Pelastuslaitos kehottaa varautumaan niin, että pärjää ainakin kolme vuorokautta itsenäisesti ja ilman sähköä
Ylen uutisista tämä:
Kodeissa tulisi varautua pärjäämään itsenäisesti ainakin kolme vuorokautta häiriötilanteen sattuessa. Kotoa pitäisi löytyä vähintään kolmeksi vuorokaudeksi ruokaa, vettä ja lääkkeitä.
Mitä kotoa olisi hyvä löytyä sähkökatkon varalta:
-Puhtaita ja kannellisia vesiastioita, esimerkiksi ämpäreitä
-Edes muutama litra juomavettä avaamattomissa kaupan pulloissa tai -kanistereissa (tarve on n. kaksi litraa/hlö/vrk)
-Helposti valmistettavaa ja kaikille perheenjäsenille sopivaa ruokaa
-Sellaisenaan syötävää ruokaa
-Ruokaa lemmikeille
-Paristoilla toimiva radio
-Paristoilla toimiva taskulamppu tai otsalamppu
-Paristoja
-Varavirtalähde mm. puhelimen lataamista varten
-Retkikeitin, sen polttoaine ja tulitikkuja
-Käteistä rahaa muutaman päivän varalle, kolikoita ja pieniä seteleitä
-Välttämättömät lääkkeet
-Hygieniatarvikkeita kuten kosteuspyyhkeitä, vaippoja tai kuukautissuojia
-Jätepusseja wc:tä varten
-Leveä, paksu teippi
Kertakäyttöastioita ruokailuun
-Lämmintä vaatetusta ja esimerkiksi lisätäkkejä tai makuupusseja
-Heijastimia ja mahdollisesti heijastinliivi ulkoilua varten.
Kommentit (868)
Pölöpölö. Kyl sitä sit jotai keksii ku tilanne on edes.
Jos noin pitkiä sähkökatkoja tulee pitää pelastuslaitosten hoitaa vedenjako jne. Vakuutusyhtiöille tulee muutenkin kivat laskut sulaneista pakastimista jne. Älkää alistuko kun alistetaan hoitamaan asioita mitkä ei kuulu tavan kansan itsensä hoidettavaksi
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka korvaa tuhansien eurojen pilalle menneet lääkkeet jos jääkaappi ei toimi.
Ja entä ruuat? Jos on pakaste täynnä lihaa, kalaa ja marjoja, on sekin kallis potti mikä menee hukkaan. Useampi vuorokausi ilman sähköjä, niin se on käyttökelvotonta tavaraa sitten.
Jos sitä oikeasti kovasti pelkää, niin kannattaa säilöä ne jotenkin muutoin kuin pakkasen avulla. Umpioimalla vaikka. Säilyy myös huoneenlämmössä sitten kun umpioi uunissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi tällaistäkin pitää selostaa kuin joillekin lapsille. Aikuisia ollaan ja kyllä pärjätään ihan ilman mitään neuvojakin. Miten typeriä ja avuttomia ihmisistä on oikein tullut?
Joo, munkin mielestä jos elää maaseudulla tms niin nuo on ihan perusasioita, ei niitä tarvitse erikseen neuvoa, kaikilla nuo jo muuteskin on. Ihan pihalla pitää maalaisten olla jos niillä ei noita aina ole.
Mutta: osaako joku arvioida kuinka suuri on riski että täällä Tampereen keskustassa katkeaa vesi ja sähkö kolmeksi vuorokaudeksi? Aikoinaan vietin aikaa Intiassa Delhin keskustassa. Siellä katkesi sähköt usein. Joten siellä kerrostaloissa asuvilla ihmisillä oli isoja sähköakkuja. Normaalisti sähkö tuli sähköverkosta, mutta sähkökatkojen aikaan sähköt tuli sähköakuista. Ei siellä Delhissä muutoin elämästä olisi tullut yhtään mitään! Onko mitään syytä ryhtyä samanlaisiin järjestelyihin täällä Tampereen keskustassa? Olen asunut täällä 6 vuotta eikä vielä ole ollut ainuttakaan sähkökatkoa. Maaseudulla kun aikoinaan elelin niin sähkökatkoja tietysti oli, siellä niihin tartti varautua.
