Lue keskustelun säännöt.
Jäänyt pelko parisuhteisiin
31.10.2022 |
Onko muita, joilla on jäänyt kammo parisuhteita kohtaan?
Itsellä on kaksi täysin epäonnistunutta sellaista takana, yhteensä 15v verran. Jäljelle jäi joo kaksi lasta, mutta ei oikeastaan mitään hyvää sanottavaa.
Ensimmäinen oli rankan henkisen väkivallan värittämä, kesti 13v ja tänä aikana syntyi lapset. Toiseen suhtauduin erittäin skeptisesti, keräilin luottamusta kovin ja se vaikuttikin hyvältä, oli molemminpuolista kunnioitusta ja rakkautta. Mieskin oli ensimmäistä kertaa rakastunut kuulemma. Lopulta opin luottamaan toiseen ja uskomaan niihin sanoihin. Teot kuitenkin puhuivat puolestaan ja mies jätti minut oman henkisen kyvyttömyyden vuoksi (lyhyehköt naissuhteet, jotka aina päättyvät ennen mitään vakavoitumista: minun osani tästä erosta oli se, ettei hän sittenkään halunnut minun elämäntilanteessani olevaa naista vaikka kovasti rakastikin).
Miehet lähestyvät minua aika paljon, vaikka yritän pysyä näkymättömissä. Varsinkin jos lähden ulos. Saatan nykyään ahdistua niin paljon lähestymisyrityksistä, että joudun poistumaan paikalta. Olen nähnyt myös painajaisia tilanteista, joissa joudun harrastamaan seksiä vasten tahtoani (tätä jouduin tekemään väkivaltaisen eksäni kanssa).
Pelit eivät arkeen vaikuta mitenkään, olen tosi tyytyväinen elämääni. Mutta myönnän, että olen alkanut aidosti pelkäämään miehiä :(
Kommentit (29)
Itselläni on ollut kaksi parisuhdetta josta ensimmäinen kesti vuoden ja kumppani petti exänsä kanssa alusta asti.
Toinen suhde kesti viisi vuotta josta 3 viimeisintä muuttui väkivaltaiseksi draama huudoksi.
Nyt 5vuotta ilman suhdetta ja pelon sijaan käyty asiat läpi ja vastuu entisenä "nice guy:na" otettu haltuun.
Kyllä varmasti olisi syitä traumaantua mutta se ei tee asioista parempia. Teot tekee.
Maailma lyö jokaisen joskus maahan mutta ei täällä kukaan tule nostamaan ylös jollet itse nouse ojasta.
Isäni sanoi joskus että paras terä säilyy terävänä vaikka rautaan sen löisikin. Kai sitä sanontaa voi soveltaa ihmisiinkin. Varsinkin kun hyvää terääkin tulee joskus hoitaa että kestää vuosia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itsellä jäänyt myös kammo parisuhteisiin ja tuohon tapaamieni miesten henkiseen kyvyttömyyteen ja kaltoinkohteluun. Jos joku vaikuttaa minusta kiinnostuneelta tai flirttailee, poistun myös paikalta ja jos tyyppi on joku tuttu, välttelen häntä kuin ruttoa. En halua mennä baareihin tai muihin ilmiselviin iskupaikkoihin, koska lähestyminen tuntuu epämiellyttävältä, kun en kuitenkaan halua seurustella ja yhdenillanjututkin ovat aika turhia eikä niistä iloiseksi tule.
Miehet, jotka eivät löydä kumppania, syyttäkää niitä toisia miehiä, jotka ovat aiheuttaneet naisille niin paljon mielipahaa, etteivät ne naiset enää edes halua tutustua kehenkään mieheen. Teissä ei ole vikaa välttämättä yhtään, osa naisista vaan ei uskalla enää pelata sitä rulettia kärsimyksen pelossa.Kyllä se vika täytyy olla minussa, kun kuitenkin ulkoisesti komeammat miehet kelpaavat vielä ihan hyvin, vaikka kuinka traumoja olisikin.
Sellaiselle, jolla oikeasti on traumoja eikä halua enää parisuhteeseen, ei kelpaa se komeakaan mies. Riippuen edellisistä kumppaneista, se komea mies voi olla entisen Lapin läänin kokoinen punainen lippu ja siksi ei jatkoon.
