Kysely varhaiskasvatuksen työntekijöille alanvaihdosta

48 vastannut, joista 7 on sitä mieltä, että kivaa olla alalla. Huhhuh.

Ja heti pompsahti sillä aikaa kun laskin, eli nyt 49 vastanneesta se sama 7 on tyytyväinen työhönsä.

Surkeaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yes, meitä on muitakin alaan tyytyväisiä :)

Vaikeaa vaan saada ääntään kuuluviin monien uupumisien ja valittamisten keskeltä.

Kehtaanko edes sanoa, mutta innolla ja hymyillen odotan huomista työpäivää 😊

Olen itsekin ihmetellyt, että miten sama työ (varhaiskasvatus) voi olla todella antoisaa tai todella raskasta. Tiedän kyllä, mitkä asiat voivat tehdä työstä raskaan, ja parhaani mukaan välttelen niitä. Olen valintani tehnyt, ja työhyvinvointi kuuluu niihin. Osaan erottaa oleelliset asiat lillukanvarsista ja mitkä asiat edistävät lasten hyvinvointia. Olen sitoutunut työhöni ja lapsiryhmääni enkä ikinä jättäisi sitä vaihtuvien sijaisten johdettavaksi. Sijaiset saavat tulla "valmiiseen pöytään" eli toimivaan ryhmään. Tosin sijaisten tarve on vähäinen, sattuneesta syystä.

T. Kutsumustyössä lasten parissa

Millä tavalla olet laittanut "pöydän valmiiksi"? :)

Sillä lailla, että sijaisen tullessa hänen ei tarvitse tulla selviytymään johonkin eläintarhaan joutuen kantamaan päävastuuta lepohetkestä, ruokailusta tai ulkoilusta, tai johtaa koko ryhmää.

Lapset kuitenkin kuuntelevat ja kunnioittavat sijaista, kuten meitä vakituisiakin työntekijöitä. Pidämme huolta sijaisten jaksamisesta, kuten omastammekin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yes, meitä on muitakin alaan tyytyväisiä :)

Vaikeaa vaan saada ääntään kuuluviin monien uupumisien ja valittamisten keskeltä.

Kehtaanko edes sanoa, mutta innolla ja hymyillen odotan huomista työpäivää 😊

Olen itsekin ihmetellyt, että miten sama työ (varhaiskasvatus) voi olla todella antoisaa tai todella raskasta. Tiedän kyllä, mitkä asiat voivat tehdä työstä raskaan, ja parhaani mukaan välttelen niitä. Olen valintani tehnyt, ja työhyvinvointi kuuluu niihin. Osaan erottaa oleelliset asiat lillukanvarsista ja mitkä asiat edistävät lasten hyvinvointia. Olen sitoutunut työhöni ja lapsiryhmääni enkä ikinä jättäisi sitä vaihtuvien sijaisten johdettavaksi. Sijaiset saavat tulla "valmiiseen pöytään" eli toimivaan ryhmään. Tosin sijaisten tarve on vähäinen, sattuneesta syystä.

T. Kutsumustyössä lasten parissa

Teillä sitten ilmeisesti johtaminen toimii. Onnittelut tästä harvinaisuudesta.

Johtamiseen olen tyytyväinen, vaikka pomoa ei fyysisesti paikalla joka päivä näykään. En ole työntekijä, joka kaipaisi "kädestä kiinni pitämistä ja tukea" omassa jokapäiväisessä työssään. Toki on aina kiva esihenkilöä kohdata ja vaihtaa ajankohtaisia kuulumisia.

Ammatillisen dialogin toimivuus ja molemminpuolinen luottamus ovat ne tärkeimmät asiat, miksi olen johtajaamme tyytyväinen. Ja rekrytointien ja sijaisten saamisen eteen tekemänsä työn vuoksi. En osaa tarkalleen sanoa, kuinka moni ison yksikkömme työntekijöistä on johtajuuteen tyytyväinen, mutta arvelisin, että valtaosa.

Vaihdoin varhaiskasvatuksen opettajan työstä koulukuraattoriksi ja olen niin tyytyväinen! Palkka nousi useita satoja euroja, koen, että työtäni arvostetaan enemmän. Saan nykyisin suunnitella työni ja työaikani itse, myös osittainen etätyö on mahdollista. Saan työnohjausta ja voin kouluttautua, jos tahdon.

