HS: Zelenskyi kiistää, minkä koko länsi tunnustaa: Näin eri maat kommentoivat Puolaan pudonnutta ohjusta
”Tämä alkaa olla naurettavaa. Ukrainalaiset tuhoavat luottamustamme heihin. Kukaan ei syytä Ukrainaa ja he valehtelevat meille täysin avoimesti. Tämä on tuhoisampaa kuin itse ohjus”, kommentoi puolestaan nimeämättömän Nato-maan diplomaatti FT:lle Zelenskyin puheita."
Nyt alkaa kyllä lähteä Zelellä laukalle tuo homma. Miksi ei voi antaa periksi, vaikka asia on selvä?
Kommentit (482)
Läksin minä kesäyönä käymään
Sihen laksoon, kussa kuuntelin päivää,
Kussa lintuset laulaa,
Metsäkanatki ne pauhaa,
Ja mun syämeni etsi lepoa ja rauhaa.
Katsoin minä alas vetten puoleen,
Näin rannalla tytön kauniin ja nuoren,
Joka istui ja itki,
Katsoi aaltoja pitkin,
Ja hän oli surullinen joka hetki.
Mitä itket sä raukka rannalla yksin?
Ja sun silmistäsi veet vierivät nytkin.
Mikä tuska ja vaiva
Sinun syäntäsi kaivaa?
Ei anna syänyölläkään hoivaa.
Hän vastasi: sepä suru mua vaivaa,
Kun ei koskaan tule takaisin se laiva,
Jossa kultani kulki
Poikki aaltojen julki,
Minun jätti ja surun syämehen sulki.
Jo nyt outellut olen viikkoa kaksi
Juuri tyhjään, näy ei tulevaksi;
Mikä mahtanee olla!
Jopa taisiki kuolla,
Vain on vankina meren toisella puolla.
Ja hän katseli vähän aikaa vielä,
Näki aalloilla pilven punertavan siellä;
Pilvi ei ollut vainkaan,
Tunsi kultansa laivan
Ylistetty nyt luoja maan ynnä taivaan!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka sympatisoin ukrainalaisten tilannetta, niin Zelenskyin pisteet ovat ropisseet pohjamutiin jo aikoja sitten. Hän näyttelee johtajaa, ei ole sellainen.
Eikös zele olekaan enää maailman kuumin mies, jonka sänkyyn haluttaisiin???
Vain aivottomat kanat alkavat fanittamaan jotain henkilöä.
Näitä aivottomia kanoja oli vielä kesällä paljon, aivopestyjä reppanoita.
Kuule, meitä on tuhansin, olemme vain sellaisilla alustoilla joihin ette pääse mukaan häiriköimään . Sinne pääsee vain kutsusta.
Keskusteletteko te siellä Zelen t-paidan väristä vai hauiksen koosta? Vai miehen pituudesta ja kengän koosta?

Kaikesta mahdollisesta, hyvin pitkälle samoista asioista riippumatta kansallisuudesta. En edes tiedä kuin monesta maasta jäseniä on. Ympäri maailman, Japani, USA, kaikki pohjoismaat, Brasilia, euroopan maat, taisipa olla pari kiinalaistakin, mutta asuvat muualla kuin Kiinassa. Liki 3000 jäsentä tällä hetkellä.
Monista ei tiedä mistä maasta, kun ei profiiliin ole laitettu.
Vierailija kirjoitti:
älkää ny kauheesti yllättykö ku venäjä voittaa
Mitä se voittaa? Ei ainakaan lätkämatsia ilman maksettuja tuomareita.

Saattaa sen lätkämatsin voittaakin, vuorotellen valkopyccän kanssa. Ei kai ne pääse muualle pelaamaan, muistan jostain lukeneeni jo hyvän aikaa sitten
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka sympatisoin ukrainalaisten tilannetta, niin Zelenskyin pisteet ovat ropisseet pohjamutiin jo aikoja sitten. Hän näyttelee johtajaa, ei ole sellainen.
