Lue keskustelun säännöt.
Kun lapsiluku ei täyty
03.11.2022 |
Olisin halunnut 3-4 lasta, nyt heitä on 2. Emme enää jaksa ryhtyä lapsettomuushoitoihin, joten on hyväksyttävä se asia, että pysymme 4 henkisenä perheenä.
Mitä keinoja teillä on ollut pettymykseen/suruun? Tiedän, että olen onnellinen, että heitä on edes 2, eikä se auta, että joku sanoo, että olisit tyytyväinen heihin. Niin olenkin, mutta kuinka käsitellä sitä pettymystä, että perhe on pienempi, mitä toivoi?
Kommentit (38)
Toivoit 3-4 mutta kuten elämässä on, kaikki toivomukset eivät käy toteen. Älä kuitenkaan näytä sitä pettymystä/surua niiden kahden edessä jotka sinulla jo on. Voivat muuten ajan kanssa alkaa tuntemaan että heissä on jotain vikaa tai että he eivät jostain syystä riitäkkään sinulle. Lapset kun vaistoavat venhempiensa tunnetiloja paremmin kuin luullaankaan mutta samalla vetävät ne negatiiviset tunteet itseensä luullen että ne ovat jotenkin heidän vika. Aika tasoittaa pettymyksesi ja jos oikein vaikealta tuntuu ja se jotenkin vaikuttaa jo sinulla olevaan perhe-elämään niin käy psykologin puheilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No minä jatkoin elämääni ihan kuten siihenkin asti, keskittyen niihin muihin asioihin joita minulla on ja nauttien niistä. Ihan vastaavasti kuin jatkoin elämääni vaikka minusta ei tullutkaan maailmanmestaria tai lottovoittajaa, kaikkea toivomaansa vaan ei elämässä voi saada. T:Kokonaan lapseton
Vierailija kirjoitti:
Hyvää aikaa hankkia lapsia ei tule!!
Kadut jos et hanki nyt!
Miksi siirtää!
Oot vaan vanhempi ja väsyneempi ja keskenmenon todennäköisyys korkeampi
Et ehkä myöhemmin saa lasta!
Joillain naisilla hedelmällisyys alkaa nopeasti laskea jo 29 vuoden iässä
Toistan:
Hyvää aikaa hankkia lapsia ei tule!!
Mulla on taustalla lapsettomuus. Edelliset lapset saatu vuosien hoitojen jälkeen. Olen päättänyt, etten ole valmis enää hoitoihin keskenmenoineen, pistelyhoitoineen ym. Tässä hain vertaistukea niiltä, jotka ovat päättäneet jatkaa ja luopua haaveistaan.
Apua.
Tuli jotenkin käsittämättömän huono olo. Apn ja hänen perheensä puolesta. Hänellä on jo 2 ihanaa lasta eikä osaa olla heistä onnellinen. Että he riittävät. Entä jos ei olisi yhtäkään? Mitä mies ajattelee? Tietääkö Apn ajatukset? Että miehen panostus ei ole riittänyt? Ettei mies lapsien kera ole tarpeeksi? Vai onko mieskin sitä mieltä, että kaksi on liian vähän?
Ja mistä tulee ajatus neljästä? Miksi ap kokee itsensä...vaillinaiseksi, epäkokonaiseksi? Miksi elämänsä ei nyt tuollaisenaan ole hyvää, onnellista? Koska tyytymätön on. Kaipaa muuta. Kaipaa lisää.
Toisiko neljä lasta sen sisäisen rauhan mitä kaipaa? Olen epäilevällä kannalla. Jos ajatus vain kahdesta terveestä lapsesta tuo tullessaan suurta pettymystä, niin ehkä olisi viisautta käsitellä tuntemuksiaan ihan ammattiauttajan avulla. Voisi saada uutta näkökulmaa jo olemassa oleviin asioihin. Olla onnellinen nykyhetkestä.
Koska elämä on täynnä yllätyksiä. Se nykyhetken onnikin voi muuttua hetkessä. Kokemuksen syvällä rintaäänellä.
