Huono palkka ja köyhyys ärsyttää.
Olen kokoaikatöissä käyvä ihminen ja lähes puolet 1200€ nettopalkasta menee asumiseen ja sähköön.
Ruokavalio sama päivästä toiseen; kaurapuuroa, makaroonia, tomaattimurskaa, punalaputettuja leipiä jne...
Joskus olisi kiva syödä kalaa, lihaa, juustoa tai marjoja mutta haaveeksi jää.
Lääkäriin saa jonottaa tuntikausia, kun ei ole varaa yksityiselle mennä.
Ei ole mitään iloja elämässä, luulisi että yhteiskunnan eteen työtä tekevä saisi jotain vastineeksi.
Vaatteita paikkaillaan viimeiseen asti, jopa tavallisia sukkia täytyy korjailla.
Ärsyttää kulkea paikatuissa, vanhoissa talvivaatteissa kun ei ole varaa ostaa talvivaatteita.
Työssäkäyvä ei myöskään saa mitään muita tukia kuin asumistukea muutaman euron kuussa.
Kenen mielestä on oikein että palkasta ei koskaan jää mitään yli ja että elämä on jatkuvaa kitkuttamista?
Kommentit (75)
Itsellä on aina ollut ajatus, etten paikoilleni jää, ennenkuin koen elämäni olevan "valmis".
Tällä hetkellä elämä on vielä taiteilua 2000euron nettotuloilla, kun olen ainut huoltaja lapsilleni. En usko että jään tähän nykyiseen työhöni, jos en keksi uusia luovia ratkaisuja rahapulan helpottamiseksi, vaikkakin ihan pärjäillään näillä tuloilla. Olen miettinyt myös opiskelua. Elämässä on se hyvä puoli, että joka päivä voi aloittaa alusta🙂. Pienemmällä palkalla en ikinä työskentelisi, sitten menisi asunto myyntiin ja makoilisin sossun tuilla. Vaihda ap rohkeasti työpaikkaa!
Aloittaja tuskin asuu pk-seudulla jos puolet 1200e palkasta el 600e menee vuokraan ja ruokaan.
Helsingissä vuokraan menisi ihan vähintään 900e ja loput ruokaan ja vaatteet, sähköt, puhelinlaskut maksetaan pyhällä hengellä.
Kokopäivätöistä tulee 1400e bruotto ja kyllä, naapurin työttömällä on veotietojen mukaan selvästi suuremmat vuositulot, näin se vaan menee, mutta minun elämälläni on sentään tarkoitus kun rikastutan saasteita aiheuttavan työnantajan toimintaa.
Kyllä nyt matalapalkka-aloilla työskenteleviä rangaistaan vähän joka suunnasta. En edes kehtaa kertoa paljonko tienaan ja silti tuntuu hieman kuumottavan tämä inflaatio. Kai se ainut lohtu ihan meillä kaikilla on se että Ukrainassa ei selvitä rahalla.
Safkaksi sardiinei, vuodet ei oo lihavii..
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja tuskin asuu pk-seudulla jos puolet 1200e palkasta el 600e menee vuokraan ja ruokaan.
Helsingissä vuokraan menisi ihan vähintään 900e ja loput ruokaan ja vaatteet, sähköt, puhelinlaskut maksetaan pyhällä hengellä.
Kokopäivätöistä tulee 1400e bruotto ja kyllä, naapurin työttömällä on veotietojen mukaan selvästi suuremmat vuositulot, näin se vaan menee, mutta minun elämälläni on sentään tarkoitus kun rikastutan saasteita aiheuttavan työnantajan toimintaa.
Mitä työtä teet kun on noin huono palkka? Henk.avustajakin saa 11e/h eli 1760e/kk bruttona kokoaikatyöstä.
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja tuskin asuu pk-seudulla jos puolet 1200e palkasta el 600e menee vuokraan ja ruokaan.
Helsingissä vuokraan menisi ihan vähintään 900e ja loput ruokaan ja vaatteet, sähköt, puhelinlaskut maksetaan pyhällä hengellä.
Kokopäivätöistä tulee 1400e bruotto ja kyllä, naapurin työttömällä on veotietojen mukaan selvästi suuremmat vuositulot, näin se vaan menee, mutta minun elämälläni on sentään tarkoitus kun rikastutan saasteita aiheuttavan työnantajan toimintaa.
