Lue keskustelun säännöt.
Miten saada puoliso adhd testeihin? Kaikki on yhtä kaaosta koko ajan
17.11.2022 |
Havahduin siihen, että olen aivan poikki tähän elämän rytmittömyyteen. Olemme yhden lapsen perhe uudellamaalla. Miehellä on auto, itse kuljen julkisilla, molemmat ei-tarkkaan-aikataulutetuissa töissä.
Eilen illalla mies ilmoitti tekevänsä lähipäivän etäpäivän sijaan. Normaalissa perheessä se menisi niin, että lapsi herätetään, puetaan ja viedään tarhaan ajoissa ja mies lähtee siitä samaan suuntaan töihin. Tänä aamuna juuri kun piti lähteä, niin miehellä olikin kaikki hukassa. Vyöt hukassa. Sukat hukassa. Housut hukassa. Hän oli lähdössä viemään nälkäistä lasta hoitoon siten, että lapsi ei ehtisi sielläkään aamupalalle. En ollut varannut kotiin mitään, koska olin luottanut miehen sanaan. Yhtäkkiä mies keksi, että minä lähden viemään lasta bussilla ja hän lähtee, että ehtii työpaikalleen ajoissa. Huom. miehen työ ei ole aikataulusidonnaista, missä pitäisi napottaa paikallaan tietyistä kellonajoista lähtien. Kaivelin kaapeista mitä satuin löytämään, pakkasin lapsen miehen kyytiin ja laitoin heidät lähtemään, mutta nyt olen itse kiukkuinen, rasittunut miehen kiukuttelusta ja autuaasti myöhässä omilta menoiltani tuon farssin jälkeen.
Tämä ei olisi ihmeellistä, jollei tämä olisi jatkuvaa. Jos hetkeksikin huomioni herpaantuu muualle tai töissä on raskaampi vaihe, niin kodista tulee kaatopaikka, missä ei pysty edes kävelemään. Kaikilta loppuu vaatteet, jääkaappi kävelee vastaan ja vessa haisee hirveälle.
Suunnitelmat vaihtuvat lennosta. En muista yhtäkään aamua milloin olisi ollut kiva lähteä ja ettei mies olisi ollut tukkeena kun me muut teemme lähtöä. Kaikki on kateissa ja edellisiltana haetut tavarat mies onnistuu hukkaamaan minuuteissa.
Muita arjen esimerkkejä: mies lupaa viedä autosta lapsen kypärän autotalliin, että pääsemme hänen poissaollessaan pyöräilemään. Kun haen kypärää, niin se on edelleen miehen autossa ja mies autoineen toisella puolella pitäjää. En edes pysy perässä mitä kaikkea mies on heitellyt roskiin älyämättä ajatella yhtään mitä tekee. Sinne on mennyt kaikkien sähköhammasharjat, autotallinavaimet, pesuun menevät vaatekassit.
Kotoa löydän homehtuneita kestokahvikuppeja naulakon alta, karkkipapereita sängyn alta, ja kaikki mikä on jostain pudonnut, ei ole nostettu takaisin. Jos avaan eteisen kaapinovet, niin sieltä rysähtää miehen summittain kasaamat kamat niskaan. Meinasin kerran saada päähäni silitysraudan.
En voi luottaa mieheen kotitaloustöiden osaltakaan. Pyykit kuivuvat koppaan, pesukoneeseen tai unohtuvat päiväkausiksi nostaa pois telineeltä.
Pahimpia ovat nämä aamut, kun mies onnistuu sekoilemisellaan pilaamaan koko ilmapiirin, mutta olen nykyään todella uupunut kun en jaksa enää olla poliisi.
Miten helposti miehen saa lähtemään tutkimuksiin? Kauan dg:n saamisessa kestää?
Kommentit (76)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jälleen yksi perhe, jossa tämä "puhkesi" yllättäen vasta, kun oli lapsikin jo tehty. Seurusteluaikana ei merkkiäkään, ei edes niinä vuosina kun asuitte kaksin ilman lasta?
