Muita joilla käsien iho menee rikki talvella?
Varmaan nyt pakkasten takia kädet ovat parina viime päivänä muuttuneet hiekkapaperiksi. Nyt ne jopa halkeilevat. Olen yrittänyt perus käsivoidetta, mutta se ei oikeastaan imeydy. Mikä teillä auttaa halkeileviin käsiin? help
Kommentit (1705)
Monilla nestesaippua rikkoo käsien ihon varsinkin talvella, myös minulla. Vaihda palasaippuaan, mielellään oliiviöljysaippuaan.
Tuli tästä mieleen sohvakäärmeen synty
Mene sinne salillesi ulisemaan pelle.
Milloin se GROWTH hackathoni alkaa?
Mullapas on todella ällö hoitokeino, mutta se toimii. On opittu aikoinaan isoisältä maalla, kun hän hoiti hevosen sierettymiä. Niitä tuli, kun hevosella ja reellä kulki paksussa lumihangessa ja lumi saattoi hangata hevoselta karvoja ja nahkaa jaloista. Mitään eläinlääkkeitä ei tuohon aikaan ollut, joten ukki hoiti hevosten jalkoja voilla. Siis tavallisella voilla. Sanoinhan, että on ällöä, mutta ei kannata kauhistua ennen kuin kokeilee. Samalla lailla hoidettiin myös aikoinaan paksuuntunutta ja rikkonaista ihosairautta, joka nykyään tiedetään psoriksi. Nykyaikana saa sentään suolatonta voita. Yöksi käpäliin ja hanskat käteen, jottei leviä. Sopii myös maantiesuolalle allergisten koirien tassunpohjien hoitoon eikä nuoleminen haittaa.
Annan koiralle jolla on kultaiset hampaat.
Tulee todella kipeitä verta vuotavia haavoja aina talvella.
Mutta arvaapa ap mitä. Minä olen ansainnut luxuselämän. Minä todella olen ansainnut ja nautin siitä.
Aiotteko äänestää? Itse ainakin jätän äänestämättä
Syö järkevämmin ja lopeta tupakointi
Milloin se GROWTH hackathoni alkaa?