Tutkija huolestui salakavalasti yleistyvästä kasvatustyylistä - seurauksena tunnekylmiä ja itsekkäitä lapsia

Viime vuosina pinnalla on ollut hyvin pehmeä, tunnetaitoja ja lapsilähtöisyyttä korostava kasvatus. On aika tyypillistä, että näiden kanssa mennään aluksi kokonaan toiseen laitaan, kunnes taas tulee joku uus trendi, uusia tutkimuksia jne.

Eikä noissa asioissa tosiaan ole mitään pahaa, mutta kohtuus kaikessa. Tunnekasvatus ja lapsilähtöisyys on hyvästä, mutta lapselle pitää silti myös asettaa rajoja (kaikkea ei voi vain neuvotella ja kiukkuja tulee väistämättä kaikille), ja elämä ei saisi olla lapsikeskeistä (saatikka yksilökeskeistä), vaikka lapsilähtöisyys huomioon otetaankin. Etenkin ryhmässä toimimisen taidot on monelle lapselle nykyään erityisen vaikeita (aina ei tehdä sitä omaa lempijuttua, aina ei voi itse olla huomion keskipiste, usein joutuu odottamaan omaa vuoroa jne).

Ja toisaalta pitää ymmärtää, että monet vanhemmat ovat itse saaneet esim. hyvin tunnekylmän kasvatuksen, joten se vie aikaa (jopa sukupolvia) että opitaan oikeasti omaksumaan erilainen kasvatustyyli ja hiomaan taas sitä oikeasti sopivaksi. Monet kasvattavat lapsiaan omien traumojen pohjalta; joko toistaen niitä tai sitten koittaen totaalisesti tehdä kaiken eri tavalla- ilman että oikeasti kävisi ne asiat tunnetasolla läpi ja miettisi lapsen parasta ilman sitä omaa tunnelatausta.

Digitalisoituminen tuo soppaan omat haasteensa, se kun on aivan totta, että jo hyvin pienille lapsille annetaan älypuhelin tai tabletti käteen. Se ei tee hyvää lapsen kehittyville aivoille ja näkyy sitten esim. huonona tai jopa olemattomana keskittymiskykynä, kun ollaan tekemässä jotain muuta kuin katsomassa ruudulta valmiiksi pureskeltua, loputtomasti viihdyttävää, sisältöä. Alle 3-vuotias voi katsella televisiosta joskus muumia, teletappeja, puuha peteä tms, mutta sen ikäiselle ei pitäisi antaa puhelimia ja tabletteja käteen vielä ollenkaan (useinhan tuon ikäisillä niitä näkee esim. autossa, ravintolassa, kaupassa jne). Alle 6-vuotiaille lapsille annetaan esim. matkalla päiväkotiin autossa älypuhelin käteen ennen päiväkotipäivää ja se on mielestäni jo aika huolestuttava lähtökohta. Monen päivä siis alkaa sillä ruudun tuijotuksella.

t. lastenhoitaja, tosin nyt jo ex sellainen

Mä en saanut lapsena sanoa mielipidettä mihinkään, ja sitä ei totisesti olisi kuunneltu vaikka olisin sanonut. Huomasin ajatuksen tasolla jo kuinka olisi helppoa luisua oman lapsen kanssa vastakkaiseen suuntaan ja antaa lapsen päättää ja sanoa mielipiteensä. Onneksi tiedostin tämän ajoissa. Lapsi saa valita vaatteensa (siis esim minkä paidan, mitkä lapaset, mutta ei sitä että laitetaanko tänään lapasia ollenkaan).

Hyvä kirjoitus.

Meillä  lasten mielipidettä ja toiveita kuunneltiin.  Kun toiveet olivat vastoin maalaisjärkeä tai vastoin taloudellista tilannettamme, lapsille selitettiin, miksi ei onnistu.

Ei lasten kuunteleminen poista vanhemmuuden vastuuta, päinvastoin. 

Vanhemmat haluavat mahdollisimman helpon elämän ja tekevät kaikkensa jottei lapsi ala kitisemään. Eli mielistellään lasta jotta se pysyy hiljaa.

Mä olen jankannut tästä aiheesta palstalla jo pitkään ja vastaukset parhaimmillaankin ovat viitanneet siihen, että kannattaisin lasten pahoinpitelemistä.

Palstasankarit, mestarikasvattajat. Huoh.

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat haluavat mahdollisimman helpon elämän ja tekevät kaikkensa jottei lapsi ala kitisemään. Eli mielistellään lasta jotta se pysyy hiljaa.

Näin se on. Monet vanhemmat, varsinkin alempia sosiaaliluokkia edustavat, joita täällä av-palstalla on enemmistö, ovat todella laiskoja. Vaikka lapsen kasvattaminen kysyy kärsivällisyyttä ja pitkäjänteisyyttä, on palkinto kaiken vaivan arvoinen.

Ammattikasvattajana kannattaa muistaa, että ne on erittäin lyhyitä hetkiä, mitä siinä perheen arjessa näkee ja sen kasvattajan läsnäolo saattaa vaikuttaa asiaan. Samoin hänen oma tulkintansa.

