Eikö minulla ole koskaan oikeutta hyvään ja rauhalliseen elämään?

Onko sulla lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ikäänkuin elämässä olisi joku onnellisuustakuu, että rahat takaisin ellei kaikki mene kuten Strömsössä.

Minä juuri pyysin jouluksi meille sukulaista jonka vaimo kuoli yllättäen 40 v hyvän avioliiton jälkeen. Häneltä meni koko elämä, he olivat koko ajan aidosti rakastuneet ja tekivät kaiken yhdessä. Mitähän hän tykkäisi aloituksesta, vaihtaisiko elämää jos voisi.

Mistä tulee se käsitys että elämä on pelkkää onnea? En tunne ketään jolla niin olisi ollut.

Mitä muita suuria vastoinkäymisiä tällä sukulaisellasi on ollut? Ja varmasti niistäkin on ollut helpompaa selvitä kun on ollut rakastava puoliso tukena. On ihmisiä, joilla valtavasti huolia ja koettelemuksia eikä ketään läheistä tukemassa ja jakamassa kuormaa.

Ylipäätään noin pitkät onnelliset liitot ovat suht harvinaisia. Tämä sukulaisesi on ollut poikkeuksellisen onnekas ja etuoikeutettu.

Ja nytkö tämä on kilpailu? Kyllä siihen on syy, miksei saa hyvää parisuhdetta. Yleensä syy on se, ettei pysty toiselle sellaista antamaan. Liika negatiivisuus ja itsekeskeisyts on yksi merkittävä syy yksinjäämiseen.

En tarkoittanut mitään kilpailua. Tarkoitin ainoastaan, että jos tuo puolison kuolema on sukulaisesi ainoa isompi vastoinkäyminen, niin hänellä on aihetta tuntea suurta kiitollisuutta onnellisesta ja hyvästä elämästä. En siis tarkoittanut mitenkään negatiivisesti.

Mutta tämän tarkoitan: Jos olet tuosta parisuhdeasiasta tuota mieltä, olet joko tyhmä tai veemäinen. Ja jos nyt kilpailua haluat, niin täältä pesee: Kaikki me kuollaan, joten turha on kenenkään valittaa jonkun kuolemasta.

Ootko nyt tyytyväinen?

Vierailija kirjoitti:

Ikäänkuin elämässä olisi joku onnellisuustakuu, että rahat takaisin ellei kaikki mene kuten Strömsössä.

Minä juuri pyysin jouluksi meille sukulaista jonka vaimo kuoli yllättäen 40 v hyvän avioliiton jälkeen. Häneltä meni koko elämä, he olivat koko ajan aidosti rakastuneet ja tekivät kaiken yhdessä. Mitähän hän tykkäisi aloituksesta, vaihtaisiko elämää jos voisi.

Mistä tulee se käsitys että elämä on pelkkää onnea? En tunne ketään jolla niin olisi ollut.

Me eletään niin epäreilussa maailmassa, ettei täällä voi vaatia kaiken menemistä kuin jossain Strömsössä. Mutta se ei sitä tarkoita, että ihmisen täytyisi iloita kaikesta paskasta, mitä elämä jatkuvasti eteen heittää. Kyllä ihmisellä on oikeus valittaa, kun asiat ovat huonosti. Kun valittaa, se ei tarkoita sitä että olettaisi elämän olevan pelkkää onnea.

Ei pidä vähätellä toisten ongelmia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ruikuti ruikuti

Tarkoitus ei ole ruikuttaa, mutta halusin vain kirjoittaa tilanteesta, että saisin ehkä näkökulmaa asiaan ja vertaistukea, sekä kuulla miten muut jaksavat tällaista? Tämä kun on ainoa paikka, jonne nyt voin asiasta kertoa.

-Ap

Vertaistukea mihin? Siihen että sinulla on ollut aika helppo elämä?

Vai siihen ettet osaa arvostaa elämääsi?

Siis henkilö on kokenut lapsuudessa väkivaltaa, seksuaalista hyväksikäyttöä ja koulukiusaamista sekä aikuisena vakavia sairauksia itsellä ja puolisolla ja isoja talousongelmia, niin sinun mielestäsi on ollut helppo elämä? Millainen se vaikea elämä sitten on?

Olisi mielenkiintoista tietää itsekin millainen on todellinen vaikea elämä?

Itse käyn terapiassa ja terapeutti on sanonut että sun lapsuus on ollut vain selviytymistä yksin.