Kyllä se on täysin mahdollista, jos kysymys on vieraanvallan hybridiuhasta ja mitä suurempi kaupunki, sen suurempi vaikutukset vieraanvallan tekijöille.
Normaali tilanteessa tuskin tulee sähkön riittävyyden kannalta mitäån sähkökatkoksia, kuin tunnin tai pari ja nekin suunnitellaan tarkasti etukäteen, ettei jouduta pulaa.
Vastahan uutisoitiin, kuinka kansalaiset ja yritykset ovat ihan oma aloitteisesti laskenut sähkönkulutusta jo syyskuussa ja kulutus on normaalia alhaisempi.
Tää joka kopioi näitä myös Suomi 24 on joku vammainen tämä kopioi kaikkia lehtien ja uutistoimistojen textejä jostain syystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei liity vedentuloon siis tuo evakuoiminen mutta aloin miettiä mitä vaatisi jos tämäkin kaupunki jouduttaisiin evakuoimaan. Niin sehän on käytännössä täysin mahdotonta.
Niinpä. Sitä vain ei haluta sanoa ääneen. Omilla autoilla pääsisi ehkä pois, mutta eihän kaikille järjestyisi kyytiä millään tai niiden järjestäminen veisi kauan aikaa ja voisi olla mahdotontakin.
Juuri tämä. Ja sitten se ettei mitään suojia ole oikeastaan kuin murto-osalle. Tietysti on väestösuojallisia taloja mutta paljon taloja joissa sitä suojaa ei ole. Kaupungilla ei ole yleistä massiivista väestönsuojaa ja sellainen iso on kaupungissa mutta vain sinne paikan ostaneille taloyhtiöille tai yhteisöille.
Esim. omassa taloyhtiössä on evakuointisuunnitelma mutta se on käytännössä sellainen kun väestösuojaa ei ole että joku tulee ja vie jonnekin... Ei ole tietoa että mihin viedään. Ja vähän epäilen ettei kukaan koskaan tulisi edes hakemaan.
Ei kukaan tulekaan hakemaan. Ohjeet, mitä kansalaisen pitää itse tehdä evakuointitilanteessa, tulee sitten Ylen kanavilta radiosta. Kansalainen siis ihan itse hakeutuu evakuointikeskukseen, jos ei ole omaa autoa, jolla voisi lähteä ajamaan sukulaisten luokse, mökille tms paikkaan. Jos ei ole autoa eikä edes fillaria, sitten menet kävellen. Tai jäät kotiin. Sekin on ihan mahdollista. Näkeehän sen tuolta Ukrainastakin, että osa ihmisistä ei lähde minnekään. Korkeintaan kellariin tai metroasemalle turvaan. Ja kun keväällä 1986 Tshernobylin ydinvoimala posahti, osa kaupungin asukkaista jäi kaikesta huolimatta kaupunkiin. Yleensä nämä kotiinsa jääneet olivat vanhuksia.
On hieman huolestuttavaa, jos kovinkin moni suomalainen kuvittelee, että heidän ei itse tarvitse varautua mihinkään eikä tehdä mitään, vaan se kuuluisa "Joku Muu" tulee soittamaan ovikelloa ja tekee kaiken toisen puolesta. Omat vanhempani elivät teinivuotensa sotien aikaan ja ehkä just se vuoksi olen tietoinen monista kriisi- ja poikkeustilanteisiin liittyvistä asioista. Olisi varmaan hyvä, jos näitäkin asioita opetettaisiin jo peruskoulussa.
