***ELOISAT alkuviikkoon (ma-ke)***
Kommentit (75)
Maanantain aamuhässäkästä taas selvitty (se päivä on kaikista pahin), esikoinen käynyt kerhossa, minä kahden pienemmän kanssa avoimessa päiväkodissa, lounaat syöty ja pojat nukkumassa. Voittajafiilis! Ensi maanantaina onkin mies isyyslomalla, ja aion todellakin häivyttää itseni jonnekin niin että hän tekee tuo aamurumban alusta lähtien, eli tutustuu isyyslomallaan meidän muiden arkeen. Kjähkjäh..nyt jo hykertelen täällä.
HANKINNOISTA. Meillä lähes kaikki on veljiltä perittyä. Uusia systeemejä ovat Eelin kanssa olleet all in one-kestovaipat, joita mulla on lainassa sekä kantoliina, josta oli apua ekoilla viikoilla. Saimme lahjaksi pari lyhythihaista bodya, joita tuli pidettyä pari kertaa ja yksi Marimekon t-paita jäi kokonaan käyttämättä. T-paita vaan on niin epäkäytännöllinen 60-senttisellä, on se sitten Marimekon tai ei.
VIETERI. Ihanan niminen katu! Ei kyllä sano mulle mitään, en siis ole kurkkimassa rakennuksella ;-) Aattelin lähinnä, että mihin kuntaan tai kaupunginosaan rakennatte, kun ne seudut, joista olet kertonut, ovat mulle tuttuja lapsuusvuosilta.
OINASMAMMA. Voi mulla tuli ihan kakkosen vauva-ajat mieleen noista sun ajatuksista. Pitkään meillä hytkyteltiin unille ja aina herättiin 45 minsan kohdalla. Meillä kakkonen oli muuten tyytyväinen, mutta ei vaan osannut nukkua ilman liikettä. Sitten alkoi tyyppi painamaan jo niin paljon että olisin maksanut mitä vaan kaikesta kokeilemisen arvoisesta. Keinun avulla saatiin unet pidemmiksi ja se toimii edelleen: vaunuista poika nousi PING ylös, eikä nuku enempää. Samoin sängystä. Mutta keinun kun laittaa heilumaan niin unet jatkuu (juuri kävin hänelle antamassa lisää vauhtia, ettei vielä herää päikkäreiltä, ikää pojalla pian 2v). Myös öisin tämä toimi niin vauvana kuin nytkin. Levottomana yönä, kun poika kipittää sängystään ylös, jatkaa hän uniaan keinussaan eli riippumatossa. Ja mulla tosiaan ostopäätöstä madalsi se, että matosta olisi joka tapauksessa iloa esikoiselle, sillä nuo telineettömät matot kantavat jopa 80kg (kiinnityksestä tietysti riippuen). Mulla on kyllä ylimääräinenkin matto lainaksi, mutta se vaatii seinäkiinnityksen. Kerro vaan, jos haluat kokeilla niin voin sen tuoda ensi viikolla niillä kulmilla ajellessani.
Se on jännä, että yhdelle yksi juttu on se ehdoton apu ja toiselle se taas on vieras. Mulle kantoliinat oli kahden ekan lapsen kohdalla ihan outo juttu, vaikka kuinka kuulin niistä hyvää, mutta nyt onnistuin kantoliinakokeilussani Eelin kanssa. Saas nähä, tuleeko sitä vielä myöhemmin käytettyä, nyt se on ainakin ollut pois käytöstä, kun Eeli viihtyy hyvin lattialla ja sitterissään.
Kiitos Ope, että laitoit pikkujoulupinkan pystyyn! Täytyykin mennä sitä vielä kattomaan.
MIssäs luuraa Hanneli?? Tulepa kirjoittelemaa kuulumisia!
Nyt en enää muista. mikä se toinen galluppi oli...voi ID sentään. Palaan taas toiste!
