Lue keskustelun säännöt.
Arki aivan hirveää suorittamista yhden lapsen kanssa, miten muut pärjää useamman lapsen kanssa?
Miten arjesta olisi tarkoitus nauttia tai edes saada jotain iloa, kun kaikki on pelkkää selviytymistä? Haaveillaan toisesta lapsesta mutta kun jo yhden kanssa elämässä ei tunnu olevan mitään järkeä, niin miten sitten useamman kanssa selviää?
Meillä minä hoidan 3-vuotiaan hoitoon viennin ja haun, sillä teen lyhennettyä työaikaa. Lapsi on silti hoidossa melkein 8h päivässä, kun työmatkoihin menee melkein tunti suuntaansa. Ihan hirveää pitää noin pitkää päivää mutta mikäs teet. Miehellä pitkät päivät ja yhtä pitkä työmatka kuin minulla. Työ on ihan kaoottista, aloitin juuri ja olen ihan ulalla kaikesta, stressaa. Lapsi on väsynyt aina hoitopäivän jälkeen, menee aikaisin nukkumaan niin kuin minäkin, jotta taas jaksetaan seuraavana päivänä. Nukun todella huonosti, vauvavuoden jälkeen uni meni jotenkin rikki enkä saa enää kunnolla nukuttuakaan, paitsi satunnaisesti. Tätäkö tämä on? Antakaa jotain arkea helpottavia vinkkejä! Ruuat tehdään viikonloppuna valmiiksi aina torstaille asti (siinäkin sunnuntaina aina hirveä suorittaminen), Vaatteet laitetaan koko viikoksi valmiiksi yms. Ruuat tilataan kotiin. Lapsi on paljon kipeänä, mies silloin hoitaa kotona. Tuntuu, että aina on kiire hakemaan lasta, töihin, tekemään valmisteluja arjen sujuvoittamiseksi. Silti lapsen seurasta ei ehdi nauttia kuin pari hassua tuntia arkena ja koen suurta ikävää häntä kohtaan. Tekisi mieli hankkia toinen lapsi ihan vain siksi, että voisi olla kolme vuotta kotona pyörittämässä arkea mutta sitten taas töihin paluu ja kahden lapsen hoitopyöritys on kahta rankempaa.
Kommentit (545)
Ensimmäisenä kannattaa koettaa saada tuo arki jotenkin järkevään kuosiin, työpaikat lähempää tai etätyömahdollisuudella tai muutto jonnekin missä homman saa pyörimään.
Toinen lapsi kuormittaa paljon enemmän kuin ensimmäinen, eli viimeistään sitä ennen hoitakaa homma kuntoon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse aloittaisin katsomalla joko töitä tai asuntoa lähempää.
Ehkä kannattaisi vähän löysätä ja viettää viikonloppu vapaalla. Ei siihen kuole, jos joskus syö jotain puolivalmista viikolla. Tyyliin perunamuusi ja kalapuikot. Jos vaikka tekee vain muutaman ruuan valmiiksi ja muuten jotain helppoa ja nopeaa.
Mitä työtä oikein teet, jos työpaikkaa voi ihan tuosta noin vain vaihtaa? Oletko ravintolatyöntekijä, siivoaja tai vastaava?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse aloittaisin katsomalla joko töitä tai asuntoa lähempää.
Ehkä kannattaisi vähän löysätä ja viettää viikonloppu vapaalla. Ei siihen kuole, jos joskus syö jotain puolivalmista viikolla. Tyyliin perunamuusi ja kalapuikot. Jos vaikka tekee vain muutaman ruuan valmiiksi ja muuten jotain helppoa ja nopeaa.Mitä työtä oikein teet, jos työpaikkaa voi ihan tuosta noin vain vaihtaa? Oletko ravintolatyöntekijä, siivoaja tai vastaava?
Se on siivOOja, eikä mikään siivoaja.
Silti lapsettomilta pareilta aina pitää kysyä, että koskas te ja eikös olisi jo aika. Ihan kuin lapsiperheet haluaisivat levittää sitä pahaa oloa tahallaan.
Lyhennettyyn työaikaan on oikeus, kun on ollut kuusi kuukautta saman työnantajan palveluksessa.
Miehelläsi on siihen oikeus jo nyt, sinulla puolen vuoden päästä.
Käyttäkää sitä! Saatte kolmepäiväisen hoitoviikon lapsellenne tai lyhemmät päivät hänelle.