Varmaan aika moni olisi ihan pihalla ja paniikissa tilanteessa, jossa sähköt olisivat poikki jo ties kuinka monetta päivää. Kaikilla ei ole patteriradioita, joista kuunnella ohjeita. Ja sotatilanteessa sieltä voisi tullakin vihollisen propagandaa tai valheita. Tai tiedotus ei yksinkertaisesti onnistuisi, jos infrastruktuuria olisi tuhottu niin paljon. Eikä kaikilla ole autoa, jolla paeta kauaksi. Tai pakeneminen voisi olla vaarallista. Iäkkäät ja heikkokuntoiset ja vammaiset olisivat täysin riippuvaisia toisten avusta. Monilla voisi olla myös hätä läheisistään. Eiväthän perheet välttämättä olisi koolla, kun kriisi alkaisi.
Joissain ketjuissa on kerrottu, miten Ruotsissa ja Baltian maissa on jo vuosia sitten jaettu ohjeita kriisien ja sodan varalle. Esim. miten löytää ruokaa tai miten toimia, kun kotikadulle ilmaantuu vieraan vallan sotilaita. Suomessa annetaan korkeiden verojen vastineeksi epämääräiset ohjeet ja kansalaisen pitäisi luottaa, että viranomaiset auttavat tilanteessa kuin tilanteessa. Tai eivät siis välttämättä autakaan, koska onkin kansalaisen oma velvollisuus pitää huolta itsestään. - Voisiko edes verotusta keventää, kun kerran tällaisessa yhteiskunnassa eletään?
Vierailija kirjoitti:
Ei ole joka talossa väestösuojaa ja villisti veikkaan että nyt kysyisin omassa taloyhtiössä pelastusvastaavalta että minne me sitten mennään niin toteaisi vaan että sinne minne määrätään. Kysymys vaan kuuluu, että minne?
Väestösuoja voi olla naapuritalossa, parkkitalossa, kauppakeskuksessa, kirjastossa jne.
Jokaiselle suomalaiselle on oma paikka väestösuojassa ja paikkoja on ylimääräisiä.
Eikös ihan Yhdysvalloista asti tultu median edustajat pällistelemään Helsinkiin muutama vuosi sitten ja lehden otsikkoon oli kirjoitettu, Helsingin alla olevan toinen kaupunki. Näin on monissa kaupungeissa.
MicMac kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka korvaa tuhansien eurojen pilalle menneet lääkkeet jos jääkaappi ei toimi.
Ja entä ruuat? Jos on pakaste täynnä lihaa, kalaa ja marjoja, on sekin kallis potti mikä menee hukkaan. Useampi vuorokausi ilman sähköjä, niin se on käyttökelvotonta tavaraa sitten.
Jokainen ihminen huolehtii omat lääkkeensä, ruokansa ja kotivaransa. Pakastimen ja jääkaapin sisältö on aivan jokaisen omalla vastuulla. Kenelläkään ei ole pakko olla edes jääkaappia. Miten joku voi olla noin ulalla, että ei käsitä, että vastuu näissä kaikissa asioissa on jokaisella ihmisellä itsellään.
Joo aikamoista palvelua osa ikäänkuin vaatii yhteiskunnalta. Mutta jos on pakastimessa tavaraa, joka alkaa mennä epäkurantiksi, niin minä söisin marjoja pois minkä ehtisin ja liha/kalaosaston kypsentäisin ulkona hiiloksella.
Lääkkeet onkin sitten kinkkinen juttu. Jos ulkolämpötilasta ei ole apuja, niin miettisin jo etukäteen plan B:n. Osa tuttavan kaappiin? Tupakansytyttimestä toimiva pikkukaappi autoon? Ja onneksi niillä pakasteilla saa jääkaapin pysymään kylmänä, kun ottaa sieltä sulamaan sopivasti.
Missä siinä vaadittiin palvelua yhteiskunnalta? Entä pakasteessa ja jääkaapissa olevat ruuat ja lääkkeet?