Pumpuli ja pojat
Meilläkin oli tänään 3kk neuvola.. Ja kylläpäs oli meidän pikkumies kasvanut!!! Painoa jo 8085g, pituutta 62.5cm ja päänym. 43, eli jämäkkyyttä löytyy! :) Pelkällä rintamaidolla mennään, joten ravitsevaa se on kun nuin huimaa vauhtia kasvaa, syntyessään oli 3630g ja 49cm.
Samalla saatiin eka rokote. Vielä ei oo ainakaan noussut kuume tms.
Vaatekoko: Meillä on siirrytty jo 68 kokoon vähän aikaa sitten. Jotkut 62 housut menee vielä. Meillä kun on jo niin iso jätkä tuo meidän vauva niin ei enää pienemmät koot mahdu.
Hankinnat: Vielä ei oo tullut eteen turhia hankintoja.. Pikkumies on meidän ensimmäinen lapsi, niin kaikki tuli hankittua. Teutonian yhdistelmärattaisiin ja Gracon autobaby turvakaukaloon ollaan oltu erityisen tyytyväisiä! Ovat niin käteviä.. Poju on saanut niin hirveästi vaatetta lahjaksi, että osa vaatteista meni pieneksi muutaman käytön jälkeen.
Osaamisesta: Nyrkki maistuu meillä tosi hyvälle! :) Sitä vois lutkuttaa koko ajan.. Poju ei viihdy kovin pitkiä aikoja itsekseen lattialla tai sitterissä.. Meillä on muutaman kerran jo käännytty, mutta se tais olla ihan tuuria.. Kovasti se ähisee ja puhisee ja selvästi yrittää kääntyä, mutta vielä ei sitä olla hoksattu! Meidän pikkumies on älyttömän kova jutteleen ja pärryyttelemään. Suu käy kun juttua tulee ja sylki lentää kun niin kovasti pärryttelee:)
Viime viikolla sai ensimmäiset rintaraivarit. On se niin hasssua, että tuommonen pieni ihminen jo osaa muka raivota, eikä muka suostu syömään välillä kuin makuultaan syöttäessä.. Välillä taasen ei oo mitään väliä missä syödään.. Onko muilla esiintynyt vielä rintaraivareita?
Nyt ulkoilemaan..
Onelinen ja pikkumies 0408
Meillä päivä alkanut ihan ok vaikka yö oli aika rauhaton taas. No, edellisen yön tavoin nukuin korvatulpat korvissa koko yön ja huomaan, että poikakin nukkuu paremmin, kun äiti nukkuu eikä hermoile sängyssä kaikista ähinöistä. Toimii. Viime yönä heräsi parin tunnin välein...onneksi sain tutilla nukutettua vielä pari tuntia lisää, ettei tulee turhaan syötettyä, kun ei tuntunut olevan nälkäinen.
Äsken syötin varmaan puolen tunnin välein vähän, kun alkoi ihmeellinen kitinä! Väsytti varmaan, mutta ei suostunut nukahtamaan. Nyt taas nukkuu, mutta varmaan n. puol tuntia. Pitää varmaan keittää kahvia ja syödä tässä välissä. On vaan niin kiva istua koneella aina tauot!
HANKINNOISTA: Brion Kombi-vaunuihin olen ollut tyytyväinen. Kevyet työntää ja hyvin suojattu. Koppakin on aika kevyt kantaa. Ontelopyörät on ihan hyvät lumessa ja jäällä...vaikkakin kivet porautuvat niihin sisään ja tekevä reikiä. Pinnasänkykin on Brion ja ihan kiva...hoitotaso on sen päällä. Missäköhän sitten hoitaa, kun poika kasvaa siitä ulos? Autossa meillä on Acta Crago-turvakoppa ja se on tosi kätevä. Olen ollut kaikkeen ihan tyytyväinen...ei ole rahat menneet hukkaan.
