Seksin määrä avioeron jälkeen
Olen 43v nainen ja eronnut kaksi vuotta sitten, yksi omille muuttanut lapsi. Ajattelin erottuani ettei minulla tule olemaan varmasti enää koskaan miestä ja joutuu tyytymään omaan kivaan.
Nyt kaksi vuotta myöhemmin olen tajunnut ettei minulla ole koskaan ollut näin paljon seksiä. Olen edelleen ihan vetävän näköinen, ainakin meikattuna. Avioliitossa tuli kerättyä ylipainoa, mutta tein elämäntaparemontin ja nyt bmi on 21.
Olen täysin hämmästynyt että esim. baarista minulla on mahdollisuus käytännössä valita vähän yli 2-kymppisistä miehistä eteenpäin lähes kenet vain. Ennen avioeroa olin harrastanut seksiä kolmen ihmisen kanssa. Nyt viimeisen vuoden aikana pelkästään 17 kanssa. Ei tarvitse edes Tinderiä, mutta olen minä senkin kautta pari tavannut.
Miten teillä eronneet, onko seksin määrä lisääntynyt? Olen yllättynyt kuinka helposti saan miehiä.
Kommentit (70)
Tämä on mielenkiintoinen ketju ja sitä miten-, kuinka usein- ja kuinka paljon sitä seksiä olisi eron jälkeen, on tullut viime aikoina mietittyä.
Asumme töiden johdosta vaimon kanssa eri paikkakunnilla, olemme asuneet jo vuosia ja se seksikin on mennyt satunnaiseksi. Syitä on varmaan useita ja tuntuu siltä että se polku on katsottu.
Asun siis viikot, välillä usemmankin, ihan itsekseni poikamiehenä ja olen alkanut pohtia suhdetilannettani vakavasti, mielessä myös se seksi. Miten siis tilanne muuttuisi jos erotaan?
Toki asiaan vaikuttaa se että siellä baareissa ei tule käytyä vaan mielummin suuntaan kävelylenkille, pyörälenkille tai menen kahvilaan istuskelemaan, katselemaan ihmisiä, pohtimaan maailman menoa ja ajoissa nukkumaan.
Pitkään kun oltu yhdessä ja kaikenlaista koettu niin kynnys hakea seuraa, seksiseuraa on suuri mutta nyt alkaa tuntua että olisiko se askel otettava? Niin ja ei ainoastaan seksiseuraa vaan ajoittain kelpaisi seura muutenkin.
Allekirjoitan. Erosin 6kk sitten, seksiä oli liitossa kerran-kaksi viikossa ja se oli laadultaan huonoa.
Eron jälkeen erinomaista seksiä on ollut mieletön määrä. Haahuilin aluksi useamman ihmisen kanssa, mutta nyt yksi näistä on vakiintunut ja tästä taitaa taas tulla jotain todellista. Seksiä oli esimerkiksi eilen 4 kertaa ja se oli laadultaan jotain sellaista mitä en ole oikein ennen kokenut. Kumppani on minua 7 vuotta nuorempi, mutta ei nuorisoa hänkään enää. Ex oli 10v nuorempi.
M46
kyllä eron jälkeen irtoa mälli aivan eri tavalla ja mikä kivointa aina eri toosaan tai anukseen. paras enkka oli että ap painelin naapurin yh ta joka reikään ja lopuksi luonnollisesti anukseen. sit illalla tyttöystävä tuli kylään ja eikun lyyliä lauteille ja sitä kautta sänkyyn ja sama homma taas ja pienen otannan jälkeen voidaan todeta että anuksessakin ja sen ottavuudessa ja tiukkuudessa on eroja. minäkin ensimmäiset 6 vuotta seukkasin 4 eri naisen kanssa yhtä aikaa ja vielä ravintolasta mukaan eksyneet päälle ja muutama työkaveri. mutta kaikkeen kyllästyy ja nykyään vain yhden kanssa huh onpa mennyt huonoksi
Seksiä on saatavissa tosi helposti ainakin naisille, mutta miesten kohdalla sitten eri juttu, ellei rimaa sitten pane ihan maahan asti. Paitsi homoilla voi olla toisin.
M55 kirjoitti:
Tämä on mielenkiintoinen ketju ja sitä miten-, kuinka usein- ja kuinka paljon sitä seksiä olisi eron jälkeen, on tullut viime aikoina mietittyä.
Asumme töiden johdosta vaimon kanssa eri paikkakunnilla, olemme asuneet jo vuosia ja se seksikin on mennyt satunnaiseksi. Syitä on varmaan useita ja tuntuu siltä että se polku on katsottu.
