Pelastuslaitos kehottaa varautumaan niin, että pärjää ainakin kolme vuorokautta itsenäisesti ja ilman sähköä
Ylen uutisista tämä:
Kodeissa tulisi varautua pärjäämään itsenäisesti ainakin kolme vuorokautta häiriötilanteen sattuessa. Kotoa pitäisi löytyä vähintään kolmeksi vuorokaudeksi ruokaa, vettä ja lääkkeitä.
Mitä kotoa olisi hyvä löytyä sähkökatkon varalta:
-Puhtaita ja kannellisia vesiastioita, esimerkiksi ämpäreitä
-Edes muutama litra juomavettä avaamattomissa kaupan pulloissa tai -kanistereissa (tarve on n. kaksi litraa/hlö/vrk)
-Helposti valmistettavaa ja kaikille perheenjäsenille sopivaa ruokaa
-Sellaisenaan syötävää ruokaa
-Ruokaa lemmikeille
-Paristoilla toimiva radio
-Paristoilla toimiva taskulamppu tai otsalamppu
-Paristoja
-Varavirtalähde mm. puhelimen lataamista varten
-Retkikeitin, sen polttoaine ja tulitikkuja
-Käteistä rahaa muutaman päivän varalle, kolikoita ja pieniä seteleitä
-Välttämättömät lääkkeet
-Hygieniatarvikkeita kuten kosteuspyyhkeitä, vaippoja tai kuukautissuojia
-Jätepusseja wc:tä varten
-Leveä, paksu teippi
Kertakäyttöastioita ruokailuun
-Lämmintä vaatetusta ja esimerkiksi lisätäkkejä tai makuupusseja
-Heijastimia ja mahdollisesti heijastinliivi ulkoilua varten.
Kommentit (868)
Kah, en ollut aiemmin törmännyt uskonnolliseen idän trollaukseen. Kiitti huomioista, että tätä samaa on tapahtunut samasta aiheesta keskustellessa aiemminkin. Hyvin kiinnostavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johan on lähtenyt viestejä oikein huolella bittiavaruuteen. Jopa omanikin, jossa vain kerroin miten itse suhtautuisin sähköttömään tilanteeseen.
Mikä idea tälläisellä keskustelulla on, jossa ei hyväksytä toisten harmittomia kommentteja?
Oikeastaan se mun kommentti oli harmillinen itselleni vaan.
Huomasin saman. Tätä ketjua yritetään nyt sabotoida kommenteilla, jotka eivät mitenkään liity alkuperäiseen aiheeseen. Mahdollisesti samat tyypit poistattavat aiheeseen liittyviä kommentteja, jotta keskustelu alkuperäisestä aiheesta loppuisi ja keskustelu jatkuisi pelkästään hörhöilynä.
Mulla itselläni on riittävästi ruokaa, juotavaa, lämmintä vaatetta jne, jos sähkökatko kestäisi useamman päivän. Pääkaupunkiseudulla sellaista tilanne ei ole mun elinaikanani ollut. Näihin talvella mahdollisesti tuleviin muutaman tunnin sähkökatkoksiin mun ei tarvitse kauheasti edes varautua. Mulla on etätyö ja joustavat työajat, joten voin aloittaa työni vasta sitten, kun aamulla sähköt palaa. Ruokaa ehdin tehdä päivällä, kun sähköt toimivat. Mahdollinen illallakin tuleva muutaman tunnin sähkökatkoskaan ei olisi mulle ongelma.
Tällaista on tapahtunut aikaisemminkin, kun on keskusteltu juuri tästä aiheesta. Ihmettelen.
Minäkin ihmettelen. Kuitenkin on kyse ohjeistuksesta, joka on ollut olemassa jo vuosikymmeniä. Sieltä Kodin turvaopas -sivustolta löytyy tosi paljon tietoa. Ihan esimerkiksi miten varautua myrskyihin jne. Sivustoa ylläpitää Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK . Kuuluu ihan yleissivistykseen tietää, miten tietyissä tilanteissa pitää toimia ja miten varautua tilanteisiin. Ei mene sitten sormi suuhun, jos esim sähköt menee poikki.
Ei tuossa viitattu niinkään tähän varustautumiseen vaan siihen yleiseen tosiasiaan , että on menossa saatanallinen joka vuotinen höykytys milloin mihinkin. Kai te sen tunnistatatte jo itsekin. Se on psykologinen keino saada ihmiset selittelemään järjettömyys itselleen järjellisellä tavalla > ja toimii aivopesuna kun manipuloidaan.