RUOKAILU: päivisin syön jotain pientä helppoa ja illalla teen miehelle ja itselle ruokaa...kylläkin se on aika usein valmisruokaa tai pastaa. Ei mene kauheesti aikaa siihen hommaan.
Tänään ei jaksa mennä ulos, mutta huomenna lähden ehkä taas Selloon shoppailemaan!
T: Pia ja Patrik 2kk 3pv
täällä taas valittamassa... nyt kyllä rupee konstit loppumaan tytön kanssa. tänään nukkunut 1 h 10 minuuttia ja sekin kahdessa pätkässä!!! lopun aikaa syö ja kitisee kun on niin väsynyt mutta nukkuakaan ei tietenkään voi....
Että kyllä kai se on siihen riippumattoon nyt investoitava. se on lähes ainoa jäljellä oleva toivo, koska eihän tästä elämästä mitään näinkään tule! Ei kerkeä syömään, ei laittamaan ruokaa, pyykkejä, leikkimään esikoisen kanssa, ei siis kerrassaan mitään!
Nyt tarvisi vain keritä tekemään se tilaus netistä!!!! Mikä se nettisivu taas mahtoi ollakaan mistä niitä sai tilata? ja kannattiko tilata se seinään kiinnitettävä vai jalallinen???
Anteeksi tämä urputus ja omista asioista jauhaminen mutta tämä mamma on oikeesti tosi loppu.... :((
mutta eipä taida pääkoppa kestää ensi viikkoon odottelua! Eikö se pitäisi aika nopeasti tulla kun netin kautta tilaa? Jos siis joskus sen tilauksen kerkeen tehdä kun tyttö taas tuolla huutelee sitterissä....
tosi huonosti on nukuttu ja hytkytystä vaatii,joskus nukahtaa ilman hytkytystä ja kapaloa.mä kanssa tilaan jossain vaihees sen jalallisen riippumaton,meiile ku ei koukku paikkoi oo.esikoinen oli kyllä helppo tapaus,oli hoidossaki 2kk ikäsenä,mutta tätä en uskaltais jättää,tuntuu ettei kukaan muu kelpaa hyssyttäjäksi kuin MINÄ..raastavaa ukkokin kok ajan menossa puntille ja millon huoltaa autoo tms..sanoin että missäs mun oma aika on,en kerkii syömäänkään aina!
pitää toivoo et tää nukkuis yön hyvin eikä ähistelis..
Taas on täälläkin koko päivä mennyt tyttöä nukuttaessa ja kyllähän se turhauttaa kun " palkinnoksi" yli puolen tunninkin vatkauksesta hän nukkuu sen puoli tuntia....:(
Minkä maton olet siis ajatellut ostaa? Saako muihin jalustaa kun tuohon ihan vastasyntyneille sopivaan? Esim. tuo bambino?
Heippa! Täällä on kitisty koko päivän...poika nukkunut ehkä pari tunnin pätkää ja hereillä ollessaan kitisee eikä viihdy missään kauaa! Sylissäkään... ja välillä lutkuttaa nyrkkejään niin että kuola lentää! Oliskohan sille tulossa jo hampaita? Ehkä vähän aikaista 2kk iässä, mutta mistä sitä tietää! Yliaikainen kun on muutenkin... = )
Nyt poika on löytänyt jollain tavalla jalkansa...tuossa polviini nojatessaan pää roikkuu koko ajan alaspäin ja heiluttelee samalla jalkojaan ja ähisee! Selällään ei niitä näe, kun ei osaa vielä nostaa jalkojaan niin ylös. Eilen vielä kaksi kertaa puuhamatolla meni selältä kyljelleen. Omistuisia juttuja alkaa tapahtua!
Taas heräsi...taisi nukkua 20 minuuttia. Ja ilmaa tulee pepusta oikein urakalla! Taitaa olla vähän ilmavaivojakin...
