Kysymys ulkonäköön liittyvästä häpeästä
Olen itse vasta näin aikuisena havahtunut siihen, miten paljon turhaan olen hävennyt omaa ulkonäköäni varsinkin lapsena ja nuorena.
Joitakin asioita itsessäni pidin itsestäänselvästi rumana. Olin lapsi ysärillä, silloin oli kova kilpailu siitä kuka koulun tytöistä on in. Lastenkin muodissa tuolloin napapaidat ja lantiofarkut. Mietin nyt että ehkä tuo paljaan pinnan näyttäminen on itselläni vaikuttanut häpeän määrään.
Häpesin "läskejä" olkapäitäni. Häpesin todella paljon nimetöntä sormeani (!?). Häpesin pitkään sitä että takaraivoni ei ollut mielestäni tarpeeksi "pyöreä". Häpesin paksuja reisiäni.
Kaikki nolous mikä noihin ongelmakohtiin liittyi esti minua vielä pitkään teininäkin tekemästä tiettyjä asioita, käyttämästä tiettyjä vaatteita ja esim tunneilla viittaaminen oli mahdotonta koska pelkäsin että joku huomaa läskit olkapääni.
Onko muilla havaintoja ihan irrationaalisesta oman kehon osien häpeämisestä?
Häpeättekö vieläkin vai oletteko kasvaneet noloudesta yli?
Tämä asia tuli mieleeni nyt kun kolmekymppiä on ylitetty ja itselleni on tullut kaksoisleukaa joka kaikilla meillä suvussa on selvänä piirteenä.
Tunsin peiliin katsoessani samanlaisen häpeän aallon orastavan kaksoisleukani vuoksi kuin silloin joskus lapsena noista päähänpinttymistäni.
Toivon pääseväni ongelmallisesta ajattelustani yli, mutta toistaiseksi käytän kaulahuivia sisälläkin kokoajan. Ahdistaa ja hävettää olla ihmisten ilmoilla muuten.
Kommentit (31)
Häpeä sitä, häpeä tätä. Häpeä sinäkin jo tänään! Se on muotia!
Juu, häpesin "liian pieniä" varpaankynsiäni. Käytin AINA sukkia.
Näytän oksettavalta.ei siihen mikään auta.
Vierailija kirjoitti:
Häpeä sitä, häpeä tätä. Häpeä sinäkin jo tänään! Se on muotia!
Niin mielenkiintoista, miksi koettua rumuutta edes pitäisi hävetä?
Vierailija kirjoitti:
Näytän oksettavalta.ei siihen mikään auta.
Usko en, kaikissa jotain kaunista on
Kai hävetyksellä joku evolutiivinen pointti on.
Voiko liittyä ihmisen itsetietoisuuteen ja peilien käyttämiseen?
Millä mittarilla sitä ulkoista viehätystä on arviotu ennen peilin keksimistä?
Lue/kuuntele ihmeessä psykoterapeutti Emilia Kujalan kirja Tunteella. Häpeä. Mielestäni yksi parhaista kirjoista tämän aiheen tiimoilta
Vierailija kirjoitti:
Häpeä sitä, häpeä tätä. Häpeä sinäkin jo tänään! Se on muotia!
🤣 Joku sullakin on kyllä pahasti hätänä
Vierailija kirjoitti:
Lue/kuuntele ihmeessä psykoterapeutti Emilia Kujalan kirja Tunteella. Häpeä. Mielestäni yksi parhaista kirjoista tämän aiheen tiimoilta
Iso kiitos lukuvinkistä!
Mietin usein millaista elämä olisi ilman jatkuvia häpeänleimahduksia.
AP
Olen koko ikäni hävennyt ja pelännyt olevani läski. Hölmöä tässä on, että painoa on tullut vuosien varrella lisää ja olen todennut, ettei minulla silloin 20-25-vuotiaana, kun painoin 49-51 kg olisi todellakaan ollut syytä murehtia olevani liian läski. Miksei sitä osannut silloin olla vain itsevarma ja tyytyväinen itseensä? Tuohon painoon en nimittäin enää varmasti koskaan pääse.
T. 57 kg painava kolmelymppinen nainen
Vierailija kirjoitti:
Häpeä sitä, häpeä tätä. Häpeä sinäkin jo tänään! Se on muotia!
Jos käsittelisit omat ongelmasi muiden keskeneräisyys ei ärsyttäisi sinua niin paljon. Ja jos kieltämättä överiksi mennyt itsetutkiskelukulttuuri ärsyttää, niin tutkiskele itseäsi sentään sen verran että tajuat olla selaamatta jatkuvasti iltsareita ja vauvapalstaa.
Vierailija kirjoitti:
Kai hävetyksellä joku evolutiivinen pointti on.
Voiko liittyä ihmisen itsetietoisuuteen ja peilien käyttämiseen?
Millä mittarilla sitä ulkoista viehätystä on arviotu ennen peilin keksimistä?
Muiden katseilla, varakkuudella ja sosiaalisella statuksella.
