Tampereen keskusta on muuttunut tunkioksi
Järkyttävää kuinka koirien annetaan kusta rakennusten seiniin vailla minkäänlaista omistajan moraalia tai omaatuntoa! Siis katsokaa nyt minkälaiseksi sontatunkioksi keskusta on muuttunut. Joka paikassa koirankusta. Ei joskus ennen ollut tällaista ja toisten omaisuutta kunnioitettiin.
Kommentit (26)
Aina niitä jälkiä rakennusten seinissä on ollu, mutta määrä lisääntyi reilusti, kun puut kaadettiin ratikan ja muun kehityksen alta pois. Uusia puita kyllä luvattiin, mutta sen lupauksen toteuttaminen vaikuttaa olevan vielä aikomisen asteella.
Tampereen keskusta on pilalla, siellä pyörii vain narkit, ulkomaaalaisvärinät, koirankusettajat ja paskattajat, rumasti pukeutuvat ihmiset, ratikat, keskusta on kuvottava nykyään, ai niin vielä nämä jääkiekkojuntit siihen päälle. Tampere on ruma ja haisee nykyään pahalle. Ennen ei ollut näin. Itse en käy keskustassa enää ollenkaan, jos haluan lähteä ihmisten ilmoille, nousen lentokoneeseen ja menen sivistyksen pariin.
Odotahan kunhan tulee taas lumet maahan niin kaikki on keltasenaan
Juu, tuo koirankusetus on ikävä ongelma myös asuinalueilla, koska koirankusettajat eivät kunnioita ollenkaan toisten pihoja tai omaisuutta. Sen taloyhtiön portinpielenkin omistaa ne asukkaat.