Eli ei sinussa ole mitään vikaa. Muita huonosti kohtelevissa ihmisissä on. Toivottavasti löydät kumppanin, jolla on hyviä kokemuksia ja uskaltaa sinuun tutustua.
Kai siinä on vähän sekin että tietyn tyyppiset ihmiset tuppaa pariutumaan keskenään. Biologialla on suuri merkitys ihmisten parinvalinnassa, tätähän on paljon tutkittukin. Kyseessä on kuitenkin evoluution muokkaama hienostunut systeemi, jossa mm ihmisen ominaishaju vaikuttaa siihen että tarpeeksi erilaisen immuunijärjestelmän omaavat henkilöt pariutuvat.
Väitän ja epäilen siis että osa näistä ongelmista on jopa biologian takia: ihminen on taipuvainen valitsemaan sellaisen kumppanin, joka on biologisesti sopiva. Ja jos se ihmistyyppi on tietynlainen, niin samanlaisia ongelmia voi olla uudestaan ja uudestaan uusien kumppanien kanssa.
Mekin olemme kuitenkin primitiivisiä eläimiä me ihmiset - evoluutio ei muutu niin nopeasti vaikka teknologia ja yhteiskunta ympärillä muuttuukin.
Ymmärrän hyvin. Itselläni oli 16 v kestänyt suhde lapseni isän kanssa. Lopulta sain tarpeekseni rahankäytön salailusta (pelihimo ja ulosotot) sekä ajankäytön salailusta (oli joka ilta ja vkon loput pelaamassa salibandya, totuus oli että hänellä oli myös salapanoja) ja siitä, että kaikki kotityöt, laskut, lahjat ja suunnitelmat jäivät minulle. Eli tavallaan elin yksin parisuhteessa riittävän kauan. En ole ottanut uutta miestä. Seksiäkin olisi pitänyt harrastaa monta kertaa viikossa aina yhtä tunteettomasti suoraan asiaan.
26v mies kirjoitti:
Itselläni on ollut kaksi parisuhdetta josta ensimmäinen kesti vuoden ja kumppani petti exänsä kanssa alusta asti.
Toinen suhde kesti viisi vuotta josta 3 viimeisintä muuttui väkivaltaiseksi draama huudoksi.
Nyt 5vuotta ilman suhdetta ja pelon sijaan käyty asiat läpi ja vastuu entisenä "nice guy:na" otettu haltuun.Kyllä varmasti olisi syitä traumaantua mutta se ei tee asioista parempia. Teot tekee.
Maailma lyö jokaisen joskus maahan mutta ei täällä kukaan tule nostamaan ylös jollet itse nouse ojasta.
Isäni sanoi joskus että paras terä säilyy terävänä vaikka rautaan sen löisikin. Kai sitä sanontaa voi soveltaa ihmisiinkin. Varsinkin kun hyvää terääkin tulee joskus hoitaa että kestää vuosia.
Hyvä kirjoitus ja kannanotto asiaan. Mulkkuus ei tosiaan katso sukupuolta ja olen pahoillani, että olet joutunut tuollaista kokemaan. Hatunnosto sille, että olet säilyttänyt optimistisen asenteen.
Kaikki eivät siihen pysty tai edes halua. Siellä ojassa voi olla turvallisempaa, kuin ottaa turpiinsa uudelleen. Parisuhteesta traumojen ja pelkojen takia kieltäytyminen vaikuttaa vain heidän omaan elämäänsä, ei kenenkään muun, se on totta, että se on valinta. Joillekin se on se paras valinta. Jos ei pelaa, ei voi voittaa, mutta ei myöskään hävitä, kysymys on siitä, kumpi on noista tärkeämpää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse en tiedä mitä parisuhde voi antaa, mutta tiedän kyllä turhan hyvin mitä se voi ottaa. Pienin uhka omalle mielenterveydelle on olla ilman parisuhdetta ja keskittyä niihin elämän muihin sisältöihin (minulta parisuhde on aika vienyt ison osan niistä). Onneksi itsellä on paljon läheisiä ihmisiä, muuten voisi olla yksinäistä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Eniten pelkään siis pahoinpitelyä tai kaltoinkohtelua missään muodossa, mykkäkouluja, marttyrisointia, sitä että minä kannattelen miestä vaikeiden tunteiden kanssa ja kukaan ei kannattele minua. Ja pelkään sitä, että olen nähnyt paljon vaivaa suhteemme eteen, priorisoinut, taipunut mutkille että kaikilla olisi hyvä. Ja sitten vaan taas todetaan, että oot ihan täydellinen mutta mä en halua nyt oikeastaan ite nyt panostaa suhteeseen :) Olen aika nuori, mutta pelkoreaktiot ovat yllättävän vahvoja. En tunne ketään, jolla olisi terve, rakastava ja kunnioittava suhde.