En ole ap mutta niin voi oikeasti käydä ettei ole merkkejä seurusteluaikana. Mulla kävi exän kanssa. Se on ilmeisesti niin että ihmisillä on tietty toleranssi kuormitusta kohtaan ja sen mun exän kanssa ilmeisesti hänen stressavan työn päälle lapsiperhearki meni siitä yli. Niin kauan kuin toleranssi ei, ennen lapsia, ylittynyt, kaikki meni oikein hyvin eikä vaikuttanut millään tapaa ongelmalliselta. Mutta sitten ei jaksanutkaan työtä + lapsia ja meni kaikin tavoin sekoiluksi koko homma. Mitään apua siitä ei ollut lasten kanssa, pakeni sekä ylitöihin, peleihin että myös baareihin loppuaikana. Minä jätin lopulta kun totesin että mies on mulle vain yksi iso lapsi hoidettavaksi lisää. Ja sittemmin hän on taas alkanut elää normaalimmin kun ei ole lapsia kuin joka toinen viikonloppu.
Juurikin näin. Kiitos. Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jälleen yksi perhe, jossa tämä "puhkesi" yllättäen vasta, kun oli lapsikin jo tehty. Seurusteluaikana ei merkkiäkään, ei edes niinä vuosina kun asuitte kaksin ilman lasta?
Rakastunut ihminen on yleensä optimisti. Tämän vuoksi suurin osa lukee osallistumisen yhteisiin asioihin riittävänä. Mutta oikeasti asian tietää silloin, kun toinen osaa kantaa vastuuta yhteisistä asioista oma-aloitteisesti ilman pyyntöjä, kehoituksia tai sopimisia. Enkä tarkoita vastuunkannolla, että ostaa uuden auton konsultoimatta asiasta mitenkään, vaan hoitaa sellaisia velvollisuuksia ilman erilliskäskytystä, jotka joutuu hoitamaan joka tapauksessa. Tähän toimintatapaan kannattaa kiinnittää huomiota.
Vierailija kirjoitti:
Et voi diagnosoida omaa puolisoasi, vaikka olisit neuropsykiatri ammatiltasi. Entäs jos miehesi kyselisi keskustelupalstoilla apua luonnehäiriöisen vaimonsa diagnosoimiseen? Antaisi esimerkkejä loputtomasta nalkuttamisesta ja huokailusta ja silmien pyörittämisestä. Kertoisi, että vaimo ei arvosta sinua aviomiehenä enää, etkä sen takia jaksa enää panostaa suhteeseen lainkaan jne. Toiset sitten antaisi vinkkejä, miten saada vastahakoinen vaimo lääkärille ja innostumaan oman "vammansa" selvittelystä, että sinulla olisi helpompaa. Lakkaa uhriutumasta, ota vapaata töistä ja siivoa se teidän kämppä. Ja yritä nyt herran tähden nähdä jotain hyvää siinä miehessäsi, ennen kuin se pakkaa laukkunsa ja lähtee.
Adhd muuten ei puhkea yllättäen pikkulapsiaikana aikuisuudessa...
Ai niin, unohdin kysyä, että miten määrittelet uhriutumisen? Lisäksi kuinka monta kertaa uskoisit sen riittävän, että siivoan asuntomme vielä omalla vapaa-ajallani valtaosin miehen tekemistä sotkuista? Vai alanko tehdä viikkosiivouksen sijaan päiväsiivousta? Mitä suosittelet sanomaan työnantajalle, kun pyydän tätä kotitalousvapaata töistä?
Jos mies päättää pakata laukkunsa, niin siinäpä pakkaa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä nyt kuulostaa lähinnä, että AP ja mies eivät sovi ollenkaan yhteen, ja heidän olisi parempi erota, mutta ap toivoo että jollain lääkityksellä miehen saisi muutettua sellaiseksi kuin hän toivoo miehen olevan. Tuskin niin tulee tapahtumaan, silti vaikka olisi adhd (eikä välttämättä edes ole).
