Te joille tullut ero pitkästä liitosta yhtäkkiä

Vierailija kirjoitti:

Typerintä tässä on se, että en edes halua sitä miestä takaisin. Häneen ei voi luottaa ja hän on hyvin itsekäs sekä alistava. Silti minä toisinaan väännän itkua kun on niin kova ikävä. Ikävä mitä?! Sitäkö että selkäni takana mua haukutaan ja asioitani vääristellen levitellään? Että mua petetään ja jokaista naista yritetään iskeä joka vastaan tulee? En tajua miten voi olla näin vaikeaa vaikka järjellä kun miettii mun pitäisi vain nauraa tälle kaikelle ja olla helpottunut.

Sä rakastat hahmoa jonka olet hänestä luonut omassa päässäsi, et sitä todellista häntä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Typerintä tässä on se, että en edes halua sitä miestä takaisin. Häneen ei voi luottaa ja hän on hyvin itsekäs sekä alistava. Silti minä toisinaan väännän itkua kun on niin kova ikävä. Ikävä mitä?! Sitäkö että selkäni takana mua haukutaan ja asioitani vääristellen levitellään? Että mua petetään ja jokaista naista yritetään iskeä joka vastaan tulee? En tajua miten voi olla näin vaikeaa vaikka järjellä kun miettii mun pitäisi vain nauraa tälle kaikelle ja olla helpottunut.

Sä rakastat hahmoa jonka olet hänestä luonut omassa päässäsi, et sitä todellista häntä.

Näin minäkin tätä olen miettinyt. Rakastan siis käytännössä mielikuvitusmiestä...

Vierailija kirjoitti:

Typerintä tässä on se, että en edes halua sitä miestä takaisin. Häneen ei voi luottaa ja hän on hyvin itsekäs sekä alistava. Silti minä toisinaan väännän itkua kun on niin kova ikävä. Ikävä mitä?! Sitäkö että selkäni takana mua haukutaan ja asioitani vääristellen levitellään? Että mua petetään ja jokaista naista yritetään iskeä joka vastaan tulee? En tajua miten voi olla näin vaikeaa vaikka järjellä kun miettii mun pitäisi vain nauraa tälle kaikelle ja olla helpottunut.

Tämähän selittää.

Toksisesta suhteesta parannutaan hitaasti. Siinä joutuu käsittelemään paitsi eron, myös sen, miksi oli joutunut suhteeseen ja miksi siinä pysyi niin kauan. Lisäksi toksisuuteen kuuluu se, että alistaja opettaa vuosien aikana alistetun epäilemään omia tunteitaan ja tarpeitaan. Tällaisen suhteen jälkeen joutuu kasaamaan itsensä uudelleen.

Erosta on 4 neljä vuotta. Viha on syventynyt, sureta ei yhtään.

Vierailija kirjoitti:

Erosta on 4 neljä vuotta. Viha on syventynyt, sureta ei yhtään.

En tuotakaan haluaisi. Viha on hirveän kuluttava tunne ja pilaa enemmän omaa mieltä kuin sen toisen.

Tämä kuulostaa ihan joltain voimaantumis fantasialta, mutta itsehän sorruin siihen "mä näytän sille mitä menetti" höperyyteen. Aloin paiskia töitä, että saan tekemistä ja ajatukset muualle. Olin ihan hämilläni siitä rahamäärästä mikä jäi täysin mun käyttöön, kun ei tarvinnut elättää miestä enää. Aloitin myös kuntoilun ja itkien hampaat irvessä silkasta raivosta jumppasin itseni hyvään kuntoon. Pidin sitä itsekin huvittavana, mutta ajattelin että sama se mistä motivaatio tähän tulee kunhan saan itseni ja asiat siihen pisteeseen mihin ne haluan. Alkuun tein sen kaiken ihan vain näyttämisen halusta, mutta aikanaan se hälveni ja nyt se on jo elämäntapa. Hieman ärsyttää etten päässyt nauttimaan siitä kuten kuvittelin kun mies sitten yritti luikerrella takaisin, kun ei enää siinä vaiheessa kiinnostanut koko mies enää yhtään. Ei tosin kiinnosta kukaan muukaan sen verran syvät jäljet jäi että kauhistuttaa pelkkä ajatus uudesta suhteesta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Typerintä tässä on se, että en edes halua sitä miestä takaisin. Häneen ei voi luottaa ja hän on hyvin itsekäs sekä alistava. Silti minä toisinaan väännän itkua kun on niin kova ikävä. Ikävä mitä?! Sitäkö että selkäni takana mua haukutaan ja asioitani vääristellen levitellään? Että mua petetään ja jokaista naista yritetään iskeä joka vastaan tulee? En tajua miten voi olla näin vaikeaa vaikka järjellä kun miettii mun pitäisi vain nauraa tälle kaikelle ja olla helpottunut.

Tämähän selittää.

Toksisesta suhteesta parannutaan hitaasti. Siinä joutuu käsittelemään paitsi eron, myös sen, miksi oli joutunut suhteeseen ja miksi siinä pysyi niin kauan. Lisäksi toksisuuteen kuuluu se, että alistaja opettaa vuosien aikana alistetun epäilemään omia tunteitaan ja tarpeitaan. Tällaisen suhteen jälkeen joutuu kasaamaan itsensä uudelleen.

