Nainen, mitä olet tehnyt miehesi/parisuhteesi eteen?
Täällä on tuo toinen keskustelu jossa samaa kysyttiin miehiltä ja muutamaa poikkeusta lukuunottamatta miehet eivät tee eivätkä ole valmiita tekemään mitään tyttöystävän tai parisuhteen saamiseksi tahi ylläpitämiseksi. Joten vastapainoksi katsotaan onko palstan naiset yhtä kyynisiä.
Itse en ole, olen aina panostanut paljon ja nähnyt paljon vaivaa miehen vuoksi jos olen häneen ollut ihastunut. Jo deittailuvaiheessa järjestän yllätyksiä, ostan lahjoja ja ajan vaikka tunnin suuntaansa saadakseni yhteistä aikaa parikymmentä minuuttia parkkipaikalla. Parisuhteessa vuosienkin jälkeen pidän itsestäänselvänä, että onnellinen suhde vaatii aktiivista panostamista. Olen esimerkiksi:
- Muuttanut toiseen kaupunkiin yksinomaan miehen vuoksi.
- Opetellut puhumaan miesystäväni äidinkieltä ja tukenut häntä suomen kielen opettelussa.
- Auttanut häntä Suomalaisten virastojen ja terveydenhuoltojärjestelmän kanssa asioimisessa.
- Vienyt hänelle joka päivä kauppakassin oven taakse extraherkuilla kun hän oli koronassa.
- Neulonut hänelle villasukkia, pipon ja huivin, vieläpä hyvin pehmoisesta, laadukkaasta ja melko kalliista langasta, ihan vain koska haluan hänen saavan parasta.
- Viikonloppuisin ollessamme minun luonani, herään aikaisemmin ja laitan hänelle yleensä astetta runsaamman aamupalan.
- Tykkään myös leipoa hänelle yllätyksenä
- Lahjabudjettini hänen synttäri- ja joululahjoihin on yleensä noin 200-300e. Pääsääntöisesti pyrin ostamaan aina jotain sellaista jota tiedän hänen haluavan mutta josta tiedän että ei raaski itse ostaa itselleen.
Nämä nyt ensimmäisiä mieleen pulpahtaneita. Nyt haluaisin selvittää onko vauva-palstan naisissa jakaumaa enemmän meihin puolisoon panostaviin vai niihin jotka eivät näe syytä laittaa ylimääräistä vaivaa ja energiaa puolison vuoksi. Yritän etsiä ja linkittää alussa mainitun miesten ketjun vertailun vuoksi. Yritetään olla asiallisia molemmissa ketjuissa, ettei niitä poisteta jonkun typerän jankkauksen vuoksi, kiitos <3
Kommentit (25)
Olen tehnyt miehelle omia videoita. Pukeudun välillä vaatteisiin jotka saavat hänet kuumaksi vaikka itse en niistä niin piittaakaan. Olen tehnyt meille oman eroottisen pelin.
Arjessa teen meille ruuat, leivon miehelle mieluista leipää 2-3 kertaa viikossa. Miehellä on aina aamuisin eväät valmiina jääkaapissa odottamassa töihin lähtöä.
Hieron miehen hartioita ja selkää aina jos ne kipeitä.
Huolehdin että miehellä on aina puhtaita vaatteita kaapissaan.
Kun lapset oli pieniä niin koetin usein antaa miehen nukkua aamusta pitkään.
Mieheni huolehtii minusta ja tekee eteeni monia asioita. Elämä yhdessä on helppoa.
Löysin ensin sen miehen, katsoin että tuossapa minulle sopiva ja tein aloitteen. Hän oli nihkeä ja totesi ettei kannata edes yrittää koska hän on niin kyyninen. Halusin kuitenkin mennä tapaamaan häntä ja sovittiin siitä, no hän teki oharit! Olin sinnikäs, mutta toisella yrityksellä loppui akku omasta puhelimesta ja päätin että vielä kerran ennen kuin luovutan. Se onnistuikin ja vietettiin muutama tunti yhdessä, jonka jälkeen lähdin kotiin. Kotimatkalla ajattelin että nyt olen tehnyt tarpeeksi enkä tee mitään uuden tapaamisen eteen. Oli sellainen olo että jos ei tämä riitä niin eipä tarvi harmitella jälkikäteen olisiko pitänyt tehdä jotain enemmän.
En ehtinyt sinne kotiinkaan asti kun miehestä jo kuului. Ei ole ollut alun jälkeen enää noin hankalaa 😅
Tässä ketjussa on useampikin vaustaus jonka voisi tiivistää ihan yhteen sanaan: vaimomatsku.
M42
Vierailija kirjoitti:
Olen vihdoin parisuhteessa, joka toimii loistavasti ilman yrittämistä. En ole palvelusten tekijä eikä ole hånkään. Olemme rakastajia. En ole tehnyt mieheni eteen paljon mitään ihmeellistä, koska riittää että olen oma ihana itseni ja näytän sanoilla ja läheisyydellä suunnattoman rakkauteni. Se on onneksi meidån molempien rakkauden kieli. Hymyt, kosketus, syli, pitkät keskustelut, silmiin tuijottelu. Jotenkin vain uppoudumme siihen rakkauteen näin vielä vuosienkin jälkeen. Se on ihmeellisen kaunista harmoniaa.
Ehdin jo huolestua, etten ole tehnyt nykyisen mieheni eteen mitään. Tai no, ruokaa laittanut, hieronut jne. arkisia asioita. Mutta meillähän on asiat juuri noin kuin teillä eikä muuta tarvita! Ihanaa.
Hämäännyin, kun aiemmissa suhteissa ollaan lahjottu ja kortein tms. muistettu. Yllätyksiä järjestetty. Ohikiitävän hetken ajattelin jotain olennaista puuttuvan, mutta tässä on kaikki. Paljon enemmän kuin aiemmin.
Olen ollut mieheni kanssa 25 vuotta ja en nyt osaa oikein sanoa, mitä tekisin hänen eteensä tai parisuhteemme ylläpitämiseksi. En ajattele oikeastaan mitään parisuhdettamme, vaan sitä, että meillä ja perheellämme on mukava hyvä olla. En jaksa alkaa edes luettelemaan tekemisiä, sillä mieheni ja perheeni tulee aina etusijalla elämässäni.
Olemme toistemme parhaita ystäviä, juttelemme paljon kaikesta, olemme aina kohteliaita ja ystävällisiä toisillemme. Jos meillä on erimielisyyksiä, niin juttelemme asiat läpi asiallisesti. Iltaisin nukahdamme käsi kädessä ja hyvällä mielellä.