Asun siis viikot, välillä usemmankin, ihan itsekseni poikamiehenä ja olen alkanut pohtia suhdetilannettani vakavasti, mielessä myös se seksi. Miten siis tilanne muuttuisi jos erotaan?
Toki asiaan vaikuttaa se että siellä baareissa ei tule käytyä vaan mielummin suuntaan kävelylenkille, pyörälenkille tai menen kahvilaan istuskelemaan, katselemaan ihmisiä, pohtimaan maailman menoa ja ajoissa nukkumaan.
Pitkään kun oltu yhdessä ja kaikenlaista koettu niin kynnys hakea seuraa, seksiseuraa on suuri mutta nyt alkaa tuntua että olisiko se askel otettava? Niin ja ei ainoastaan seksiseuraa vaan ajoittain kelpaisi seura muutenkin.
Kai sulle käy että vaimo toimii samoin? Avaatte suhteen tai jos se ei käy, niin eroatte.
En kovin korkealle pettäjiä arvosta, tuon ikäisellä luulisi olevan enemmän järkeä päässä. Olet melkein eläkeikäinen, luuletko ihan tosissasi saavasi seksiä kovinkin helposti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Siis millaisia nämä miehet on, keitä tulee ovista ja ikkunoista? Mietin vaan, että olenkohan liian ronkeli, kun ei ole näkynyt. En usko, että on ulkonäöstäni kiinni. Tietenkään en ole tinderissä tms. ja baarissakin harvakseltaan ja silloin usein isommassa seurueessa, eli randomit ei ehkä lähesty. Ja mulla on pari pienehköä lastakin ja olen päällikköduunissa, mitkä molemmat tuntuvat karistavan monia miehiä ehdokkaista. Mitään yhden illan juttuja en kyllä jaksaiskaan, eli haluaisin vakiintuneen ja eksklusiivisen (tautiriskin takia) suhteen ilman yhteenmuuttoa. Ehkä tuokin rajaa aika paljon halukkaita ehdokkaita ulkopuolelle.
Tuskinpa olet liian ronkeli, vaan listasit tuossa jo hyvän määrän syitä miksi ei ole miehiä näkynyt. Itse olin deittisivustoilla, kävin baareissa, tapahtumissa ja keikoilla, ei ollut lapsia, olin avoin yhteenmuutolle yms. Miehiä oli tulossa ovista ja ikkunoista, kun olin nelikymppinen sinkku. Ihan tavallisia, suurin piirtein saman ikäisiä miehiä, useimmat toisella kierroksella lapset jo tehtynä. Yhden kanssa aloin seurustella ja sitä on nyt jatkunut vuosia. Seksiäkin piisaa :)
Jep, eli kyseessä miehiä, jotka todennäköisesti vastuuta pakoilevia viikonloppuisiä, siis lusmupaskoja, jotka exänsä heittänyt turhana pihalle. Toinen vaihtoehto on, että elät uusperhearkea (minkä vuoksi itse en kaipaa yhteenmuuttoa, ellei mies välttämättä haluaisi osallistua mun lapsiarkeen :D ).
Seksi on oikeasti se ainoa juttu, mitä olen vailla, mutta random-seksi yleensä ei ole kauhean hyvää, vaan seksi kehittyy suhteen mukana ja ei ole tautiriskin arvoista, eli parisuhde olis ainoa vaihtoehto ja siihen on saatavilla ikisinkkuja (jotka sellaisia syystä) tai niitä, joita ilman exänsä on katsonut parhaaksi elää, eli ei varmaan kauhean paljoa lisäarvoa tuovia miehiä parisuhteessa.Ja joo, joo, ehkä joskus joku mies on voinut jättää vaimonsa, mutta kyllä nämä lapsiperhe-erot aika suurella todennäköisyydellä johtuu siitä, että vaimo ei jaksa enää katsella itsekästä ja sluibaavaa miestä ja ottaa eron. Mies toivoisi suhteen vielä jatkuvan (koska ei jaksa yksin hoitaa lapsiaan edes joka toinen viikonloppu) ja sitten mies äkkiä etsii jonkun toisen naisen avuksi siihen hommaan (ja patjaksi). Ei kiitos.
Kiva vihapurkaus siellä, joko helpotti? Kannattaako niitä sluibailevia miehiä sitten valita? Ainakin mä kyseenalaistan omia toimia jos se rakas kumppani muuttuu välinpitämättömäks, joku syy siinä yleensä on. Taidat olla niitä naisia jotka lapsen saatuaan ei ole kovinkaan taitavia kuuntelemaan mitä muilla on asiaa.
