Lue keskustelun säännöt.
Aivoni ovat tuhoutuneet mielialalääkkeistä
26.10.2022 |
Luin Redditistä, että ihan yleistä. Olen ollut ilman lääkkeitä vasta kuukauden, joten en voi tietää saisinko edes osan inhimillisyyttäni takaisin. Olen aiemmin syönyt siis seronilia ja keripinoria monta vuotta. En tunne inhimillisiä tunteita enää, kuten seksuaalisuutta, ihastusta, empatiaa, kiintymystä, aitoa iloa. Olen häkissä ja yksin, jos aika ei paranna. Menen erikoislääkärille puolen vuoden päästä toiselle puolelle Suomea, maksaa 330e. Ehkä tämä kuulostaa valitukselta, mutta olen jo puoliksi kuollut. Ehkä kuolen fyysisesti myös, koska ilman tunteita ei ole elämää. Olen hyvin nuori kaiken lisäksi, 21-vuotias. En saa koskaan rakastaa yhtään mitään tai ketään. En pysty siihen vaikka sitä niin kaipaankin.
Kommentit (61)
Ei ole tuhoutuneet. Vaurioiden korjaantumiseen menee 1-2 vuotta. Kannattaa tehdä kaikkea aivojen toimintaa edistävää. Liikkua, pelata lautapelejä, lukea, nauttia musiikista ja ennen kaikkea levätä riittävästi. Edistymistä tapahtuu pikkuhiljaa ja suurin osa entisistä psyk. lääkkeiden käyttäjistä palautuu ihan ennalleen. Joillekin voi jäädä seksuaalisiin toimintoihin liittyviä vaivoja tai ihon tuntoherkkyyden alentumista. Ihan vakavissa tapauksissa voi jäädä isompia hermostollisia ongelmia, mutta puhutaan aivan marginaalisesta osasta.
T. Kokemusta asiasta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Luonto voi auttaa parantumaan. Metsässä käveleminen tasapainottaa hermostoa ihan luonnostaan. Kokeile vaikka tunti päivässä, Japanissa tällaisia metsäreseptejä määrää lääkärikin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei minulla nuorena ollut masennusta, kuin ehkä mielialanheittelyä ja siihen nuo seronilit ja ketipinorit määrättiin, 15-16-vuotianaa.
Masentaahan se ajatus, kun ei oikein tunne mitään. Vaikea pysyä positiivisena, kun ei ole positiivisia tunteita, eikä niitä saa mistään. Eikä lääkäriin enää voi luottaa. En valehtele kun sanon, että elämä on pilalla.
Ap
Miksi, voi miksi valitsit lääkkeet sen sijaan että olisit hoidattanut itseäsi psykoterapiassa?
Aika harvalla 16-vuotiaalla on rahaa *hoidattaa itseään* psykoterapiassa.
Kaikilla 16-vuotiailla on myös vanhemmat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei minulla nuorena ollut masennusta, kuin ehkä mielialanheittelyä ja siihen nuo seronilit ja ketipinorit määrättiin, 15-16-vuotianaa.
Masentaahan se ajatus, kun ei oikein tunne mitään. Vaikea pysyä positiivisena, kun ei ole positiivisia tunteita, eikä niitä saa mistään. Eikä lääkäriin enää voi luottaa. En valehtele kun sanon, että elämä on pilalla.
Ap
Miksi, voi miksi valitsit lääkkeet sen sijaan että olisit hoidattanut itseäsi psykoterapiassa?
Aika harvalla 16-vuotiaalla on rahaa *hoidattaa itseään* psykoterapiassa.
Kaikilla 16-vuotiailla on myös vanhemmat.
Ei muuten ole.
Vierailija kirjoitti:
Lienee periaatteessa mahdollista, että esim. SSRIt pitkään käytettynä aiheuttavat keskushermostossa fysiologisia, likimain palautumattomia muutoksia, joko positiivisia tahi negatiivisia?
Nykyään ollaan sitä mieltä, että SSRI-lääkkeiden toiminta perustuisi siihen, että hermosolut kasvattavat lisää yhteyksiä toistensa välille. Myös lääkkeen viive perustuu tuohon, että kestää aikansa kasvattaa yhteyksiä. Serotoniin lisääntyminen on toisarvoinen asia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Hei, kiitos vastauksista. Minulla piti olla tänään psykiatrille aika, mutta he peruivat sen jostain syystä. Voi olla, että olen myös masentunut, mutta myös kärsin tästä PSSD:stä, mikä masentaa entisestään, kun luen muiden kokemuksia aiheesta.
