Lue keskustelun säännöt.
Aivoni ovat tuhoutuneet mielialalääkkeistä
26.10.2022 |
Luin Redditistä, että ihan yleistä. Olen ollut ilman lääkkeitä vasta kuukauden, joten en voi tietää saisinko edes osan inhimillisyyttäni takaisin. Olen aiemmin syönyt siis seronilia ja keripinoria monta vuotta. En tunne inhimillisiä tunteita enää, kuten seksuaalisuutta, ihastusta, empatiaa, kiintymystä, aitoa iloa. Olen häkissä ja yksin, jos aika ei paranna. Menen erikoislääkärille puolen vuoden päästä toiselle puolelle Suomea, maksaa 330e. Ehkä tämä kuulostaa valitukselta, mutta olen jo puoliksi kuollut. Ehkä kuolen fyysisesti myös, koska ilman tunteita ei ole elämää. Olen hyvin nuori kaiken lisäksi, 21-vuotias. En saa koskaan rakastaa yhtään mitään tai ketään. En pysty siihen vaikka sitä niin kaipaankin.
Kommentit (61)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei minulla nuorena ollut masennusta, kuin ehkä mielialanheittelyä ja siihen nuo seronilit ja ketipinorit määrättiin, 15-16-vuotianaa.
Masentaahan se ajatus, kun ei oikein tunne mitään. Vaikea pysyä positiivisena, kun ei ole positiivisia tunteita, eikä niitä saa mistään. Eikä lääkäriin enää voi luottaa. En valehtele kun sanon, että elämä on pilalla.
Ap
Miksi, voi miksi valitsit lääkkeet sen sijaan että olisit hoidattanut itseäsi psykoterapiassa?
Aika harvalla 16-vuotiaalla on rahaa *hoidattaa itseään* psykoterapiassa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
lääkevastainen trolli, keskitie on paras vaihtoehto.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei minulla nuorena ollut masennusta, kuin ehkä mielialanheittelyä ja siihen nuo seronilit ja ketipinorit määrättiin, 15-16-vuotianaa.
Masentaahan se ajatus, kun ei oikein tunne mitään. Vaikea pysyä positiivisena, kun ei ole positiivisia tunteita, eikä niitä saa mistään. Eikä lääkäriin enää voi luottaa. En valehtele kun sanon, että elämä on pilalla.
Ap
Miksi, voi miksi valitsit lääkkeet sen sijaan että olisit hoidattanut itseäsi psykoterapiassa?
Varmaan rahakysymys. Ei ole kaikilla varaa maksella terapioita, eikä julkiselta puolelta tahdo saada muuta kuin lääkkeitä. Kaiken muun suhteen ollaan nahkeita, eikä välttämättä terapiaa suostuta edes kirjoittamaan, vaan vedotaan että ihminen on liian huonossa kunnossa ja sen jälkeen syyllistetään kun ei viitsi parantua, vaikka mitään apua ei anneta. Paitsi ne lääkkeet. Toinen vaihtoehto on vaatia että ensin pitää mennä töihin (eli saada itse itsensä parannettua työkuntoon) ja sitten mennä terapiaan, koska sitähän ei yhteiskunnalla sovi maksattaa.
On jäänyt epäselväksi miksi katsovat olevansa oikeutettuja nostamaan palkkaa, kun asiakkaan pitäisi omatoimisesti ja yksin itse parantaa itsensä.
Onnea! Teit itsellesi kemiallisen lobotomian, joka on noiden lääkkeiden tarkoitus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei minulla nuorena ollut masennusta, kuin ehkä mielialanheittelyä ja siihen nuo seronilit ja ketipinorit määrättiin, 15-16-vuotianaa.
Masentaahan se ajatus, kun ei oikein tunne mitään. Vaikea pysyä positiivisena, kun ei ole positiivisia tunteita, eikä niitä saa mistään. Eikä lääkäriin enää voi luottaa. En valehtele kun sanon, että elämä on pilalla.
Ap
Miksi, voi miksi valitsit lääkkeet sen sijaan että olisit hoidattanut itseäsi psykoterapiassa?
Aika harvalla 16-vuotiaalla on rahaa *hoidattaa itseään* psykoterapiassa.
