukaan.
Miten niin ei tuplaa? Kyllä tuplaa.
Kun toinen on puettu ulos, toinen saa oäähänsä jotakin? Mihinkään ei pääse ilman että kahden lapsen tarpeet on täytetty. Toinen valvoo, kun toinen nukkuu. Toinen sairastuu, kun toinen parantuu. Toinen tarvitsee huomiota, kun toinen olisi tyytyväinen hetken aikaa. Ja se jatkuva riitely "tuo teki tuota", jota joudut selvittelemään.
Myös tupla rahanmeno ja isompi koti kyettävä kustantamaan. Kahdet joululahjat ja synttäribileet järkättävänä, kahdet kaverisuhteet ja leikkideitit, myöhemmin kahdet läksyt ja harrastukset. Kahdet pyykit koko ajan, kaksien haalareiden ja hanskojen yms sadan asuan päivittminen koon ja sään mukaan
Jos jo yhden kanssa uupunut, ei missään nimessä lisää lapsia. Kaikki mikä jotenkuten toimii yhden kanssa, kaatuu kahden kandsa.
Mieti jos jäät yksin. Puoliso voi lähteä tai kuolka minä päivänä hyvänsä keneltä vain. Samoin kuka vain muista ihmisistä elämässäsi.
Juuri näin. Monta kertaa ihmetellyt tässäkin ketjussa, miksi väitetään että toinen lapsi ei tee mitään eroa. Tottakai tekee. Hänkin on oma ihmisensä eikä vain joku esikoisen peesari tai "sidekick".
Meillä oli juuri tuota, että jopa ulosmenotkin piti suunnitella ja ennakoida, kumman voi pukea ensin, ja mitä keksii toiselle puuhaa kun toista puetaan, se ei mennyt todellakaan niin että rauhallisesti olisivat istuneet kuin tatit eteisessä. Ei todellakaan.
Ja kun toinen sairastuu, seuraavalla viikolla viimeistään myös toinen. Yhtäaikaa eivät ole kipeinä vaan perätysten.
Ja tuplarahanmeno. Se tuntuu etenkin kun lapset tulee isommiksi. Kaikkea tarvitaan kaksi. Kahdet koulujutut, kahdet kokeisiin lukemiset, myyjäiskeräykset ja kaikki.
Loputon riitely.
Tuntuu ihan tarkoitukselliselta k***tukselta ne viestit, joissa kannustetaan toisen lapsen hankintaan koska siinä se kaksi menee kuin yksikin. Ei tietenkään mene. Kaksi on enemmän kuin yksi.
Näin on, kaksi on enemmän kuin yksi, todellakin nostaa työmäärää. MUTTA toisaalta on kyllä niinkin, että heistä on seuraa toisilleen. Kun lapset leikkivät yhdessä, on vanhemmalla aikaa muuhun, sen sijaan että pitäisi seuraa tylsistyneelle ainokaiselle. Erityisesti lomilla ja vapaapäivinä tämä korostuu hurjasti. En esim. päästäisi 7v yksin meidän metsään leikkimään, mutta 7v ja 9v saavat mennä yhdessä jne jne. Esikoinen myös tykkää lukea kuopukselle, saavat sillä tavoin aikaa kulumaan tosi paljon ja itse laitan rauhassa ruokaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei se toinen tuplaa työmäärää. Suurimmat muutokset on jo tehty. Ennen kuin toinenkin on menossa hoitoon, toinen on jo eskari-ikäinen. Ihan eri tasolla toimissaan. Mutta toki pitää kuunnella itseään ja toimia sen mukaan.
Miten niin ei tuplaa? Kyllä tuplaa.
Kun toinen on puettu ulos, toinen saa oäähänsä jotakin? Mihinkään ei pääse ilman että kahden lapsen tarpeet on täytetty. Toinen valvoo, kun toinen nukkuu. Toinen sairastuu, kun toinen parantuu. Toinen tarvitsee huomiota, kun toinen olisi tyytyväinen hetken aikaa. Ja se jatkuva riitely "tuo teki tuota", jota joudut selvittelemään.