Tuntuisi hyvin traagiselta, että tunne-elämäni nyt olisi tässä, koska ennen olin hyvinkin tunteikas hyvässä ja pahassa. En tunnista itseäni tämmöisenä. Pahinta on se, etten koe enää myötätuntoa muita kohtaan. Huomaan myös katkeruutta itsessäni ja inhoa itseäni kohtaan. Siksi haluaisin ehdottomasti terapiaan, sitä kun olisi vielä vuosi jäljellä, mutta lääkäriajat ovat tiukassa, eikä terapeutteja oikein ole vapaina. Joskus mietin it*emurhaa, kun iskee epätoivo. On helpottavaa kuulla kuinka ainakin parilla tunteet ovat ainakin osittain palautuneet muutamassa vuodessa.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Söin vanhanaikaista masennuslääkettä vajaat 20 vuotta ja lopetin pikkuhiljaa. Tuli näköhäiriöitä ja vaikka mitä omituisia oireita. Tuo vaihe kesti noin puoli vuotta ja sen jälkeen alkoi normaali vaihe. Mulla lääkkeet auttoivat niin, että pystyin opiskelemaan vaativia opintoja ja pärjäsin muuten kaaottisissa elämänvaiheissa. Kuulun siihen ikäryhmään, jolle sanottiin, että se on loppuelämä syötävä niitä ja uskoin siihen. Lopettamisen jälkeen olen helpottunut kaikesta. Tsemppiä ap!
Lääkkeet yleensäkin baikuttavat yksilöllisesti. Eiväthän kipulääkkeetkään sovi kaikille tai auta kaikkia. Tai sitten annostus voi olla itselle epäsopiva.
Itsellä masennuslääke on vaikuttanut jo päivässä tai parissa, mutta lääkärit eivät sitä usko. Vähintään kuukauden sitä pitäisi päivittäin ottaa.
Moni masennuslääke teki olon liiankin huolettomaksi pitkäaikaisessa käytössä. Oli mukavan rento ja rauhallinen olo kyllä. Sen lisäksi turvotusta, suuret ilmavaivat, päänsärkyä, kuvotusta ja uneliaisuutta, mutta se ei haitannut, koska ahdistus ja masennus sentään poistui.
Kaikkia sivuvaikutuksia en aina edes tajunnut. Venlafaxinia ottaessa pakkanen aiheutti kasvoihin ihottuman näköistä punoitusta. Luulin sen johtuvan vain omasta ikääntymisestäni, kunnes satuin puhumaan toisen Venlafaxinia kokeilleen kanssa. Hän kertoi kauhistuneensa tuosta sivuvaikutuksesta niin, että oli heti kertonut siitä lääkärilleen, joka oli todennut, ettei lääke sovi hänelle.
Mikä masennukseni aiheuttaa, en ole varma. Minusta elämä vain on niin kummallisen vaikeaa. Olen koko masennuksen ajan elänyt normaalia elämää, mutta nuoruudesta asti on ollut asioita, joista en pidä vaan ne aiheuttavat suorastaan pahaa ja etovaa oloa.
Kuitenkin olen ajatellut aina, että tällaista elämä on, kaikki ei voi olla aina kivaa ja ikäviäkin asioita on yritettävä kestää.
Kun raja ylittyy enkä kestä, menee helposti kuppi nurin enkä pysty hillitsemään sitä vaan saan raivarin, mitä sitten muut pitävät huonona käytöksenä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Yksi iso ongelma siinä, ettei mielialalääkkeiden kaikkia vaikutuksia oikein kirjata on se, että tiedän puhuttuani erinäisten asiakkaiden kanssa aiheesta, etteivät monetkaan enää niitä lukuisten epäonnistuneiden kokeilujen jälkeen syö, mutta eivät kerro hoitavalle taholle, koska se lääkelobbaus on niin raskasta ja uhkaillaan että hoito loppuu, jos ei syö mielialalääkkeitä. Samoin kelan terapiat ja muut on näistä riippuvaisia, joten valehdellaan ja sitten niitä ongelmia ei kirjata, vaikka eipä niitä usein muutenkaan kirjata.
Itselleni on väitetty, ettei niistä tule sellaisia oireita mitä on tullut, koska ei ole kirjattu sivuvaikutuksiin.
On väitetty että sivuvaikutukset loppuu kuukaudessa, kun ne ei lopu, ne ei kuulemma voi johtuakaan lääkkeestä.