Vierailija kirjoitti:

Ikäänkuin elämässä olisi joku onnellisuustakuu, että rahat takaisin ellei kaikki mene kuten Strömsössä.

Minä juuri pyysin jouluksi meille sukulaista jonka vaimo kuoli yllättäen 40 v hyvän avioliiton jälkeen. Häneltä meni koko elämä, he olivat koko ajan aidosti rakastuneet ja tekivät kaiken yhdessä. Mitähän hän tykkäisi aloituksesta, vaihtaisiko elämää jos voisi.

Mistä tulee se käsitys että elämä on pelkkää onnea? En tunne ketään jolla niin olisi ollut.

Ihminen kuolee, eikä ihan nuorena(40v. Avioliitto)onnellisen elämän päätteeksi. No onpa kamalaa!

Vierailija kirjoitti:

Niin sen äidin voi laittaa laitokseen muistiongelmineen ja jatka sinä elämääsi. Täytyy valita mihin kurjuuksiin käyttää aikaa ja mihin ei. Tiedän kyllä, että hyvä ja kunnollinen suomalainen nainen on koko elämänsä päähänpotkittava ja riistettävä uhri mistä jokainen käy repimässä palansa ja lopuksi syljetään ja kustaan päälle ennen kuin saat sen viimeisen kuolettavan potkun päähäsi. Mutta kun siitä roolista voi kieltäytyä vaikka se meille kaikille olisi tarjolla ja esitetään sitä normaalina. Minä olen saman ikäinen kuin sinä ap. samassa tienhaarassa nyt elämässäni, että otanko äitini marttyyrisoihdun ja jatkanko siitä, mutta se on minun vastuulla sanoa, että tunge se soihtu prseesees ja jatkan elämääni ja keskityn tekemään itselleni kivan elämän ja kaikki saa pärjätä ihan omin voimin tai sitten olla pärjäämättä.

Tämä. En aio uhriutua ja hoitaa vanhaa äitiäni.

Viimeinen pisara oli kun ilmoitti että haluaa jättää mut perinnöttä. Tämä oli lopulta helpotus sillä en halua mitään almuja.Voisin hänet hyvin hoitaa jos hän ei jatkuvasti ilkeilisi ja kyykyttäisi. Hän kyykytti isääni 60-vuotta ja lopulta isällä ei ollut edes mitään mahdollisuutta pitää yhteyttä lapsiinsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ruikuti ruikuti

Odotapa, jonain päivänä sinäkin huomaat, että elämä ei ole reilua. Ja kun joku sitten vastaa sinulle "ruikuti ruikuti", niin muista oma suhtautumisesi.

Kaikki täysipäiset on jo lapsena tajunneet, ettei elämä ole oikeudenmukaista. Ruikutuksella ja itsesäälillä pilaa vaan sen hyvä jonka ON saanut.

Kukaan ei pakota omaishoitajaksi. Jos sen ratkaisun tekee, turha valittaminen on tyhmää. Ap:n ongelmat on mitättömiä, itse hän valitsee nyt sekaantua äitinsä asioihin. Voisi valita toisin.

Minä en tajua ihmisiä jotka ruikuttaa vaikka kaikki heidän ongelmansa olisi ratkaistavissa.

No et ole sinäkään pystynyt pahoinvointiasi poistamaan etkä tunnevammaisuuttasi ratkaisemaan.

Mutta sinä sen sijaan kuulostat tosi empaattiselta ja onnelliselta. Not.

Ruikutus ja itsesääli on suomalainen kansantauti, joka tekee kaikesta vaan huonompaa.

Empatian puute on suomalainen kansantauti. Sen takia valtava määrä ihmisiä voi huonosti.

Tuo on siis niin totta. Kun ei voida ja uskalleta puhua omista murheista, kun se on heti jotain ruikutusta ja asenneongelmaa. Sitten syyllistetään asioista, joille ei ole mitään voinut. Ei ihme, ettei asioista moni uskalla puhua, vaan pitää kaiken sisällään.

Narsismi on muodissa, valitettavasti.

