Miksi Koskelan tapauksen uhri meni yhä uudestaan tekijöitä tapaamaan? Asiallista pohdintaa

Jos joskus yrittää muistella, millainen oma maailma oli lapsena, siis miten ymmärsi maailmaa, niin kyllähän se niin on, että kun ei ollut kokemusta paljon mistään, niin se oma jokapäiväinen elämä, etenkin koulu jossa oli ne muut lapset, ne samat lapset päivästä ja vuodesta toiseen, oli ikään kuin "kaikki". Ja jos siellä tapahtui jotakin ikävää, niin se oli todella iso asia. Se oli melkein "kaikki".

Itsellä oli kavereita myös oman kotipaikkakunnan ulkopuolella, mummolan naapurin lapsia, ja jälkikäteen oon miettinyt, että se oli tosi hyvä asia. Koulussa kiusattiin sen verran, että oli kurjaa (joitakuita muita kiusattiin pahemmin), mutta siellä toisessa paikassa toisten kavereiden kanssa sitä ei tarvinnut miettiä, sai olla ihan kuin toinen ihminen. Tai pikemminkin sai olla se ihminen mitä oli, ilman että toiset lapset kiusasivat.

Jälkikäteen oon ollut iloinen siitä, että oli tuo toisen paikan kokemus ja vielä maaseudulta, jossa ihmiset, niin lapset kuin aikuiset, oli ihan erilaisia kuin duunarilähiön kakarat vanhempineen. Vasta kolmikymppisenä tajusin, että kotilähiöni oli lähes 100% työläislähiö ja mitä vaikutuksia sillä oli. Muutakin kuin se että pultsarit muuttivat ostariin 1990-luvun alussa ja lapset riehuivat luokassa kun opettajia oli lomautettu ja yksi opettaja yritti huoltaa kahta 32 oppilaan luokkaa. Jotta lama näkyi kyllä vahvasti, kaikki leikkaukset ja jälkikäteen on voinut aikuisena miettiä, mitä niiden pahimpien häiriköiden perheissä oli tapahtunut.

Meni vähän ohi aiheen, mutta olen ajatellut, miten kamalaa on, jos/kun lapsella on vain se yksi viitekehys: se oma asuinalue ja se oma koulu. Samat kaverit tai "kaverit" ehkä 9 vuoden ajan. Jos niissä kavereissa on vähänkään huonoa käytöstä, se voi kumuloitua, kun ne roolit jotka lapset ihan alussa koulu- ja kaverisuhteissa saavat, voivat jäädä todella pysyviksi. Tai jäävätkin. Ja jos sillä lapsella ei ole esim. harrastusta, jossa olisi ihan eri ihmiset, niin sittenhän se rooli, joka siellä koulussa on, on sitten se ainoa rooli mikä sillä pienellä tai nuorella ihmisellä ylipäätään elämässään ja maailmassa on. Ja kun se maailmankuva kirjaimellisesti on kapea, niin siinä voi lannistua niin pahasti, että menettää kaiken elämänilon. 

Näitä olen miettinyt myös Koskelan tapauksen suhteen. Että sillä uhrilla ei tainnut olla mitään muuta "elämää" koulussa eikä vapaa-ajalla kuin nuo sadistit.