Eikös zele olekaan enää maailman kuumin mies, jonka sänkyyn haluttaisiin???
Vain aivottomat kanat alkavat fanittamaan jotain henkilöä.
Näitä aivottomia kanoja oli vielä kesällä paljon, aivopestyjä reppanoita.
Kuule, meitä on tuhansin, olemme vain sellaisilla alustoilla joihin ette pääse mukaan häiriköimään . Sinne pääsee vain kutsusta.
Keskusteletteko te siellä Zelen t-paidan väristä vai hauiksen koosta? Vai miehen pituudesta ja kengän koosta?
Kaikesta mahdollisesta, hyvin pitkälle samoista asioista riippumatta kansallisuudesta. En edes tiedä kuin monesta maasta jäseniä on. Ympäri maailman, Japani, USA, kaikki pohjoismaat, Brasilia, euroopan maat, taisipa olla pari kiinalaistakin, mutta asuvat muualla kuin Kiinassa. Liki 3000 jäsentä tällä hetkellä.
Monista ei tiedä mistä maasta, kun ei profiiliin ole laitettu.
Jos Zele näyttäisi Martti Ahtisaarelta niin olisko hänellä yhtä paljon faneja?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Totuus alkaa paljastumaan tästä kansasta.
Ja mikähän se totuus on sitten sinulle? Se ei poista sitä että venäläiset on rikollismielinen natsivaltio jonka jäsenet on raiskareita ja silpojia. Sen muistat kuitenkin.
"Venäläiset on rikollismielinen natsivaltio jonka jäsenet on raískareita ja silpojia"
Miksi kirjoitit että "venäläiset on natsivaltio" vaikka vaikutat sellaiselta itsekin? :D
Eiköhän tuo Venäjä ole kommunistinen pskavaltio. Mitään naatsia siinä ei ole.
Venäjä ei ole kommunistinen maa vaan äärikapitalistinen. Hiukan kyllä ihmetyttää miten heikkoa suomalaisten tietämys on jopa naapurimaasta.
Ihan bystanderina totean, että monet kommunismin vihaajat, ns. antikommunistit, eivät ole Suomessa vielä heränneet siihen, että naapuri luopui sosialistisesta valtiorakenteestaan jo 30 vuotta sitten.
(Kommunistisen vaiheen piti koittaa sosialistisen vaiheen jälkeen, Neuvostoliitto ei siis itse asiassa ollut kommunistinen vaan sosialistinen valtio.)
Sen jälkeen siellä vallitsi ryöstökapitalismi, niin kuin varmaan osin vieläkin. (Meille ryöstökapitalismi tekee taas tuloaan energiayhtiöiden muodossa..)
Monet suomalaiskommunistit ei ole heränneet siihen ettei neuvostoliittoa ole ja että venäjällä on neuvostoliitosta lähinnä kansan kontrolli, propaganda ja vallassaolevien etuoikeudet ja piittaamattomuus kansan oikeuksista tai terveydestä. Suomalaiskommunistit ei sen järkevämmäksi muutu pelkästään neuvostoliiton vaihtumisella venäjään kun nuo kannattaa sitä vanhasta muistista ja edelleen samoilla neuvostoajoilta periytyneillä propaganda-argumenteilla.
Lisänä on sitten uusvasemmisto eli fanaattinen äärifeminismi + äärianarkismi jotka molemmat hokee samaa neuvostoaikaista "fasismivastaista" liturgiaa yhdessä vanhojen kommunistien kanssa.
Paljonkos niitä suomalaiskommunisteja olikaan? Reilusti alle 10%?