Käsittääkseni on ilmaista alle 24 vuotiaille vai onko tämäkin etu poistettu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Nykyään tulee kyllä myös miettineeeksi, että odottavatkohan ihmiset *normaalilta tunne-elämältä* ihan liikoja. Kun ei se oikeasti ole sen auvoisempaa kenelläkään.
Itse olen vuosia syönyt Mirtazapiinia ja 400mg Ketipinoria ja tunnen kyllä tunteita ihan normaalisti.
Olen ihan yhtä herkkä kun aina ennenkin.
Ehkä tunteesi on ennen olleet yhtä myllerrysytä ja aivan sekaisin ja nyt ne ovat ns normaalit.
Niin sen kuuluukin mennä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
lääkevastainen trolli, keskitie on paras vaihtoehto.
Itse olet trolli!
Mielialalääkkeet nyt vaan ei tosiaan sovi kaikille. Itselleni ne esimerkiksi eivät ole sopineet. Minulla toimii rauhoittavat jos on mistä ottaa siinä vaiheessa kun tunnistaa, että tilanne alkaa kääntyä pahaksi. Näin sen kierteen saa katkaistua ennen kuin se pääsee liian vakavaksi ja vapautuu energiaa käsitellä niitä asioita.
Lääkärithän lähtökohtaisesti itse ovat näiden lääkkeiden vastaisia ja tyrkyttävät kaikkea muuta allergialääkkeistä psykoosilääkkeisiin, mitkä ei itse asiassa auta sitten niin pätkääkään.
En ole jäänyt noihin koukkuun, vaan kun niitä olen onnistunut saamaan, pärjään alle 30 napilla per vuosi, kunhan niitä on otettavaksi siinä vaiheessa, jossa terveydenhoitohenkilökunta ei niitä vielä suostuisi antamaan. Hehän antavat niitä vasta kun tilanne on jo niin paha, että ollaan auttamattomasti myöhässä ja aivoihin on jo ehtinyt muodostua kaikenlaisia traumoja, toimintamalleja ja koko elämä on jo romahtanut pisteeseen, josta sitä alkaa olla työlästä kasata.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen vuosia syönyt Mirtazapiinia ja 400mg Ketipinoria ja tunnen kyllä tunteita ihan normaalisti.
Olen ihan yhtä herkkä kun aina ennenkin.
Ehkä tunteesi on ennen olleet yhtä myllerrysytä ja aivan sekaisin ja nyt ne ovat ns normaalit.
Niin sen kuuluukin mennä!
Mikä sopii yhdelle, ei sovi kaikille! Minä-minä-minä! Koska minulle käy tämä, sen vaan on käytävä ihan kaikille muillekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Lienee periaatteessa mahdollista, että esim. SSRIt pitkään käytettynä aiheuttavat keskushermostossa fysiologisia, likimain palautumattomia muutoksia, joko positiivisia tahi negatiivisia?
Juuri noin monien maiden masennuslääketutkimuksissa on käynyt ilmi. Suomessa tuollaista ei varmaan ole tehty, yritetään lakaista maton alle.
Suomessa noita on jaeltu ihmisille kuin karkkia ja huudettu että "ei ei ei mitään bentsoja, ne tekee riippuvaisiksi"! Jos jollain on selkäkipua ettei pysty istua kunnolla ja tehdä töitä niin ei kipulääkkeitä vaan ehdotetaan masennuslääkkeitä! Ihan käsittämätöntä. Masentuuhan tuosta että selkä kipeä pitkän aikaa ilman kipulääkitystä, mutta miksi ei hoideta ensisijaisesti sitä selkää? Ihminen lihoo masennuslääkkeistä ja selkä entistä kipeämpi kun painoa enemmän!
Itse pääsin bentsoilla eroon pahasta ahdistuneisuushäiriöstä, se uskottiin vasta kun sain pahan reaktion ssri-lääkkeistä ja jouduin sairaalaan!
Vierailija kirjoitti:
Ei minulla nuorena ollut masennusta, kuin ehkä mielialanheittelyä ja siihen nuo seronilit ja ketipinorit määrättiin, 15-16-vuotianaa.
Masentaahan se ajatus, kun ei oikein tunne mitään. Vaikea pysyä positiivisena, kun ei ole positiivisia tunteita, eikä niitä saa mistään. Eikä lääkäriin enää voi luottaa. En valehtele kun sanon, että elämä on pilalla.