Oliskin muuttunut välinpitämättömäksi, mutta kun muuttui sellaiseksi, että mulla ei saanut olla enää mitään. Jokaisesta mun menosta nousi ihan hirveä riitä aina tönimiseen asti ja miehellä itsellään oli kyllä menoja jatkuvasti (ja mun mielestä niitä normaalissa suhteessa molemmilla kuuluukin olla, että siitä en valita, että hänellä oli, vaan pelkästään siitä, että mulla ei saanut olla). En vieläkään oikein luulisi mustasukkaisuutta syyksi, vaan ennemminkin sitä, ettei hän kestänyt ajatusta, että hän olisi lapsen kanssa kotona jumissa, kun toisella on elämää. Mun piti olla aina kotona jumissa.
Menojeni rajoittamisen lisäksi sabotoi muutenkin kontaktejani muihin (esim. laittoi telkkarin täysille, jos olin puhelimessa) jne. Mun urahaaveita painoi urakalla alas ja oli todella katkera, kun hänestä huolimatta onnistuin saamaan uuden työn. Paljon kaikenlaista teki myös siten, että lapsi joutui kärsimään, kun hän mukamas kosti minulle (esim. ei voinut hakea päiväkodista, kun minä olin force majeure -syyn vuoksi myöhässä, koska minun olisi pitänyt lähteä kuulema töistä aikaisemmin, vaikka hänellä ei ollut mitään syytä, miksei voinut mennä. Ihan vaan halusi ilmaista, ettei mulla saa olla mitään, edes työtä, vaan mun kuuluu olla aina perheeni saatavilla ja samaan aikaan hänen itsensä ei koskaan tarvitse olla).
Ja ihan tiedoksesi, ettei mies todellakaan ollut tuollainen ennen lapsen syntymää. Päin vastoin, silloin kannusti mua uralla ja sai olla omia menoja mullakin. Meno muuttui aivan täysin lapsiarjessa. Itse luulen, että hän ei kestänyt yhtään sitä, että hänen pitäisi joustaa lapsen eteen ja näin ollen pakotti mut luopumaan kaikesta muusta. Päätin luopua sitten hänestä ja pitää kaiken muun.
Mut hei, kiitos analyysistasi ja ei, ei helpottanut.
t. se, kelle vastasit
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos eroaisin antaisin myös mennä huolella. Olen samaa ikäluokkaa ja nauttisin elämästä, joskus jopa haaveilen tästä mahdollisuudesta, mutta perhe ja talous sitoo. Olen ollut liiankin kiltti tyttö.
Kumma juttu, että elämästä nauttiminen on irtosuhteita baarista. Eikä se mitä on. Kyllä se yöelämä ja uudet kikkelitkin hohtonsa menettää parissa vuodessa. Sitten haluaisikin taas nauttia elämästä parisuhteessa.
Kyllä minäkin mieluummin olisin halunnut seksiä oman mieheni kanssa. Se on vaan, että hän ei halunnut sitä minun kanssani lopulta enää vuosiin. Uuden parisuhteen löytäminen ei ole helppoa vanhana, mutta seksiä moni silti kaipaa. Ei siinä jää vaihtoehtoja sitten, täytyy tyytyä irtosuhteisiin.
N50+
Jos on ollut rakkaussuhde ja siitä tulee ero. Nainen pääsee yli helposti ja panee kun haluaa. Mies kärsii varsinkin jos nainen halusi eron. Itsellä kolme vuotta ilman seksiä ja se ei ole ulkonäöstä kiinni. Tuskin luonteestakaan.
Kokeiltiin avointa liittoa pari v sitten puolen v ajan. Kuukausi kesti, että sain toosaa, mutta kyllä sitä olisi sen jälkeen kyllä saanut, ja minulla oli handicappina se, että hain ilman kuvaa ja nimimerkillä enkä parisuhdetta toivovilta sinkuilta lainkaan. Olen pitkä, tumma, ihan ok näköinen ja varakas, niin varmaan olisi ollut vielä parempi flaksi paremmalla haulla. Olen hyvä kirjoittamaan ja tunneälyä löytyy, moni nainen kiitteli, etten lähestynyt suoraan panoehdotuksella tai kalastuskuvalla. Vaatii tietty vaivaa kirjoittaa vaikka 20 viestiä, mutta kaikki, joiden kanssa kirjoittelin 20 viestiä halusivat tavata minut ja useimpien kanssa pääsin sänkyyn.
M51
Kumma juttu, että elämästä nauttiminen on irtosuhteita baarista. Eikä se mitä on. Kyllä se yöelämä ja uudet kikkelitkin hohtonsa menettää parissa vuodessa. Sitten haluaisikin taas nauttia elämästä parisuhteessa.