Jos ajattelet että sulla on adhd muttet tarvitse diagnoosia ja elät ihan hyvin sen kanssa niin sulla ei oo sitä

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä. Mutta se tarvitsi myös ammatillisista haaveista ja parisuhteista luopumista. Kukaan ei halua tällaista peppipitkätossua. Mutta mun adhd-koira kyllä tykkää musta.

Miten niin? Käydäänkö työhaastattelussa omakanta läpi? Koirilla ei ole adhd:ta, olet halveksuttava ihminen.

No jos on adhd, niin ei välttämättä pärjää työssä, jossa joutuu istumaan ja keskittymään johonkin tylsään. Ei adhd:sta tarvitse kertoa, mutta onhan se vähän tyhmää sanoa työhaastattelussa, että sopii työhön, johon ei oikeasti yhtään sovi.

Miksi edes hakeutua sellaiseen työhön? Kai nyt jokainen sen verran itsensä tuntee että tietää sopiiko istumista ja keskittymistä vaativaan työhön, oli sitten adhd tai ei.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Joo en todellakaan usko näihin maisteriksi tai tohtoriksi lukeviin jotka yhtäkkiä aikuisiällä väittävät heillä olevan ADHD.

Jos on oikeasti ADHD, opiskelu on erittäin vaikeaa viimeistään yläasteella tai lukiossa. Ne kaikista kiinnostavimmat aineet menee hyvin jos on älykäs ihminen, mutta kaikki muu on helvetinmoista tappelua.

Yleensä ADHD:seen kuuluu että opiskelut jää kesken, työpaikat vaihtuu, harrastuksia tulee ja menee, mitään ei saada valmiiksi jne. Ne haasteet (mm. keskittymiskyvyttömyys, sähläys, unohtelu, motivaation lopahtaminen, impulsiivisuus, ylivilkkaus) näkyy jo varhaisessa lapsuudessa.

Tunnen kyllä muutaman ADHD:n, jotka ovat opiskelleet maisteriksi ja tohtoriksi. Diagnoosit löytyvät. Kun ovat löytäneet sen oman alan niin opiskelut ovatkin sujuneet, vaikka lukio on mennyt päin pylltä. Yleensä kypsemmällä iällä ovat lähteneet yliopistoon kun ovat oppineet hoitamaan ADHD:taan ja löytäneet sopivan tavan elää.

Itsekin tiedän yhden, mutta hän onkin älyltään ihan poikkeustapaus, ja monta koulutusta jäi hänelläkin kesken ennen kuin aikuisena löytyi se oma juttu... Eli kyllä näitäkin on MUTTA se on erittäin harvinaista adhd-ihmiselle. Nykyään vähintään puolet korkeakouluopiskelijoista ovat saaneet päähänsä tämän diagnoosin, vaikka heillä ei olisi ollut mitään haasteita opiskelussa...

- tuo ketä lainasit

Mä kokeilisin mielelläni lääkkeitä, mutta en saa diagnoosia, kun oireet alkoi myöhemmin enkä ollut mikään häirikkö nuorempanakaan.

Harmittaahan se vähän kun niin monet hyvin menestyvät, aikaansaavat ihmiset epäilee itsellään nykyään adhd:ta kun välillä on vähän hankaluuksia keskittyä ja aloittaa hommia kun ajatukset harhailee... se on ihan normaalia ja tapahtuu kaikille joskus. Itselläni on adhd pilannut koko elämän vaikka diagnosoitiin nuorena ja apuakin olen siihen saanut.

Vierailija kirjoitti:

Mä kokeilisin mielelläni lääkkeitä, mutta en saa diagnoosia, kun oireet alkoi myöhemmin enkä ollut mikään häirikkö nuorempanakaan.

Jos oireilu ei alkanut jo lapsena kyseessä ei ole adhd. Ja hyvin moni adhd-lapsi ei ole ollenkaan "häirikkö", itse olin hyvin hiljainen ja ajatuksiini uppoutunut adhd-lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Mä kokeilisin mielelläni lääkkeitä, mutta en saa diagnoosia, kun oireet alkoi myöhemmin enkä ollut mikään häirikkö nuorempanakaan.

Jos ymmärtäisit mistä puhut, niin tietäisit, että se ei ole silloin adhd jos se ei ollut sulla aina.

Mutta ne lääkkeet kiinnostaa? Tiedätkö mitä ne lääkkeet on? Aika moni niitä vetää ilman diagnoosejakin, murskattuna nenään tai hihaan, joku jatkanut pesupulverilla likaisessa keittiössään. Että siitä mielellään kokeilemaan.