On väitetty, että olisin lukenut oireita lääkeohjeesta ja kuvittelisin ne, vaikka en ollut lukenut lääkeohjetta. Jne.
Asennevamma, se suurella osalla psykiatreista on. Ehkä jopa pääsyvaatimus alalle.
Minä olen myös kaiken kokenut psykiatrian rattaistossa. Suoranaisen h*lvetin. Mutta pakko kertoa, että kaiken jälkeen pääsin julkisen puolen kautta terapiaan vaikka en enää syö mielialalääkkeitä ja status on työtön. Kelassa kuulemma vaaditaan että niitä lääkkeitä on kokeiltu useita erilaisia eikä masennus saa olla kuin korkeintaan keskivaikeaa. Plus se että katsotaan että ihmisellä on mahdollisuuksia kuntoutua työelämään. Raaka peli. Edellinen lääkäri muuten väänsi huonolla Suomella että terapia on vain työkykyisiä varten, mitä lääkettä haluat ja heippa. Aivan tuuripeliä mitä tuolta saa, kaiken olen tosiaan laidasta laitaan nähnyt alkaen ikävuodesta 14
Vierailija kirjoitti:
Lääkkeet yleensäkin baikuttavat yksilöllisesti. Eiväthän kipulääkkeetkään sovi kaikille tai auta kaikkia. Tai sitten annostus voi olla itselle epäsopiva.
Itsellä masennuslääke on vaikuttanut jo päivässä tai parissa, mutta lääkärit eivät sitä usko. Vähintään kuukauden sitä pitäisi päivittäin ottaa.
Moni masennuslääke teki olon liiankin huolettomaksi pitkäaikaisessa käytössä. Oli mukavan rento ja rauhallinen olo kyllä. Sen lisäksi turvotusta, suuret ilmavaivat, päänsärkyä, kuvotusta ja uneliaisuutta, mutta se ei haitannut, koska ahdistus ja masennus sentään poistui.
Kaikkia sivuvaikutuksia en aina edes tajunnut. Venlafaxinia ottaessa pakkanen aiheutti kasvoihin ihottuman näköistä punoitusta. Luulin sen johtuvan vain omasta ikääntymisestäni, kunnes satuin puhumaan toisen Venlafaxinia kokeilleen kanssa. Hän kertoi kauhistuneensa tuosta sivuvaikutuksesta niin, että oli heti kertonut siitä lääkärilleen, joka oli todennut, ettei lääke sovi hänelle.
Mikä masennukseni aiheuttaa, en ole varma. Minusta elämä vain on niin kummallisen vaikeaa. Olen koko masennuksen ajan elänyt normaalia elämää, mutta nuoruudesta asti on ollut asioita, joista en pidä vaan ne aiheuttavat suorastaan pahaa ja etovaa oloa.
Kuitenkin olen ajatellut aina, että tällaista elämä on, kaikki ei voi olla aina kivaa ja ikäviäkin asioita on yritettävä kestää.
Kun raja ylittyy enkä kestä, menee helposti kuppi nurin enkä pysty hillitsemään sitä vaan saan raivarin, mitä sitten muut pitävät huonona käytöksenä.
Lisään, että jos olisin saanut raivota ja itkeä pahaa oloa ulos eikä kukaan olisi tuominnut minua sen takia, en olisi tarvinnut lääkkeitä. Mutta koska en pystynyt hillitsemään raivoa, pelkoa ja ahdistusta muulla tavalla eikä niitä saa myöskään ilmaista, minun täytyi turvautua lääkkeeseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei minulla nuorena ollut masennusta, kuin ehkä mielialanheittelyä ja siihen nuo seronilit ja ketipinorit määrättiin, 15-16-vuotianaa.
Masentaahan se ajatus, kun ei oikein tunne mitään. Vaikea pysyä positiivisena, kun ei ole positiivisia tunteita, eikä niitä saa mistään. Eikä lääkäriin enää voi luottaa. En valehtele kun sanon, että elämä on pilalla.
Ap
Subjektin tasolla eli minuutesi tasolla se on niin kuin itsellesi sen sanot elikkä jos ajattelet että elämäsi on pilalla on se silloin pilalla koska itse niin ajattelet.
Jos et pysty tuntemaan mitään siltikin pystyt tuntemaan sen ettet tunne mitään.
Parempi olisi ettet ajattelisi itsestäsi noin haitallisesti.
Parempi olisi nyt oppia havainnoimaan itseäsi neutraalisti ilman että tulet mihinkään lopputulokseen.