Minusta tuo on ihan validi kysymys, mitä niiden kanssa tehdään ja miten varautua. Ulkona ei ole vielä riittävän kylmä ja jos ruokaa on paljon, tai lääkkeitä varastoituna pidemmäksi aikaa, ei niitä kerkeä käyttäää. Maalla jollain voi olla varageneraattori, jolla saa pakastimen toimimaan, mutta entä kaupungissa, tai jos sellaista ei ole?
Pitäisikö hommata joku pieni kaasulla toimiva jääkaappi? Onko tässä tilanteessa edes järkevää kerätä ruokaa pakastimeen varalle?
Hepokatti kirjoitti:
Jos noin pitkiä sähkökatkoja tulee pitää pelastuslaitosten hoitaa vedenjako jne. Vakuutusyhtiöille tulee muutenkin kivat laskut sulaneista pakastimista jne. Älkää alistuko kun alistetaan hoitamaan asioita mitkä ei kuulu tavan kansan itsensä hoidettavaksi
Vakuutusyhtiöillä on lausekkeet, joissa ne ei korvaa tuollaista tilannetta. Ja ihan syystä.
Ne menis konkurssiin, jos jokaisen sulaneet pakasteet korvattaisiin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa ihmisistä on vaan tyhmiä ja avuttomia vailla oman aivokapasiteetin käyttöä. Ja tosiaan; ei siltä ydinsodalta mikään pelasta. Se kannattaa vaan iskostaa tajuntaan. Ydinvoimala-onnettomuuden säteilyltä voi yrittää suojautua. Ydinsodassa jäljelle ei jää yhtään mitään ja on ihan sama mihin menee. Kaikki tuhoutuu ja kun liekit sammuu niin taivaalta alkaa sataa mustaa sadetta/mönjää joka tappaa kaikken.
Olet onneksi täysin väärässä.
Tästä artikkelista voit lukea oikeaa tietoa taktisen ydinpommin vaikutuksista.
Ensinnäkin vaikutusalue olisi vain jokunen kilometri ja siellä jouduttaisiin välttämään vuoden ajan viljelyä.
Sen välittömän vaikutusalueen reunamilla säteilyn määrä vastaisi keuhkoröntgeniä.
On hyvä että näistä puhutaan, monilla ihmisillä on epärealistiset pelot.https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/bfd3318b-3ce2-4ff7-aac8-ec2522a9c0ff
Ihmisillä tuntuu olevan tosiaan joko epärealistinen uho ("nuketetaan Venäjä pois maailmankartalta!!11!!!") tai epärealistiset pelot ydinaseiden suhteen ("valtava tulipallo pyyhkii altaan koko maan jättäen jälkeensä vain kasan tuhkaa!!!111!!!").
Luulisi niiden realististen pelkojen olevan ihan riittäviä. Muutaman kilometrinkin tuhoalue miljoonakaupungissa tietää valtavaa määrää kuolleita. Tuhoalueellakin silti monet selviävät hengissä, toki säteilysairauksien ja palovammojen kanssa kituminen saattaa tehdä selviytymisestä vähemmän houkuttelevaa. Mutta ydinpommi on "vain" iso ja voimakas pommi, ei se ole mikään mystinen Kuolontähti joka muuttaa kaiken tieltään tomuksi ja tyhjyydeksi. Kuumuus, paineaalto ja säteily on tappava yhdistelmä, mutta riippuu ihan tuurista, miten hyvin joku suurkaupungin asukas sattuu olemaan siltä suojassa.
