Ahdistuneisuushäiriö ja työelämä

Olen kokenut todella hankalaksi.

En tiedä johtuuko ahdistuneisuushäiriöstä että on hankalaa vai jostain muusta. Sitä ns. omaa juttua on todella hankalaa löytää.

En mitenkään. Ja työkkärin mielestä silti pitäisi tehdä työt vikisemättä vaikka saa töissä paniikkikohtauksia joiden takia joutuu sairaalaan, koska tuntuu, että kuolee.

Vierailija kirjoitti:

En mitenkään. Ja työkkärin mielestä silti pitäisi tehdä työt vikisemättä vaikka saa töissä paniikkikohtauksia joiden takia joutuu sairaalaan, koska tuntuu, että kuolee.

Oletko saanut paniikkikohtauksien käsittelemiseen jotain apua? Ne varmasti tekevät työnteosta todella hankalaa.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä johtuuko ahdistuneisuushäiriöstä että on hankalaa vai jostain muusta. Sitä ns. omaa juttua on todella hankalaa löytää.

Töitä on kyllä löytynyt, mutta monesti kuormittuneena työskentelystä tulee todella vaikeaa.

15 vuotta jaksoin, ahdistus alkoi loppua kohden vaan kasvamaan. Hullua, vaikka luulisi että tutussa paikassa tutun väen keskellä ei ahdistaisi. Mutta joka viikonloppu se oli sunnuntaisin se sama ahdistuskärvistely, että taas sinne töihin ja jatkuva ahdistus päällä sitten niitä töitä siellä.

Kuinka tämä oireilee sinulla? Oletko nyt työelämässä tai opiskelemassa? Rippuu varmaankin kuinka pahasta häiriöstä on kyse. Itse olen ollut työelämässä yli20 v, vaikka ahdistaa päivittäin. Etenkin kaikki palaverit yms. Missä joutuu jotenkin esille tai esittämään "ammattilaista" ahdistaa suunnattomasti. Myös ulkonäköni ahdistaa ja hävettää. Ei tosin ole diagnoosia mihinkään häiriöön. Pahimpiin tilanteisiin otan rytmihäiriölääkkeen ja särkylääkkeen, koska koko kroppa menee jännitystilaan. Illalla sitten lihasrelaksantti. Olen tarkoituksella hakeutunut alalle ja työpaikkoihin joissa saan puuhailla itsekseni mahdollisimman paljon.

Vierailija kirjoitti:

Kuinka tämä oireilee sinulla? Oletko nyt työelämässä tai opiskelemassa? Rippuu varmaankin kuinka pahasta häiriöstä on kyse. Itse olen ollut työelämässä yli20 v, vaikka ahdistaa päivittäin. Etenkin kaikki palaverit yms. Missä joutuu jotenkin esille tai esittämään "ammattilaista" ahdistaa suunnattomasti. Myös ulkonäköni ahdistaa ja hävettää. Ei tosin ole diagnoosia mihinkään häiriöön. Pahimpiin tilanteisiin otan rytmihäiriölääkkeen ja särkylääkkeen, koska koko kroppa menee jännitystilaan. Illalla sitten lihasrelaksantti. Olen tarkoituksella hakeutunut alalle ja työpaikkoihin joissa saan puuhailla itsekseni mahdollisimman paljon.

Kuormitun todella helposti. Erityisesti kaikki ristiriitatilanteet kuormittavat. Sitten tulee ajatuksia että voisi vaikka ajaa kolarin ettei tarvitsisi töihin mennä.

Ennen etätöitä jäin saikulle kun aamuisin iski kauhea ahdistus. Nyt etätöissä saan sentään työt tehtyä.

Vierailija kirjoitti:

Ennen etätöitä jäin saikulle kun aamuisin iski kauhea ahdistus. Nyt etätöissä saan sentään työt tehtyä.

.

Mahtavaa että pystyt tekemään etänä paljon töitä. Nykyään monessa paikassa on pakotettu palaamaan konttorille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ennen etätöitä jäin saikulle kun aamuisin iski kauhea ahdistus. Nyt etätöissä saan sentään työt tehtyä.

.

Mahtavaa että pystyt tekemään etänä paljon töitä. Nykyään monessa paikassa on pakotettu palaamaan konttorille.

Tosi tylsää, kun etänäkin työt kyllä hoituisivat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kuinka tämä oireilee sinulla? Oletko nyt työelämässä tai opiskelemassa? Rippuu varmaankin kuinka pahasta häiriöstä on kyse. Itse olen ollut työelämässä yli20 v, vaikka ahdistaa päivittäin. Etenkin kaikki palaverit yms. Missä joutuu jotenkin esille tai esittämään "ammattilaista" ahdistaa suunnattomasti. Myös ulkonäköni ahdistaa ja hävettää. Ei tosin ole diagnoosia mihinkään häiriöön. Pahimpiin tilanteisiin otan rytmihäiriölääkkeen ja särkylääkkeen, koska koko kroppa menee jännitystilaan. Illalla sitten lihasrelaksantti. Olen tarkoituksella hakeutunut alalle ja työpaikkoihin joissa saan puuhailla itsekseni mahdollisimman paljon.

Kuormitun todella helposti. Erityisesti kaikki ristiriitatilanteet kuormittavat. Sitten tulee ajatuksia että voisi vaikka ajaa kolarin ettei tarvitsisi töihin mennä.

Millaisia ristiriitatilanteita tarkoitat? Asiakkaiden, työkavereiden vai esimiesten kanssa? Oletko puhunut asiasta kenellekään? Olisiko sinulla ketään läheistä työkaveria, jolle puhua asiasta? Itselläni oli yhdessä työpaikassa hyvä kaveri jolle oli helppo puhua. Kuinka monessa työpaikassa olet ollut, onko ollut eroa omassa voinnissa jos vaihdat työpaikkaa? Kuulostaa ainakin siltä, että nykyinen työ ei ole sinulle sopiva.