Saat 8.75/h bruttona. Mitä työtä teet? Vaikea uskoa että missään työssä on tänä päivänä noin huono palkka
Vierailija kirjoitti:
Aina voi yrittää vaikuttaa elintasoonsa kouluttautumalla paremmin. Itse olen kotoisin köyhästä perheestä, vanhemmat käyneet vain peruskoulun, mutta ehkä juuri siksi halusin kouluttautua hyvin ja menin yliopistoon lukemaan kauppatieteitä, että ei aikuisena tarvitsisi murehtia rahasta. Osittain köyhyyden takia lapsuudenkodissa myös luettiin paljon kirjoja ja opiskeltiin, kun ei ollut ikinä varaa lähteä mihinkään.
Kaikilla ei äly riitä kouluttautua.
Vierailija kirjoitti:
Missä työssä on noin huono palkka ap? Jos teet täyttä työaikaa eli 160h/kk niin sehän tarkoittaa että tuntipalkaksi jää verojen jälkeen 7.5e. Järkyttävää jos tämä on totta. Ihmisten työpanoksen riistoa.
En ole AP mutta itse olen yksityisellä "matalapalkka-alalla". Firma oli vasta-aloittanut start-up kun työllistyin, joten palkkakin sen mukainen. No nyt on muutama vuosi vierähtänyt tässä "start-upissa", töitä riittää eikä palkka nouse, viimeksi tällä viikolla huusin pomolle asiasta. Harmi sinänsä että on muuten mukava ja itselleni helppo etätyö, lisäksi asun pikkukunnassa halvalla niin silläpä olen jaksanut näinkin kauan. Mutta ajattelin viimeistään vuodenvaihteessa lähteä lätkimään jos muutosta ei tapahdu (ja tuskin mitään suurta korotusta olisi tulossakaan) ja jätän pomon nuolemaan näppejänsä, siinäpähän säästää vähän ekstraa sitten.
Huono provo. Työterveyslääkärille ei tarvitse jonottaa
Vierailija kirjoitti:
Ei tämä elämä mitään helppoa ole edes keskituloisena. Nettopalkka 2100e/kk.
Asuntolainan lyhennys,vastike ja sähkö(sähkölämmitys) on kuukaudessa 800e.
Auto pakollinen töiden takia ja se vie kuukaudessa 400e.
Sitten netti,puhelin,vakuutukset yms kuukaudessa joku 100e
Loput rahat menee sitten ruokaa,auton huoltoon ja nyt taloyhtiöön tulossa kattoremontti.
Ainiin uudet nastarenkaat pitäisi myös ostaa kun kohta vaihdettava talvirenkaat autoon, ne maksaa sen 500e.
Pitää tässä varmaan luottokortti hommata että selviää elämästä.
Tuossa kylläkin herää pari kysymystä.
Eli millainen asunto, auto, ym?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aloittaja tuskin asuu pk-seudulla jos puolet 1200e palkasta el 600e menee vuokraan ja ruokaan.
Helsingissä vuokraan menisi ihan vähintään 900e ja loput ruokaan ja vaatteet, sähköt, puhelinlaskut maksetaan pyhällä hengellä.
Kokopäivätöistä tulee 1400e bruotto ja kyllä, naapurin työttömällä on veotietojen mukaan selvästi suuremmat vuositulot, näin se vaan menee, mutta minun elämälläni on sentään tarkoitus kun rikastutan saasteita aiheuttavan työnantajan toimintaa.
Saat 8.75/h bruttona. Mitä työtä teet? Vaikea uskoa että missään työssä on tänä päivänä noin huono palkka
Siivousalalla esimerkiksi ei kovinkaan harvinaista.
Sitten on Wolt-lähetit yms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miettinyt kirjoitti:
Mietittekö te koskaan kouluaikoinanne, miten tulevat valintanne vaikuttavat tulevaan elintasoonne?
Ei ole ollut varaa opiskella hyväpalkkaiseen ammattiin, halua kyllä olisi ollut.
Kaikki valinnat eivät ole ainoastaan itsestä kiinni.Miten niin ei ole varaa? Opintotukea ja lainaa saa, eikä valmiiksi tarvitse olla säästöjä ollenkaan. Jos nämäkään ei riitä, niin voi saada toimeentulotukea.