Hanki auto.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mies etsii uutta työtä, jossa olisi liukuva työaika. Nyt ei ole, joten jos hän veisi lapsen päiväkotiin, olisi hoitopäivän pituus paljon pidempi. Jos hakisi, ei ehtisi hakea ennen kuin päiväkoti menee kiinni. Hänellä on muutama vapaapäivä onneksi noiden pitkien päivien korvaukseksi, silloin lapsi tietysti kotona myös. Päiväkoti on hyvin lähellä kotiamme, on siis hieman suuri kynnys alkaa etsiä uutta kotia ja hoitopaikkaa. Tämä koti on myös tosi edullinen (ja muutenkin ihana) mutta meillä on haku myös muualle käynnissä kodinkin suhteen. Työn aloitin juuri, ja Helsingissä tuntuu miltei joka paikkaa kestävän julkisilla (1-2 vaihtoa) noin 45 minuuttia. Yritän saada tuonnempana tehtyä enemmän etänä jos vain mahdollista.
En oikein tykkää noista eineksistä terveydellisistä syistä (miehellä korkea kolesteroli jne) mutta välillä on vaan pakko heittää lihapullat kehiin. Jotenkin vaan tuntuu, että terveellinen ruoka auttaisi jaksamaan paremmin mutta tässä noidankehässä ei vaan aina jaksa tehdä sitä terveellistä ruokaa.
On toki oma valinta hankkia lapsi, siitä nyt ei varmaan ole epäilystäkään? Kysyinkin, miten muut ihmiset selviävät ruuhkavuosista.
Yleensä isoin este kaikille muutoksille on se että ihmisen ensimmäinen ajatus on että "ei onnistu". Oikeasti moni muutos onnistuu jos on vain oikeasti halua. Eikä siinä tarvitse heti syöksyä "syvään päähän" vaan muutoksia voi tehdä myös osittain. Ehkäpä miehesi voisi viedä lapsen hoitoon vaikkapa parina päivänä viikossa? Silloin sinulla olisi muutama rennompi päivä. Lisäksi tuo työmatkasi voisi olla sinulle sitä omaa aikaa jos siihen asennoidut oikein. Lue vaikka kirjaa, opiskele jotain, kuuntele äänikirjoja tai muuta joka rauhoittaa sinua ennen kuin se rumba kotona taas alkaa.
Kyllä siihen karaistuu ja tottuu. Pitää keventää sieltä mistä voi. Kodin ei tarvitse olla aina viimeisen päälle siisti, vähempikin riittää. Lapselle vaatteita sen verran ettei tarvitse yhtenään pyykätä. Eineksiin ei kuole ja aivan hyvin voi syödä pinaattilettuja, kalapuikkoja ja lihapullia välillä. Ei kaiken tarvitse olla aina alusta asti itse tehtyä ja prikulleen lautasmallin mukaan. Harrastuksissa ei sitten isomman lapsen kanssa tarvitse joka ilta pingottaa. Normaaleja aikuisia kasvaa heistäkin, jotka eivät 5x viikossa olleet jonkin "kehittävän" harrastuksen äärellä. Tämä siis ihan vain tulevaisuutta ajatellen...
Työn ei kuulu olla koko elämä. Jos toinen pystyy tekemään etätöitä, voisiko toinen tehdä lyhennettyä viikkoa tai pitää jopa sapattivuoden? Kyllä niitä töitä vielä silti saa, mutta lapsi on pieni nyt. Muuttakaa vaikka vuodeksi jonnekin vuokralle hitaamman elämän äärelle, Lappiin? Me teimme näin ja tuli todella tarpeeseen. Tai muuttakaa pienemmälle paikkakunnalle tai lähemmäs työpaikkaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Moni arkiruoka valmistuu vartissa. Ei siis ole välttämättä järkevää käyttää sunnuntaita siihen että tekee tosi monta ruokaa, jäähdyttelee, pakkaa ja pakastaa.
Suurimmassa osassa ruoista valmistumisajan määrää se pisimmin kypsyvä ainesosa. Lapsiperheessä voi siis suosia pastaruokia jotka usein valmistuvat suunnilleen siinä ajassa kun pasta kiehuu. Viikonloppuisin voi sitten tehdä niitä ruokia (esim. laatikot ja padat) joissa menee pidempään Ja suunnuntain ruokaa voi tehdä samalla isomman annoksen jolloin sitä voi syödä myös maanantaina. Silloin on jo yhden päivän ruoka olemassa.