Rytmisyys - rytmittömyys on yksi synnynnäisen temperamentin piirre, ja näyttää että mies on ääripäässä sinne rytmittömyyden suuntaan. Ja ilmeisesti teillä on lisäksi kommunikaatio niin huonolla tolalla että tuskinpa hänellä on edes kauheasti motivaatiota yrittää parantaa tapojaan sen rajoissa mitä synnynnäinen temperamentti antaa periksi. Nuo kuvaukset miten miehen pelaaminen katkaistaan pääkytkimestä tms. on kyllä sellaisia että tuskin motivoivat muuttamaan tapojaan, lähinnä varmaan vituttavat sen verran paljon että tekee enemmän mieli vetäytyä pelimaailmaan.
Rytmittömyys ja rytmisyys voivat olla persoonaallisuuden piirteitä niin paljon kuin haluat, mutta lapsiperheessä ei noin vain toteuteta itseään sen osalta. Ei se mies ole mikään irrallinen osa perhettä, jolla on täydet valtuudet toimia niin kuin tykkää. Viimeistään kymmeneltä nukkumaan ja asunto hiljaiseksi jo naapureidenkin takia. Sitä paitsi eiköhän ap yritä saada perhettään noudattamaan yhteiskunnan raameja, joten hirveää kun mies ei saa rauhassa toteuttaa itseään. Itsekin saattaisin käydä katkaisemassa sähköt, jos mies ei kolmannen tempauksen jälkeen ymmärrä ajankulua ja osallistua arjenpyöritykseen sen verran, että laittaisi lapsen nukkumaan.
Aika tiukkaa kyllä että aina täytyisi kymmeneltä olla hiljaista. Meillä vaikka on 2 lasta molemmat touhuaa johonkin aamuyöhön aina eikä olla hiljaa. Lapset saa valvoa ja nukkua miten tykkäävät.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä ihmiset vastaa tässä sulle nyt ihan oudosti. Puolison tulisi lähteä hakemaan apua ihan sillä perusteella, että sinä pyydät ja kerrot olevasi lopussa. Ja avun hakeminen tuossa tilanteessa kuulostaa tarpeelliselta.
Sehän on aloittaja, joka apua tarvitsee, eikä hänen puolisonsa.
Puolisolla tuskin mielestään on mitään ongelmaa (tai korkeintaan nalkuttava akka).
Sitä en tajua, miksi aloittajan mielestä puolisolla olisi adhd. Kyllähän tuo näkyy pystyvän keskittymään asioihin, jotka häntä kiinnostavan. Adhd on muotidiagnoosi, joten ehkä siksi. Muutama vuosi sitten puoliso olisi ollut itsekäs narsisti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kysytkö siis meiltä, miten helposti sun miehen saa lähtemään tutkimuksiin? Mitä jos kysyisit siltä mieheltä että lähteekö?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Et voi diagnosoida omaa puolisoasi, vaikka olisit neuropsykiatri ammatiltasi. Entäs jos miehesi kyselisi keskustelupalstoilla apua luonnehäiriöisen vaimonsa diagnosoimiseen? Antaisi esimerkkejä loputtomasta nalkuttamisesta ja huokailusta ja silmien pyörittämisestä. Kertoisi, että vaimo ei arvosta sinua aviomiehenä enää, etkä sen takia jaksa enää panostaa suhteeseen lainkaan jne. Toiset sitten antaisi vinkkejä, miten saada vastahakoinen vaimo lääkärille ja innostumaan oman "vammansa" selvittelystä, että sinulla olisi helpompaa. Lakkaa uhriutumasta, ota vapaata töistä ja siivoa se teidän kämppä. Ja yritä nyt herran tähden nähdä jotain hyvää siinä miehessäsi, ennen kuin se pakkaa laukkunsa ja lähtee.