Ja sitten taas tuosta selittämisestä... Mun lapsille on ihan pienestä asti opetettu käytöstavat ja että leikit siivotaan ja sääntöjä kuunnellaan. Silti näitä asioita saadaan ajoittain harjoitella. Ja juuri sijaisten kohdalla kokeilevat kaikki temput, vaikka totta kai osaavat oikeasti käyttäytyä. Ei heistä ole kovin mukavaa, että aikuiset vaihtuu ja paikalla on taas joku uusi ja tuntematon. Onko tullut tällainen mieleen, et ehkä pääse näkemään ihan kaikkea?

Vierailija kirjoitti:

Meillä  lasten mielipidettä ja toiveita kuunneltiin.  Kun toiveet olivat vastoin maalaisjärkeä tai vastoin taloudellista tilannettamme, lapsille selitettiin, miksi ei onnistu.

Ei lasten kuunteleminen poista vanhemmuuden vastuuta, päinvastoin. 

Ja siis tämä. Meillä kuunnellaan lapsia myös, ja lapset saa vaikuttaa asioihin silloin kun se on järkevää. Mutta ei esimerkiksi neuvotella siitä, laitetaanko sateella sadevaatteet, totta kai laitetaan. Tai mihin aikaan mennään nukkumaan, se on vanhempien tehtävä tietää se (lapset päiväkoti-ikäisiä).

Vierailija kirjoitti:

Vanhemmat haluavat mahdollisimman helpon elämän ja tekevät kaikkensa jottei lapsi ala kitisemään. Eli mielistellään lasta jotta se pysyy hiljaa.

Ja sanotaan että lapsi on erityislapsi eikä vika ole kasvatuksessa.

Vierailija kirjoitti:

Mä en saanut lapsena sanoa mielipidettä mihinkään, ja sitä ei totisesti olisi kuunneltu vaikka olisin sanonut. Huomasin ajatuksen tasolla jo kuinka olisi helppoa luisua oman lapsen kanssa vastakkaiseen suuntaan ja antaa lapsen päättää ja sanoa mielipiteensä. Onneksi tiedostin tämän ajoissa. Lapsi saa valita vaatteensa (siis esim minkä paidan, mitkä lapaset, mutta ei sitä että laitetaanko tänään lapasia ollenkaan).

Tänkin jotkut tulkitsee lapsen vastuuttamiseksi (mitä se ei ole). Meillä on sama sääntö, vanhemmat päättää että laitetaan paita, lapsi voi päättää minkä värisen hän puhtaiden pinosta ottaa. Miehen äiti nosti tästä metelin, hänen mielestä lapsella on perheessä nyt aivan liikaa valtaa ja meillä vanhemmuus hukassa. Niinpä niin.

Aina on joitain, joille lasten kasvatus on vaikeampaa tai eivät osaa ollenkaan kasvattaa lapsiaan.

Tähän liian kiltin hoitamisen ja tietyllä tavalla myös kasvattamatta jättämisen teemaan liittyen tulee mieleen tuttu, jonka kanssa liian paljon tekemisissä... Näillä on miehensä kanssa alakoululaisen kasvatus aivan hukassa. Ei vähäisintäkään seurausta mistään tekemisistä tai tekemättä jättämisistä vaan korkeintaan suostuttelua kunnes senkin suhteen luovutetaan tai lahjotaan liian paljon. Lapsen ei edelleenkään tarvitse itse pyytää muiden satuttamista tms. itse anteeksi vaan vanhempi tekee tämän pahoittelun lapsen puolesta. Väärin tekemisistä lapsi saa vielä vanhemmilta oikein hampurilaispalautteen eli että olet tosi kiva lapsi ja valtavan spesiaali ja taitava, olemme ylpeitä. Et sinäkään kuitenkaan saisi tehdä tällaista toiselle (esim. haukkua kaveria, joka ei suostunut mukaan hölmöilyihin) koska se "voi" tuntua ikävältä toisesta. (Ja vanhemmat tietysti hoitaa sen sopimisen lapsen puolesta). Mutta... Oot niin hirmu rakas meille ja sinusta tulee paljon muita parempi tässä ja tässä asiassa.

Tietty lapset jos syntyykin eri temperamenteilla ja ominaisuuksilla varustettuna, mutta kyllä kasvattamallakin voi tehdä lapsesta aika kuspään.

Olen tunnekylmä ja itsekäs, vaikka kasvatus perustui armeijakuriin ja raakaan väkivaltaan. Millä tämä selitetään?

Tämän nyt on normaalit ihmiset tienneet jo kauan, että nyt mennään metsään. Mutta tahallaan nuo ovat tuollaiseksi kasvatettu ideologisista syistä. Tehty surkeita tutkimuksia ja vedottu niihin miten lapset pitää kasvattaa. Nyt meillä on opetussuunnitelmassa juurikin näitä ja tulokset näkee. Nuorista ollaan tehty tahallaan heikkoja, sillä WEF ei pysty hallitsemaan vahvoja miehiä.

Nykyajan pienten lasten vanhemmat eivät kyllä ole mitään kylmää kasvatusta saaneet! Päinvastoin, heitäkin on hemmoteltu lapsena liikaa. Tämä on ihan tutkittu fakta. Siitä kylmästä kasvatustyylistä on jo monta sukupolvea.