Oppikaa tunnistamaan tätä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osa ihmisistä on vaan tyhmiä ja avuttomia vailla oman aivokapasiteetin käyttöä. Ja tosiaan; ei siltä ydinsodalta mikään pelasta. Se kannattaa vaan iskostaa tajuntaan. Ydinvoimala-onnettomuuden säteilyltä voi yrittää suojautua. Ydinsodassa jäljelle ei jää yhtään mitään ja on ihan sama mihin menee. Kaikki tuhoutuu ja kun liekit sammuu niin taivaalta alkaa sataa mustaa sadetta/mönjää joka tappaa kaikken.
Olet onneksi täysin väärässä.
Tästä artikkelista voit lukea oikeaa tietoa taktisen ydinpommin vaikutuksista.
Ensinnäkin vaikutusalue olisi vain jokunen kilometri ja siellä jouduttaisiin välttämään vuoden ajan viljelyä.
Sen välittömän vaikutusalueen reunamilla säteilyn määrä vastaisi keuhkoröntgeniä.
On hyvä että näistä puhutaan, monilla ihmisillä on epärealistiset pelot.https://www.iltalehti.fi/ulkomaat/a/bfd3318b-3ce2-4ff7-aac8-ec2522a9c0ff
Eihän yksi taktinen ydinpommi ole sama asia kuin ydinsota.
Vierailija kirjoitti:
Ainahan saa kehottaa. Eri asia on, miten hyvin ihmiset voivat tai viitsivät noudattaa kehotusta.
Se on totta, varautuminen on ihan vapaaehtoista. Mulla suurin hankaluus mahdollisten sähkökatkojen kohdalla on se, että asuntoni on kaksikerroksinen ja portaissa pitäisi nähdä. Tähän olen varautunut jo niin, että mulla on portaissa 4 kpl paristoilla toimivia ja liiketunnistimella varustettuja lamppuja. Ei tarvitse sytyttää kattovaloja, kun lamput syttyvät heti, kun alan lähestyä niitä. Ihan riittävä valaistus portaissa kulkemiseen.
Vierailija kirjoitti:
Kah, en ollut aiemmin törmännyt uskonnolliseen idän trollaukseen. Kiitti huomioista, että tätä samaa on tapahtunut samasta aiheesta keskustellessa aiemminkin. Hyvin kiinnostavaa.
Tämä on kyllä Lännen hyväksymästä Raamatusta ja protestanttian. Vaikka Jumalalle ei ole eri kirkkoja on vaan syntisiä ja pelastettuja ja kadonneita lampaita. Älkää tuijottako ihmisten tekemiä instituutioita. Jumalalle on vaan ihmisiä joka ikinen. Olkaa ihmisen puolella sillä Jumala haluaa vaan meidän olevan sovussa, yhdessä Hänen nimessään.
Jumala rakastaa Putinia yhtä paljon kuin Sauliakin, mahtaa olla Saulille kova paikka tunnustaa. Veljet, sopikaa. Antaa kuolleitten seurata kuolleita, sopikaa te kaksi. Jumala voi auttaa siinä.
Vierailija kirjoitti:
Haistakoon nyt ihan paska vaan. Me maksetaan päättäjille siitä, että ne hoitaa yheiskunnalliset asiat siihen malliin, että tavalliset kansalaiset voi elää huoletta.
et voi olla noin tyhmä, ethän?
Vierailija kirjoitti:
Haistakoon nyt ihan paska vaan. Me maksetaan päättäjille siitä, että ne hoitaa yheiskunnalliset asiat siihen malliin, että tavalliset kansalaiset voi elää huoletta.
Tykkylumet aiheuttaa myös sähkökatkoja, jotka voi kestää useamman päivän. Ei se mitään uutta ole, eikä yhteiskunta lumentulolle mitään voi.
Hyvä lista meille maalla-asuville.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Johan on lähtenyt viestejä oikein huolella bittiavaruuteen. Jopa omanikin, jossa vain kerroin miten itse suhtautuisin sähköttömään tilanteeseen.
Mikä idea tälläisellä keskustelulla on, jossa ei hyväksytä toisten harmittomia kommentteja?
Oikeastaan se mun kommentti oli harmillinen itselleni vaan.
Huomasin saman. Tätä ketjua yritetään nyt sabotoida kommenteilla, jotka eivät mitenkään liity alkuperäiseen aiheeseen. Mahdollisesti samat tyypit poistattavat aiheeseen liittyviä kommentteja, jotta keskustelu alkuperäisestä aiheesta loppuisi ja keskustelu jatkuisi pelkästään hörhöilynä.