Näiden tuhoalueiden ulkopuolella tosiaan ei ole pelkoa mistään totaalisesta tuhosta. Suomessa jossain Taka-Pellon-Himppulassa ei ainakaan tarvitse murehtia mistään eeppisestä tulipallosta. Suurin riski on ydinaseiden määrä maailmassa. Täysmittainen ydinsota saisi laskelmien mukaan aikaan pölykerroksen joka pimentäisi auringon (suuret tulivuorenpurkaukset ovat saaneet samanlaista aikaan historiassa mutta pienemmässä mittakaavassa) ja johtaisi täten ekokatastrofiin ja valtavaan nälänhätään, jossa kuolisi valtaosa maapallon väestöstä. Siinä on ihan tarpeeksi pelättävää ja tarpeeksi syitä välttää ydinsotaa viimeiseen asti.
Ne jo kummasti tietää mitä on tulossa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä miksi tällaistäkin pitää selostaa kuin joillekin lapsille. Aikuisia ollaan ja kyllä pärjätään ihan ilman mitään neuvojakin. Miten typeriä ja avuttomia ihmisistä on oikein tullut?
Joo, munkin mielestä jos elää maaseudulla tms niin nuo on ihan perusasioita, ei niitä tarvitse erikseen neuvoa, kaikilla nuo jo muuteskin on. Ihan pihalla pitää maalaisten olla jos niillä ei noita aina ole.
Mutta: osaako joku arvioida kuinka suuri on riski että täällä Tampereen keskustassa katkeaa vesi ja sähkö kolmeksi vuorokaudeksi? Aikoinaan vietin aikaa Intiassa Delhin keskustassa. Siellä katkesi sähköt usein. Joten siellä kerrostaloissa asuvilla ihmisillä oli isoja sähköakkuja. Normaalisti sähkö tuli sähköverkosta, mutta sähkökatkojen aikaan sähköt tuli sähköakuista. Ei siellä Delhissä muutoin elämästä olisi tullut yhtään mitään! Onko mitään syytä ryhtyä samanlaisiin järjestelyihin täällä Tampereen keskustassa? Olen asunut täällä 6 vuotta eikä vielä ole ollut ainuttakaan sähkökatkoa. Maaseudulla kun aikoinaan elelin niin sähkökatkoja tietysti oli, siellä niihin tartti varautua.
Kyllä se on täysin mahdollista, jos kysymys on vieraanvallan hybridiuhasta ja mitä suurempi kaupunki, sen suurempi vaikutukset vieraanvallan tekijöille.
Normaali tilanteessa tuskin tulee sähkön riittävyyden kannalta mitäån sähkökatkoksia, kuin tunnin tai pari ja nekin suunnitellaan tarkasti etukäteen, ettei jouduta pulaa.
Vastahan uutisoitiin, kuinka kansalaiset ja yritykset ovat ihan oma aloitteisesti laskenut sähkönkulutusta jo syyskuussa ja kulutus on normaalia alhaisempi.
Olisi järkevää supistaa kauppojen aukioloa, niin energiaa säästyisi paljon. Myös rakennusten sisävalaistusta ja taajamien valaistusta yöaikaan voisi vähentää. Kiertävien sähkökatkosten pitäisi olla vihoviimeinen ratkaisu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa ihmisistä on vaan tyhmiä ja avuttomia vailla oman aivokapasiteetin käyttöä. Ja tosiaan; ei siltä ydinsodalta mikään pelasta. Se kannattaa vaan iskostaa tajuntaan. Ydinvoimala-onnettomuuden säteilyltä voi yrittää suojautua. Ydinsodassa jäljelle ei jää yhtään mitään ja on ihan sama mihin menee. Kaikki tuhoutuu ja kun liekit sammuu niin taivaalta alkaa sataa mustaa sadetta/mönjää joka tappaa kaikken.
Olet onneksi täysin väärässä.
Tästä artikkelista voit lukea oikeaa tietoa taktisen ydinpommin vaikutuksista.
Ensinnäkin vaikutusalue olisi vain jokunen kilometri ja siellä jouduttaisiin välttämään vuoden ajan viljelyä.
Sen välittömän vaikutusalueen reunamilla säteilyn määrä vastaisi keuhkoröntgeniä.