Myös tupla rahanmeno ja isompi koti kyettävä kustantamaan. Kahdet joululahjat ja synttäribileet järkättävänä, kahdet kaverisuhteet ja leikkideitit, myöhemmin kahdet läksyt ja harrastukset. Kahdet pyykit koko ajan, kaksien haalareiden ja hanskojen yms sadan asuan päivittminen koon ja sään mukaan
Jos jo yhden kanssa uupunut, ei missään nimessä lisää lapsia. Kaikki mikä jotenkuten toimii yhden kanssa, kaatuu kahden kandsa.
Mieti jos jäät yksin. Puoliso voi lähteä tai kuolka minä päivänä hyvänsä keneltä vain. Samoin kuka vain muista ihmisistä elämässäsi.
Juuri näin. Monta kertaa ihmetellyt tässäkin ketjussa, miksi väitetään että toinen lapsi ei tee mitään eroa. Tottakai tekee. Hänkin on oma ihmisensä eikä vain joku esikoisen peesari tai "sidekick".
Meillä oli juuri tuota, että jopa ulosmenotkin piti suunnitella ja ennakoida, kumman voi pukea ensin, ja mitä keksii toiselle puuhaa kun toista puetaan, se ei mennyt todellakaan niin että rauhallisesti olisivat istuneet kuin tatit eteisessä. Ei todellakaan.
Ja kun toinen sairastuu, seuraavalla viikolla viimeistään myös toinen. Yhtäaikaa eivät ole kipeinä vaan perätysten.
Ja tuplarahanmeno. Se tuntuu etenkin kun lapset tulee isommiksi. Kaikkea tarvitaan kaksi. Kahdet koulujutut, kahdet kokeisiin lukemiset, myyjäiskeräykset ja kaikki.
Loputon riitely.
Tuntuu ihan tarkoitukselliselta k***tukselta ne viestit, joissa kannustetaan toisen lapsen hankintaan koska siinä se kaksi menee kuin yksikin. Ei tietenkään mene. Kaksi on enemmän kuin yksi.
Se riippuu ihan tilanteesta. Meillä ensimmäinen lapsi muutti kaiken, lapsiperheen elämänrytmiin totuttelun lisäksi hän on erittäin intensiivinen tyyppi, en ihmettele yhtään jos lähivuosina saa jonkun diagnoosin. Nukuttu ei olla 7 vuoteen, ja vauhtia on riittänyt vähän liikaakin.
Toinen lapsi puolestaan solahti perhearkeen mukaan, ei tarvinnut muuttaa mitään. Tottakai häntä hoidetaan ja hän tarvitsee aikaa ja huomiota, mutta rakenteet on olemassa tälle. Hän nukkuu hyvin ja on ollut tosi terve, kaikin puolin varsin helppo lapsi. On avannut mun silmät sille, että tällaisia lapset varmaan "tavallisesti" on, ja siksi ihmiset antaa niin typeriä neuvoja kuin antaa. Mikäs tässä ollessa, näitä voisi olla kolmaskin.
Mutta siis meillä todella toinen lapsi ei ole läheskään tuplannut työmäärää. Kaikenlisäksi lapset viihtyvät hyvin yhdessä ja heistä on toisilleen seuraa. Nyt 7 ja 5.
Muuttakaa lähemmäs työpaikkoja nyt kun lapsi ei ole vielä koulussa. Sitten muuttaminen on monin verroin hankalampaa kun lapsi on jo koulussa ja juurtunut alueelle.
Mua lähinnä nauratti tämä!! Ihan oikeesti! Kyllä on ongelmat!!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulla ei ollut mitään ongelmia selvitä yhden lapsen kanssa. Puoliso ei maksanut elatusapua senttiäkään ja lapsi on nyt täysi-ikäinen. Olen tavallinen työssäkäyvä mies.