Minulla on ruokatauko 30min(ei työaikaa) ja 2x15 min kahvitauot, kun taas päiväkodissa syötiin valvonta-ateria lapsiryhmässä samalla kun avustettiin lasten ruokailua ja päivään kuului vain yksi kahvitauko10min. Nyt mietin,, että miksi ihmeessä olen tuhlannut elämäni työvuosia päiväkotiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yes, meitä on muitakin alaan tyytyväisiä :)

Vaikeaa vaan saada ääntään kuuluviin monien uupumisien ja valittamisten keskeltä.

Kehtaanko edes sanoa, mutta innolla ja hymyillen odotan huomista työpäivää 😊

Olen itsekin ihmetellyt, että miten sama työ (varhaiskasvatus) voi olla todella antoisaa tai todella raskasta. Tiedän kyllä, mitkä asiat voivat tehdä työstä raskaan, ja parhaani mukaan välttelen niitä. Olen valintani tehnyt, ja työhyvinvointi kuuluu niihin. Osaan erottaa oleelliset asiat lillukanvarsista ja mitkä asiat edistävät lasten hyvinvointia. Olen sitoutunut työhöni ja lapsiryhmääni enkä ikinä jättäisi sitä vaihtuvien sijaisten johdettavaksi. Sijaiset saavat tulla "valmiiseen pöytään" eli toimivaan ryhmään. Tosin sijaisten tarve on vähäinen, sattuneesta syystä.

T. Kutsumustyössä lasten parissa

Yksikään alalla työskentelevä ei kyllä varmasti puhu olevansa "kutsumustyössä", koska kyseisellä termillä yleensä viitataan siihen, että ei tarvitse maksaa (paljoa) palkkaa, kun kutsumus on niin kivaa. Joten sori, en usko että olet alalla, mutta jos nyt kuitenkin satut olemaan,  niin kiva jos koet, että ala on vieläkin sulle sopiva.

Saanko kysyä, että kauanko olet ollut alalla ja oletko opettaja/sosionomi/lastenhoitaja?

Olen ollut alalla vajaat kymmenen vuotta. Olen ollut sekä lastenhoitajan että opettajan saappaissa. Koulutus ja muodollinen(kin) pätevyys löytyy kumpaankin, ehkä juuri siksi olen onnistunut rakentamaan tiimityöstä niin toimivaa (ja tasa-arvoista). Tiimini jokainen lastenhoitaja on viihtynyt ja saanut "puhjeta kukkaan" ja antaa parhaan potentiaalinsa lapsiryhmän hyväksi.

Ope-työparini kanssa työskentelemme jo kolmatta vuotta yhdessä. Toimimme samalla mentoreina toisillemme (ei minkään virallisen hankkeen ohjaamana, vaan tosiasiallisesti ja itseohjautuvasti) ja tämä ammatillisen yhteisreflektion matka on johtanut "pintaa syvemmälle", sinne, mistä kumpuaa työn levollisuus ja ilo sekä merkityksen tunne.

Työ, jota tehdään intohimoisesti, tulee kutsumukseksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yes, meitä on muitakin alaan tyytyväisiä :)

Vaikeaa vaan saada ääntään kuuluviin monien uupumisien ja valittamisten keskeltä.

Kehtaanko edes sanoa, mutta innolla ja hymyillen odotan huomista työpäivää 😊

Olen itsekin ihmetellyt, että miten sama työ (varhaiskasvatus) voi olla todella antoisaa tai todella raskasta. Tiedän kyllä, mitkä asiat voivat tehdä työstä raskaan, ja parhaani mukaan välttelen niitä. Olen valintani tehnyt, ja työhyvinvointi kuuluu niihin. Osaan erottaa oleelliset asiat lillukanvarsista ja mitkä asiat edistävät lasten hyvinvointia. Olen sitoutunut työhöni ja lapsiryhmääni enkä ikinä jättäisi sitä vaihtuvien sijaisten johdettavaksi. Sijaiset saavat tulla "valmiiseen pöytään" eli toimivaan ryhmään. Tosin sijaisten tarve on vähäinen, sattuneesta syystä.

T. Kutsumustyössä lasten parissa

Yksikään alalla työskentelevä ei kyllä varmasti puhu olevansa "kutsumustyössä", koska kyseisellä termillä yleensä viitataan siihen, että ei tarvitse maksaa (paljoa) palkkaa, kun kutsumus on niin kivaa. Joten sori, en usko että olet alalla, mutta jos nyt kuitenkin satut olemaan,  niin kiva jos koet, että ala on vieläkin sulle sopiva.