Adhd muuten ei puhkea yllättäen pikkulapsiaikana aikuisuudessa...
Ai niin, unohdin kysyä, että miten määrittelet uhriutumisen? Lisäksi kuinka monta kertaa uskoisit sen riittävän, että siivoan asuntomme vielä omalla vapaa-ajallani valtaosin miehen tekemistä sotkuista? Vai alanko tehdä viikkosiivouksen sijaan päiväsiivousta? Mitä suosittelet sanomaan työnantajalle, kun pyydän tätä kotitalousvapaata töistä?
Jos mies päättää pakata laukkunsa, niin siinäpä pakkaa. Ap
Yleensä uhriutuminen tarkoittaa sitä, että kaikki muut ovat se ongelma. Uhri on vain raukka, joka ei ole tehnyt mitään väärää milloinkaan. Ehkä sinä oikeasti olet sellainen ja miehesi on hirviö, joka saadaan ruotuun oikealla lääkityksellä. Todennäköisimmin kuitenkin miehesi vain reagoi sinun tuomitsevaan käytökseesi passiivis-agressiivisesti ja toimii (ehkä tiedostamattaan) entistä hullummin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Omalla puolisollani on Adhd ollut pienestä pitäen. Jos jotain olen oppinut, niin tietyt asiat tulevat aina olemaan haastavia ja niihin on vain puolison sopeuduttava/autettava (esim. lapsen asioiden osalta enemmän vetovastuuta), jos siis yhdessä haluaa elää.
Diagnoosin saanti voisi helpottaa miestäsi ymmärtämään tilannettaa (ns kaaosta) ja hän voisi saada työvälineitä asian tasapainotukseen. Lääkkeitä myös, jos niitä haluaa käyttää.
Siivoamisesta ja järjestestyksestä on meillä ainakin apua - meillä siis kyllä mies siivoaa ihan itse siinä missä minäkin. Hänelle järjestys on tärkeää, sillä ei muuten löydä tavaroitaan mistään. Haluan tämän sanoa siksi, että osa hänen toimistaan/ kaaoksesta voi olla adhd:ta, mutta myös henkilön ominaisuus tai persoonajuttu. Valitettavasti myös asioiden parantumisen pitäisi lähteä hänestä, siis hänen pitää haluata järjestystä asiassa - niin kuin milloin vain, kun muutoksia pitäisi tehdä.
En oikein osaa muutta ohjetta sanoa kuin tsemppiä ap:lle!
Adhd voi näyttäytyä myös ADDnä ja lapsen sukupuoli vaikuttaa siihen miten se näkyy. Erityinen tarkkuus vaikka aikataulujen tai ihan minkä kanssa tahansa voi olla yksi piirre, vähän niinkuin jos miehesi jumittuu pelaamaan niin joku toinen voi jumittaa aikatauluissa. En siis sano että lapsesi on nepsy, mutta sen mahdollisuutta ei kannata poissulkea.
Sitä en tiedä miten miehesi saa lääkäriin, mahdottomaltahan tuo kuulostaa. Olet jo nyt väsynyt niin en tiedä mitä auttaisi alkaa tekemään kaikki yksin kun parisuhteessa kuitenkin olette. Yritä puhua hänelle ja kertoa että et jaksa näin.
Miehesi masennus voi hyvin johtua adhdsta, se on tosi kuormittava ominaisuus sillekin jolla se on. Diagnoosi, oikeanlainen hoito ja käyttymisterapia auttaisivat todnäk. Jos miehesi ei näe ongelmaa niin sitten ei voi oikein tehdä mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Pelkästään diagnoosi ja lääkkeet ei tuo apua. Ne ovat hyvä tuki ja työkalu, mutta adhd:n on opittava erilaisia elämänhallinnan keinoja. Arjen kellotus, time timerit, kalenterit näkyvillä ja ennakointi. Ennakointi varsinkin on yksi tärkeimmistä. Adhd näyttäytyy ihmisillä eri tavoin. Joku voi tarvita minimalistisen ympäristön toimiakseen, toinen musiikin peittämään muita häiriöitä ja rytmittämään. Liikunta tuo myös dopamiinia, joka auttaa keskittymisessä. Tsemppiä!
