Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Onko täällä muita joita pelottaa täysin yksinäinen tulevaisuus/vanhuus?
10.11.2022 |
Minulla ei ole sukulaisia tai läheisiä, ei kavereita, tuttuja tai ystäviä tai lapsia. On puoliso mutta pelkään hänen kuolemaansa, haluaisin kuolla ennen häntä etten jäisi yksin, en pärjää vain yksin. Mies on 45v, minä 39v eli kumpikaan nyt ei todennäköisesti ole kuolemassa ihan heti mutta pelkään todella paljon jos miehelle sattuu jotain. Ihan hirveää ajatella että elämä mennyt näin ettei ole vain ketään. :(
Kommentit (45)
Mä olen totaaliyksinäinen, ei miestä, sukulaisia, ystäviä, kavereita mutta ei pelota ollenkaan. Yksin minä olen ollut tähänkin asti, miksi se olisi sen ihmeempää vanhana? Kotona olen itsekseni niin kauan kuin pärjään, ja jos silloin vielä on jotain palvelutaloja tai laitoshoitoja menen sitten sellaiseen kun en pärjää. Ja jos ei ole, kuolen sitten sinne kämppääni, ei ole mitenkään ahdistava ajatus sekään. Jokainen täältä kumminkin kuolee ja kuoleman edessä on yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa mutta pitää vaan huolehtia terveydestä ja elää tätä päivää. Turha vielä murehtia mitä elämä tuo eteen. Lapset ei kyllä takaa mitään että seuraa ja apua olisi.
Kyllä ainakin minun sosiaalisessa ympäristössä - katson mihin suuntaan hyvänsä - lapset lapsineen nimeen omaan takaavat sen, että apua ja seuraa on!
Ap, miten olet 39-vuotiaaksi selvinnyt ilman ystäviä ja kavereita? Missä ihmeen pussissa? Käsittämätöntä!
Sairastan epävakaata persoonallisuushäiriötä ja läpi elämän kaverisuhteet ovat alkaneet ja loppuneet yhtä nopeasti. Kavereita on siis ollut mutta sairauteni vuoksi ne kaverisuhteet ovat myös loppuneet nopeasti. Enää en uskalla edes tutustua ihmisiin. ap
Vierailija kirjoitti:
Eniten pelkään, miten mun kissa pärjää yksin ja kauanko kestää että minut löydettäisiin.
Oma kuolema ei juurikaan huoleta, se tulee jos on tullakseen.
Mutta en haluaisi että kissa sitten hiippailee täällä yksinään ilman ruokaa.
Tällaisia ajatuksia on tullut mietittyä kun olen sairastellut viime aikoina.
Tämä oli mulla iso syy miksi en ota enää lemmikkieläimiä vaikka niitä rakastan ja olisihan niistä seuraa. Mutta olen niin totaaliyksinäinen että tosiaan jos saisin sairaskohtauksen ja kuolisin kotiini, voisi mennä kuukausiakin ennen kuin kukaan huomaisi - sitten kun ruumiinhaju tunkisi rivarikämpästä ulos niin vahvana että joku huomaa varmaan... Enkä kestä ajatusta että siellä olisi kissa tai koira hitaasti kituen kuolemassa janoon ja nälkään.
Vierailija kirjoitti:
Mun täytyy sanoa, etten hirveästi tykkää siitä, että elinikä on pidentynyt. Olisi parempi kuolla ns. saappaat jalassa.
Voi vanhanakin kuolla saappaat jalassa. Kuten kuningatar Elisabet.
Elinikä on kuulemma lyhentynyt. Hesarissa väittivät niin äskettäin.
No,minulla ei ole edes sitä.miestä, ap. Olen aina ollut yksin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samaa mutta pitää vaan huolehtia terveydestä ja elää tätä päivää. Turha vielä murehtia mitä elämä tuo eteen. Lapset ei kyllä takaa mitään että seuraa ja apua olisi.