Saanko kysyä, että kauanko olet ollut alalla ja oletko opettaja/sosionomi/lastenhoitaja?

Olen ollut alalla vajaat kymmenen vuotta. Olen ollut sekä lastenhoitajan että opettajan saappaissa. Koulutus ja muodollinen(kin) pätevyys löytyy kumpaankin, ehkä juuri siksi olen onnistunut rakentamaan tiimityöstä niin toimivaa (ja tasa-arvoista). Tiimini jokainen lastenhoitaja on viihtynyt ja saanut "puhjeta kukkaan" ja antaa parhaan potentiaalinsa lapsiryhmän hyväksi.

Ope-työparini kanssa työskentelemme jo kolmatta vuotta yhdessä. Toimimme samalla mentoreina toisillemme (ei minkään virallisen hankkeen ohjaamana, vaan tosiasiallisesti ja itseohjautuvasti) ja tämä ammatillisen yhteisreflektion matka on johtanut "pintaa syvemmälle", sinne, mistä kumpuaa työn levollisuus ja ilo sekä merkityksen tunne.

Työ, jota tehdään intohimoisesti, tulee kutsumukseksi.

Onnittelut kutsumuksesi täyttymisestä. Itse väsyin jatkuvaan resurssipulaan, alati muuttuviin suunnitelmiin ja liiallisiin vaatimuksiin työn laadusta. Suunnitteluaika ei toteutunut ja mahdottomat vaatimukset toiminnan dokumentoinnista ja arvioinnista veivät viimeisetkin työhalut. Puhumattakaan erityistä tukea vaativista lapsista ja mahdottomista vanhemmista

Minulle ei ole kyselyssä kohtaa.

Vaihdoin vakityön keikkailuun. Tosin eläkeikään enää muutamat vuodet.

Jaksan kun voi valita työpäivänsä ja osin ajatkin. Sekä työpisteet.

Oikeastaan tykkään vaikka usein pyörittelenkin päätäni itsekseni kohteissa. Sitten lähden, suljen oven ..ja ei stressiä.

Olen varhaiskasvatuksen sosionomi enkä enää koskaan aio palata alalle! En jaksa sitä vanhempien ja lasten jatkuvaa valitusta ja vääntöä kaikesta. Lisäksi hirveä vastuu ja meteli. Ikinä ei tiedä Millaiset tiimikaverit saa. Kamala työ ja sitä kuitenkin tein monta vuotta. Ensin työskentelin lastenhoitajana ja sitten vielä erikoistuin. Ei pysty tuohon työhön ei..

Vierailija kirjoitti:

Olen varhaiskasvatuksen sosionomi enkä enää koskaan aio palata alalle! En jaksa sitä vanhempien ja lasten jatkuvaa valitusta ja vääntöä kaikesta. Lisäksi hirveä vastuu ja meteli. Ikinä ei tiedä Millaiset tiimikaverit saa. Kamala työ ja sitä kuitenkin tein monta vuotta. Ensin työskentelin lastenhoitajana ja sitten vielä erikoistuin. Ei pysty tuohon työhön ei..

Täysin ymmärrettävää, ei noilla seteillä kukaan jaksaisi. Jäin kuitenkin pohtimaan, mikä erottaa kokemuksemme niin radikaalisti toisistaan, vaikka työ- ja koulutushistoriamme on samanlainen.

"Vanhempien ja lasten jatkuvaa valitusta ja vääntöä kaikesta".

Tätä en tunnista omassa ryhmässäni, mutta yleisellä tasolla näen, että kyseessä on joku perustavanlaatuinen valuvika nykyisessä kasvatuskulttuurissamme. Liekö taustalla joku jalo pyrkimys tasa-arvoisuuteen, mutta jos lasten kanssa joutuu vääntämään perusasioista, tarkoittaa se sitä, että lapsi on asetettu/päästetty sellaiseen asemaan, joka ei lapselle kuulu. Lapsella ei ole aikuisen vastuuta, joten hänellä ei myöskään tule olla aikuisen valtaa. Valtaa kyllä jaetaan lapselle ikä- ja kehitystasoisesti, ja koko kasvatuksen voidaan sanoa olevan, Carolyn Webster-Strattonin sanoin "ponnistelua kohti vallan tasapainoa". Liikaa valtaa tai liian vähän valtaa; molemmat ääripäät ovat huonoja.