Vierailija kirjoitti:

Niin sen äidin voi laittaa laitokseen muistiongelmineen ja jatka sinä elämääsi. Täytyy valita mihin kurjuuksiin käyttää aikaa ja mihin ei. Tiedän kyllä, että hyvä ja kunnollinen suomalainen nainen on koko elämänsä päähänpotkittava ja riistettävä uhri mistä jokainen käy repimässä palansa ja lopuksi syljetään ja kustaan päälle ennen kuin saat sen viimeisen kuolettavan potkun päähäsi. Mutta kun siitä roolista voi kieltäytyä vaikka se meille kaikille olisi tarjolla ja esitetään sitä normaalina. Minä olen saman ikäinen kuin sinä ap. samassa tienhaarassa nyt elämässäni, että otanko äitini marttyyrisoihdun ja jatkanko siitä, mutta se on minun vastuulla sanoa, että tunge se soihtu prseesees ja jatkan elämääni ja keskityn tekemään itselleni kivan elämän ja kaikki saa pärjätä ihan omin voimin tai sitten olla pärjäämättä.

Huh huh! Nyt oli niin kyllä niin katkeraa tekstiä, että sanattomaksi vetää. :(

Vierailija kirjoitti:

Niin sen äidin voi laittaa laitokseen muistiongelmineen ja jatka sinä elämääsi. Täytyy valita mihin kurjuuksiin käyttää aikaa ja mihin ei. Tiedän kyllä, että hyvä ja kunnollinen suomalainen nainen on koko elämänsä päähänpotkittava ja riistettävä uhri mistä jokainen käy repimässä palansa ja lopuksi syljetään ja kustaan päälle ennen kuin saat sen viimeisen kuolettavan potkun päähäsi. Mutta kun siitä roolista voi kieltäytyä vaikka se meille kaikille olisi tarjolla ja esitetään sitä normaalina. Minä olen saman ikäinen kuin sinä ap. samassa tienhaarassa nyt elämässäni, että otanko äitini marttyyrisoihdun ja jatkanko siitä, mutta se on minun vastuulla sanoa, että tunge se soihtu prseesees ja jatkan elämääni ja keskityn tekemään itselleni kivan elämän ja kaikki saa pärjätä ihan omin voimin tai sitten olla pärjäämättä.

No tuo taas vaatii sellaista kylmäsydämmisyyttä ja omantunnon hiljentämistä, että siihen ei kaikki vaan pysty. Eli vaikka tekisi noin, ei saisi yöllä unta kun miettisi miten pahasti tuli tehtyä

Sydämettömillä ihmisillä on aina helpompaa kun ei tunne mitään toisten puolesta. Laitan Yt:t joulun alle, lapsen laitokseen häiritsemästä ja järkkään itselleni kivan elämän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin hämmentävää kun aikuinen ihminen valittaa, ettei elämä ole virheetöntä. Ikäänkuin se muilla olisi.

Omassa ikäluokassa 50 + 99% on jo ollut jotakin terveysongelmaa, siihen lisättynä että on kuollut puolisoja ja jopa lapsia. Työttömyyttä, sairaseläkkeitä, kodin menetyksiä. Tuo on normaalia elämää.

Toi asenne mikä aloittajalla on tekee kaiken vaan raskaammaksi, enkä usko että kukaan viitsii kuunnella tuota irl. Elämän heittämistä hukkaan.

Eipä ole sinullakaan edes tippaakaan empatiakykyä. Kaltaistesi vuoksi ihmisten pitäisi olla masokistiluonteisia, jotka vaan nauttivat ja iloitsevat siitä kun menee huonosti. Ihmisten ikävien asenteiden pelossa ei uskalleta kertoa ongelmistaan, koska siitä ei seuraa mitään hyvää. Vika on omassa asenteessa, kun menee huonosti ja kukaan ei jaksa kuunnella sitä. Asioista vielä ikävästi töksäytetään.

Eli kun ihmisellä menee huonosti, on paljon vastoinkäymisiä ym. ikävää, niin niistä kannattaa olla hiljaa vaan ja padota kaikki sisälleen. Ei niistä ainakaan kannata kertoa, koska ymmärrystä ei tule saamaan.

Suomalainen luonne on sellainen, että kun toisella menee vähänkin paremmin kuin itsellä, niin sitä kadehditaan. Se on se suurin pelko, että toisella rupeaa menemään paremmin kuin itsellä. Siksi toivotaan toiselle huonoa, että sitten kun menee huonosti, niin siitä päästään tuomitsemaan, tölvimään, syyttämään ym., jotta voidaan tuntea itsensä toista paremmaksi. Asiat, jotka eivät johdu itsestä, ovat omia vikoja ja valintoja.

