Miten hyväksyä oma rumuus?

En ole koskaan ollut sellainen klassisesti kaunis nainen. Positiivisimpia asioita mitä minulle on sanottu ulkonäöstäni on, että olen komea nainen. Eräs ex sanoi ulkonäköäni yllättävällä tavalla kauniiksi. Ja toki on kehuttu, että kun hymyilen, näytän nätimmältä.

Tavallaan jossain kohtaa hyväksyin tämän, mutta silloin olin nuorempi. Nyt kun ikä alkaa tehdä muutoksia, olen aika paniikissa.

Lapsena olin lihava ja vaikka olinkin teini-iästä n. 25 vuotiaaksi normaalipainoinen, vatsa oli sellainen pehmeä pömppö ja olen malliltani suora pötiskö. Rinnat on tubulaarisen tyyppiset. Vaikka eivät ole isot, nännit sojottavat maahan ja niiden ympärillä kasvaa karvoja. Ihan kivat jos on liivit, mutta muuten ne näyttävät omituisilta kummuilta paidan alla.

Karvoja on myös leuassa ja viiksialueella. Mustia, paksuja ja kovia. pari vuotta sitten poistatin niitä laserhoidolla, mutta niitä on tullut niin paljon lisää ja nyt ei ole varaa. Toki niitä nypin ja vahaan, mutta siitä tulee sitten kaikenlaista näppyä. Ja usein karva näkyy mustana pilkkuna ennenkuin se on tarpeeksi paksu nypättäväksi.

Lisäksi olen lihonut, mutta en silleen kurvikkaasti ja kivasti vaan lähinnä vatsasta. On paksu kaula ja iso kaksoisleuka. Lantio on kapea ja vyötäröä ei käytännössä ole. Rinnat on jopa rumemmat, kun ovat isommat koska jotenkin niiden oudohko muoto korostuu. Olen viime aikoina laihtunut ja itseasiassa se ei tee minusta yhtään viehättävämpää. Lähinnä asiat roikkuu ja valuu entistä enemmän. Jos laihtuisin vielä toiset 20kg, vatsa ei olisi enää pallo vaan kasa nahkaa. En tiedä olisiko se mikään varsinainen parannus ulkonäköön.

Kasvonpiirteet on sellaiset, että jos en aktiivisesti hymyile näytän vihaiselta tai vähintään happamalta. Suupielet valuu alaspäin. Nuorena silmät oli nätit, nyt yläluomi on alkanut valua ja silmät on jotenkin raskaan näköiset. Ja en ole kovin naisellisen näköinen naamaltani.

On minussa hyviäkin puolia. Nätit sääret, hampaat ja kiva nenä. Ja hiukset on paksut ja kihartuvat. Tosin niistä tulee sitten myös helposti homssuisen näköiset.

Minulla on puoliso joka aina jaksaa korostaa kuinka hänelle tärkeintä on ihmisen sisin. Mistä siis tiedän, että olen varmaan hänen mieleensä ihmisenä, mutta en ulkonäön puolesta.

Minulla on perusasiat ihan ok, mutta viime vuosina olen alkanut entistä enemmän tuntemaan itseni todella epäviehättäväksi. Minua pelottaa, että jos jään yksin, en voi löytää enää puolisoa, liekö edes vähemmän vakavaa seuraa. Minua ei kukaan valitsisi Tinderissä tai muussa ulkonäköön perustuvassa tilanteessa. Edes nuorena ja ollessani ns. parhaimmillaan, en koskaan saanut seuraa baarista vaikka halusin.

Olen yrittänyt kovasti miettiä hyviä puoliani, keskittyä muuhunkin kuin ulkonäkööni jne., mutta todella vaikeaa on. Olen alkanut vältellä peilejä ja suoraan sanottuna tekisi mieli antaa periksi ja lakata meikkaamasta tai edes korostamasta niitä ns. hyviä puolia.

Onko joku ollut samassa tilanteessa?