Näin. Kaikista tärkeintä ADHD:n hoidossa on rutiinit, rytmit ja järjestys. Olen myös huomannut, että asioista täytyy sopia riittävästi etukäteen riittävän selvästi. Esim. lapsen viemisestä edellisenä iltana ja sitten siinä pysytään. Tavaroiden tulee olla aina samalla paikalla eikä ADHD:sta kärsivän tavaroita tule siirtää, koska he eivät sitten löydä niitä ja vaipuvat helposti kaaokseen.
ADHD:sta on paljon kirjoja ja voisinkin suositella jotain sellaista luettavaksi teille molemmille. Esim. nämä ovat mielestäni hyviä: https://www.adlibris.com/fi/kirja/adhd-aikuisen-selviytymisopas-20-9789… https://www.adlibris.com/fi/aanikirja/taytta-elamaa-adhdn-kanssa-978951… https://www.adlibris.com/fi/kirja/supervoimani-adhd-9789523515017?gclid…
Aika helposti annetaan taas yksi etädiagnoosi palstalla...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä nyt kuulostaa lähinnä, että AP ja mies eivät sovi ollenkaan yhteen, ja heidän olisi parempi erota, mutta ap toivoo että jollain lääkityksellä miehen saisi muutettua sellaiseksi kuin hän toivoo miehen olevan. Tuskin niin tulee tapahtumaan, silti vaikka olisi adhd (eikä välttämättä edes ole).
Rytmisyys - rytmittömyys on yksi synnynnäisen temperamentin piirre, ja näyttää että mies on ääripäässä sinne rytmittömyyden suuntaan. Ja ilmeisesti teillä on lisäksi kommunikaatio niin huonolla tolalla että tuskinpa hänellä on edes kauheasti motivaatiota yrittää parantaa tapojaan sen rajoissa mitä synnynnäinen temperamentti antaa periksi. Nuo kuvaukset miten miehen pelaaminen katkaistaan pääkytkimestä tms. on kyllä sellaisia että tuskin motivoivat muuttamaan tapojaan, lähinnä varmaan vituttavat sen verran paljon että tekee enemmän mieli vetäytyä pelimaailmaan.
Rytmittömyys ja rytmisyys voivat olla persoonaallisuuden piirteitä niin paljon kuin haluat, mutta lapsiperheessä ei noin vain toteuteta itseään sen osalta. Ei se mies ole mikään irrallinen osa perhettä, jolla on täydet valtuudet toimia niin kuin tykkää. Viimeistään kymmeneltä nukkumaan ja asunto hiljaiseksi jo naapureidenkin takia. Sitä paitsi eiköhän ap yritä saada perhettään noudattamaan yhteiskunnan raameja, joten hirveää kun mies ei saa rauhassa toteuttaa itseään. Itsekin saattaisin käydä katkaisemassa sähköt, jos mies ei kolmannen tempauksen jälkeen ymmärrä ajankulua ja osallistua arjenpyöritykseen sen verran, että laittaisi lapsen nukkumaan.
Jep. Eikä ADHD tarkoita täyttä vastuuttomuutta ja välinpitämättömyyttä muista. Impulsiivisuutta toki on, mutta ei lapsesta huolehtimattomuus ole ADHD:ta. ADHD pystyy lapsen iltatoimet hoitamaan. Toki ne voi vähän venähtää, mutta tulee hoidettua, jos tuntee normaalia vastuuntuntoa.
Täälläkin päässä yksi, joka on miettinyt, onko puolisolla adhd. Juuri ajankäyttö ja sen hahmottaminen on ajoittain ongelma.