Vierailija kirjoitti:
Mummini juuri nauroi kun pojan lapsensa valitti, että on raskasta kahden lapsen kanssa. Mummi on 9 lapsisesta perheestä ja itse saanut 6 lasta. Kertoi, että ei ennen ollut tällaisia ongelmia vaikka puuttu sosiaaliturvat, lakisääteiset kuukauden kesälomat, viikonloput tehtiin töitä ja aamut alkoi maatöillä kukonlaulun aikaan.
Puutetta oli kaikesta, ei ollut omaa autoa tai metrolinjoja. Hevonenkin oli luksusta. Vaan ei hänestä tuntunut elämä vaikelta; Nykynaiset ovat pullamössöjä jotka keskittyvät omaan napaan! Hävetkää! Menkää itseenne! Mumminne opettavat teille elämästä jos ette muuten ymmärrä!
Joopa joo, no minun mummoni kertoi, että oli ihan riittävän raskasta ja vaikeaa joskus, vaikka oli vain kaksi lasta. Miltä se tuntui, kun jätti yksivuotiaan pinnasänkyyn, hilasi raskaan pöydän ylösalaisin pinniksen päälle, ettei taapero (tätini) tule sieltä pois, ja kolmivuotiaalle äidilleni lelu käteen ja vannotus, että istuu pinniksen vieressä. Sitten umpihankeen kahlaamaan kohti kilsan päässä olevaa naapuria, josta sai maitoa, ja rukoilu, että lapset kunnossa kun palaa kotiin.
Ei mummo silti koskaan halveksinut nykynaisten haasteita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hyi helvetti, onneksi ei tarvi itsellä viettää lapsipersearkea ja herätä pentujen takia aamulla aikaisin😍
#yolo💟
Meillä kaksi lasta, joista toinen 3 ja toinen 5. Alkuperäiselle lohdutukseksi, että tossa kolmen vuoden iässä nukkuminen on monesti vielä vaikeaa ja uhmaikä pahimmillaan. Vaikka se on rankkaa niin ekan lapsen osalta se pahin vaihe helpotti kolmen ikävuoden jälkeen.
Meillä toimiva systeemi on ollut ns. vapaaillat. Molemmilla vanhemmilla on etukäteen sovittu yksi vapaailta viikossa kaikista lapseen liittyvistä hoitovastuista.
Silloin voi sopia omia menoja tai jos on kotona niin antennit voi kytkeä pois päältä lapsen itkujen ja tarpeiden osalta. Eli saa ainakin kerran viikoksi olon, ettei koko ajan joku pyydä ja vaadi asioita. Jaksaa sitten olla parempi vanhempi muina päivinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No ei se toinen tuplaa työmäärää. Suurimmat muutokset on jo tehty. Ennen kuin toinenkin on menossa hoitoon, toinen on jo eskari-ikäinen. Ihan eri tasolla toimissaan. Mutta toki pitää kuunnella itseään ja toimia sen mukaan.
Miten niin ei tuplaa? Kyllä tuplaa.
Kun toinen on puettu ulos, toinen saa oäähänsä jotakin? Mihinkään ei pääse ilman että kahden lapsen tarpeet on täytetty. Toinen valvoo, kun toinen nukkuu. Toinen sairastuu, kun toinen parantuu. Toinen tarvitsee huomiota, kun toinen olisi tyytyväinen hetken aikaa. Ja se jatkuva riitely "tuo teki tuota", jota joudut selvittelemään.
Myös tupla rahanmeno ja isompi koti kyettävä kustantamaan. Kahdet joululahjat ja synttäribileet järkättävänä, kahdet kaverisuhteet ja leikkideitit, myöhemmin kahdet läksyt ja harrastukset. Kahdet pyykit koko ajan, kaksien haalareiden ja hanskojen yms sadan asuan päivittminen koon ja sään mukaan
Jos jo yhden kanssa uupunut, ei missään nimessä lisää lapsia. Kaikki mikä jotenkuten toimii yhden kanssa, kaatuu kahden kandsa.
Mieti jos jäät yksin. Puoliso voi lähteä tai kuolka minä päivänä hyvänsä keneltä vain. Samoin kuka vain muista ihmisistä elämässäsi.