Lääkitys+välttelen kokuksia. Nytkin taas tunnin kokous tulossa mutta luojan kiitos saa osallistua Teamsin kautta. Kerran saanut paniikkikohtauksen kokouksessa ja sen jälkeen välttelen niitä viimeiseen asti. Töissä olen kuitenkin koko aikuisikäni pystynyt käymään ahdistuksestani huolimatta. Luojan kiitos. N33

Lääkitys, kognitiivinen psykoterapia, työpaikka jossa saa tehdä etätöitä oman päätöksen mukaan, ja työtehtävä jota tehdään pitkälti itsenäisesti (kokoukset 3krt/viikko tietyn struktuurin mukaan eli ei tarvitse välttämättä olla luova toisten ihmisten läsnäollessa).

Minä olen koko ikäni sairastanut ahdistuneisuushäiriötä. Lääkitystä siihen ei minulla ole. Olen työkyvyttömyyseläkkeellä harvinaisen neurologisen sairauteni vuoksi.

Luultavasti ahdistuneisuus johtui siitä, että pelkäsin äitini kuolevan syöpään. Hänellä oli vaikeita vatsavaivojatuolloin vielä toteamattoman helicobakteerin vuosi. Lähisuvussa oli useita syöpäkuolemia ja pitkään kestäneitä taisteluita syöpää vastaan. Äiti itse pelkäsi syöpää erittäin paljon ja myös puhui siitä.

Ahdistukseni ei ole liittynyt työhöni, vaan on liittynyt läheisten kuolemanpelkoon. Olin aina sitä mieltä, että en itse pelkää sairastumisesta vakavaan sairauteen lapsilleni niinkuin äitini teki. No, sairastuin neurologiseen sairauteen ja lapseni joutuivat näkemään oireeni.

Olin erittäin ahdistunut siitä, että neurologinen sairauteni saattaa johtaa dementiaan varhaisella iällä ja tämä pelko teki minusta työkyvyttömän. Muisti ym. on tutkittu ja se on normaalin rajoissa.

Vierailija kirjoitti:

Lääkitys, kognitiivinen psykoterapia, työpaikka jossa saa tehdä etätöitä oman päätöksen mukaan, ja työtehtävä jota tehdään pitkälti itsenäisesti (kokoukset 3krt/viikko tietyn struktuurin mukaan eli ei tarvitse välttämättä olla luova toisten ihmisten läsnäollessa).

Kokouksissa on sekin huono puoli, että vaikka nyt ei ihan paniikkikohtausta tulisi, niin mulla menee paljon energiaa normaalin esittämiseen. Esim. Että en heilu, hipellä, naputtele, ilmehdi, sulje silmiä yms. Teams vasta painajainen onkin, jos joutuu laittamaan kameran. Mutta en juuri koskaan laita.

Vaikeaa on. Nyt olen ollut pitkään samassa työpaikassa, mutta välillä ahdistaa aivan tolkuttomasti. Ahdistus liittyy pitkälti tiettyihin ihmisiin (naisiin), joiden kanssa on vaikea olla ja yritän koko ajan lukea jotain merkkejä siitä mitä he oikein ajattelevat ja olettavat.

Täällä vauvassa on vissiin kaikki jotain kokoustelijoita ja toimistolaisia t: ahdistunut haalariduunari

Heti jos yritän tavoitella työelämässä vähänkin korkeampia kuin mihin oma luontainen halu ja voimat riittävät, ahdistus muuttuu mahdottomaksi sietää.

Opiskelin ennen korkeakoulussa jos toisessakin ja tein alani töitä. Olin aivan kierroksilla koko ajan. Kun lähdin puutarhuriksi, vaihtui toimeentulo epävarmuuteen mutta työelämä lakkasi tuottamasta ahdistusta. Olen välillä yrittänyt siisteihin sisätöihin mutta pääni ei kestä. Tuntuu, että joissain töissä ollaan todella kaukana tosielämässä ja siitä, mikä on ihmisen perusluonne. Ei ihme, että ahdistaa.

Vierailija kirjoitti:

Heti jos yritän tavoitella työelämässä vähänkin korkeampia kuin mihin oma luontainen halu ja voimat riittävät, ahdistus muuttuu mahdottomaksi sietää.

Opiskelin ennen korkeakoulussa jos toisessakin ja tein alani töitä. Olin aivan kierroksilla koko ajan. Kun lähdin puutarhuriksi, vaihtui toimeentulo epävarmuuteen mutta työelämä lakkasi tuottamasta ahdistusta. Olen välillä yrittänyt siisteihin sisätöihin mutta pääni ei kestä. Tuntuu, että joissain töissä ollaan todella kaukana tosielämässä ja siitä, mikä on ihmisen perusluonne. Ei ihme, että ahdistaa.

Tämä on hyvä huomio. Vaikka kuinka tulisi painostusta ja kannustusta hakeutua parempiin (paremmin palkattuihin, päällikön yms. Tehtäviin), niin ei kannata jos ei tunne itse vetoa tällaiseen. Ja suurin osa näistä korkeamman asteen töistä on aika kaukana ihmisen kokoisista tehtävistä. Pitäisi olla virheetön kone ja samaan aikaan luovasti tuottaa uusia toimintatapoja ja kehittää kaikenmaailman prosesseja, silti muistaen inhimillisen otteen ja ystävällisen hymyn ja tasapuolisen kohtelun.