Esimerkkinä..: Meille on tulossa vieraita. On yhdessä päätetty siivota kotia edustuskelpoisemmaksi. Lähinnä kyse on siitä, että keräilee lastenhuoneista lelut, imuroi ja moppailee lattiat sekä tietysti pyyhkii pölyt.
Puoliso on ehdottanut, että hän voi hoitaa vaikka yläkerran. Tämä selvä. Kun kello alkaa lähestyä määrähetkeään olen saanut oman urakkani valmiiksi, ja menen katsomaan, missä vaiheessa puolison hommat ovat. Meinaan lentää perseelleni, kun huomaan, että imuroinnit ja moppaukset on edelleen tekemättä. Yläkerrassa puoliso on tyytyväisenä järjestelemässä jotain saakelin kaappia uudestaan, kertoo maalanneensa sen tietyn kaiteen parvekkeelta tai että kävi pihalla järjestämässä varaston kaappeja. Voi että meinaa pää räjähtää. Kiva siis, että on huomioinut nuokin asiat, mutta jos tarkoitus on ollut tehdä muuta ja aika on rajallinen, niin yleinen viihyyvyys olisi kyllä etusijalla jonkun kaapin x sijaan.
Kun se vieraiden viihtyvyys meillä ei riipu siitä, onko yläkerran kaapin alimmalla hyllyllä lautapelejä vai palapelejä, parvekkeella käy vain oma perhe ja varastoonkaan ei ole tarvis vieraiden kanssa mennä kuin aniharvoin, ja heitä nyt tuskin kiinnostaa millä hyllyllä joku pyöränpumppu on.
Toisena esimerkkinä voisi olla ne hetket, kun pitää lähteä johonkin. Mutta hän ei jotenkin ymmärrä, että jos johonkin pitää lähteä vaikka klo 14.00 niin ei silloin aleta juomaan kahvia klo 13.30 ja mietitä kahdelta että jaa, lasten lähtövalmistelut tosiaan pitäisi vielä hoitaa. Lasten valmistelujen osalta homma on parantunut, kun on ns. kantapään kautta joutunut asiaa harjoitella. Mutta edelleen meidän lähdöt on tuollaista säätämistä, koska kun ne lähtövalmistelut pitäisi aloittaa niin silloin varmasti rupeaa kahvinkeitin laulamaan, mennä järjestämään liiterin taakse tai vähintään käydä aivan hel-ve-tin hi-taas-ti paskalla.
Muuten arki kyllä sujuu mallikkaasti; laskut maksetaan, koti ja lapset hoidetaan, eivätkä nämä asiat minua mitenkään jatkuvasti ärsytä. Olen vain välillä miettinyt, voiko taustalla olla joku adhd- tyyppinen, johon voisi saada apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Voisitteko naiset pitää nokkanne poissa joka ainoasta asiasta jotka ei teille kuulu?! Miten olisi jos mies kysyy, miten saada nainen laihtumaan?
Nainen on aloittajana,missä mainitaan että vain miehet vastaavat,häivy trolli.
Vierailija kirjoitti:
Täälläkin päässä yksi, joka on miettinyt, onko puolisolla adhd. Juuri ajankäyttö ja sen hahmottaminen on ajoittain ongelma.
Esimerkkinä..: Meille on tulossa vieraita. On yhdessä päätetty siivota kotia edustuskelpoisemmaksi. Lähinnä kyse on siitä, että keräilee lastenhuoneista lelut, imuroi ja moppailee lattiat sekä tietysti pyyhkii pölyt.