Kyllä ainakin minun sosiaalisessa ympäristössä - katson mihin suuntaan hyvänsä - lapset lapsineen nimeen omaan takaavat sen, että apua ja seuraa on!
Ap, miten olet 39-vuotiaaksi selvinnyt ilman ystäviä ja kavereita? Missä ihmeen pussissa? Käsittämätöntä!
En ole ap, mutta olen ap:ta vielä 10 vuottta vanhempi eikä mulla ole koskaan ollut eläissäni kaveria tai ystävää, ei edes lapsena. Olen aspergerpiirteinen ja omalaatuinen, ihmiset ei pidä minusta ja alkavat joko kiusata tai vältellä.
Vierailija kirjoitti:
Vielä ehditte tehdä parikin lasta.
Niinpä. Tuonkin takia ihmiset tekee lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sähkökatkon aikana tehdään vauvoja 👍
Raskaana oleva nainen on kaunis ja kiihottava
Vierailija kirjoitti:
No, tädiltäni kuoli mies ja vaikka hänellä on kolme lasta 10 km etäisyydellä, elämä on hänestä tympeää. Mä luulen, että ei siitä mitään hyödy, että miettii tuollaista hirveästi etukäteen. Elämää kannattaa elää nyt. Ottaa asiat sitten sellaisina kun ne ovat sitten aikanaan.
Ja kyllä tuttavapiiriä on mahdollista laajentaa.
Jos on oikein tylsää seuraa tai valehteleva ja kiero ihminen niin ei varmaan ole ihan helppoa saada ystäviä?Onko ap sellainen?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No, tädiltäni kuoli mies ja vaikka hänellä on kolme lasta 10 km etäisyydellä, elämä on hänestä tympeää. Mä luulen, että ei siitä mitään hyödy, että miettii tuollaista hirveästi etukäteen. Elämää kannattaa elää nyt. Ottaa asiat sitten sellaisina kun ne ovat sitten aikanaan.
Ja kyllä tuttavapiiriä on mahdollista laajentaa.
Jos on oikein tylsää seuraa tai valehteleva ja kiero ihminen niin ei varmaan ole ihan helppoa saada ystäviä?Onko ap sellainen?
Mulla on taas ongelmana se, että koen useimmat ihmiset tylsiksi. Muutaman hyvän tyypin olen kohdannut eläessäni.
Nojoo osittain. Miehelläni saattaa olla sellainen perinnöllinen sairaus, joka vie hautaan 50-60-vuotiaana. Hänen isänsä kuoli siihen. Sairaus voi olla periytynyt lapsille. Jos näin olisi ja eläisin vanhaksi niin joutuisin saattamaan lapsenikin hautaan. No tiesin tämän kun mieheni kanssa parisuhteeseen ryhdyin. Välillä mietin, että mitä teen jos mies kuolee ja minulla on elinvuosia vielä hyvässä lykyssä 30 jäljellä ja lapsetkin kuolee kun olen 80. On minulla sukulaisia ja ystäviä, mutta ei heidänkään eliniästä voi tietää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Eniten pelkään, miten mun kissa pärjää yksin ja kauanko kestää että minut löydettäisiin.
Oma kuolema ei juurikaan huoleta, se tulee jos on tullakseen.
Mutta en haluaisi että kissa sitten hiippailee täällä yksinään ilman ruokaa.
Tällaisia ajatuksia on tullut mietittyä kun olen sairastellut viime aikoina.