Tämä lohdutti jotenkin tosi paljon

Naisen seuraa siedetään yhden asian takia. Keski-iässä on avioeropiikki.

Yhden viikonlopun kärvistelin. Suhde oli kestänyt 3v. Sehän on nykyään tosi pitkä suhde.

Ei parisuhteet nykyään vaan kestä enää. Jokainen pärjää niin hyvin yksinkin ja pettäminen on ihan arkipäivää ettei monikaan edes yritä tosissaan.

Vierailija kirjoitti:

Yhden viikonlopun kärvistelin. Suhde oli kestänyt 3v. Sehän on nykyään tosi pitkä suhde.

Niin on. Siinä missä ennen tuossa kohtaa alettiin vasta miettiä yhteisiä lapsia ja taloja niin nykyään se kaikki on käyty jo pikakelauksella läpi. Ei toiseen tutustu vuodessa niin hyvin, että voisi olla varma siinä olevan se loppuelämän ihminen. Alkuhuumassa ja rakastuneena voi tehdä pahoja virhearvioita ja sitten kun toisen todellinen luonne paljastuu alkaa kaduttaa.

Kyllä mä kipuilen edelleen neljän vuoden jälkeen. En tietenkään samalla tavalla kuin alkuun, mutta surua ja haikeutta tunnen. Miehellä on ollut jo pitkään uusi puoliso, ja on edelleen välillä vavisuttavaa nähdä heitä yhdessä ja lastemme kanssa. On myös jäänyt pelko sitoutua, kun tietyllä tapaa erossa meni sellainen perusluottamuksen tunne. Tuntuu että "kaikki" eroaa nykyään, on jo ihan enemmän sääntö kuin poikkeus lastenkin kavereiden vanhemmissa, niin on sellainen why bother-fiilis. Itselle olen luonut ihan hyvän ja omannäköisen elämän, mutta ei se täysi täytä sitä pitkää parisuhdetta ja ydinperheen särkymistä. Ja kyllä mun kokemuksen mukaan aika moni eronnut on pitkään aika rikki ja surullinen, varsinkin jos ero on ollut ruma tai yllättävä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, onko sinulla tapana jäädä märehtimään asioita? Sinun prosessi saattaa kestää parikin vuotta jos olet enemmän menneessä eläjä kuin tässä päivässä kiinni. Ehkä lasten kanssa nykyhetkessä mutta aina ajatuksissa kuinka hyvin asiat olivat ennen ja mihin se kaikki katosi. Elämä tapahtui. Ja hukkaat aikaa elämällä eilistä.

Käsittääkseni prosessi ihan yleisesti ottaen kestää pari kolmekin vuotta ilman että on mitenkään erityisen märehtiväinen. En kyllä ajattele että aika siinä mitenkään hukkaantuisi. Pahemmin se voisi hukkaantua siinä ettei käsittele asioita, puskee vain raivolla kohti kaikkea uutta ja käsittelemättömät asiat tulee sitten pintaan tiedostamatta kummallisissa tilanteissa ja kampittaa uutta elämää. Eikä sillä nyt sinänsä ole merkitystä, koska ei se toimi niin että nytpä en enää ajattele. Ajatuksia pulpahtelee mieleen kysymättä lupaa.

Juuri näin. Oma ex hyppäsi suoraan uuteen suhteeseen ja piti sitä merkkinä eteenpäin menemisestään. Nyt muutama vuosi myöhemmin hänen uusi puolisonsa on avautunut minulle heidän suhteen haasteista, jotka tasan samat kuin meillä. Ex on nyt tavallaan taas samassa pisteessä kuin oli kanssani eron aikoihin. Tokkopa on käsitellyt meidän eroa ja suhdetta juurikaan.

Mikähän siinä on, että niin usein miehet löytävät tuosta vain uuden tai ollut jo joku ennen eroa ja porskuttavat elämässä eteenpäin kun taas nainen jää itkemään ja keräämään elämäänsä taas kasaan. Onko miehille ihan sama kenen kanssa ovat kunhan on edes joku vai mistä tuo johtuu?

Kun mietin ystäviänikin, niin monille käynyt juuri noin ja vaikka toki puolueellinen olenkin niin miehet ovat vaihtaneet huonompaan. Heillä olisi ollut upea nainen, mutta vaihtavat esimerkiksi johonkin jolla on elämänhallinta hukassa ja ties mitä ongelmia jotka vaikuttavat myös mieheen niin miksi ihmeessä haluavat mieluummin vaihtaa hyvän ja turvatun elämän johonkin epävarmaan sekoiluun?

Täällä varmaan monia joilla mies tullut sitten katumapäälle ja yrittänyt saada teitä takaisin. Miten ne tilanteet on teillä menneet ja otitteko takaisin? Mikä teissä oli muuttunut että alkoikin taas kiinnostaa?