On hyvä että näistä puhutaan, monilla ihmisillä on epärealistiset pelot.https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/bfd3318b-3ce2-4ff7-aac8-ec2522a9c0ff
Ihmisillä tuntuu olevan tosiaan joko epärealistinen uho ("nuketetaan Venäjä pois maailmankartalta!!11!!!") tai epärealistiset pelot ydinaseiden suhteen ("valtava tulipallo pyyhkii altaan koko maan jättäen jälkeensä vain kasan tuhkaa!!!111!!!").
Luulisi niiden realististen pelkojen olevan ihan riittäviä. Muutaman kilometrinkin tuhoalue miljoonakaupungissa tietää valtavaa määrää kuolleita. Tuhoalueellakin silti monet selviävät hengissä, toki säteilysairauksien ja palovammojen kanssa kituminen saattaa tehdä selviytymisestä vähemmän houkuttelevaa. Mutta ydinpommi on "vain" iso ja voimakas pommi, ei se ole mikään mystinen Kuolontähti joka muuttaa kaiken tieltään tomuksi ja tyhjyydeksi. Kuumuus, paineaalto ja säteily on tappava yhdistelmä, mutta riippuu ihan tuurista, miten hyvin joku suurkaupungin asukas sattuu olemaan siltä suojassa.
Näiden tuhoalueiden ulkopuolella tosiaan ei ole pelkoa mistään totaalisesta tuhosta. Suomessa jossain Taka-Pellon-Himppulassa ei ainakaan tarvitse murehtia mistään eeppisestä tulipallosta. Suurin riski on ydinaseiden määrä maailmassa. Täysmittainen ydinsota saisi laskelmien mukaan aikaan pölykerroksen joka pimentäisi auringon (suuret tulivuorenpurkaukset ovat saaneet samanlaista aikaan historiassa mutta pienemmässä mittakaavassa) ja johtaisi täten ekokatastrofiin ja valtavaan nälänhätään, jossa kuolisi valtaosa maapallon väestöstä. Siinä on ihan tarpeeksi pelättävää ja tarpeeksi syitä välttää ydinsotaa viimeiseen asti.
Jokainen täällä kuolee. Onko tässä mitään järkeä pelätä päivästä ja vuodesta toiseen jotain, kituuttaa?
Aivan sama vaikka kuolen siihen ydinpommiin mielellään pikku hiprakassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole joka talossa väestösuojaa ja villisti veikkaan että nyt kysyisin omassa taloyhtiössä pelastusvastaavalta että minne me sitten mennään niin toteaisi vaan että sinne minne määrätään. Kysymys vaan kuuluu, että minne?
Väestösuoja voi olla naapuritalossa, parkkitalossa, kauppakeskuksessa, kirjastossa jne.
Jokaiselle suomalaiselle on oma paikka väestösuojassa ja paikkoja on ylimääräisiä.
Eikös ihan Yhdysvalloista asti tultu median edustajat pällistelemään Helsinkiin muutama vuosi sitten ja lehden otsikkoon oli kirjoitettu, Helsingin alla olevan toinen kaupunki. Näin on monissa kaupungeissa.
Minun kotikunnassa ei ole yhtään yleistä väestönsuojaa. Eikä kaikissa kaupungeissa ole metroasemia tai muitakaann suuria luolastoja, joihin ihmiset voisivat mennä turvaan. Eikä mistään suojautumismahdollisuudesta, jos niitä edes on, kerrota etukäteen.
Tulin siihen tulokseen että riittää kun pitää auton aina täyteen tankattuna ja muutaman satasen lompakossa. Jos täällä menisi sähköt poikki niin voisin ajaa toiseen kaupunkiin ruokailemaan ja vaikkapa hotelliin yöksi.