Plus kun ei voi mitenkään tietää millainen tyyppi sieltä tulee. Tuossa aiemmin oli vanhempi, jonka esikoinen oli vaativa, mutta toinen helppo. Entä, jos tulee vaativa lapsi? Jos tuleekin tyyppi, jolla on ihan erilainen persoona ja tarpeet kuin perheen muilla jäsenillä tai sisaruksilla? Jos on sairas lapsi tai on kehitysviivästymää, tai herkkä sairastelemaan? Jos onkin jokin krooninen sairaus, joka ei parane? Entä, jos sisarukset eivät vaan tule toimeen keskenään? Muistan koulutusajoilta naisen, joka sanoi, että he tappelivat sisarustensa kanssa vielä teini-iässäkin niin, että veri lensi ja joka päivä oli jokin oikea riita. Hakkasivat toisiaan leluilla ja tuoleilla jne. ihan läpi koko lapsuuden. Oma isäni on totaalisen riitautunut sisaruksistaan, enoni taas hylkäsi suvun uskoon tultuaan. Aikuisen sisarusten klassikkojuttuna perintöriidat jne.
Voi käydä tosi hyvin, mutta AINA pitää varautua, että mitä jos käy huonosti? Selvitäänkö, jaksetaanko? Se ei ole kauhukuvilla pelottua vaan realistista riskikartoitusta, johon otetaan huomioon kaikki, myös ne omat resurssit, nimenomaan kaikkien mahdollisesti toteutuvien riskien kohdalla. Jollekulle kun ne riskitkin iskevät kuten puolison äkillinen menehtyminen, haastavat lapset, riitelevät sisarukset, sarias lapsi, neuro-ongelmat, työttömyys, ero jne.
Ei niitä turhaan sanota RUUHKAvuosiksi-mutta mikään ei kestä ikuisesti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Lapsen seurasta nauttiminen" on aika vieras käsite, kun se jos mikä oli suorittamista. Pikemminkin lapsella pitäisi olla tilaisuus nauttia aikuisen seurasta, vaikka sitten siinä samalla kun vanhempi laittaa ruokaa tai kolaa lunta pihalla.
Selitys on aika yksinkertainen: kun lapsia on useampia, ei millään ehdi "suorittaa" niin mahdottomasti kuin yhden kanssa.
Ruuat tehdään valmiiksi viikonloppuna, mutta ruuat tilataan kotiin. Siis ruokatarvikkeet, ei valmiita? Jos ei ole rahasta kiinni, tilatkaa joskus kotiin valmista ruokaa.
MItenkö selvisimme ruuhkavuosista? Hinnoittelin itseni ulos työmarkkinoilta ja olin työttömänä ansiosidonnaisella. Lapsilla oli osa-aikainen hoitopaikka, jonka saattoi aika helposti vaihtaa kokoaikaiseksi, kun työttömälle kuului kutsu töihin. Pitihän sen verran käydä töissä, että pysyi ansiosidonnaisella.
Okei, no mikä siinä on niin vaikeaa ottaa se lapsi mukaan vaikka siivoomiseen ja ruuanlaittoon, siivotessa rätti käteen + ohjeistus ja ruuanlaitossa riittää vaikka sipuli käteen ja kuorimaan. Kodin voi suursiivota rauhassa silloin kun puoliso vie lapset vaikka ulkoilemaan, tai ajan voi käyttää itselle. Lisäksi illat on omaa aikaa.
Ihan siis kolmen pienen lapsen äitinä ihmettelen turhautunutta viestiäsi. Toki jos on itse hyvin uupunut, varsinkin taloudellinen huoli uuvuttaa nopeasti, niin tuntuu että kaikki on suorittamista. Itse olen onnistunut jopa suunnittelemaan ja käynnistämään omaa yritystoimintaa täyspäiväisen kotonaolon ohella.