Puoliso on ehdottanut, että hän voi hoitaa vaikka yläkerran. Tämä selvä. Kun kello alkaa lähestyä määrähetkeään olen saanut oman urakkani valmiiksi, ja menen katsomaan, missä vaiheessa puolison hommat ovat. Meinaan lentää perseelleni, kun huomaan, että imuroinnit ja moppaukset on edelleen tekemättä. Yläkerrassa puoliso on tyytyväisenä järjestelemässä jotain saakelin kaappia uudestaan, kertoo maalanneensa sen tietyn kaiteen parvekkeelta tai että kävi pihalla järjestämässä varaston kaappeja. Voi että meinaa pää räjähtää. Kiva siis, että on huomioinut nuokin asiat, mutta jos tarkoitus on ollut tehdä muuta ja aika on rajallinen, niin yleinen viihyyvyys olisi kyllä etusijalla jonkun kaapin x sijaan.
Kun se vieraiden viihtyvyys meillä ei riipu siitä, onko yläkerran kaapin alimmalla hyllyllä lautapelejä vai palapelejä, parvekkeella käy vain oma perhe ja varastoonkaan ei ole tarvis vieraiden kanssa mennä kuin aniharvoin, ja heitä nyt tuskin kiinnostaa millä hyllyllä joku pyöränpumppu on.
Toisena esimerkkinä voisi olla ne hetket, kun pitää lähteä johonkin. Mutta hän ei jotenkin ymmärrä, että jos johonkin pitää lähteä vaikka klo 14.00 niin ei silloin aleta juomaan kahvia klo 13.30 ja mietitä kahdelta että jaa, lasten lähtövalmistelut tosiaan pitäisi vielä hoitaa. Lasten valmistelujen osalta homma on parantunut, kun on ns. kantapään kautta joutunut asiaa harjoitella. Mutta edelleen meidän lähdöt on tuollaista säätämistä, koska kun ne lähtövalmistelut pitäisi aloittaa niin silloin varmasti rupeaa kahvinkeitin laulamaan, mennä järjestämään liiterin taakse tai vähintään käydä aivan hel-ve-tin hi-taas-ti paskalla.
Muuten arki kyllä sujuu mallikkaasti; laskut maksetaan, koti ja lapset hoidetaan, eivätkä nämä asiat minua mitenkään jatkuvasti ärsytä. Olen vain välillä miettinyt, voiko taustalla olla joku adhd- tyyppinen, johon voisi saada apua.
Haluaako miehesi apua?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jälleen yksi perhe, jossa tämä "puhkesi" yllättäen vasta, kun oli lapsikin jo tehty. Seurusteluaikana ei merkkiäkään, ei edes niinä vuosina kun asuitte kaksin ilman lasta?
En ole ap mutta niin voi oikeasti käydä ettei ole merkkejä seurusteluaikana. Mulla kävi exän kanssa. Se on ilmeisesti niin että ihmisillä on tietty toleranssi kuormitusta kohtaan ja sen mun exän kanssa ilmeisesti hänen stressavan työn päälle lapsiperhearki meni siitä yli. Niin kauan kuin toleranssi ei, ennen lapsia, ylittynyt, kaikki meni oikein hyvin eikä vaikuttanut millään tapaa ongelmalliselta. Mutta sitten ei jaksanutkaan työtä + lapsia ja meni kaikin tavoin sekoiluksi koko homma. Mitään apua siitä ei ollut lasten kanssa, pakeni sekä ylitöihin, peleihin että myös baareihin loppuaikana. Minä jätin lopulta kun totesin että mies on mulle vain yksi iso lapsi hoidettavaksi lisää. Ja sittemmin hän on taas alkanut elää normaalimmin kun ei ole lapsia kuin joka toinen viikonloppu.
Meillä kävi samoin, seurustelun aikana ja avioliiton alkuvuosina ennen lapsia, mieheni oli oikein kykenevä, hoiti vaativan työnsä, harrasti, teki kotitöitä, vietimme aikaa yhdessä ja mies autteli iäkästä mummiaan kauppa,-ja apteekkiasioissa.
Oli mielestäni oikein kultakimpale ja olimmekin ihastuneita ja rakastuneita, enkä voinut mistään merkeistä päätellä, että lapsiperheen arki oli sitten miehelle liikaa.