Mutta toivottavasti ap saa tilanteeseensa rauhan ja tasapainon. Joko sitten metsälenkeiltään, missä itkee ja huutaa pettymyksensä perkeleet ulos. Tai sitten klinikalta yhteisen päätöksen siivittämänä yhdessä. Tai adoptiopapereita allekirjoittamalla. Elämä on lyhyt. Kaiken kattavaa onnea jahdatessa voi eläminen jäädä tekemättä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Teillä on 2 lasta. Olkaa iloisia siitä ja keskittykää heihin.
2 tervettä lasta on LAHJA.
Asiat eivät aina mene suunnitellusti.
Meillä oli suunnitelmissa 2 lasta.
Kun 1. lapsi oli n. 3v, aloimme puuhata hänelle sisarusta.
Tulikin kaksoset.
Esikoinen alkoi jäädä kehityksessä jälkeen, mutta vielä ei ollut suurta huolta.
Puolisoni sairastui syöpään, leikattiin, jäätiin odottamaan mahd. uusimista.
Kaksosten ollessa n. 1v, hormonaalinen ehkäisy petti.
No, mahtuu meitä tänne, ajattelimme.
Esikoinen jäi jälkeen yhä enemmän, toinen kaksosista osoittautui myös kehitysvammaiseksi, meitä oli suurperhe, elämässä taapero/vauva-arkea kahden kehitysvammaisen lapsen kanssa, joista toinen ei juuri yöllä nukkunut.
Perheyrityksessämme yllättäen yhtiökumppani kuoli, kahden työt kaatuivat minun päälleni.
Olimme täysin lopussa.
Puolisoni huomasi, että on taas raskaana.
Abortti olisi ollut aika julma toimenpide, niin pitkällä oltiin.
Konsultoimme kyllä perinnöllisyyslääkäriä, jonka lausunto oli suurinpiirtein "ei-juu-vaarinhousut".
Siispä saimme viidennen lapsen.
Kehitysvammaa ei ole onneksi muilla kuin kahdella, mutta myöhäisessä kouluiässä kahdella on todettu lievempää autisminkirjon ongelmaa.
Kahdella on myös puhjennut neurologinen sairaus.
Aina elämä ei tosiaan noudata käsikirjoitusta...
Job kirjoitti:
Teillä on 2 lasta. Olkaa iloisia siitä ja keskittykää heihin.
2 tervettä lasta on LAHJA.
Asiat eivät aina mene suunnitellusti.
Meillä oli suunnitelmissa 2 lasta.
Kun 1. lapsi oli n. 3v, aloimme puuhata hänelle sisarusta.
Tulikin kaksoset.
Esikoinen alkoi jäädä kehityksessä jälkeen, mutta vielä ei ollut suurta huolta.
Puolisoni sairastui syöpään, leikattiin, jäätiin odottamaan mahd. uusimista.
Kaksosten ollessa n. 1v, hormonaalinen ehkäisy petti.
No, mahtuu meitä tänne, ajattelimme.
Esikoinen jäi jälkeen yhä enemmän, toinen kaksosista osoittautui myös kehitysvammaiseksi, meitä oli suurperhe, elämässä taapero/vauva-arkea kahden kehitysvammaisen lapsen kanssa, joista toinen ei juuri yöllä nukkunut.
Perheyrityksessämme yllättäen yhtiökumppani kuoli, kahden työt kaatuivat minun päälleni.
Olimme täysin lopussa.
Puolisoni huomasi, että on taas raskaana.
Abortti olisi ollut aika julma toimenpide, niin pitkällä oltiin.
Konsultoimme kyllä perinnöllisyyslääkäriä, jonka lausunto oli suurinpiirtein "ei-juu-vaarinhousut".
Siispä saimme viidennen lapsen.Kehitysvammaa ei ole onneksi muilla kuin kahdella, mutta myöhäisessä kouluiässä kahdella on todettu lievempää autisminkirjon ongelmaa.
Kahdella on myös puhjennut neurologinen sairaus.
Aina elämä ei tosiaan noudata käsikirjoitusta...