T: Pia ja Patrik
täällä ihan samaa,ei viihy sylissä paikoillaan,ei hytkyttämällä..itkuu tässä kohta alkaa itekki vääntää.. meilläkin nyrkki maistuu ja hinkkaa just ientä missä se valkonen näkyy..mietin et viittiskö koklaa panadolia jos se rauhottas,ku yritin 15min hytkyttää sylissä niin torkkuu vaan,heti kun lopettaa liikuttamisen niin säpsähtää..sänkyyn ei nukahda..alkaa oikeesti keittää kun ei mitään kerkii tehä,nyt iskin ukolle muksun ku nukkuu sohvalla,eikä tajua että mä oon 24h ton ipanan kanssa ja kuuntelen kätinät ja kanniskelen jne..meillä esikoinen leikkii yksinään kun en kerkii sitten menee hermot ja tiuskin sille.meillä on nukuttu varmaan yhteensä 1,5h-2h tänään...kiva ilta tulossa koska tiiän ettei malta syödä ilta ruokaansa kunnolla ja sitten sen tietää että yöllä ähisee ja kekkuloi..
Nyt sain tuon puuhamatolle...syötin vähän lisää maitoa ja oli hetken ainakin tyytyväinen. Mies tulee kotiin kahdeksan jälkeen iltavuorosta, enkä viitsi poikaa heittää heti hänelle. Toivon mukaan jaksaa hieman illalla pitää sylissä tms. Että saisin rauhoittua! Nyt laitoin teetä itselleni. Ehkä ne hampaat sitten alkaa puhjeta...ikeniä sillä näyttää kutittavan! Muuten kun hän on ollut niin rauhallinen ja ei paljoa itkeskele muutakun nälkäänsä! Nyt pelottaa...
Toivon mukaan ilta menee hyvin ja saan hänet nukkumaan taas kahdentoista jälkeen...ainakin pariksi tunniksi. Ja että yö menee kanssa jotenkin. Huomenna haluaisin lähtee shoppailemaan...mutta en tiedä jaksanko!
T: Pia
mä sain sitteriin hetkeks nukahtaa ton..jos malttas iltamaidon juoda ja itelli pääsis nukkuu...
eli huomiseen pomps :D
Vaikkei tätä kyllä kelleen muulle toivoiskaan....
Tänään on ollut AIVAN kamala päivä. Tuossa viiden aikaan sain tytön viimein KOLMEN tunnin taistelun jälkeen nukkumaan, mutta havahtui jälleen sen maagisen 45 minuutin jälkeen. Ja sitä ennen oltiin siis nukuttu 1 x 40 min ja 1 x 30 min joten tyttö oli jo aivan yliväsy. Onneksi mies tuli töistä ja lähti molempien muksujen kanssa ajelulle. ei olisi oikeasti pää enää kestänyt! :((
Nyt rupesin minäkin miettimään että näinköhän hampaita tekisi... käsi menee suuhun tavan takaa ja sitten sitä kiukkuaa.... No, tuskinpa vaan kuitenkaan... Mutta kyllä nyt joku vaivaa kun ei millään malttaisi nukahtaa edes.
Huhhuh, ei voi kuin toivoa että huomenna olisi parempi päivä ja edes yö menisi hyvin, koska jos sekin menee plörinäks niin.....:(((
...täällä yksi teidän kohtalotoveri. Meidän neiti on nukkunut tänään 2 x 30 min ja kerran 15 min. Nyt isänsä sylissä, en tiedä nukkuuko, ei ainakaan kitise, niin kuin mulle. Veikkaan, että olen syönyt taas jotain sopimatonta, vissiin herneet eilen salaatissa ja minä pöljä menin syömään niitä vielä tänäänkin eli huomenissa varmaan taas kitistään! Viime alkuviikon kätinät aiheutuvat ruisleivästä. Välillä tuntuu, että pitäiskö lopettaa imetys, kun kohta ei voi syödä mitään! Täysimetyksellä mennään täällä, paitsi joskus isi antaa tuttelia, mun poissaollessa. Mutta nyt ei jaksa tämän enemäpää.