Häpesin lapsena ja teininä lyhyitä sormiani, piilottelin aina käsiä hihojen sisällä. Häpesin pääni muotoa, enkä siksi mielestäni voinut pitää tiettyjä kampauksia tai hiusmalleja. Eniten häpesin ''isoa'' takamustani, joka ei ollut muodikkaasti pieni ja litteä. En enää häpeä mitään näistä eikä ole tullut uusia häpeän aiheita tilalle, onneksi.
Minä häpeän ulkonäköäni yksistään naisten pinnallisuuden takia. Annan esimerkin. Jos naiset kritisoisi pukeutumista, niin sen voisin juuri ja juuri hyväksyä. Mutta se, että naiset kritisoi lyhyyttä ja olematonta "hey, leave her alone" -leukaa on väärin, kun niille ei mahda mitään. Pitäisikö tämä antaa anteeksi naisille? Naiset, älkää vaivautuko...
Vierailija kirjoitti:
Kai hävetyksellä joku evolutiivinen pointti on.
Voiko liittyä ihmisen itsetietoisuuteen ja peilien käyttämiseen?
Millä mittarilla sitä ulkoista viehätystä on arviotu ennen peilin keksimistä?
Ehkä häpeän tavoite on ohjata ihmistä käyttäytymään sosiaalisten normien rajoissa.
Ongelmallista on se jos kokee painetta hävetä ulkoisia ominaisuuksiaan joille ei varsinkaan lapsena ja nuorena mitään voi.
Teininä häpesin sisäänpäinkääntyneitä nännejä. KAIKKIEN muiden rinnat oli ihan täydelliset.
Nyt aikuisena olen ottanut nännilävistykset ja annan lävistysten kuultaa paidan läpi hävyttömästi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lue/kuuntele ihmeessä psykoterapeutti Emilia Kujalan kirja Tunteella. Häpeä. Mielestäni yksi parhaista kirjoista tämän aiheen tiimoilta
Iso kiitos lukuvinkistä!
Mietin usein millaista elämä olisi ilman jatkuvia häpeänleimahduksia.AP
Ei mitään, kaikkea hyvää sulle
Vierailija kirjoitti:
Minä häpeän ulkonäköäni yksistään naisten pinnallisuuden takia. Annan esimerkin. Jos naiset kritisoisi pukeutumista, niin sen voisin juuri ja juuri hyväksyä. Mutta se, että naiset kritisoi lyhyyttä ja olematonta "hey, leave her alone" -leukaa on väärin, kun niille ei mahda mitään. Pitäisikö tämä antaa anteeksi naisille? Naiset, älkää vaivautuko...
Ylipäätään outoa että että ihmiset muotoilevat asian niin että "Forresteri on muuten ihana mutta liian lyhyt" ihan kuin olisi Forresterin syytä että hän on "liian lyhyt" (ja lyhyt on lyhyt vain suhteessa johonkin pidempään).
Jos kerran arvostellaan niin arvostellaan sitten kunnolla ja reilusti.
Esim: "en syty noin vähän itseäni pidemmästä miehestä".
Silloin syy kelpaamattomuuteen on omassa nirsoudessa eikä siinä "lyhyessä henkilössä".
Amen.
Vierailija kirjoitti:
Häpesin lapsena ja teininä lyhyitä sormiani, piilottelin aina käsiä hihojen sisällä. Häpesin pääni muotoa, enkä siksi mielestäni voinut pitää tiettyjä kampauksia tai hiusmalleja. Eniten häpesin ''isoa'' takamustani, joka ei ollut muodikkaasti pieni ja litteä. En enää häpeä mitään näistä eikä ole tullut uusia häpeän aiheita tilalle, onneksi.
Tuo on muuten ihan käsittämätön häpeän aihe tuo pään muoto. Olen useilta naisilta kuullut samaa.
Eihän pään muodolle mitään voi. Mutta häpeänpä omaa lättätakaraivoani minäkin.
Vierailija kirjoitti:
Kai hävetyksellä joku evolutiivinen pointti on.
Voiko liittyä ihmisen itsetietoisuuteen ja peilien käyttämiseen?
Millä mittarilla sitä ulkoista viehätystä on arviotu ennen peilin keksimistä?
Suhteetonta häpeää voi aiheuttaa ihan jo hoivaajien kylmä ja torjuva asenne lasta kohtaan. Lapsi sisäistää olevansa huono ja hävettävä ja jopa pieni lapsi voi kokea olevansa ruma koska ei keksi muuta konkreettista syytä vanhemman/vanhempien kylmälle käytökselle. Siinäpä sitä sitten ollaan teini-ikään tullessa
Esiteininä häpesin tissejäni koska olin luokallani eka jolle ne kasvoivat. Hirveä haloo yksistä rinnoista. Olen nykyään isorintainen ja vieläkin välillä nolottaa kun rinnat vetävät puoleensa ei toivottua huomiota. Haluaisin olla ihan oikea ihminen enkä vain rintani.
Säästän rahaa rintojen pienennysleikkaukseen mutta mieluiten poistattaisin ne ihan kokonaan.