Empatiaa mihin, itsesäälin ruokkimiseenkö? Ei tuossa ap:lla ole mitään hätää, eikä mikään pakko ryhtyä omaishoitajaksi. Ei se lässytys ketään auta, vahvistaa vaan jo ennalta vahvaa uhriutumista ja itsesääliä. Itsesääli ei ketään ole koskaan tehnyt onnelliseksi.

Ei tietenkään mihinkään itsesäälin ruokkimiseen, vaan myötäelämiseen. AP:llä on elämässä huolia ja murheita, joista sinä et ymmärrä hevonpaskaa.

Mistä kumpuaa ajatus että kaikkien elämä olisi jotenkin yhtä vaikeaa? Että jos nyt ei ole kokenut lapsena hyväksikäyttöä ja väkivaltaa niin sitten on ollut jotenkin muuten vaikeaa.

Aloittajalla on selvästikin ollut ihan poikkeuksellisen vaikea lapsuus. Ei hän ole ansainnut sitä ihan niinkuin minäkään en ole ansainnut helppoa elämää. Silti niin vain kävi. Elämä ei ole reilua. On todella inhimillistä ihmetellä koska saan elää rauhassa tai että miksi juuri minä olen se jolle sattuu osumaan kaikki vastoinkäymiset. Ei se ole merkki siitä että on pettynyt kun kaikki ei olekaan täydellistä.

Elämän epäreiluuden myöntäminen on ensimmäinen askel sen hyväksymiseen. Kun asian hyväksyy siitä on helpompi päästä irti ja katsoa tulevaisuuteen ja miettiä mihin voi itse vaikuttaa ja mihin ei. Valitettavasti ihmisellä ei ole mitään epäonnen kertymätaulukkoa joka vähentäisi epäonnenpotkujen todennäköisyyttä sen mukaan kuinka paljon sitä on jo kertynyt. Sen odottaminen ei tuo onnea.

Mitään oikeutta hyvään ja rauhalliseen elämään ei ole meillä kenelläkään. Ja sulla oli jo se pari vuotta. Niin se vaan vähän elämässä menee, että  kun huoli omista lapsista alkaa helpottaa, hetken päästä tulee huoli omista vanhemmistaan. Joillain huoli omista lapsista on edelleen, vaikka alkaa huoli jo omista vanhemmistaan. Ja siihenkin väliin, kun ei ole huolta kummastakaan edellämainitusta, voi tulla huoli omasta terveydestään. Tai vaikka työpaikastaan. 

Sulla ei ole velvollisuutta huolehtia äidistäsi. Ts äidilläsi ei ole oikeutta saada huolenpitoa sulta. Jos huolehdit, teet sen omasta vapaasta tahdostasi. Sun tilanteessasi miettisin, missä määrin äitisi oli syypää siihen, että sulla oli traumaattinen lapsuus ja jouduit hyväksikäytetyksi. Jos äitisi ei silloin huolehtinut sun hyvinvoinnistasi, mun mielestäni sulla ei ole edes moraalista velvollisuutta huolehtia nyt äidistäsi. Mieti siis asiaa tästäkin näkökulmasta. 

Noin muuten ei noiden kaukana asuvien lähisukulaisten kanssa voi tehdä muuta kuin koittaa hoitaa kunnan vanhustyön kanssa asioita niin, että kotihoito yms huolehtii. Muistisairaalle  voisi olla ihan hyvä hankkia edunvalvoja, vaikka ainoana lapsena sun ei aikanaan tarvitse riidelläkään perintöasioista kenenkään kanssa. Koita saada itsellesi keskusteluapau jostain. Vaikka seurakunnasta, se ei edellytä, että kuuluisit kirkkoon. On myös erilaisia kriisipuhelimia ja tukiverkkosivustoja. Kannattaa vilkaista tämä sivusto, koska et ole ainoa, joka painiskelee samojen ongelmien kanssa.

https://www.oivaaika.fi/huoli-omien-aekkaeiden-vanhempien-jaksamisesta?

 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mt-ongelmia ollut aiemminkin kyllä, burn-out, lapsuustraumaa. Nyt tämän takia lääkitystä lisätty ja kovasti odotan terapiaan pääsyä. En pääse tästä asiasta eteenpäin omin voimin. Vertaistukea pyydän😢

Ap

Miksi tämäkin sama kirjoitus tänne laitettu jo kaksi kertaa tähän ketjuun??!!

