Milloin hammaslääkäriin? :(
Täällä aikuinen nainen nostaa käden pystyyn virheen merkiksi hampaiden hoitoon liittyen.
Muistan, että hampaiden harjaaminen sattui ensimmäisen kerran jo yläasteen aikoihin, ja 14-vuotiaana multa on paikattu myös ensimmäisen kerran reikiä. Nyt aikuisena vuorotyö ja haastavat unirytmit on johtanut siihen, että pesen hampaita miten sattuu, kun se ohjeistettu aamuisin ja iltaisin ei etenkään yövuorojen aikaan luonnistu. Myös aikaiset aamuvuorot on pitkään ollut tyyliä ylös ja ulos, eikä hampaita tuu pestyä.
Pari viikkoa sitten päätin alkaa skarppaamaan asian suhteen ja aloin pesemään hampaita 2 kertaa päivässä, ja toisella pesukerralla käyn hammasvälejä läpi silikonisella hammastikulla.
Ongelma on vaan se, että hammasvälien putsaus sattuu ihan kauheasti. Verta valuu ja ikenet jää tykyttämään, jonka jälkeen tulee päänsärkyä ja lisäksi sattuu tonne poskien alaosaan. Aluksi riitti kun otti särkylääkkeen kerran päivässä hammasvälien puhdistuksen jälkeen, mutta n. 4-5 päivän jälkeen kipu sekä ikenissä, poskissa että päässä ei poistunut missään vaiheessa, ja nyt syön jo 3 särkylääkettä päivässä. Ennen tätä episodia oon ottanut koko aikuisiällä max 5 kertaa särkylääkettä päänsärkyyn, joten muuta syytä tälle just samaan aikaan alkaneelle särylle ei pitäis olla, kun tää että suu ja hampaat on tossa kunnossa :(
Olen googlannut hampaidenhoitoon ohjeita, ja kaikkialla lukee että verenvuoto lakkaa itsestään kun tulehdus rauhoittuu. Olisiko hammaslääkäristä jo hyötyä, vai toteaako se vaan tuon saman, että hampaiden hoitoa pitää jatkaa. Ja olisiko vielä jotain muita keinoja, miten voin kotona yrittää parantaa tilannetta?
Tähän en kaipaa nyt asiattomia kommentteja. Haluan terveen suun ja olen tyytyväinen, että olen edes nyt tajunnut asian vakavuuden, ja teen asioita parantaakseni tilannetta.
Kommentit (24)
Menisin jo nyt tässä vaiheessa tarkastuttamaan suun hammaslääkärissä. Voi tietty olla että sinne joutuu jonottamaan pitkänkin aikaa, varsinkin julkisella (mulla lohkesi paikka ja odotin 4 kuukautta että pääsen..) ja vaiva ehtii mennä ohi sen aikana jolloin sen ajan voi vaan perua.
Kannattaa hoitaa suu kuntoon hammaslääkärissä ettei tulehdus lähde leviämään muualle, esim. sydämeen.
Joo suosittelen menemään ihan tarkastukseen eka. Päivystyksen kautta vaan kun kipuilee jo.
Vierailija kirjoitti:
Menisin jo nyt tässä vaiheessa tarkastuttamaan suun hammaslääkärissä. Voi tietty olla että sinne joutuu jonottamaan pitkänkin aikaa, varsinkin julkisella (mulla lohkesi paikka ja odotin 4 kuukautta että pääsen..) ja vaiva ehtii mennä ohi sen aikana jolloin sen ajan voi vaan perua.
Kiitos! Täytyypä heti maanantaina soitella hammaslääkäriin ja kysyä aikaa. Olis huippujuttu, jos kotihoito riittäisi ja ajan vois sen puolesta perua. Mutta taidan joka tapauksessa mennä näyttämään hampaiden tilanteen, en oo moneen vuoteen käynyt.
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa hoitaa suu kuntoon hammaslääkärissä ettei tulehdus lähde leviämään muualle, esim. sydämeen.