Harmi juttu. Saitte kuitenkin useamman lapsen ilman hedelmöityshoitoja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Job kirjoitti:
Teillä on 2 lasta. Olkaa iloisia siitä ja keskittykää heihin.
2 tervettä lasta on LAHJA.
Asiat eivät aina mene suunnitellusti.
Meillä oli suunnitelmissa 2 lasta.
Kun 1. lapsi oli n. 3v, aloimme puuhata hänelle sisarusta.
Tulikin kaksoset.
Esikoinen alkoi jäädä kehityksessä jälkeen, mutta vielä ei ollut suurta huolta.
Puolisoni sairastui syöpään, leikattiin, jäätiin odottamaan mahd. uusimista.
Kaksosten ollessa n. 1v, hormonaalinen ehkäisy petti.
No, mahtuu meitä tänne, ajattelimme.
Esikoinen jäi jälkeen yhä enemmän, toinen kaksosista osoittautui myös kehitysvammaiseksi, meitä oli suurperhe, elämässä taapero/vauva-arkea kahden kehitysvammaisen lapsen kanssa, joista toinen ei juuri yöllä nukkunut.
Perheyrityksessämme yllättäen yhtiökumppani kuoli, kahden työt kaatuivat minun päälleni.
Olimme täysin lopussa.
Puolisoni huomasi, että on taas raskaana.
Abortti olisi ollut aika julma toimenpide, niin pitkällä oltiin.
Konsultoimme kyllä perinnöllisyyslääkäriä, jonka lausunto oli suurinpiirtein "ei-juu-vaarinhousut".
Siispä saimme viidennen lapsen.Kehitysvammaa ei ole onneksi muilla kuin kahdella, mutta myöhäisessä kouluiässä kahdella on todettu lievempää autisminkirjon ongelmaa.
Kahdella on myös puhjennut neurologinen sairaus.
Aina elämä ei tosiaan noudata käsikirjoitusta...
Puolisoni huomasi että on taas raskaana
Keniastako kirjoittelet?
Ilman toivottua lasta jääminen on suuri suru etkä saa palstan junteilta empatiaa kun ÄO riittää päätelmään etkö ole onnellinen niistä kahdesta 😅
Minä en itse koskaan antanut periksi vaan kestin ne hoidot ja jopa luovutettujen solujen hakemisen ulkomailta. Niin suuri pettymys olisi minulle ollut etten voinut käsitellä sitä.
Sinuna etsisin jostain ryhmästä vastaavassa tilanteessa olevan ihmisen. Noi tunteet pitää käsitellä. Voimia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ilman toivottua lasta jääminen on suuri suru etkä saa palstan junteilta empatiaa kun ÄO riittää päätelmään etkö ole onnellinen niistä kahdesta 😅
Minä en itse koskaan antanut periksi vaan kestin ne hoidot ja jopa luovutettujen solujen hakemisen ulkomailta. Niin suuri pettymys olisi minulle ollut etten voinut käsitellä sitä.
Sinuna etsisin jostain ryhmästä vastaavassa tilanteessa olevan ihmisen. Noi tunteet pitää käsitellä. Voimia.
Tämä juntti nyt sattuu olemaan jäänyt kokonaan ilman niitä lapsia, ja siksi minua loukkaa se että joku onnellinen on saanut kaksi kaunista lasta eikä silti osaa osoittaa niistä minkäänlaista kiitollisuutta. Totta kai minullekin oli suuri pettymys että minusta ei tullutkaan äitiä, mutta kyllä se vaan on käsiteltävä kun on pakko. Ja jatkettava omaa elämäänsä eikä uhrata sitä murehtimalla niitä elämiä joita ei koskaan ollutkaan. Siksi ei teikäläisille heru sympatiaa.
Sen verran lisäännytte, että pärjäätte yksin niitten lasten kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aina elämä ei mene kuten suunnitteli.
Itse olisin halunnut tavallisen perhe-elämän, lapsia ainakin kaksi.
Ainoa lapseni on nyt kouluikäinen, ja ero hänen isänsä kanssa astui voimaan ja melkein kaksi vuotta sitten.