Mitä tulee johonkin NATO-änkyröintiin, takana lienee enemmänkin USA:n vastustus kuin Venäjän puolella olo
Mitä ehmettiä? Suomessa jouduit Neuvostoliiton vastustamisesta varmaan kovimpaan paitsioon mitä Suomessa on koskaan nähty. Tutustu Georg C. Ehrnroothiin. Neuvostoliitto oli myös kaikenlisäksi aivan totaalinen diktatuuri.
ohis
Miksi pitää valehdella? Juuri tällaisen takia lukemattomat suomalaiset ihmettelivät kun sota oikeasti hävittiin. Yli 400 000 suomalaista menetti kotinsa. Useat joutuivat maanpakoon, joitakin tuomittiin maanpetoksesta, jopa presidentti ja Mannerheim-ristin ritari.

Häh. Mitäs nyt on valehdeltu? Mainilan laukaukset? lol
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka sympatisoin ukrainalaisten tilannetta, niin Zelenskyin pisteet ovat ropisseet pohjamutiin jo aikoja sitten. Hän näyttelee johtajaa, ei ole sellainen.
Eikös zele olekaan enää maailman kuumin mies, jonka sänkyyn haluttaisiin???
Vain aivottomat kanat alkavat fanittamaan jotain henkilöä.
Näitä aivottomia kanoja oli vielä kesällä paljon, aivopestyjä reppanoita.
Kuule, meitä on tuhansin, olemme vain sellaisilla alustoilla joihin ette pääse mukaan häiriköimään . Sinne pääsee vain kutsusta.
Keskusteletteko te siellä Zelen t-paidan väristä vai hauiksen koosta? Vai miehen pituudesta ja kengän koosta?
Kaikesta mahdollisesta, hyvin pitkälle samoista asioista riippumatta kansallisuudesta. En edes tiedä kuin monesta maasta jäseniä on. Ympäri maailman, Japani, USA, kaikki pohjoismaat, Brasilia, euroopan maat, taisipa olla pari kiinalaistakin, mutta asuvat muualla kuin Kiinassa. Liki 3000 jäsentä tällä hetkellä.
Monista ei tiedä mistä maasta, kun ei profiiliin ole laitettu.
Jos Zele näyttäisi Martti Ahtisaarelta niin olisko hänellä yhtä paljon faneja?
No, oliko Ahtisaarella....toki hänellä oli oma kannattaja joukkonsa, olihan hän ilmiömäinen neuvottelija. Siinä suhteessa ihailtava henkilö.
Jokaisella meistä on avunsa.
Kysymykseesi vastaus , ei varmaankaan.

No se selittää, jos siellä fanitetaan sitä henkilöä itsessään ulkoisin perustein, eikä valtonpäämiehenä.
Muutenkin kun seuraa kaikenmaailman julkkiksien tapaamisia ja muuta sellaista ylimääräistä, niin melkein vois ajatella, että tässä on enemmän miehen henkilökohtaisesta pr-kampanjasta kuin mistään sodassa olevan valtion johtamisesta. Ehkä sodan päätteeksi julkistetaan joku kaverin tähdittämä saippuasarja?
Eiköhän Zele ole ihan parasta mitä Ukrainalla olla voi. Hänellä on hyvä PR taito ja saa innostettua kansansa vastustamaan itse prklettä. Tähän ei moni pysty ja jonkun muun ollessa kyseessä maa olisi jo menetetty.
Senverran vielä fiksumpi katsapin johtoa, että antaa sodan johdon sellaisille henkilöille joille se kuuluu. Toisin kuin se toinen.
Ja hänellä on taito neuvotella niistä asioista jotka hänelle kuuluu.
Miksi hän mitään henk.koht. PR edes tarvisi.
Hänen työnsä on juurikin tavata eri alojen ja maiden ihmisiä, luoda suhteita.

Jos Zelellä olisi ollut jotain osaamista ulkopolitiikasta, koko sota olisi voitu välttää. Mutta ei, halusivat näyttelijän johtoon ja hän taas näyttelijäkaverit päättäville paikoille. Maan tapa.
