Mitä ajattelet ihmisistä jotka eivät käy Pyhäinpäivänä haudoilla koska kohtahan sinne mennään jouluna muutenkin?
Kommentit (28)
Ei ole pakko käydä hautausmailla lainkaan. Voi muistella muualla tai olla muistelematta. Voi pyytää sukulaisia hoitamaan asiat.
Mitäkö ajattelen? Miksi sinä näet vaivaa toisten tekemisistä tai tekemättä jättämisistä?
Vierailija kirjoitti:
Mitäkö ajattelen? Miksi sinä näet vaivaa toisten tekemisistä tai tekemättä jättämisistä?
Niinpä. Miksi kyselet? Aloittaja saa tehdä mitä haluaa.
Vierailija kirjoitti:
Itse en perusta kalenterin mukaan muistelusta tai haudalla käynnistä. Voin käydä haudalla milloin vain haluan, toisaalta ei mun tarvi haudalla välttämättä edes käydä. Rakasta kuollutta voin muistaa kotonakin tai missä vain.
Niin, eiväthän he siellä ole.
Kävin jo viikko sitten. Yritän käydä pahimpien ryysisaikojen ulkopuolella. Paitsi jos ollaan jouluna mökillä, silloin lähdetään iltakävelylle hautausmaalle pällistelemään kynttilämerta, sillä hautausmaalla ei kuitenkaan ole haudattuna yksikään tuttu, kunhan on kävelymatkan päässä.
Ajattelen että kuolleet eivät ole olleet olemassa enää pitkiin aikoihin. Eivät haudassa, eivätkä missään muuallakaan.
On jokaisen oma asia käykö hautausmaalla. Itse muistelen äitiäni käymättä hautausmaalla. Ja uskoisin, että asia olisi myös äidille ok.
En käyn kumpanakaan vaan käyn aina "vuoden harmaimpana päivänä" kaverin haudalla juomassa lonkerot. Ei ole ryysistä.
Haudat joilla olisi järkeä käydä, sijaitsevat ~400km päässä.
No vaikkapa siksi, etten viitsi kynttilän sytyttämisen takia ajaa 900 kilometriä.
Itselleni en edes halua mitään hautaa tai hautakiveä.
En ole koskaan elämässäni käynyt kenenkään haudalla paitsi hautajaisissa. Se ei ollut lapsuudenkodissani tapana enkä ymmärrä aikuisenakaan miksi haudoilla pitäisi käydä. Vaikuttaa uskonnollisuudelta tai sentimentaalisuudelta.
Minusta se on ihan jokaisen oma asia käykö vai ei ja jos niin milloin. Sitä ajattelen.
Joo, mä mietin tätä päivittäin aamusta iltaan.
En ole vielä ratkaissut mitä mieltä olen tästä maailman keskeisimmästä kysymyksestä.
Kun olen päättänyt, kirjoitan lausunnon ja postitan sen sinulle.
Sopiiko näin?
Banaali aloitus. Eihän ne kuolleet siellä hautausmaalla ole!
Muistoissa ne elävät. Todella typerää syyllistämistä.
Ajattelen, että se on heidän oma asiansa, eikä kuulu minulle v* tun vertaa.
Vierailija kirjoitti:
En ole koskaan elämässäni käynyt kenenkään haudalla paitsi hautajaisissa. Se ei ollut lapsuudenkodissani tapana enkä ymmärrä aikuisenakaan miksi haudoilla pitäisi käydä. Vaikuttaa uskonnollisuudelta tai sentimentaalisuudelta.
Mtta sukulaisillasi kuitenkin on hautapaikat ja kivet? Miksi? Ketä varten? Tuntuu rahan haaskaukselta jos ei kellään ole tapana käydä.
Sytytän lyhtyyn elävän kynttilän. Lyhdyssä palaa kynttilä läpi pyhien. Miksi pitäisi haudoille mennä parinsadan kilometrin päähän?
Itse en ole käynyt kuin hautajaisissa hautausmaalla. Vainajina on kuolleet sukulaiset ja tuttavat pysyneet, vaikken ole haudalla käynytkään.