Ei ole enää sitä toivomaani perhe-elämää, lapsikin minulla vain puolet ajasta. Ikää itselläni jo 34, joten en usko ajan enää riittävän jotta tapaisin jonkun, tutustuisin tarpeeksi pitkään ja saisin vielä lapsia. Eikä sekään ajatuksena olisi sama kuin ydinperhe.
Nyt vain olen, hengitän ja yritän edes jollakin tavalla löytää asiasta niitä valoisia puolia.
Lapset on herran lahja. Kukaan äiti ei koskaan kadu sitä, että lapsia syntyi enempi, kuin hän oli joskus ajatellut heitä syntyväksi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sanokaapa se, miksi ihmiset eroaa niin helposti, ei osata kunnioittaa puolisoaan.
Ei se välttämättä ole helppoa miehelle, jos lapset erotetaan isästä.
Miksi naisten pitää olla itsekkäitä ja ensimmäisen riidan tullen osoittaa miehelleen ulko-ovea.
Anteeksi antoa hyvät rouvat.
Vierailija kirjoitti:
Sanokaapa se, miksi ihmiset eroaa niin helposti, ei osata kunnioittaa puolisoaan.
Ei se välttämättä ole helppoa miehelle, jos lapset erotetaan isästä.
Miksi naisten pitää olla itsekkäitä ja ensimmäisen riidan tullen osoittaa miehelleen ulko-ovea.
Anteeksi antoa hyvät rouvat.
Niin niin. Itse eronneena äitinä olen havainnut yhden ikävän asian. Nimittäin sen, että lapsiperheessä ero tuntuu olevan aina äidin syytä.
Jos nainen eron alullepanija -->erottu ihan liian helposti
Jos mies eron alullepanija--> nainen aiheuttanut käytöksellään eron.
Voin taata, että se ero ja samalla koko elämän uusiksilaittaminen tuntuu ihan tarpeeksi pahalta ilman tuollaisia päättömiä syyllistyksiäkin.
Oma äitini olisi aikanaan halunnut enemmän kuin kaksi lasta, mutta toista (minua) synnyttäessä tuli pahat komplikaatiot (kohtu repesi) ja jouduttiin hätäsektioon, ja siinä samalla sitten "kätevästi" tehtiin sterilisaatio siihen maailmanaikaan. Isältä oli kuulema kysytty leikkauksen aikana, ja tämä oli antanut suostumuksen.
Tämä on ollut suru äidilleni. Ei ole mitenkään osoittanut pettymystään, muuhun kuin siihen, että asia kyllä ikävästi päätettiin hänen puolestaan. Ei varmaan nykyään enää tehtäisi niin.
Silloin seitkytluvun lopulla kaksilapsisuus oli kyllä ihan normi - kaikilla perhetutuilla oli kaksi lasta. Pojat, tytöt tai tyttö ja poika. Meillä tyttö ja poika, ja siitä äiti on joskus sanonut, että on iloinen kuin sai yhden kumpaakin.
Jotain ylimääräistä voimavaraa ja hoitohalua äidille jäi kuitenkin, meillä oli lapsuudessani kesälapsia ainakin kahtena kesänä (kaupunkilaislapsia maalla) ja yksi lyhytaikainen ja toinen pitkäaikaisempi sijoitettu lapsi perhehoidossa. Nämä olivat kyllä enemmän äidin projekteja, harmitteli joskus kun isä ei ollut siinä juurikaan mukana.
Lahjoita lapsesi lastenkotiin ja mies jollekin nuorikolle. Ehkä tulet onnellisemmaksi, kun sinun ei tarvitse katsoa päivästä toiseen perhettäsi, johon olet niin pettynyt.
Kiitos säälipisteistä. Heitän takaisin, että esimerkiksi meillä, lapsettomalla parilla, on hoidossa äitien lapsia, äitien jotka ette itse sitten jaksaneetkaan / viitsineetkään / pystyneetkään.
Lapset omasta valinnastaan sanovat meitä äidiksi ja isiksi. Ja rakastan näitä tenavia yli kaiken.
Lapsettomien sijaan minua säälittää monetkin biologiset äidit ihan todella, ja tämä ei enää ollut sarkasmia.