Sanon tämän nyt ainoan kerran... sota olisi voitu välttää vain Ukrainan täydellä antautumisella pyccän vallan alle.
Mitään muuta keinoa sen välttämiseen ei olisi ollut ja siihen ei Ukraina suostunut, eikä tule suostumaan.
Siellä on mottona UKRAINA TAI KUOLEMA.
Mihinkään pyccän kompromisseihin ei ole enää paluuta.
Tottakai joku Janukovits olisi antanut pyccälle periksi, sehän oli jo valmiiksi nimetty pyccän nukeksi, kun Kiovan piti 3 päivässä kaatua. Mutta vastassa olikin erilainen mies, joka haluaa kansansa kanssa pitää maansa itsenäisenä.

Kuka on zelen? Sellaista ihmistä ei ole olemassakaan. Zelenskyi on olemassa

Valtion johdon päätehtävänä on uskoakseni suojella kansalaisiaan, eikö? Kuinka hyvin siinä on sun mielestä onnistuttu? Oltiin jo hyvää kyytiä menossa neuvottelupöytään, kunnes Johnson kiiruhti apuun kertomaan että sotikaa vaan, me autetaan kyllä. Ja kappas, suuri johtaja puhuttiin ympäri.
Se on tietysti imartelevampaa maalata kuva jostain suuresta johtajasta, mutta kun lännestä käsky käy hypätä, niin takaisin kuuluu vain 'kuinka korkealle?'.
Lähes kaikki kommentointi mitä mieheltä kuulee, on kiukuttelua siitä kuinka jokaiseen pyyntöön ei vastata hänen haluamallaan tavalla ja kaiken hyvän päälle pitäis vielä Eurooppakin saada osaksi rintamaa.
Ja mitä suhteita johonkin näyttelijöihin sä tarvit sodassa? No toki saihan se sen Oscarin Sean Penn'ltä, että kai se jotain merkitsee sekin.
Nykytiedon valossa aika surkeaa olis olla ryss än vallan alla. Ryös töjä, rais kauksia, sil pomista... mielipuolista ja eluk kamaista väkivaltaa. Ukrainalaiset tuon arvasivat, hyvä etteivät alistuneet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vaikka sympatisoin ukrainalaisten tilannetta, niin Zelenskyin pisteet ovat ropisseet pohjamutiin jo aikoja sitten. Hän näyttelee johtajaa, ei ole sellainen.
Eikös zele olekaan enää maailman kuumin mies, jonka sänkyyn haluttaisiin???
Vain aivottomat kanat alkavat fanittamaan jotain henkilöä.
Näitä aivottomia kanoja oli vielä kesällä paljon, aivopestyjä reppanoita.
Kuule, meitä on tuhansin, olemme vain sellaisilla alustoilla joihin ette pääse mukaan häiriköimään . Sinne pääsee vain kutsusta.
Keskusteletteko te siellä Zelen t-paidan väristä vai hauiksen koosta? Vai miehen pituudesta ja kengän koosta?
Kaikesta mahdollisesta, hyvin pitkälle samoista asioista riippumatta kansallisuudesta. En edes tiedä kuin monesta maasta jäseniä on. Ympäri maailman, Japani, USA, kaikki pohjoismaat, Brasilia, euroopan maat, taisipa olla pari kiinalaistakin, mutta asuvat muualla kuin Kiinassa. Liki 3000 jäsentä tällä hetkellä.
Monista ei tiedä mistä maasta, kun ei profiiliin ole laitettu.
Jos Zele näyttäisi Martti Ahtisaarelta niin olisko hänellä yhtä paljon faneja?
No, oliko Ahtisaarella....toki hänellä oli oma kannattaja joukkonsa, olihan hän ilmiömäinen neuvottelija. Siinä suhteessa ihailtava henkilö.
Jokaisella meistä on avunsa.
Kysymykseesi vastaus , ei varmaankaan.