Nykyään myös ihan köyhimpien perheiden lapsilla on samat mahdollisuudet mennä lukioon, koska se on uusille aloittaville maksutonta. Ei jää kukaan ainakaan siksi ulkopuolelle, ettei ole varaa ostaa kirjoja.
Ja nopeammin ihan amiksen käymällä pääsee monilla aloilla keskituloiseksi.
Keskituloinen on noin 3500e/kk bruttopalkkainen, amis papereilla harvemmin tuollaisiin ansioihin pääsee. Ehkä kun ikää on se +50 vuotta niin joissakin amistöissä pääsee noille ansioille.
Aika usein se amispalkka on siellä 2000-3000 bruton välillä.Itse olen 30v amis ja tienaan tuon 3500/kk enkä pidä tätä edes kovin hyvänä palkkana. Asuntovelallisena tulen toimeen.
Ei nuo alle 3 tonnin palkat ole ihan tätä päivää enää.
Ei vai?
Ollut alallani pian 20v ja ollut jo viimeiset 3v ns maksimipalkkatasossani (brutto 2500€/kk) ja siinä pysyn eläkkeelle jäämiseeni asti jonka jälkeen käteeni jäävä eläkesumma tippuu vielä nykyisestäkin nettosummasta n.900€.
T. Varhaiskasvattaja
Vierailija kirjoitti:
Huono provo. Työterveyslääkärille ei tarvitse jonottaa
Mitä tarkoitat?
En saanut edes aikaa sinne, kun soitin. Sain sen toiselle päivälle. Ja jonottaa juu ei varsinaisesti tarvitse, mutta aina pitää odottaa omaa aikaansa 15.30min, kun ovat myöhässä.
Terveystalossa meidän työterveys, ja suppein mahdollinen sopimus.
T. Varhaiskasvattaja
Vierailija kirjoitti:
Monet hyvät asiat ja kokemukset ovat halpoja tai jopa ilmaisia. Ulkoilu, lukeminen, sukulaisten ja ystävien kanssa ajanvietto, liikunnan harrastaminen... Kannattaa opetella löytämään ilo pienistä asioista. Minäkin ennen haikailin parempaa elämää, mutta enää ei jaksa katkeroitua. Itse olen mm. työttömänä tehnyt vapaaehtoistyötä lasten ja vanhusten parissa, ja tämä on tuonut elämään rikkautta ja sisältöä.
Niin että työstä pitäisi maksaa sama kuin työttömälle? Olen itse pieni palkkainen, tienaan tosin enemmän kuin ap. Asun yksin ja kyllä ottaa päähän että työstä jää käteen niin vähän verrattuna työttömiin. Itse kun pitää maksaa laskut, lääkkeet, asuminen ja muut kulut yksin pk seudulla. Hetkittäin mietin jäädä pois työelämästä. Rahaa olisi vähemmän, mutta kaikki tulisi tavallaan tekemättä mitään ja voisin hakea ruuan ilmaiseksi ja nauttia myös vapaa-ajasta. Luonnosta, tapahtumista ja muusta kaikki päivät. Energiaa ja aikaa jäisi enemmän. Tehdä vapaaehtoistöitä, käsitöitä ja ihan omalla aikataululla. Kyllä työstä kuin työstä pitää jäädä elämiseen selkeästi enemmän kuin työttömyydestä. Työpäivän jälkeen ei aina jaksa tai ehdi nauttia samalla tavalla elämän pienistä iloista. Mene töihin niin huomaat.
Köyhästä rikkauksiin on ulos pari keinoa. Säästäminen ei ole yksi niistä. Vaikka säästäisit 100 prosenttia kaikista rahoistasi ja saisit 500 euroa taivaasta joka kuukausi, se ei tee sinusta 'rikasta'.
Joo, ymmärrän, ei tässä miljonääriksi haluta, mutta kunhan ei tarvitsisi kituuttaa.
1) Köyhä tekee työtä ruumillaan, keskituloinen päällään ja rikas rahoillaan
2) Kouluttautumalla voi yleensä nostaa ansiotasoaan tai rupeamalla yrittäjäksi.
3) Yhteiskunnallinen muutos saisi arvostaa työssäkäyntiä enemmän. Tämän varaan ei kannata laskea.