Kitinään kyllästynyt ja väsynyt Teippi ja Iiris 8vkoa2pv
Onkohan se täysikuu vai mikä näitä meidän vauvoja oikein valvottaa? ;) Pakko jo ottaa huumori avuksi kun ei muuten jaksa.....
No, huomasinpa tuossa että meidän neiti on oppinut kääntymään kyljelleen ja kovaa yrittää siitä mahalleen että ehkäpä syy levottomuuteen löytyykin sitten tästä... tiedäppä häntä, mutta nyt häivyn jo palstatilaa viemästä ja toivotan kaikille vauvoille ja äideille hyvät yöt!
t. oinasmamma ja vähäuninen tättähäärä
Voimia kaikille, joiden vauvat ovat vähäunisia! Mikäs siinä, jos voisi pelkkään vauvan keskittyä, mutta kuka hoitaa vanhemmat lapset, kodin ja ehkä vähän itsestäänkin pitäisi ehtiä pitää huolta...onneksi kaikki on ohimenevää.
Asiasta ihan toiseen. Järkytyin pahemman kerran lukiessani Iltiksiä netissä. Tulipalossa oli kuollut koko perhe, mukaanlukien lapset 2v sekä 2kk. Eli vauva oli elokuinen tai syyskuun alussa syntynyt. Ihan järkyttävää! Kyllä se elämän liekki on välillä niin hauras. Voi kun sitä muistais ihan joka päivä olla, niinä vaikeina rutinakitinätappelupäivinäkin, onnellinen että kaikki kuitenkin näihin mittasuhteisiin katsottuna on hyvin. Meillä on tänään isommat pojat tapelleet oikein urakalla, vaikka yleensä enimmäkseen menee hyvin keskenään, mutta tänään on ollut tällainen päivä. Mies oli erittäin tervetullut kotiin, olin jo ihan kypsänä erotuomarointiin...ja nyt kakkonen putosi tuolista...mentävä!
Täällä olis vielä yksi uusi taustalla pysytellyt elokuinen. Olen siis odotusajasta asti lueskellut teidän juttuja, mutta en vaan laiskuuttani ole saanut itse kirjotettua.. Nyt otin itseäni niskasta kiinni, kun tuntuu että tunnen teidät kaikki niin hyvin, että pitäähän minunki esittäytyä.
Olen siis 16.8.06 syntyneen pojan äiti Oulun seudulta. Lisäksi minulla on pojat 06/96 ja 01/99, eli pitempi paussi oli tässä välissä ja mieskin vaihtui..
Poitsu on nyt siis vähän vajaa 3 kk, ja tosi jäntevä kaveri. Kääntyi mahalleen jo 2kk 10 pv ikäisenä! Isot veljet kun tekivät saman vasta 5kk ja 6 kk ikäisenä :)
Syntyessään poitsu oli 4440kg ja 53cm, ei mikään pieni kaveri siis. Ja 2kk ikäisenä oli painoa jo lähes 6kg ja pituttakin 61.5 cm. Tissimaidolla mennään, tutti ei kelpaa eikä tuttipullokaan.. mikä kyllä lievästi tän mamman menoja rajoittaa:)
Rytmit on täälläkin vielä hakusessa, yöt menee välillä 2 syötöllä ja välillä syö 5 kertaa.. Päiväunia nukkuu miten sattuu, eikä koskaan kyllä paria tuntia pitempään, mut jospa se siitä joskus selkiytys.
Mut enpä vie tällä kertaa enempää palstatilaa, mutta yritän kyllä nyt alkaa aktiivisesti kirjotteleen, kun kerran sain itseni tänne ilmoittautumaan!
Hyviä öitä kaikille elokuisille, niin äideille kuin lapsillekkin!
