Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten mä en nykyään oikein tykkää enää kenestäkään, pl. oma perhe
11.11.2022 |
Miltei kaikissa tutuissa, sukulaisissa tai kavereissa on jotain joka ärsyttää. Yks on naiivi ja tyhmä, toinen puhuu liikaa ja liian kovalla äänellä, yks vaan valittaa aina ja elämänhallinta hukassa, yhdellä on typerät mielipiteet pinnalla olevista asioista, joista postaa someen ja paasaa rasittavuuteen saakka...
Vain kaks kaveria on sellaisia, jotka ovat ihan mukavaa seuraa, mutten heitäkään jaksaisi nähdä kuin korkeintaan tunnin kerrallaan ja max kerran kuussa.
Mielestäni en ole mitenkään masentunut enkä väsynyt, mutten oikein halua töiden lisäksi lähteä mihinkään kodistani enkä tavata ketään (paitsi perheenjäseneni ja omat sisarukseni), haluan vaan olla kotona, siivota, touhuta omiani, katsoa sarjoja ja surffailla netissä.
N42
Kommentit (47)
Vierailija kirjoitti:
No mutta. Siitä on hyvä aloittaa, että itsensä kanssa pärjää. Osaa olla yksin. Viihtyy.
Tiedän monta ihmistä, kelle olisi kauhistus
Esim: olla mökillä yksin, ulkohuussi, pihasauna, kantovesi, kauppaan 20km, pyörä, ei autoa, marraskuu.Mulle ihanuus ja autuus, palapeli, ristikkolehtiä, kirjoja, kynttilöitä. Liiterissä kuivat puut.
Minäkinnaloitin taas kuukausi sitten tämän syksyn palapelien tekemiset ja nautin täysillä! Olen tehnyt kakarasta saakka aina syksyn pimeinä iltoina palapelejä ja muutama päivä sitten aloitin tyttäreni kanssa toisen 1000 palan palapelin. Minäkään en kaipaa iltoihini enää muuta toimintaa, vaan oman perheen kanssa ja yksin oleminen on ihan sitä parasta.
N48
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla on ollut kauan aikaa jo noin. Eihän se tarkoita, että vihaisi muita. Sitä ei vain oikein tutustu muihin perheisiin aikuisiällä. Ja kukaan ei kutsu mihinkään niin ei itse kutsu.
Näin on kirjoitti:
Mulla on ollut kauan aikaa jo noin. Eihän se tarkoita, että vihaisi muita. Sitä ei vain oikein tutustu muihin perheisiin aikuisiällä. Ja kukaan ei kutsu mihinkään niin ei itse kutsu.
Kyllä muihin tutustuu aikuisena aivan yhtä hyvin kuin ennenkin, mutta pitää vaan vaivautua. Itsellä ei ole ainakaan ollut mitään vaikeuksia saada uusia kavereita ja jopa ystäviä, vaikka olenkin liki viisikymppinen. En kuitenkaan kaipaa mitään kutsuja tai kyläilyjä kenenkään luokse, vaan töiden jälkeen on ihanna, kun voi vain olla.
Vierailija kirjoitti:
Jep. Maaginen 40. Sen jälkeen ei huvita enää mikään. Sitä alkoi vaan kyseenalaistaa ihmisiä elämässään. Mitä varten me muuten tunnettiinkaan, miksi me ollaan tekemisissä? Hei kuule nyt minä alan suojella sinua ja häivyn elämästäsi koska olet liian kiltti heittämään minua pihalle. Perustuukohan nämä meidän välit lähinnä valittamiselle ja vuonna keppi ja kivi olleille traumoille, jospa mentäisiin eteenpäin elämässä. Eri suuntiin. Olen muuten oikeasti tosi tylsää seuraa ja nyt aion olla sitä ihan rohkeasti, yksin.
Juuri näin kävi minulle. En edes väitä, että muissa olisi vikaa vaan näen oman tylsyyteni. Turha sitä on muille tyrkyttää ja olla mitä en ole. Ja siis yksin ei ole tylsää, mutta ei kukaan mun kanssa jaksaisi istua hiljaa ja tuijottaa lintuja. Pitäisi jauhaa vanhoja traumoja tai nykyisiä draamoja.
Vierailija kirjoitti:
Suomi on koulu- ja työpaikkakiusaamisen kärkimaa maailmassa, joten kuka näiden kanssa jaksaa kovin paljon seurustella.
Selkäänpukottajien seura ei jaksa kiinnostaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Miksi 40 on maaginen luku tässä asiassa? Ihan samanlaisia kokemuksia!
N40
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi 40 on maaginen luku tässä asiassa? Ihan samanlaisia kokemuksia!