Marjatta Kalliala sanoi aikanaan, ettei kasvatustyötä voi menestyksellisesti tehdä ilman (myönteistä) auktoriteettia. Auktoriteetti on vieras sana - erityisesti nuoremman polven kasvattajille - ja he suhtautuvat siihen epäillen. Heidän tulisi kuitenkin ymmärtää, että auktoriteettia tarvitaan ja auktoriteetin perusta on MYÖNTEINEN SUHDE LAPSEEN, ei mikään lapsen lyttääminen. Kun tämä toteutuu, tavallisista asioista ei tarvitse vääntää. Ei edes ääntään korottaa.

"Lisäksi hirveä vastuu ja meteli".

Tästä kokemukseni on, että vastuu ja kohtuullinen meteli. Vastuutakin voi jakaa, erityisesti ope-työparin kanssa. Metelin suhteen joudutaan isoissa lapsiryhmissä tekemään töitä joka viikko, ettei se pääsisi valloilleen. Riittävällä aikuisten läsnäololla, ohjauksella ja omalla esimerkillä se on kuitenkin mahdollista.

"Ikinä ei tiedä millaiset tiimikaverit saa".

Tämä olisi todella paha itsellenikin. En jaksaisi joka vuosi aloittaa alusta uusien tiimikavereiden kanssa. Toimiva tiimi tuo sellaista levollisuutta, luottamusta ja itseohjautuvuutta, ja niiden kehittyminen vaatii aikaa. Hyvinvoiva tiimi on kuin hyvinvoiva perhe, sillä on selkeä positiivinen vaikutus kasvatustyön laatuun. Tiimityön suhteen vakassa olisi niin paljon kehitettävää. Sanoisin jopa, että tiimityön varassa varhaiskasvatustyö seisoo tai kaatuu.

Vierailija kirjoitti:

Minulle ei ole kyselyssä kohtaa.

Vaihdoin vakityön keikkailuun. Tosin eläkeikään enää muutamat vuodet.

Jaksan kun voi valita työpäivänsä ja osin ajatkin. Sekä työpisteet.

Oikeastaan tykkään vaikka usein pyörittelenkin päätäni itsekseni kohteissa. Sitten lähden, suljen oven ..ja ei stressiä.

Tämä vois olla hyvä vaihtoehto: Kun lastenhoitajan työnkuva on muutenkin muuttunut, niin keikkalaisena voisi ihan puhtaasti olla se duunari joka vain vahtii lapsia: Kukaan ei edes oleta että tekisit mitään muuta, ei mitään ylimääräisiä hommia, ei edes vanhempien kanssa asioiden selvittelyjä tai jotain hukkaan menneiden tavaroiden etsimisiä tai muutakaan, voisi olla "vain sijainen". Ja tosiaan, jos jossakin paikassa on ihan perseolot, sinne ei tarvi enää koskaan mennä takaisin tai jos joku ryhmä on toimimaton, niin ei tarvitse mennä sinne.

Vaihdoin markkinointiin. Tienaan saman mitä päiväkodissa kokoaikaisena kaksi päivää viikossa-työllä.  Ja en valvo öitä miettien miten huomenna selvitään ilman, että jollekin lapsella käy huonosti. 

Mutta edelleen maksan noita velkoja päiväkotityöstä ja näen painajaisia , vaikka lopetin jo neljä vuotta sitten.

"Varmaan pakko vaihtaa alaa, ei vaan pysty enää, tulee kyllä ikävä kaikkia lapsia ja hirvittää millainen tulevaisuus heillä tulee olemaan, kun viettävät ison osan hereilläoloajastaan kriisin keskellä painivassa varhaiskasvatuksessa :( Mutta joskus on pakko ajatella itseä."

Sama täällä. Lapset ovat aivan mahtavia, samoin heidän vanhempansa. Ainoa asia millä on jaksanut on juuri edellämainitut asiat. Käy vaan sääli lapsia. Ansaitsisivat niin paljon parempaa mihin emme nyt pysty mitenkään repeemään. Ja surettaa keiden alati vaihtuvien (kasvattajien) käsiin jäävät kun me yksi kerrallaan näköjään uuvutaan ja lähdetään pois.