Meillä on kaksoset ja vauva-aika oli vielä oikein menettelevää, vaikka unet jäivät vähiin ja parit korvatulehduksetkin x 2 vauvaa köytiin läpi.
Mieheni pesi pyykkiä, hoiti tuttipullo,- ja korvikesouvia oikein liukuhihnatyönä, vaihtoi vaippoja, kylvetti, sylitteli ja vietti vapaansa kotona tiiviisti minun ja vauvojen kanssa.
Ongelmat alkoivat kun kaksoset lähtivät liikkeelle, alkoivat puhua ja löysivät omat tahtonsa ja persoonansa.
Vauvojen kanssa sellainen liukuhihnatyö ja mekaaninen suorittaminen vielä onnistui, mutta pienten ja vilkkaiden taaperoiden kanssa enää ei.
Tässä kohtaa mieheni malja alkoi läikkyä yli, harrastukset, ylityöt, kaikki muu kuin oma perhe alkoi kiinnostaa enemmän.
Otin asian haltuun hoitamalla lapset lähes yksin, asetuin jonkinlaiseksi puskuriksi lasten ja miehen väliin ja samalla tuin mieheni vanhemmuutta aivan liikaa. Pelkäsin, että mitään sidettä ei synny lasten ja miehen välille, jos en auta sitä luomaan.
Samalla olin itsekin töissä ja opiskelin ja äitinä huolehdin lähes kaikesta, suoritin siinä samalla mieheni vanhemmuuttakin.
Näin jälkikäteen katsottuna, ihan hullua! Ajoin itseni loppuun ja lapset ovat nyt isoja teinejä ja olen aika uuvuksissa.
Avioliittomme on jatkunut tällä tyylillä, mutta alan olla kurkkuani myöten täynnä. Keskustelun yrittäminenkin mieheni kanssa on ihan turhaa, hän ei näe ongelmaa missään ja miksipä näkisikään, kun olen hoitanut homman tähän saakka, miksipä sitä kätevää systeemiä muuttamaan.
Maalasin itseni nurkkaan lasten ollessa pieniä, kun otin kaiken vastuulleni. Mutta toisaalta, mieheni tuskin olisi hoitanut omaa osuuttaan vanhemmuudestaan, vaikka olisin tehnyt vähemmän ja kärsijöinä tässä olisivat olleet lapset.
Näihin ei vain ole mitään yksiselitteistä vastausta. Arvelen mieheni olevan neurokirjolla, ja tämä mutkistaa asiaa entisestään.
Toisaalta taas, mieheni on mikä on ja se ei muutu diagnoosilla, hän elää omaa elämäänsä perheessään, jota tuskin tuntee, enkä voi tehdä yhtään enempää.
Lasteni kanssa olemme tästä kaikesta johtuen tiivis paketti ja toivon, että olen onnistunut antamaan heille onnellisen lapsuuden. Pian he lentävät pesästä ja luulen, että minäkin levitän siipeni samalla ja lennän toisenlaiseen elämään.
Ehkä työterveyden kautta? Näin tätini +50 v pääsi.
Ei mitenkään jos puoliso ei itse tajua mennä. Mun isällä on varmasti ADHD mutta mihinkään testeihin ei puhettakaan.
Vierailija kirjoitti:
Olen käsittänyt, ettei tutkimuksiin pääse. Minunkin läheisellä kaikki hukassa ja asiat jää hoitamatta, mutta lääkärit eivät ole ottaneet omiin epäilyihin adhd:sta mitään kantaa.
Mihin tämä perustuu? Omat ongelmani eivät ole läheskään yhtä pahat kuin ap:n miehellä, mutta silti oma lääkärini julkisella ehdotti, että minulle ne kannattaa tehdä. Myös ystäväni sai työterveyden kautta asian hoidettua ja käsittääkseni moni muukin saa.
Siinähän kyselisi. Ap