Toi on se sairas, joka ei suostu ottamaan lääkkeitään. Ohitetaan. Ei ole Ap

Miestä kun ottaa munnusta kiinni ja nuoleskelee mansikan alta, saa pian kasvoilleen nuorentavaa elämän eliksiiriä. Toimii äidillä ja vaikkapa mummullakin. 😊

Sehän nyt pitäisi kaikkien ymmärtää, että esim kun omat lapset alkaa olemaan jo isoja tai ainakin yksinään kotona jo pärjääviä niin omat vanhemmat alkavat tarvitsemaan hoivaa. Eikö tämä ole melkein kaikille ihan päivän selvää? Itsellä ainakin on. 

Ja vastaus kysymykseesi, ei sellaista seesteistä hetkeä luultavasti oikein enää tule. Se on sellanen illuusio, jota voi tavoitella. Aikuisen elämä on yhtä asioiden hoitoa ja selviytymistä työelämän paineista ja mahdollisten lasten kasvattamisesta. Raskasta puurtamista. Lottovoitto voisi auttaa.

Vierailija kirjoitti:

Jotenkin hämmentävää kun aikuinen ihminen valittaa, ettei elämä ole virheetöntä. Ikäänkuin se muilla olisi.

Omassa ikäluokassa 50 + 99% on jo ollut jotakin terveysongelmaa, siihen lisättynä että on kuollut puolisoja ja jopa lapsia. Työttömyyttä, sairaseläkkeitä, kodin menetyksiä. Tuo on normaalia elämää.

Toi asenne mikä aloittajalla on tekee kaiken vaan raskaammaksi, enkä usko että kukaan viitsii kuunnella tuota irl. Elämän heittämistä hukkaan.

Totta kai nuo kaikki ikävyydet kuuluu normaaliin elämään, mutta kun elämässä ei muuta tunnu olevankaan kuin vastoinkäymistä ja murhetta toisensa perään. Missä on kaikki se hyvä aika tuon kaiken vastapainoksi?

Joka kerta kun sen entisen vastoinkäymisen saa pois päiväjärjestyksestä, niin se seuraava murhe rysähtää jo niskaan eikä sitä hyvää, edes hieman seesteisempää elämää ole missään välissä.

Tasapaino puuttuu hyvän ja pahan väliltä ihan kokonaan.

eri

Vierailija kirjoitti:

Sehän nyt pitäisi kaikkien ymmärtää, että esim kun omat lapset alkaa olemaan jo isoja tai ainakin yksinään kotona jo pärjääviä niin omat vanhemmat alkavat tarvitsemaan hoivaa. Eikö tämä ole melkein kaikille ihan päivän selvää? Itsellä ainakin on. 

Ja vastaus kysymykseesi, ei sellaista seesteistä hetkeä luultavasti oikein enää tule. Se on sellanen illuusio, jota voi tavoitella. Aikuisen elämä on yhtä asioiden hoitoa ja selviytymistä työelämän paineista ja mahdollisten lasten kasvattamisesta. Raskasta puurtamista. Lottovoitto voisi auttaa.

Et tainnut sitten aloitusta lukea. Tuo kertomasi on nimenomaan tavallista, ap:n elämä ei.

Mielestäni on suuri ero siinä onko saanut viettää turvallisen ja hyvän lapsuuden vai onko vaikeudet alkaneet jo lapsuudessa niinkuin ap:llä. Itse tulen alkoholistiperheestä joten ymmärrän ap:tä oikein hyvin. Usein ne lapsuuden ongelmat johtavat omiin mielenterveysongelmiin, syrjäytymiseen, huonoihin parisuhteisiin, päihdeongelmiin yms. Asiat ikäänkuin kertautuvat jos ei saa apua ajoissa esim. psykoterapian muodossa.

Siihen päälle vielä monet muut elämän vastoinkäymiset joita tulee myös niille joilla on ollut hyvä lapsuus. Elämä on epäreilua, mutta kaikilla ne vastoinkäymiset eivät ala heti elämän ensimetreillä niinkuin itselleni kävi. Ja ne ihmiset voivat kutsua itseään onnekkaiksi.

Kärsi kärsi kirkkaimman kruunun saat

Samaa olen tuskaillut lapsettomana sinkkuna, kun missään kämpässä ei saa nauttia hiljaisuudesta. Pitää varmaan se oma talo ostaa ja hommata itsensä johonkin taloudelliseen kuseen samalla.