Tämähän on tämä klassinen ohje, että ota lapset mukaan kotitöihin. Se on joo lapsen näkökulmasta tavoiteltavaa, mutta kokeilepa itse, siivoamisesta tulee kolminkertainen homma. Samoten ruuanlaitosta. Siihen tulee ohjaus vielä lisäksi ja avustaminen ja neuvominen. Ihan hirveän raskasta. Aikaa menee moninkertaisesti, jos jonkun kolmevuotiaan kanssa alat kotitöitä tekemään.
Kokeilepa itse, jaadijaadijaa.. wtf! Juurihan sanoin, että hyvin on mennyt kahden ja kolmenkin kanssa, joskin siinä vaiheessa vanhin puuhaili jo omiaan. En ymmärrä mikä siinä on raskasta. Tottakai jos ajattelen, että tämä on nyt aivan saamarin raskasta, niin siitä sellaista tulee. Tai jos pennut et tottele yhtään. On suhteellista mikä kenellekin on raskasta. Minulle ei ollut eikä ole raskasta. Sinulle ehkä on. Kaikki olemme hyviä eri asioissa.
Vierailija kirjoitti:
No minulla ei ole yhtään lasta ja olen aivan poikki. Uupunut. Tähän työhön. En jaksa vaan nykyajan työelämää. En vaan jaksa vaikka haluaisin. Elämäni on ihan kamalaa suorittamista. En jaksa atöiden jälkeen tehdä yhtään mitään tai nähdä yhtään ketään ;(
Vaikkei kuulu Ap:n kysymykseen niin olen aivan samaa mieltä. Olen aivan uupunut työpäivien jälkeen. Pitää käydä kaupassa ja kokata, siivota astiat ja kattilat, pestä pyykkiä, viedä roskat. Eivät nämä mihinkään poistu vaikkei ole lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ehkäpä sun pitäiskin nimenomaan panostaa itsees enemmän, eilä olla vaan häivähdys siitä mitä ennen olit. Uskon että oot väsynyt, mutta mulla pian neljä lasta enkä oo yhtään huolissani jaksamisesta. Kai sitä on vaan tottunut?
mäMeillå on vain 1 lapsi. Mies on alusta asti mennyt ja tullut miten haluaa viikollakin aina töissä ja salilla tms 22 asti usein. Käytännössä olen yh. Kertaakaan ei ole esim hoitanut sairasta lasta. Olen introvertti ja erityiserkkä ja on uuvuttavaa kun joutuu yksin riittämään lapselle, henkisesti ja muuten. Tukiverkkoja ei ole. Arki on pelkkää suorittamista ja joka puolelta sataa lisää vaatimuksia eri asioista. Samalla pitäisi voida nauttia lapsen kanssa olosta mutta en vaan jaksa.
Kuulostaa maksetulta mainokselta, mutta kun minun lapset oli pieniä, olin kenties lähestymässä burnoutia. Minulla kehityksen katkaisi viikonlopun mittainen (pe-su) hiljaisuuden retriitti. Sai vain olla, täysihoidossa, yhden hengen huoneessa, hiljaisuudessa. Ei vaatimuksia, ei muiden tarpeista huolehtimista. Tämän järjesti Turun ja Kaarinan seurakuntayhtymä, mutta mikä vain katkaisu voi toimia: joogaleiri, hotelliviikonloppu.... mutta tärkeää olisi ottaa joskus omaa aikaa ja rauhaa, levätä, kuunnella itseään! Se antaa uskomattoman paljon ruuhkavuosissa.
BMW kirjoitti:
Sitä se elämä on jonkin aikaa
Kyllä totut ja helpottuu ajan myötä
Ei siihen totu koskaan.
Vierailija kirjoitti:
Helposti. Hoidin lapset kotona 3-vuotiaaksi. Sain kolme lasta viiden vuoden sisällä, joten lasten välissä ehdin vain harrastaa työntekoa. Kun mies hoiti lapsia, minä tein vähän iltatöitä ja lapset olivat silti virallisesti kotihoidettuja. Sain siis välillä sekä tuet että palkan, joten kokonaistulot eivät pienentyneet niin merkittävästi, vaikka tein esim 15 tuntia työtä viikossa. Vanhempainvapaarahat laskettiin kuitenkin lapsia edeltäneen kokoaikatyöni palkan mukaan.