No se selittää, jos siellä fanitetaan sitä henkilöä itsessään ulkoisin perustein, eikä valtonpäämiehenä.
Muutenkin kun seuraa kaikenmaailman julkkiksien tapaamisia ja muuta sellaista ylimääräistä, niin melkein vois ajatella, että tässä on enemmän miehen henkilökohtaisesta pr-kampanjasta kuin mistään sodassa olevan valtion johtamisesta. Ehkä sodan päätteeksi julkistetaan joku kaverin tähdittämä saippuasarja?
Eiköhän Zele ole ihan parasta mitä Ukrainalla olla voi. Hänellä on hyvä PR taito ja saa innostettua kansansa vastustamaan itse prklettä. Tähän ei moni pysty ja jonkun muun ollessa kyseessä maa olisi jo menetetty.
Senverran vielä fiksumpi katsapin johtoa, että antaa sodan johdon sellaisille henkilöille joille se kuuluu. Toisin kuin se toinen.
Ja hänellä on taito neuvotella niistä asioista jotka hänelle kuuluu.
Miksi hän mitään henk.koht. PR edes tarvisi.
Hänen työnsä on juurikin tavata eri alojen ja maiden ihmisiä, luoda suhteita.
Jos Zelellä olisi ollut jotain osaamista ulkopolitiikasta, koko sota olisi voitu välttää. Mutta ei, halusivat näyttelijän johtoon ja hän taas näyttelijäkaverit päättäville paikoille. Maan tapa.
Sanon tämän nyt ainoan kerran... sota olisi voitu välttää vain Ukrainan täydellä antautumisella pyccän vallan alle.
Mitään muuta keinoa sen välttämiseen ei olisi ollut ja siihen ei Ukraina suostunut, eikä tule suostumaan.
Siellä on mottona UKRAINA TAI KUOLEMA.
Mihinkään pyccän kompromisseihin ei ole enää paluuta.
Tottakai joku Janukovits olisi antanut pyccälle periksi, sehän oli jo valmiiksi nimetty pyccän nukeksi, kun Kiovan piti 3 päivässä kaatua. Mutta vastassa olikin erilainen mies, joka haluaa kansansa kanssa pitää maansa itsenäisenä.
Sotikoot sitten omillaan siihen kuolemaansa saakka. Miksi he siihen muiden apua uli sevat ja miksi muiden tulisi uhrata oma tulevaisuutensa ja toimeentulonsa korruptiotunkion vuoksi?
Koska se on koko maailman etu, että ryz zän riehuminen lopetetaan tähän.
"We can and must write in a language which sows among the masses hate, revulsion, and scorn toward those who disagree with us" - Lenin"
"The press should be not only a collective propagandist and a collective agitator, but also a collective organizer of the masses." - Lenin
Miksi Ukraina ei saa sulkea ilmatilaansa? Tarvitaanko siihenkin putskun lupa. Venäjä saa ostaa sotatarvikkeita muilta mailta mutta miksi Ukraina ei saa? Koko maailma tuntuu salaa tukevan salaa putskun tappomeininkiä. Tämänhän toki kaikki on jo huomannutkin.
Ukraina voisi ikäänkuin vahingossa pamauttaa ohjuksen kremliin. Venäjäkin ampui alas joku aika sitten sen matkustajakoneen ja asia unohdettiin kun he olivat "vahingossa" ampuneet ohjuksen koneeseen. Semmoista puoluetoimintaa tällä kertaa. Epärehellisyys on nähtävissä.
"---You smug-faced crowds with kindling eye
Who cheer when soldier lads march by,
Sneak home and pray you'll never know
The hell where youth and laughter go."
Siegfried Sassoon
Kapteeni Hastings jutteli klubilla everstin kanssa, joka totesi ohimennen saaneensa sähkösanoman Kiovasta ennen kuin asia tuli julkisuuteen. Kun Hastings sanoi tästä Poirotille, niin hän oivalsi kuka järjesti harhautuksen.