Mulla itselläni on riittävästi ruokaa, juotavaa, lämmintä vaatetta jne, jos sähkökatko kestäisi useamman päivän. Pääkaupunkiseudulla sellaista tilanne ei ole mun elinaikanani ollut. Näihin talvella mahdollisesti tuleviin muutaman tunnin sähkökatkoksiin mun ei tarvitse kauheasti edes varautua. Mulla on etätyö ja joustavat työajat, joten voin aloittaa työni vasta sitten, kun aamulla sähköt palaa. Ruokaa ehdin tehdä päivällä, kun sähköt toimivat. Mahdollinen illallakin tuleva muutaman tunnin sähkökatkoskaan ei olisi mulle ongelma.
Tällaista on tapahtunut aikaisemminkin, kun on keskusteltu juuri tästä aiheesta. Ihmettelen.
Minäkin ihmettelen. Kuitenkin on kyse ohjeistuksesta, joka on ollut olemassa jo vuosikymmeniä. Sieltä Kodin turvaopas -sivustolta löytyy tosi paljon tietoa. Ihan esimerkiksi miten varautua myrskyihin jne. Sivustoa ylläpitää Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö SPEK . Kuuluu ihan yleissivistykseen tietää, miten tietyissä tilanteissa pitää toimia ja miten varautua tilanteisiin. Ei mene sitten sormi suuhun, jos esim sähköt menee poikki.
Todellakin, taitaa olla opastus noin 60 vuotta vanha, jolloin lämmitettiin haloilla. Aivan älytön opastus, jos ei selitetä, mitä tekevät ihmiset, joilla ei ole puulämmitysmahdollisuutta.
No ei se nyt ihan 60 vuotta vanha ole vaan sitä on päivitetty. 60 vuotta sitten kukaan ei ollut vielä matkapuhelimista kuullutkaan, mutta nyt matkapuhelimet mainitaan jo em ohjeissa. Söhkökatkoksen varalle kehotetään kyllä hankkimaan polttopuita, mutta ohjeessa lukee "polttopuita, jos kotona on takka tai puu-uuni" Ei niitä kehoteta hankkimaan, jos takkaa tai puu-uunia ei ole.
Eikö olisi aiheellista antaa ohjeet niillekin, joilla takkaa tai puu-uunia ole? Nyt jätetään homma ikäänkuin puolitiehen ja osa ihmisistä ihmettelemään, että entäs me muut.

Niinkuin mitä ohjeet? Sieltä löytyy ohjeet kotivarasta. Ja siellä ohjeistetaan miettimään, miten hankkimistasi raaka-aineista saisit valmistettua ruokaa ilman sähköäkin. Ei pidä takertuaa siihen, ettei satu olemaan puuhellaa. Ei mullakaan ole. Hankkii retkikeittimen (mainittu kotivaraohjeissa) tai sitten kotivaran sellaisista elintarvikkeista, joita ei edes tarvitse kypsentää. Ja ohjeistetaan hankkimaan taskulamppuja, paristoja, kynttilöitä, tulitikkuja jne, niin ei tarvitse törmäillä huonekaluihin pimeässä. Helpompi laittaa ruokaakin, kun näkee, mitä tekee.
Vierailija kirjoitti:
Kah, en ollut aiemmin törmännyt uskonnolliseen idän trollaukseen. Kiitti huomioista, että tätä samaa on tapahtunut samasta aiheesta keskustellessa aiemminkin. Hyvin kiinnostavaa.
Ensin se oli huumetrollausta. Vähän aikaa sitten se oli nzzitrollausta, nyt kun tuli desatanismi-käsky idästä, niin nyt on sitten yhtäkkiä aivan käsittämättömiä jeesusviestejä. Käsittämättömiä nimenomaan sillä tavalla, että en saa mitään selvää, mitä ne yrittää sanoa. Kaipa ne jollekin VKK tyypille menee tajuntaan.
Meidän tulevaisuus maalataan siinä Suomen Sata Uutta Mahdollisuutta raportissa, siihenkö ajamme lapsemme?
Luuletteko te että Scwabntsimi pysähtyy siihen että ne saavat maamme ? Ei ne tulevat manipuloimaan lapsemme. Jos emme toimi nyt oikein, ne kohtelevat meitä koe-eläiminä, sillä sellaisena Suomi on ollut aina niille.