Jotta "köyhän" tilanteeseen tulee muutos, on hänen itsensä tehtävä jotain. Mistään ei tule sellaisia tulonsiirtoja, että ne yhtäkkiä ratkaisisivat näitä ongelmia, ei vaikka miten äänestät ja valitat epäoikeudenmukaisuutta.
Tie suurempiin tuloihin on joko oman yrityksen perustaminen tai kouluttautuminen paremmin palkattuun työhön.
Ihmettelen kyllä tuota noin alhaista palkkaa. Itse teen työtä, johon ei tarvita mitään koulutusta ja tienaan yli 2000 €/kk nettona.
Jos lähes puolet menee asumiseen ja sähköön, jäljelle jää vielä 600 €/kk ja enemmänkin riippuen siitä, miten paljon alle puolet menee asumiseen ja sähköön. Kannattaisiko sun tehdä vuosibudjetti ja katsoa, mihin kaikkeen muuhun sun rahasi menee? Kännykkä tietenkin sekä työmatkakulut, mutta mihin muuhun? Meneekö säännöllisesti rahaa lääkkeisiin ja jos, kuinka paljon? Sun ei tarvitse mulle näihin kysymyksiin vastata vaan itsellesi. Jos sulla tuosta 600:sta menisi esim puolet muihin kuluihin, kyllä 300 €:lla kuukaudessa pitäisi ainakin välillä saada ostettua jauhelihaa tms. Mulla menee keskimäärin 70€ viikossa ruokakauppaan ja se sisältää myös vessapeperit, pyykinpesuaineet jne sekä kissan ruuat ja kissanhiekat. En tosin meikkaa, en käy kampaajalla enkä edes värjää hiuksiani itse ja mulle kelpaa hygieniatuotteisiin markettien edullisemmatkin tuotteet. Ja kyllä mä syön jotain liharuokia useamman kerran viikossa. Kala on sitten yleensä kalapuikkoja tai pakastekalaa, tuore kala on ihan nylkyrihintaista. Tuli sellainenkin mieleen, että käytkö sä töissä työpaikkaruokalassa lounaalla ja jos käyt, olisiko järkevämpää ottaa omat eväät töihin?
Tässä kommentissani oletan, että asut yksin ja saamasi palkan ei tarvitsekaan riittää kuin vain sulle itsellesi. Tiukkaahan sulla toki pienillä tuloillasi varmasi on ja ihan aiheellista olisi harmitellakin, että työttömänä pärjäisi paremmin. Tai ainakin aikaa olisi enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monet hyvät asiat ja kokemukset ovat halpoja tai jopa ilmaisia. Ulkoilu, lukeminen, sukulaisten ja ystävien kanssa ajanvietto, liikunnan harrastaminen... Kannattaa opetella löytämään ilo pienistä asioista. Minäkin ennen haikailin parempaa elämää, mutta enää ei jaksa katkeroitua. Itse olen mm. työttömänä tehnyt vapaaehtoistyötä lasten ja vanhusten parissa, ja tämä on tuonut elämään rikkautta ja sisältöä.
Niin että työstä pitäisi maksaa sama kuin työttömälle? Olen itse pieni palkkainen, tienaan tosin enemmän kuin ap. Asun yksin ja kyllä ottaa päähän että työstä jää käteen niin vähän verrattuna työttömiin. Itse kun pitää maksaa laskut, lääkkeet, asuminen ja muut kulut yksin pk seudulla. Hetkittäin mietin jäädä pois työelämästä. Rahaa olisi vähemmän, mutta kaikki tulisi tavallaan tekemättä mitään ja voisin hakea ruuan ilmaiseksi ja nauttia myös vapaa-ajasta. Luonnosta, tapahtumista ja muusta kaikki päivät. Energiaa ja aikaa jäisi enemmän. Tehdä vapaaehtoistöitä, käsitöitä ja ihan omalla aikataululla. Kyllä työstä kuin työstä pitää jäädä elämiseen selkeästi enemmän kuin työttömyydestä. Työpäivän jälkeen ei aina jaksa tai ehdi nauttia samalla tavalla elämän pienistä iloista. Mene töihin niin huomaat.
Niin työtönkin maksaa itse laskut, asumisen, lääkkeet ja muut kulut. Eikä kaupasta saa ilmaista ruokaa.
T. Työtön perheenäiti joka saa pelkän työmarkkinatuen.
Mitäs jos menisit jonnekin muualle töihin.