Toivottelee Katita ja poitsu 160806
Siis 2 kk ikäisenä painoa oli melkein 7 kg, eikä 6kg niinku tuossa edellä virheellisesti ilmoitin.. Väsyneen mokia :)
Katita edelleen..
Täällä Hämeessä sataa edelleen lunta. Tulipa tehtyä oikein kunnon hikilenkki heti aamutuimaan. Jos olisin tiennyt, ettei jalkakäytäviä oltu vielä aurattu, en olisi lähtenyt työntämään vaunuja ja vetämään poikaa kelkassa. Meiltä kylälle on matkaa vajaa kilometri mutta siihen kun mahtuu kaksi ylämäkeä niin hiki virtasi oikein kunnolla. Pakko oli välillä pysähtyä vetämään henkeä. Poika kyllä nauttii kelistä. Kolaamaankin oli pakko ruveta, kun pihaan päästiin.
No, jospa multakin kilot häviäisivät, kun ulkona tarpoo ja kolaamaan joutuu. Mulla edelleen viisi kiloa jäljellä ja kunnon pömppövatsa. Pojasta jäi aikoinaan kotiin tuomisiksi kaksi kiloa ja miinuskiloilla mentiin pari viikkoa synnytyksen jälkeen. Nyt ei toivoakaan moisesta.
Meillä jäi pojalta vaunut, turvakaukalo, pinnasänky, hoitopöytä, amme varsin hyvään kuntoon, joten ne ovat nyt käytössä. Uutena ostettiin ainoastaan sitteri, rintareppu, rintapumppu ja jotain vaatteita, tyttö kun tuli. Kaikkiin ostoksiin olen ollut tyytyväinen. Lahjaksi saatiin onneksi kunnollisia vaatteita.
Mä olen aika laiska keittiössä häärääjä. Poika syö monesti lounaaksi edellispäivän jämiä tai jotain kaupan valmisruokaa. Välipalaa ei halua syödä lainkaan. Iltapalaksi haluaa leipää, jogurttia tai muroja. Päivällisen sitten joudun kyllä kokkaamaan. (en ole mikään keittiöihme). Viikonloppuisin jos mies on kotona niin yritän tehdä jotain vaativampaa ruokaa.
Meillä kanssa ulkoiltu koko viikonloppu. Pakotin miehenkin mukaan kävelylle ja pojan kanssa kelkkamäkeen. Oli taas lauantaina töissä niin pirullisesti otin sitten eilen kaiken takaisin. Poika nautti todella paljon, kun sai isänsä kanssa touhuta.
Meillä tyttö antaa nukkua yöllä, kun syö vain kerran (3-4) mutta tuo poika on todella levoton nukkuja. Se oli syynä, että siirtyi omaan huoneeseen nukkumaan, kun lopetti yösyönnit ja oppi itse kääntymään. Nyt nukkuu meidän huoneessa omassa sängyssä, kun itki parina yönä, ettei kukaan enää rakasta häntä ja vauva saa nukkua äidin ja isin kanssa mutta hän ei. Kävi liiaksi mun sydämen päälle tuo itku. Molemmat siirtyvät omiin huoneisiinsa, kunhan tyttö lopettaa yösyönnit.
Rytmi on meilläkin löytynyt. Aamulla herätään 7.30-8 ja jaksetaan olla hereillä tunti tai kaksi, 9.30-11 nukutaan ulkona vaunuissa, 12.45 syödään ja taas ulos vaunuihin nukkumaan 12.30-16. Syödään taas ja valvotaan tovi. 18 taas nukutaan ½ tuntia. Sitten valvotaan ja huudetaan ilta aina tuonne 21 asti. Syödään ja nukandetaan yöunille ja herätään 03-04 syömään ja nukahdetaan uudelleen. Pysyisipä nyt tämä rytmi, kun on syntymästä asti näin menty.
Jaapa, johan tuli tekstiä. Nyt muillekin tilaa.
Huhti ja lapset (9vkoa ja 2v9kk)