N40
Sama, ja nykyään onnellinen erakko.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miksi 40 on maaginen luku tässä asiassa? Ihan samanlaisia kokemuksia!
N40
Ihmisen tunne-elämähän kehittyy 25 ikävuoteen asti ja sitten aivojen etulohko on valmis. Ehkä 40 vuotiaana jokin toinen kehitysvaihe tulee valmiiksi mitä ei olla vielä tutkittu?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi 40 on maaginen luku tässä asiassa? Ihan samanlaisia kokemuksia!
N40Ihmisen tunne-elämähän kehittyy 25 ikävuoteen asti ja sitten aivojen etulohko on valmis. Ehkä 40 vuotiaana jokin toinen kehitysvaihe tulee valmiiksi mitä ei olla vielä tutkittu?
Kyllä mulla kehittyi vasta sen jälkeen ja tarvitsin terapiaa. Nelikymppisenä sain rauhan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tykkää edes perheestä/suvusta. Vietän aikaa yksin ja mieheni kanssa (olemme paljon erillään ja kotonakin paljon omissa oloissamme).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi 40 on maaginen luku tässä asiassa? Ihan samanlaisia kokemuksia!
N40Ihmisen tunne-elämähän kehittyy 25 ikävuoteen asti ja sitten aivojen etulohko on valmis. Ehkä 40 vuotiaana jokin toinen kehitysvaihe tulee valmiiksi mitä ei olla vielä tutkittu?
Kyllä mulla kehittyi vasta sen jälkeen ja tarvitsin terapiaa. Nelikymppisenä sain rauhan.
Nykyisten tutkimusten valossa neuroplastisuus eli hermoston muovautumiskyky säilyy koko elämän, toki omat elintavat vaikuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yksin on hyvä olla. En kestäisi lapsia kun heille pitää olla koko ajan läsnä. Lapsena kotona oli parhaita hetkiä kun vanhemmat oli kylässä ja sai olla yksin.
Näin on kirjoitti:
Mulla on ollut kauan aikaa jo noin. Eihän se tarkoita, että vihaisi muita. Sitä ei vain oikein tutustu muihin perheisiin aikuisiällä. Ja kukaan ei kutsu mihinkään niin ei itse kutsu.
Perheisiin? Eikö voi tutustua yksilöihin?
Tämä on tätä nykyaikaa. Moni kokee ihan samoin että muut ihmiset käy hermoille ja ei päästä muiden kanssa samalle aaltopituudelle. Tosi harmi, koska olemme kuitenkin pohjimmiltamme sosiaalisia olentoja.
Nuorena sitä uskoo ja toivoo, että toisista ihmisistä olisi jotain iloa. Kun elämänkokemusta karttuu, sitä toteaa, että ei ole eikä tule. Tai ainakin se on hyvin harvinaista.
Itse olen yli 50v ja tällä hetkellä tulen jotenkuten toimeen vain kahden nuorimman lapseni kanssa, jotka vielä asuvat kotona. En tosin heidänkään kanssa paljon ole, vain silloin kun on sellainen fiilis. Miestä välttelen kuin ruttoa ja kaikki kaverit olen jo ghostannut elämästäni.
Työni on sosiaalista ja olen siinä ihan hyvä. Mutta se on duunia. Vapaa-aikanani haluan olla vain itseni seurassa. Olen maailman ainoa mukava ja täydellinen ihminen :D
Viimeistä lausetta en kenellekään livenä ääneen sano, enkä myöskään hauku ketään selän takana, mutta se ei muuta sitä, että ihmiset ovat pohjimmiltaan enimmäkseen ihan paskoja.
Sama. Ja itsesi ikäinen emä silti patistaa pois kodista.
Vierailija kirjoitti:
En tykkää edes perheestä/suvusta. Vietän aikaa yksin ja mieheni kanssa (olemme paljon erillään ja kotonakin paljon omissa oloissamme).
En tykkää VARSINKAAN suvusta. Vanhempien kanssa Max. Kerran kuussa voi puhua ja sen jälkeen kaikki elämä valuu minusta pois. Valittaa vanhuuttaan. Muut vanhemmat sukulaiset kauheita draaman kehittäjiä, syyllistäjiä ja alkoholisteja.
Alue: Aihe vapaa
No mutta. Siitä on hyvä aloittaa, että itsensä kanssa pärjää. Osaa olla yksin. Viihtyy.
Tiedän monta ihmistä, kelle olisi kauhistus
Esim: olla mökillä yksin, ulkohuussi, pihasauna, kantovesi, kauppaan 20km, pyörä, ei autoa, marraskuu.
Mulle ihanuus ja autuus, palapeli, ristikkolehtiä, kirjoja, kynttilöitä. Liiterissä kuivat puut.