Milloin hammaslääkäriin? :(
Täällä aikuinen nainen nostaa käden pystyyn virheen merkiksi hampaiden hoitoon liittyen.
Muistan, että hampaiden harjaaminen sattui ensimmäisen kerran jo yläasteen aikoihin, ja 14-vuotiaana multa on paikattu myös ensimmäisen kerran reikiä. Nyt aikuisena vuorotyö ja haastavat unirytmit on johtanut siihen, että pesen hampaita miten sattuu, kun se ohjeistettu aamuisin ja iltaisin ei etenkään yövuorojen aikaan luonnistu. Myös aikaiset aamuvuorot on pitkään ollut tyyliä ylös ja ulos, eikä hampaita tuu pestyä.
Pari viikkoa sitten päätin alkaa skarppaamaan asian suhteen ja aloin pesemään hampaita 2 kertaa päivässä, ja toisella pesukerralla käyn hammasvälejä läpi silikonisella hammastikulla.
Ongelma on vaan se, että hammasvälien putsaus sattuu ihan kauheasti. Verta valuu ja ikenet jää tykyttämään, jonka jälkeen tulee päänsärkyä ja lisäksi sattuu tonne poskien alaosaan. Aluksi riitti kun otti särkylääkkeen kerran päivässä hammasvälien puhdistuksen jälkeen, mutta n. 4-5 päivän jälkeen kipu sekä ikenissä, poskissa että päässä ei poistunut missään vaiheessa, ja nyt syön jo 3 särkylääkettä päivässä. Ennen tätä episodia oon ottanut koko aikuisiällä max 5 kertaa särkylääkettä päänsärkyyn, joten muuta syytä tälle just samaan aikaan alkaneelle särylle ei pitäis olla, kun tää että suu ja hampaat on tossa kunnossa :(
Olen googlannut hampaidenhoitoon ohjeita, ja kaikkialla lukee että verenvuoto lakkaa itsestään kun tulehdus rauhoittuu. Olisiko hammaslääkäristä jo hyötyä, vai toteaako se vaan tuon saman, että hampaiden hoitoa pitää jatkaa. Ja olisiko vielä jotain muita keinoja, miten voin kotona yrittää parantaa tilannetta?
Tähän en kaipaa nyt asiattomia kommentteja. Haluan terveen suun ja olen tyytyväinen, että olen edes nyt tajunnut asian vakavuuden, ja teen asioita parantaakseni tilannetta.
Kommentit (24)
Yleensä ientulehdus tosiaan alkaa lieventyä jo muutamassa päivässä hammasvälien hoitamisen jälkeen, ei pahentua ja aiheuttaa jatkuvaa kipua. Samaa mieltä että ehdottomasti hammaslääkäriin niin pian kuin vaan saat ajan, tuo on tosi epänormaalia ja lääkäri osaa auttaa.
Jos jatkat hammasvälien putsasta ennen aikaa, kokeile dipata harja hammastahnaan, niin se luistaa vähän paremmin ja jättää fluoria väleihin. Käy myös tsekkaamassa hammastahnahyllystä ns. sensitive-hammastahnaa, niitä on sekä vihloville hampaille että hellille ikenille. Ja tosiaan kannattaa varmistaa että on tosi pehmeä hammasharjakin eikä paina liian kovaa ja vahingoita ikeniä. Mielellään sähköhammasharja sensitive-päillä. Ja harjaa tosiaan ennen nukkumaanmenoa ja heräämisen jälkeen, tietyn vuorokauden/kellonajan sijasta.
Pidä käsilaukussa hammasharja, hammasväliharja ja -tahna. Ei siinä monta minuuttia mene, kun työpaikalla hampaat pesee. Ajanpuutteen takia ei kannata laiminlyödä.
Voi ap, ymmärrän sinua!
Olin itse oli 10 vuotta käymättä hammaslääkärissä, koska pelkäsin niin paljon! Yllättäen hampaisiin (lähes kaikkiin!) alkoi sattuun ja pelkäsin, että kaikissa hampaissa olisi reikiä. Itkien soitin hammaslääkäriin (yksityiselle, sillä itse koin, etteivät kunnallisella olleet ystävällisiä ja empaattisia.. ja koen sen pelkopotilaana äärettömän tärkeänä!). Sovimme, että tehdään juuri niin, kuin itse haluan. Jos ensimmäselle kerralla haluan vain istua hammaslääkärin tuolissa, niin se sopii. Tämä oli sympaattinen ehdotus :D Mutta sanoin, että jos sinne tulen, niin haluan asioita eteenpäin!
Otettiin röngten hampaista ja hammaslääkäri teki tarkastuksen. Ei yhtään reikää! En voi sanoin kuvailla sitä helpostusta. Mutta itselläni oli hieman ienvetäytymää ja ientulehdusta. Sain ohjeet miten harjata hampaita (hellemmin!) ja sellaista suuvettä, joka desifioi ja auttaa tulehdukseen. Hammasvälejä riittää, kun KERRAN VIIKOSSA putsaa. Näin minulle ainakin hammaslääkäri sanoi.
Tsemppiä! <3
p.s. Itsekin olen tehnyt kolmivuorotyötä ja pesen hampaat silti aamuin illoin. Illalla ennen yövuoroon lähtöö ja aamulla ennen kuin menen nukkumaan. Suosittelen hampaiden pesua kahdesti päivässä.
Hammaslääkäriin ja heti maanantaina.
Kaupasta saa ientulehdukseen ja verenvuotoon siihen kehitettyä hammastahnaa.
Tätä:
https://www.parodontax.com/fi-fi/tuotteet.html?gclid=EAIaIQobChMIpoLQuN…
Ei se ainakaan pahenna tilannetta.