Kaiken alla on onni ja rakkaus muuten et pystyisi kokemaan rakkaudettomuutta.
Mutta tuo kokemus on sinun itsesi luoma ajatuksen voimalla.
Kun yöllä nukut missä ovat kaikki nämä edellä mainitut asiat?
Opettele katsomaan syvälle itseesi ja olemaan hiljaa.
Rauhassa
Niin kyllä se rakkaus ja onni nousevat sinusta.
Tuskan parahdus sotki heppini Kalliossa
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kun 13v tyttärelläni aloitettiin masennuslääkitys lääkäri sanoi, että olen oltava hyvin varovainen kun kyseessä on näin nuori. Moni lääke oli iän vuoksi pois laskuista ja sopivan löydettyä annostus pidettiin pienenä.
Olet nuori ja aivosi kehittyvät vielä 25-30 vuotiaaksi. Meditointi vaikuttaa aivotoimintaan, ehkä siitä olisi apua? Koita ajatella myönteisesti sen sijaan, että maalaat mielessäsi uhkakuvia tulevasta. Todennäköisesti näet todellisuuden nyt synkempänä kuin se oikeasti on, johtuen siitä, että olet vasta lopettanut lääkityksen. Tsemppiä!
Kuinka kaikkeen tarjotaan nykypäivänä jotakin pilleriä..eikö parempi olisi itse kunkin opetella ymmärtämään mitä on olla ihminen?
Yleisin sana jota ihminen käyttää on... Minä.
Mutta jos ei koskaan yritä selvittää mikä on tämä minä? Mitä minä todella tarkoitan kun sanon että Minä?
Niin sitten elämä menee ylös ja alas, oikealta vasemmalle, hyvästä kokemuksesta huonoon kokemukseen ja niin ihminen on elämän uhri vaikka hänellä on kaikki valmius nousta kaiken yläpuolelle ja ymmärtää missä tässä todella on kysymys.
Hyvä ihminen rakasta itseäsi ja rakasta lähimmäistäsi sekä älä ota kaikkea itseesi,ä. Vaali omaa rauhaa ja opettele tuntemaan itsesi.
SSRI-lääkkeitä käytetään yleisesti masennuksen ja ahdistuksen hoitoon, ja suositeltu aika niiden käytölle on ainakin 1/2-1 vuosi, tarvittaessa pidempään. Sen ohella nuorelle ihmiselle olisi suositeltavaa saada Kelan kustantamaa terapiaa myöskin, jossa voisi purkaa auki tunne-elämän solmuja ja ahdistusta. Oletan että nyt taustalla on vielä jonkinasteista masennusta, silloin ei oikein ole voimavaroja tuntea ja käsitellä erilaisia tunnetiloja. Olisi hyvä jos nuorella olisi hyvä ja luotettava ystävä (tai useampia) joille voisi uskoutua. Itseäni on pitänyt "koossa" jos tätä sanaa voi käyttää henkilökohtainen usko Jeesukseen, hän on nostanut ylöspäin jos/kun olen vajonnut synkkyyteen. Hän rakastaa jokaista hyvin paljon, niitäkin jotka eivät usko häneen. Sinulle ihana nuori haluan antaa tämän sanan: Hän parantaa ne, joiden mieli on murtunut, hän sitoo heidän haavaansa. ( VT Psaimi 147:3.) Elämä voittaa, siunausta.
Älä pohdi, vaan keskity tekemään jotain. Vaikka kävelemään tai käsitöihin. Pääasia on, että teet jotain konkreettista. Älä pohdiskele taikka analysoi.
Lääkitys vaikuttaa aivokemiaan. Vie puolisen vuotta, että olet kuivilla. Sinä aikana menee mielialat ylös ja alas. Pärjäät ihan hyvin, kunhan vain olet liikkeessä jollain lailla - vaikka piirrä neliöitä paperille, kunhan teet jotain konkreettista.
Sekin kannattaa huomioida, että kovin ihmeellistä tuntemuksia ja tunne-elämyksiä ei monellakaan ole. Nämä tunnehörhöt puskevat vain agendaansa joka tuutista.
Pärjäät kyllä. Anna itsesi olla juuri sellainen, kuin olet. Jos tunteita ei niin hirveästi ole, niin mitä väliä? Nauti siitä, että olet omanlaisesi.
Terv. Toinen ei-niin-tunteiden-kautta-eläjä
Äläpä valehtele, kyllä sinulla kuulostaa olevan tunteita, kun noin veetuttaa. Katsos , sekin on yksi tunne!