Toinen lapsi menee helposti siivellä ja ensimmäisen jälkijunassa (pyykkiä pitää muutenkin pestä, ruokaa syödään vähän, jne). Arkikin helpottuu vähän kun lapsista on toisilleen seuraa eikä ole jatkuvasti vanhempien huomion tarpeessa. Vasta teini-iässä monilapsisuus kostautuu kun rahanmeno on jo yhden kanssa suurta (mm. pohjaton vatsa), eikä seuraavat voi enää elää siivellä vaan menot kerrotaan teinien määrällä. Tosin yleensä vanhempien tulotkin ovat jo siihen mennessä kasvaneet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Auto meillä on mutta mistä saa autopaikan keskustasta tai liepeiltä? Ei mistään. Yritys on ollut kova.
Kommentoinkin tuohon muuttoasiaan. Meillä on edullinen koti tällä hetkellä, jos muuttaisimme joutuisimme ottamaan kalliimman. Ja kun ottaa huomioon, että teen vajaalla palkalla töitä jo nyt, niin olisi hieman tylsää maksaa pari sataa enemmän asumisesta sijainnin takia. Se helpottaisi kuitenkin vain ehkä 20 minuuttia päivässä. Keskustasta meillä ei ole varaa osaa kotia.
En ymmärtänyt tuota siivousjuttua, että pitäisi hankkia sellainen työ jossa voi osan viikosta olla omaehtoisella lyhennetyllä kuin hoitovapaalla. En ole siivooja, en sellaiseksi varmaan pääsisikään ja teen tällä hetkellä aivan erilaista työtä.
Vierailija kirjoitti:
Silti lapsettomilta pareilta aina pitää kysyä, että koskas te ja eikös olisi jo aika. Ihan kuin lapsiperheet haluaisivat levittää sitä pahaa oloa tahallaan.
Eihän se lapsi tässä ongelma ole, vaan työelämän joustamattomuus ja lapsiperheiden surkeat palvelut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Auto meillä on mutta mistä saa autopaikan keskustasta tai liepeiltä? Ei mistään. Yritys on ollut kova.
Kommentoinkin tuohon muuttoasiaan. Meillä on edullinen koti tällä hetkellä, jos muuttaisimme joutuisimme ottamaan kalliimman. Ja kun ottaa huomioon, että teen vajaalla palkalla töitä jo nyt, niin olisi hieman tylsää maksaa pari sataa enemmän asumisesta sijainnin takia. Se helpottaisi kuitenkin vain ehkä 20 minuuttia päivässä. Keskustasta meillä ei ole varaa osaa kotia.
En ymmärtänyt tuota siivousjuttua, että pitäisi hankkia sellainen työ jossa voi osan viikosta olla omaehtoisella lyhennetyllä kuin hoitovapaalla. En ole siivooja, en sellaiseksi varmaan pääsisikään ja teen tällä hetkellä aivan erilaista työtä.
Siis kun sinä mietit, pitäisikö hankkia toinen lapsi, jotta voi jäädä hoitovapaalle. Ei tarvitse, voit jäädä jo nyt. Jos haluat olla kotona ja tienata vain muutaman satasen, niin ota työ jota tehdään vain muutaman satasen edestä kuussa. Siivous oli vain esimerkki työstä, jossa tämä on mahdollista. (Ja se on täysin opittavissa oleva työ, jos olet ahkera ja täysipäinen. Siivoojina on paljon aivan muun alan opiskelijoita.) Mutta mikä vain pienituntinen työ käy, eikä ole pakko hankkia toista lasta vain jotta saisi jäädä kotiin.
Minusta lasten tulo ei ole hirveästi muuttanut elämää. Ennen vain tehtiin enemmän töitä, pitempää päivää ja oltiin rättiväsyneitä. Nykyään lähdetään töistä ajallaan, illalla ollaan perheen parissa enemmän, eikä olla niin väsyneitä. Kumpikin pääsee harrastukseensa, yhdessä käydään koko perhe uimassa, retkeillään viikonloppuisin, treffitkin on sovittu kerran kuukaudessa, lapsilla on silloin tuttu palkattu hoitaja. Meillä on myös kausikortti konserttiin.
Päivällinen on n.klo 19. Ihan rauhassa tehdään ruokaa. Ei mitään aikaa vievää vaan usein vain paistetaan kalafileitä tai tehdään pastaa tai wokkia tai grillataan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Osa aloittajan ongelmista selittyy asuinpaikalla. Kun asuu paikassa jossa mihin vain kestää tunnin mennä, niin arki on vaikeaa verrattuna niihin paikkoihin, jossa sama aika on puoli tuntia tai vartti. Tietysti eräiden alojen työpaikkoja on lähinnä vain pääkaupunkiseudulla.
Otahan kun se lapsi tulee kouluikään. On läksyjä, on kaverisynttäreitä, Wilma-viestejä jne. Tuo kouluun sitä ja tätä kotoa.