Lapset minulla on onneksi tehty. Ap
Et tietenkään, koska olet selvästikin huonoihin suhteisiin ajautuvaa tyyppiä ja viihdyt kaltaistesi naisten kanssa, koska olette samalla aaltopituudella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
26v mies kirjoitti:
Itselläni on ollut kaksi parisuhdetta josta ensimmäinen kesti vuoden ja kumppani petti exänsä kanssa alusta asti.
Toinen suhde kesti viisi vuotta josta 3 viimeisintä muuttui väkivaltaiseksi draama huudoksi.
Nyt 5vuotta ilman suhdetta ja pelon sijaan käyty asiat läpi ja vastuu entisenä "nice guy:na" otettu haltuun.Kyllä varmasti olisi syitä traumaantua mutta se ei tee asioista parempia. Teot tekee.
Maailma lyö jokaisen joskus maahan mutta ei täällä kukaan tule nostamaan ylös jollet itse nouse ojasta.
Isäni sanoi joskus että paras terä säilyy terävänä vaikka rautaan sen löisikin. Kai sitä sanontaa voi soveltaa ihmisiinkin. Varsinkin kun hyvää terääkin tulee joskus hoitaa että kestää vuosia.Hyvä kirjoitus ja kannanotto asiaan. Mulkkuus ei tosiaan katso sukupuolta ja olen pahoillani, että olet joutunut tuollaista kokemaan. Hatunnosto sille, että olet säilyttänyt optimistisen asenteen.
Kaikki eivät siihen pysty tai edes halua. Siellä ojassa voi olla turvallisempaa, kuin ottaa turpiinsa uudelleen. Parisuhteesta traumojen ja pelkojen takia kieltäytyminen vaikuttaa vain heidän omaan elämäänsä, ei kenenkään muun, se on totta, että se on valinta. Joillekin se on se paras valinta. Jos ei pelaa, ei voi voittaa, mutta ei myöskään hävitä, kysymys on siitä, kumpi on noista tärkeämpää.
Kiitos. Voisi sanoa että ollaan taas kokemusta rikkaampana. Hyviä valintoja harvoin päästään tekemään mutta ei ole suositeltavaa ummistaa silmiä kun pitäsi valita kahdesta huonosta se toimivampi ratkaisu.
Sen ojan pohjan näin itsekkin aikanaan ja ymmärrän hyvin sen turvallisuuden tunteen minkä se voi antaa. Aivan kun rapu joka olisi löytänyt kotilon meren pohjasta johon piilottaa itsensä.
Kun on selkä seinää vasten voi keskittyä puolustamaan omaa etuansa ilman pelkoa siitä että joku hyökkää takaapäin. Siitä luopuminen voi olla todella vaikeaa vielä toipumisen jälkeekin.
Omassa läheisyydessä on 8 avioparia pituus haitariltaan 10-60 vuotta joten esikuvia toimivasta suhteesta on olemassa.
Vasara tulee aina pisimmän naulan löytämään mutta ei siinä muu auta kun nostaa käsi ylös virheen merkiksi ja tehdä korjaus liike parempaan.
Oma virheeni suhteissa oli se etten koskaan sanonut "Ei" kun kumppanit astuivat rajojeni yli. Ensikerralla paremmin jotta kärpänen pysyy kärpäsenä.
Tunnen tosi paljon ihmisiä. Lähipiirissäni kenelläkään ei ole sellaista terveeksi luokiteltavaa suhdetta, tuttujen suhteista en syvällisemmin tiedä. Varmaan sitten vedän kaltaistani seuraa puoleeni, kilttejä ja turhan hyväntahtoisia naisia. Useimmilla henkistä väkivaltaa (onneksi eronneita), monella onnetonta kommunikointia ja monissa perheissä vakavia (hoitamattomana) mt-ongelmia miehellä.
Onneksi itsellä on ystäviä, niin saan niitä hyviä ihmissuhde kokemuksia sieltä. Ap