Tee hautaustestamentti jonkun suuren hautausketjun kanssa minkä luulisi olevan toiminnassa vielä vuosikymmenien päästä, maksaa 2000-3000 euroa jos hoitavat kaiken arkun laskua/tuhkaukseen lähettämistä ja tuhkien hautaamista myöten. voit itse valita millaisen uurnan/arkun haluat, säästämällä vain esim. 40 eur/kk, sinulla on viimeistään seitsemän vuoden kuluttua tuo raha koossa. Saavat tiedon heti kun kuolet mikäli ilmoitat sopimuksesta terveysasemallesi kanta-arkistoon ylös kirjattavaksi ja sopimukseen voi lisätä että asunnossa on kissa että ilmoittavat eläinsuojeluyhdistykselle heti. Yhdistyksen kanssa voit varmasti sopia etukäteen etsitäänkö kissalle uusi koti vai lopetetaanko se. Todennäköisesti kuitenkin kissasi kuolee ennen sinua. Itse pitäisin ne hautaustestamenttipaperit jossain esillä jos satut kuolemaan asuntoosi ja talkkari löytää sinut tultuaan yleisvaimella sisään.
Vierailija kirjoitti:
Eniten pelkään, miten mun kissa pärjää yksin ja kauanko kestää että minut löydettäisiin.
Oma kuolema ei juurikaan huoleta, se tulee jos on tullakseen.
Mutta en haluaisi että kissa sitten hiippailee täällä yksinään ilman ruokaa.
Tällaisia ajatuksia on tullut mietittyä kun olen sairastellut viime aikoina.
Sama pelko mulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aika uskomatonta olettaa että olisi ystäviä jos ei laske kukaan lähelle ja odottaa että muut kutsuvat ystäväpiiriin sinua jos et anna heille mitään. Ja muistutan että se aviopuoliso voi yhtähyvin kävellä pois kuin kuollakin, et ei se takaa mitään. Jos hieman antaa toiselle, niin todennäköisesti myös itse saa. Pelko ja katkeroituminen kun ei mitään auta, niillä karkoittaa muut kauas pois, samoin ajattelulla minä minä...
En ole koskaan kuullut vanhasta ihmisestä joka olisi tyytyväinen vierailujen määrään. Vaikka olisi miten paljon ystäviä ja sukulaisia, valitetaan yksinäisyyttä. En tiedä mitä he odottavat, pitäisikö suvun muuttaa samaan taloon ja sitten istuttaisiin juttelemassa aamusta iltaan maailman loppuun asti.
Ei pelota yksinäisyys. Pitää osallistua sitten johonkin eläkeläiskerhoihin.
Mitä itse olen seuraillut niitä niin vanhuus on ainakin sairaille, jotka ei pääse enää liikkumaan kodista, aina yksinäinen. Ainoat ketkä käynyt välillä katsomassa on ihan lähimmäisen sukulaiset yleensä lapset ja lapsenlapset, mutta hekin käyneet harvakseltaan (Kork. pari kertaa kuussa). Jopa naapurit lakkasivat erään vanhuksen luona käymästä, kun tällä puhkesi muistisairaus. Se kai jotenkin pelottaa ihmisiä. Sairaudet, toisen voimien ehtymisen ja kuoleman lähenemisen näkeminen. Kannustan kyllä jokaista pitämään huolta vanhuksista, käymään heidän luonaan, huolehtimaan heistä. He tarvitsevat apua.
Oletko tahtomatta lapseton? Vielä voi olla aikaa jäljellä.
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan kuullut vanhasta ihmisestä joka olisi tyytyväinen vierailujen määrään. Vaikka olisi miten paljon ystäviä ja sukulaisia, valitetaan yksinäisyyttä. En tiedä mitä he odottavat, pitäisikö suvun muuttaa samaan taloon ja sitten istuttaisiin juttelemassa aamusta iltaan maailman loppuun asti.
Yksinäisyyden tunne vahvistuu samaa tahtia, kun oma liikuntakyky heikkenee, varsinkin nykyaikana kun asutaan eri puolilla maata ja usein yksin.
Alue: Aihe vapaa
Eniten pelkään, miten mun kissa pärjää yksin ja kauanko kestää että minut löydettäisiin.
Oma kuolema ei juurikaan huoleta, se tulee jos on tullakseen.
Mutta en haluaisi että kissa sitten hiippailee täällä yksinään ilman ruokaa.
Tällaisia ajatuksia on tullut mietittyä kun olen sairastellut viime aikoina.