Tuo on ihan kamalaa. Minulla oli pää seota exän takia. Pari viikkoa meni ihan sumussa enkä juuri syönyt tai nukkunut joten menin aika huonoon kuntoon. Ei ole sanoja sille tunteelle kun tajusin ettei miestä edes kiinnostanut miltä musta tuntui. Olihan hänellä jo uusi elämä valmiiksi laitettuna niin mitäpä sitä muita miettimään

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Typerintä tässä on se, että en edes halua sitä miestä takaisin. Häneen ei voi luottaa ja hän on hyvin itsekäs sekä alistava. Silti minä toisinaan väännän itkua kun on niin kova ikävä. Ikävä mitä?! Sitäkö että selkäni takana mua haukutaan ja asioitani vääristellen levitellään? Että mua petetään ja jokaista naista yritetään iskeä joka vastaan tulee? En tajua miten voi olla näin vaikeaa vaikka järjellä kun miettii mun pitäisi vain nauraa tälle kaikelle ja olla helpottunut.

Tämähän selittää.

Toksisesta suhteesta parannutaan hitaasti. Siinä joutuu käsittelemään paitsi eron, myös sen, miksi oli joutunut suhteeseen ja miksi siinä pysyi niin kauan. Lisäksi toksisuuteen kuuluu se, että alistaja opettaa vuosien aikana alistetun epäilemään omia tunteitaan ja tarpeitaan. Tällaisen suhteen jälkeen joutuu kasaamaan itsensä uudelleen.

Monet eivät kuitenkaan näe tarvetta muuttaa omia ajatusmallejaan, jolloin seuraava kumppani on samanlainen. Nämä ihmiset eivät tunnista sitä milloin joku kohtelee huonosti ja on itsekeskeinen. Kyse ei ole älyn puutteesta, vaan heillä on jokin häiriö. 

Tuskallista seurata tuollaista sivusta. Jos tehdään ohareita, kohdellaan töykeästi, pidetään seksisuhteessa, vaikka toinen tahtoisi seurustella, niin normaalisti ihminen ei rakastu tuollaiseen, mutta he rakastuvat. Kun taas itse olen ollut ihan luonnostani tarkka huomaamaan, jos minua kohdellaan huonosti ja suht pienistäkin asioista ihastuminen loppuu siihen. Joten minulla ei ole tuollaisia suhteita ollut. 

Kaipa taustalla on tunne siitä, ettei kelpaa jolloin tarrautuu kaikkiin, jotka vain vähänkin osoittavat kiinnostusta. Mutta sitten se estää niiden oikeasti hyvien suhteiden löytymistä, kun roikutaan huonoissa. Ja traumoja tulee lisää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yhden viikonlopun kärvistelin. Suhde oli kestänyt 3v. Sehän on nykyään tosi pitkä suhde.

Niin on. Siinä missä ennen tuossa kohtaa alettiin vasta miettiä yhteisiä lapsia ja taloja niin nykyään se kaikki on käyty jo pikakelauksella läpi. Ei toiseen tutustu vuodessa niin hyvin, että voisi olla varma siinä olevan se loppuelämän ihminen. Alkuhuumassa ja rakastuneena voi tehdä pahoja virhearvioita ja sitten kun toisen todellinen luonne paljastuu alkaa kaduttaa.

Riippuu onko kiintymyssuhde turvallinen vai turvaton. Virhearvioita sattuu turvattomasti kiintyneille. Ikävästi onni kasaantuu eli ne joita on lapsena rakastettu omana itsenään, solmivat hyvän ja kestävän parisuhteenkin aikanaan. 

Vierailija kirjoitti:

Tuo on ihan kamalaa. Minulla oli pää seota exän takia. Pari viikkoa meni ihan sumussa enkä juuri syönyt tai nukkunut joten menin aika huonoon kuntoon. Ei ole sanoja sille tunteelle kun tajusin ettei miestä edes kiinnostanut miltä musta tuntui. Olihan hänellä jo uusi elämä valmiiksi laitettuna niin mitäpä sitä muita miettimään

Voitko nykyään paremmin? Ihan hirveitä ihmiset toisilleen tekevät näissä erokuvioissa, vaikka olisi yhteisiä lapsiakin. Varmasti tuntuu, ettei ole koskaan edes tuntenut koko ihmistä, kun noin käy. 

Ero on kiintymyssuhdetrauma ja usein aika vakava sellainen. Apua kannattaa ehdottomasti hakea.

Eroaan märehtivien olisi syytä tietää, että huono tunne menee aikanaan ohi ja sitten olette ihmeissänne, että mitä oikeastaan olette surreet. Aika lailla hukkaan heitettyä aikaa. Parempi nopeuttaa prosessia, koska märehtimisestä ei ole apua. Itsetutkistelua voi tehdä ilman, että pukeutuu säkkiin ja ripottelee tuhkaa ylleen.

Ymmärrän muutaman kuukauden murehtimisen, mutta kuka haluaa heittää vuoden tai ylikin hukkaan elämästään murehtimalla. Sillä täysin hukkaan heitettyä aikaa se on. Exä ei ole sinusta vähääkään kiinnostunut, ei ajattele sinua, niin miksi ihmeessä sinä märehdit teidän parisuhdetta, joka on jo ohi.