Minun pieneen asuntooni, joka on puolillaan vuokranantajan romuja, ei edes mahtuisi noin paljon tarvikkeita. Siis jos olisi varaa ne ostaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole joka talossa väestösuojaa ja villisti veikkaan että nyt kysyisin omassa taloyhtiössä pelastusvastaavalta että minne me sitten mennään niin toteaisi vaan että sinne minne määrätään. Kysymys vaan kuuluu, että minne?
Väestösuoja voi olla naapuritalossa, parkkitalossa, kauppakeskuksessa, kirjastossa jne.
Jokaiselle suomalaiselle on oma paikka väestösuojassa ja paikkoja on ylimääräisiä.
Eikös ihan Yhdysvalloista asti tultu median edustajat pällistelemään Helsinkiin muutama vuosi sitten ja lehden otsikkoon oli kirjoitettu, Helsingin alla olevan toinen kaupunki. Näin on monissa kaupungeissa.
Ei, jokaiselle suomalaiselle ei ole väestösuojapaikkaa.
Vuoden 2020 alussa Suomessa oli 54 000 väestönsuojaa ja niissä oli yhteensä 4,4 milj. suojapaikkaa. Pääosa suojista (noin 85 %) on asuin- ja liikekiinteistöjen yhteydessä olevia yksityisiä, talokohtaisia teräsbetonisuojia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka korvaa tuhansien eurojen pilalle menneet lääkkeet jos jääkaappi ei toimi.
Ja entä ruuat? Jos on pakaste täynnä lihaa, kalaa ja marjoja, on sekin kallis potti mikä menee hukkaan. Useampi vuorokausi ilman sähköjä, niin se on käyttökelvotonta tavaraa sitten.
Eiköhän joku kansalaiskeräys järjestetä, turha sitä on etukäteen murehtia.
Asun talossa, jota on pommitettu sodan aikana ja se uudelleen rakennettiin paikallisten asukkaiden talkoovoimin ja tarvikkein.
Osa varmaan varastettu, kun tarinan mukaan paikallinen nimismies oli tuonut putkan oven, joka on edelleen käytössä eteisessä. Painaa niin vimmatusti.Katasrofi ja konfliktitilanteissa ihmisten toisista välittäminen ja auttaminen on ollut Suomessa uskomatonta. Veljeä/siskoa ei jätetä, siihen perustuu Suomen itsenäisyys.
Niin kuin nyt viimeksi pandemiassa, missä kaikki välittävät toisistaan ja käyttävät maskeja ja muistavat pitää turvavälit. Eivätkä ruikuta turhasta.
Varmaan tarkoitus lietsoa hysteriaa. Mutta kohta on joulu voi ottaa koristeet esiin jo ja siivota.Voi myös tuulettaa ja puhistella peittoja ja vielä ikkunat pestä.Pyykin pesu pitää siirtää yöksi se on ikävää mutta sähkö on silloin halvinta.Myös osan ruuan laitosta voi siirtää yöksi kun on vapaapäivät.Leipoa voi yöllä.Sitten kun lumi tulee valoisuus lisääntyy lumesta.Meri on jäätön vielä voi käydä uimassa ja peseytyä siellä jos ei ole rahaa muuhun.Muutama perunalastut pussi ja pähkinä pussi ei paljon maksa ja mehupurkki pari olutta voi pitää varalla tai karkkipussi.Talvella näkee hyvin lumessa ja kuutamolla.Kynttilää parempi on taskulamppu.Vähän erikoista ettei kunnissa osata leikata oksia puista sähkö johtojen tieltä ennen lumen tuloa.Ulkomailla on tietysti erilainen ilmasto.
Vain sossupummille tulee edes mieleen tuollainen.
Tiedoksi että oma selviytyminen on jokaisen omalla vastuulla. Ketään muuta ei kiinnosta, onko sinulla vettä ja ruokaa, lämpimiä vaatteita ja taskulamppu kämpässäsi. Ellet halua palella, elää pimeässä ja olla ilman ruokaa ja juomaa, niin se olet SINÄ, jonka pitää varautua asiaan.