Tätä just pelkään, että onkohan jo liian myöhäistä Onko toi hyvä vai huono merkki, että kipu alkoi hammasvälien putsauksen takia? Ennen kuin aloin käyttämään niitä silikonisia hammastikkuja, niin ei sattunut mihinkään osaan suuta, päätä eikä kasvoja muutenkaan.

Kun minulla joskus on ientulehdusta, vain harjaaminen sattuu ja tulee vähän verta, muuten ei. Kannattaa jatkaa harjausta (hellästi) ja lankausta.

Plus kannattaa käydä siellä hammaslääkärissä.
Mene joka tapauksessa hammaslääkäriin. Sinulla voi olla ientulehdus, uusia reikiä, vanhojen paikkojen vaihtotarvetta jne.
Itse käyn kerran vuodessa tarkastuksessa ja kerran vuodessa hampaiden puhdistuksessa.
Ota rutiiniksi harjata hampaat ja hoitaa hammasvälit kaksi kertaa päivässä, vaikka ennen ja jälkeen nukkumisen. Hampaiden ja suun hoito kuuluu normaaliin hygienian hoitoon ja vaikuttaa kokonaisvaltaisesti terveyteesi.
Tutustu oil pulling:iin, oreganoöljy käy myös kookosöljyn sijasta. Hammaskivi ja plakki aiheuttaa yleensä ientulehdusta, suuhygienisti tai hammaslääkäri auttaa.
Vierailija kirjoitti:
Gumparoex hammastahna ja huuhdella. Koita niitä vielä.
Sorry suuhuuhde.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa hoitaa suu kuntoon hammaslääkärissä ettei tulehdus lähde leviämään muualle, esim. sydämeen.
Tätä just pelkään, että onkohan jo liian myöhäistä Onko toi hyvä vai huono merkki, että kipu alkoi hammasvälien putsauksen takia? Ennen kuin aloin käyttämään niitä silikonisia hammastikkuja, niin ei sattunut mihinkään osaan suuta, päätä eikä kasvoja muutenkaan.
Olisiko kuitenkin parempi mennä myöhään kuin ei silloinkaan?
Jos suu on kipeä tai henki haisee pahalle jatkuvasti niin hammaslääkäriin
Heti hammaslääkäriin. Hampaiden juurissa voi olla paha tulehdus, johon ei edes juurihoito enää auta ja pahimmassa tapauksessa ainoa mahdollisuus on poistaa hammas.
Tuo, että hammasväliharjaus sattuu niin paljon, että joutuu särkylääkekoukkuun, ei ole normaalia.
15 lisää vielä, että hammaslääkärissä pystytään ottamaan röntgenkuva, josta hammaslääkärille selviää asioita, mitä paljaalla silmällä ei voi nähdä. R-kuvan ottaminen on vaivatonta ja kivutonta.
Tottakai ensimmäisenä hammaslääkärille kipujen vuoksi. Tyttärelläni ikenet vuotavat verta aina hammasharjauksen yhteydessä, ihan sama miten paljon hän hampaitaan hoitaa eikä hammaslääkäritkään tiedä mitä tehdä asialle. Hänellä ei kuitenkaan ole mitään kipuja verenvuodon lisäksi joten asian annetaan olla.
Itse käyn kaksi kertaa vuodessa suuhygienistillä ja joka toinen vuosi hammaslääkärillä. Hampaat harjaan kaksi kertaa päivässä ja iltaisin myös tikutus tai hammaslanka väleille. Ei reikiä viimeiseen 20 vuoteen. Soita hetimiten aika lekurille.
Suosittelen hammaslääkäriä. Itse en ollenkaan käytä hammaslankoja tai silikonisia hammastikkuja, koska omat ikeneni on aina olleet todella herkät ja mulla on todella ahtaat hammasvälit, joten ne enemmän pahentavat kuin hyödyttävät. Hammasharjanikin on pieni pyöreä harjainen ja hyvin pehmeä harjainen. Sähköhammasharjakin vain aiheuttaisi tuhoa suussani.
Ettet vaan käyttäisi liian kovaa hammasharjaa? Niillä saa nopeasti ikenet verille. Kokeile extra softia.
Ientulehdus paranee yleensä hellästi harjaamalla mutta sinuna menisin hammaslääkäriin.