Ilmoitusta pukkaa että on täitä, kihoja, syyhyä jne. Ja ei kelpaa enää muksulle mikä tahansa paita. Pitää olla addua, nikeä, pumaa, koska jos ei oo, ni jopas ottaa luokan rääväsuut kiusaamisen kohteeksi.
Rankkaa on, mutta kestettävä se vaan on.
Ei se elämä ole tuollaista jos uskaltaa ottaa ohjat omiin käsiin. Pitää muuttaa joko asuinpaikkaa tai työpaikkaa. Se on selvä homma ettei elämässä kaikki palaset ja odotukset voi pysyä ennallaan kun kuvioihin tulee lapsi. Eikä se ihan niinkään ole, että työelämän kuuluu aina joustaa. Oikeastaan sinun lapsesi on sinun vapaa-ajan valintasi, ei työnantajan. Ei sen sikäli voi olettaa vaikuttavan työkuvioihin työnantajan puolelta. Mukavaa jos joustoa saa, mutta oletus se ei voi olla. Ei se perhetilanne muissakaan maissa jousta.
Mutta työntekijällä on mahdollista etsiä tähän elämäntilanteeseen paremmin sopiva työpaikka. Ura ja perhe sopii monilla aloilla yhteen, mutta pitää ymmärtää myös realiteetit. Tottakai lapsettoman ura etenee loogisemmin ja nopeammin kun ei häiriötekijöitä ole. Perheellisen pitää hyväksyä myös se, että joskus pitää vaihtaa suunnitelmaa ja tehdä kompromisseja jotain saadakseen. Tässä tapauksessa työpaikkaa tai työnkuvaa jos arki on aiemmilla kuvioilla mahdoton yhtälö.
Kuten sanoin, on meillä kyllä asuntohaku käynnissä. Pelottaa vain, että saamme päiväkotipaikan jostain kaukaa, jolloin hyöty on nolla. Asumme nyt edullisessa kodissa (olemme asuneet tässä jo 10 vuotta) mutta muuttaminen aiheuttaa automaattisesti isommat asuinkustannukset - emme saa mistään läheltä keskustaa yhtä edullista kotia kuin tämä. Ja päiväkoti on ihan lähellä.
Teen jo nyt osa-aikaista työtä, tämänkin jo mainitsin. Vaihdoin tähän hiljattain kokoaikaisesta, kun huomasin, ettei se toimi ollenkaan. Eli olen jo tehnyt tänä syksynä isoja muutoksia arjen toimivuuden edistämiseksi. Mies etsii töitä ja on käynyt haastatteluissakin. Olemme valmiit toimimaan mutta muutto ihan mihin tahansa asuntoon lähemmäs keskustaa ja töitä toisi kuukausitasolla menoja lisää 200-800 euroa.
Emme pärjää taloudellisesti, jos teen jotain siivoustyötä parin satasen kuukausipalkalla.
Ymmärrän pohdintojasi toisesta lapsesta ja omasta jaksamisesta. Myös minä toivoisin toista lasta, mutta en vielä tiedä, jaksanko ja uskallanko.
Itse sairastin synnytyksen jälkeisen masennuksen ja ensimmäiset kuukaudet olivat hyvin vaikeita. Masennusoireet ovat olleet nyt poissa jo pitkään, mutta uniongelmat vaivaavat edelleen jossain määrin. Itselläni ainakin väsymys on suurin tekijä siinä, että arki tuntuu välillä ylivoimaiselta. Kannattaa siis hakea siihen apua.
Niin kuin täällä on jo todettukin, niin jossain määrin lapsiperhearkeen ja ruuhkavuosiin kyllä sopeutuu ja karaistuu. Olen ajatellut myös niin, että taidan olla aika herkkä ihminen. Silloin kuormittuu kaikesta kiireestä ja stressistä helpommin kuin joku toinen. Niinpä olen yrittänyt harjoitella lempeää itsemyötätuntoa ja päästää irti turhasta suorittamisesta.
Kyllä tämä silti kaiken kaikkiaan melkoisen hektinen elämänvaihe on. Aika näyttää, mihin päätökseen päädymme toisen lapsen suhteen, mutta sen tiedän, että päätös pitää tehdä itseään ja voimavarojaan kuunnellen. Ei tarvitse jaksaa siksi, että muutkin näyttävät jaksavan. Jokaisella on omanlaisensa elämäntilanne, sietokyky ja stressiherkkyys.
Toivotan tsemppiä arkeesi ja jatkan keittiön siivoamista ennen kuin taapero herää... :)
Miehellä on oikeus lyhennettyyn työpäivään.
Ja hankkikaa auto.