Lapset terveempiä, kun eivät altistuneet päivähoidossa. Jos miehellä on joustava työaika ja vaikka päivätyöt, tällainen voi onnistua.
Mielenkiintoista että tätä on niin paljon alapeukutettu. Koska me tehtiin aikanaan ihan samoin: kolme lasta viidessä vuodessa, ja mä tein viikoloppuisin töitä, eli saatiin silloin sitten kotihoidontuki eikä mennyt päivähoitomaksuja, joten itse asiassa tuolloin jäi enemmän käteen rahaa, kuin sitten kun aloitin täyden työviikon ja lapset meni hoitoon, ja tuli täydet hoitomaksut. Arki ja elämä ylipäätään oli myös merkittävästi leppoisampaa tuolloin verrattuna täyden työviikon tekemiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
"Lapsen seurasta nauttiminen" on aika vieras käsite, kun se jos mikä oli suorittamista. Pikemminkin lapsella pitäisi olla tilaisuus nauttia aikuisen seurasta, vaikka sitten siinä samalla kun vanhempi laittaa ruokaa tai kolaa lunta pihalla.
Selitys on aika yksinkertainen: kun lapsia on useampia, ei millään ehdi "suorittaa" niin mahdottomasti kuin yhden kanssa.
Ruuat tehdään valmiiksi viikonloppuna, mutta ruuat tilataan kotiin. Siis ruokatarvikkeet, ei valmiita? Jos ei ole rahasta kiinni, tilatkaa joskus kotiin valmista ruokaa.
MItenkö selvisimme ruuhkavuosista? Hinnoittelin itseni ulos työmarkkinoilta ja olin työttömänä ansiosidonnaisella. Lapsilla oli osa-aikainen hoitopaikka, jonka saattoi aika helposti vaihtaa kokoaikaiseksi, kun työttömälle kuului kutsu töihin. Pitihän sen verran käydä töissä, että pysyi ansiosidonnaisella.
Okei, no mikä siinä on niin vaikeaa ottaa se lapsi mukaan vaikka siivoomiseen ja ruuanlaittoon, siivotessa rätti käteen + ohjeistus ja ruuanlaitossa riittää vaikka sipuli käteen ja kuorimaan. Kodin voi suursiivota rauhassa silloin kun puoliso vie lapset vaikka ulkoilemaan, tai ajan voi käyttää itselle. Lisäksi illat on omaa aikaa.
Ihan siis kolmen pienen lapsen äitinä ihmettelen turhautunutta viestiäsi. Toki jos on itse hyvin uupunut, varsinkin taloudellinen huoli uuvuttaa nopeasti, niin tuntuu että kaikki on suorittamista. Itse olen onnistunut jopa suunnittelemaan ja käynnistämään omaa yritystoimintaa täyspäiväisen kotonaolon ohella.
Tämähän on tämä klassinen ohje, että ota lapset mukaan kotitöihin. Se on joo lapsen näkökulmasta tavoiteltavaa, mutta kokeilepa itse, siivoamisesta tulee kolminkertainen homma. Samoten ruuanlaitosta. Siihen tulee ohjaus vielä lisäksi ja avustaminen ja neuvominen. Ihan hirveän raskasta. Aikaa menee moninkertaisesti, jos jonkun kolmevuotiaan kanssa alat kotitöitä tekemään.
Totta. Itse laitoin lapset auttamaan porkkanoiden pilkkomisessa ja sellaisessa lapsena, mutta kyseessä oli enemmänkin yhteisen ajan vietto kuin varsinainen hyöty. Mutta oppivathan samalla tekemään ruokaa, niin että teininä tekivät omat ruokansa kun mulla oli kuukautiset enkä halunnut keittiöhommia tehdä, vaan lepäillä.
Kävin kattomassa kämppiä Kalasatamassa mutta en tykännyt. Liikaa isoja ikkunoita jokapuolella, on kuin akvaariossa olisi. Lisäksi tuntuivat vähän ylihinnoitelluilta.