Ap
Mitä jos kokeilisit ihan jotakin omaehtoista harrastusta, kokeilisit maalata vaikka vesiväreillä tai jotain käsitöitä? Itse olen kokenut neulomisen erittäin terapeuttisena ja iloa tuottavana. Lopputuloksesta viis, aivot kaipaavat käden ja silmän yhteistyötä.
Säännöllinen toistuva rutiini purkaa samalla ihanasti ylikuormitustilaa.
Ulkoilu myös on ihanaa, vaikka hämärän aikaan. Tai lue kirjoja jotka kertovat vieraista maista; matkakertomuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Nykyään tulee kyllä myös miettineeeksi, että odottavatkohan ihmiset *normaalilta tunne-elämältä* ihan liikoja. Kun ei se oikeasti ole sen auvoisempaa kenelläkään.
Ihmiset elää feikissä some- ja telkkarisarjojen maailmassa, ja kuvittelee että sellaista pitää olla kaikilla.
Verrataan itseä liikaa muihin, ei kuunnella sitä omaa sielua ja ääntä.
Yksi iso ongelma siinä, ettei mielialalääkkeiden kaikkia vaikutuksia oikein kirjata on se, että tiedän puhuttuani erinäisten asiakkaiden kanssa aiheesta, etteivät monetkaan enää niitä lukuisten epäonnistuneiden kokeilujen jälkeen syö, mutta eivät kerro hoitavalle taholle, koska se lääkelobbaus on niin raskasta ja uhkaillaan että hoito loppuu, jos ei syö mielialalääkkeitä. Samoin kelan terapiat ja muut on näistä riippuvaisia, joten valehdellaan ja sitten niitä ongelmia ei kirjata, vaikka eipä niitä usein muutenkaan kirjata.
Itselleni on väitetty, ettei niistä tule sellaisia oireita mitä on tullut, koska ei ole kirjattu sivuvaikutuksiin.
On väitetty että sivuvaikutukset loppuu kuukaudessa, kun ne ei lopu, ne ei kuulemma voi johtuakaan lääkkeestä.
On väitetty, että olisin lukenut oireita lääkeohjeesta ja kuvittelisin ne, vaikka en ollut lukenut lääkeohjetta. Jne.
Asennevamma, se suurella osalla psykiatreista on. Ehkä jopa pääsyvaatimus alalle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ahdistus tuhosi mun aivot.
Edes lääkkeet eivät auta.
Miksi et käy terapiassa? Miksi haluat kiduttaa itseäsi?
Terapiassa kuunnellaan muodon vuoksi. Lääkitystä ei ole sopiva, kidun epäsopivan ja riittämättömän lääkityksen kanssa. Keski-ikäinen merkityksetön nainen, 42v, johon ei ole tarvetta panostaa tai mitään panostamisen arvoista.
Mä tiedän muutaman nuoren jotka masentuneita.
Syy on mitä naurettavin, siis oikeasti: ovat masentuneita siitä että jollain toisella on siistimmät tennarit tai takki, kalliimpi käsilaukku ja paljon matkakuvia ja kahvila sekä sushikuvia Instagramissa!!!
Siis mihin tämä ihmiskunta on mennyt? Miksi materiaa ja instagramia palvotaan ja siihen feikkikulissiin uskotaan?
Minkälainen tuhnunen tussi se oli?
Jaa-a, minä kyllä menen tuollaiseksi ilman lääkkeitä.
Vierailija kirjoitti:
Itse olen vuosia syönyt Mirtazapiinia ja 400mg Ketipinoria ja tunnen kyllä tunteita ihan normaalisti.
Olen ihan yhtä herkkä kun aina ennenkin.
Ehkä tunteesi on ennen olleet yhtä myllerrysytä ja aivan sekaisin ja nyt ne ovat ns normaalit.
Niin sen kuuluukin mennä!
Sama. Lieventää tunteiden vuoristorataa. En tee itsaria.
Varaudu että masennuslääkkeiden jälkeen menee vuosi ennen kuin olo normaalisoituu. Kuukausi ei ole tuossa yhtään mitään. Jos kuitenkin ajatukset ovat hyvin epätoivoisia et tunne iloa, voi myös olla että olet edelleen masentunut.
Lienee periaatteessa mahdollista, että esim. SSRIt pitkään käytettynä aiheuttavat keskushermostossa fysiologisia, likimain palautumattomia muutoksia, joko positiivisia tahi negatiivisia?