Ymmärrätteko juuri siksi sen raportin nimi on SUOMEN sata uutta mahdollisuutta, koska olemme sen koekenttänä, ellemme tajua mihin lähdemme. Haluatteko lapsistanne hullujen tiedemiesten koekaniineja. Ntsit tekivät vielä kevyitä kokeita nämä ovat next level jos ne tulevat. Ne olivat jo Ukrainassa. Lapsitehtaat ja muu.
Vierailija kirjoitti:
Meidän tulevaisuus maalataan siinä Suomen Sata Uutta Mahdollisuutta raportissa, siihenkö ajamme lapsemme?
Luuletteko te että Scwabntsimi pysähtyy siihen että ne saavat maamme ? Ei ne tulevat manipuloimaan lapsemme. Jos emme toimi nyt oikein, ne kohtelevat meitä koe-eläiminä, sillä sellaisena Suomi on ollut aina niille.
Se Raportti on Eduskunnan tulevaisuus työryhmän tekemä. Ja ne puhuvat siitä mahdollisuuksina meille. Tajuatteko jo????
Anteeksi nyt vain. Mutta miten helvetissä sitä sähköä voidaan säästää? Sähköä ei tule kantaverkosta yhtään sen enempää,kuin sitä juuri sillä hetkellä kulutetaan.
Rahaahan tässä vain säästetään. Minne te sähkön säästäjät sitä sähköä varastoitte? Tai minne valtio sitä varastoi? Ei yhtään mihinkään! Mitä ihmettä tässä sähkönsäästövimmassa oikein säästetään? Hiiltä? Auringonpaistetta? Uraania? Kertokaa!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ole joka talossa väestösuojaa ja villisti veikkaan että nyt kysyisin omassa taloyhtiössä pelastusvastaavalta että minne me sitten mennään niin toteaisi vaan että sinne minne määrätään. Kysymys vaan kuuluu, että minne?
Väestösuoja voi olla naapuritalossa, parkkitalossa, kauppakeskuksessa, kirjastossa jne.
Jokaiselle suomalaiselle on oma paikka väestösuojassa ja paikkoja on ylimääräisiä.
Eikös ihan Yhdysvalloista asti tultu median edustajat pällistelemään Helsinkiin muutama vuosi sitten ja lehden otsikkoon oli kirjoitettu, Helsingin alla olevan toinen kaupunki. Näin on monissa kaupungeissa.
Väestönsuojapaikkoja EI ole jokaiselle suomalaiselle, sillä paikkoja on 4 miljoonaa.
Ne aikovat rustata sillä sähköllä isoa tappokonetta. Käyttäkää aivoja. Aikoinaan huijattiin ihmisiltä sormukset ja jokainen toi, mutta minne ne menivätkään? Sama huijaus ennen sotaa.
Vierailija kirjoitti:
Anteeksi nyt vain. Mutta miten helvetissä sitä sähköä voidaan säästää? Sähköä ei tule kantaverkosta yhtään sen enempää,kuin sitä juuri sillä hetkellä kulutetaan.
Rahaahan tässä vain säästetään. Minne te sähkön säästäjät sitä sähköä varastoitte? Tai minne valtio sitä varastoi? Ei yhtään mihinkään! Mitä ihmettä tässä sähkönsäästövimmassa oikein säästetään? Hiiltä? Auringonpaistetta? Uraania? Kertokaa!
Sähkön säästämisellä pyritään siihen, että kantaverkot eivät kaatuisi. Normaalisti ne ei kaadukaan. Mutta jos jokin voimalaitos ei pystykään tuottamaan sähköä riittävästi esimerkiksi teknisen vian vuoksi eikä ulkomailta saada riittävästi sähköä, riski kantaverkon kaatumiseen on olemassa, jos jengi käyttää samaan aikaan paljon sähköä. Ja jos ihmiset eivät vähennä sähkönkulutustaan, on pakko laittaa alueellisia sähkökatkoja, jotta kantaverkon kaatuminen estetään. On täysin mahdollista, että mitään suunniteltuja sähkökatkoksia ei edes tule. Jo pelkästään leuto talvi vaikuttaa paljon sähkönkulutuksen määrään.
Ilmanvaihtokanavat ja ikkunanpuitteet tukitaan teipillä ydinlaskeumassa.
Mä laitoin oman viestini eilen juuri ennen sulkemisaikaa ja olikohan se sivulle 22.
Nyt eiliset keskustelut päättyvät sivulle 16.
Yli 100 viestiä ainaskin on poistunut tästä keskustelusta.