En koe saavani tasavertaista kohtelua terveydenhuollossa lihavuuteni vuoksi
Olen yrittänyt vuosia saada hoitoa erääseen sairauteen, jota yleisesti pidetään lihavuuden liitännäissairautena. Sitä se varmasti onkin, mutta minulla on siihen myös sukutaustaa. Lähisuvustani löytyy useita henkilöitä, jolla on sama vaiva ja kaikki heistä eivät ole lihavia.
Kun itse menen lääkäriin ja yritän saada hoitoa tähän asiaan, niin vastaus on aina sama. Siis että laihduta, kiitos ja näkemiin. Kerran sain yhden käynnin ravitsemusterapeutille ja käynti oli tyyliä "ei kannata olla liian ankara itselleen, kyllä jälkiruokaakin saa kerran päivässä syödä". Siis sellainen, joka ei auta tilanteeseeni lainkaan.
Itselläni on takana traumaattinen lapsuus pahoinpitelevien vanhempien toimesta ja rankka koulukiusaamistausta sekä vuosien syömishäiriökierre, jolloin on tullut rankasti jojo-laihdutettua. Olen viimein saanut jokseenkin normalisoitua suhteeni ruokaan, lisännyt huomattavasti hyötyliikunnan määrää sekä käyn salilla kolmesti viikossa. Tämä ei silti ole korjannut lihavuutta. Pussikeittokuureihin en enää ikinä aio alkaa, sillä kehoni on kärsinyt jo ihan tarpeeksi. Ennemmin olen lihava kuin enää laitan aineenvaihdutaani enemmän sekaisin.
Miksi en siis voi saada sairauteeni hoitoa? En ole mielestäni laiska ja välinpitämätön, vaan työelämässä ja pärjään siellä hyvin. En koe tuhlailevani kenenkään verorahoja ja koitan juuri huolehtia siitä, että pysyisin työkykyisenä pidempään.
Jos ja kun tämä ketju alkaa kerätä vihapuhetta lihavia kohtaan, niin toivoisin, ettette silti ilmoittaisi ketjua asiattomaksi. Jos keskustelut vaiennetaan vihapuheen takia, niin yhteiskunnan ongelmista ei voi puhua vapaasti.
Ja mahdollisille vihaajille vastaan, että kun on peruskoulusta selvinnyt lihavana, niin ei muutaman huonosti voivan nettihuutelijan kommentit tunnu yhtään missään. Toivon, että se syy, miksi voitte huonosti, ratkeaa parhain päin.
Kommentit (254)
Mene yksityisen lääkärin vastaanotolle ja pyydä sekä lihavuuden hoitoon tarkoitettua lääkehoitoa että verenpainelääkitystä. En usko, että on mitään ongelmia näitä saada. Itsekin olen saanut ja elämänlaatuni sen myötä parantunut ainakin 50%
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä vihapuhetta se on, jos sanon, että lihavalla puolisollani laski verenpaineet normaalitasolle laihduttamalla?
Samaa suosittelen sinulle, koska kuormitat ympäristöä ja valtiontaloutta ja hyvinvointialueiden surkeita rahakirstuja asialla, joka on korjatttavissa.
Ei varmaan helposti, mutta sitäkin palkitsevammin. Mikä olisi sinulle sopiva keino?
"Mitä vihapuhetta se on, jos sanon, että lihavalla puolisollani laski verenpaineet normaalitasolle laihduttamalla?"
Tulkitset tekstiäni haluamallasi tavalla. En nimittäin sanonut noin.
"Samaa suosittelen sinulle, koska kuormitat ympäristöä ja valtiontaloutta ja hyvinvointialueiden surkeita rahakirstuja asialla, joka on korjatttavissa."
Et tiedä minusta mitään muuta kuin sen, mitä olen kertonut ulkomuodostani ja taustastani ja se saa sinut selvästi vihaiseksi. Toki saat valita tehdä näin, mutta asenteesi olisi korjattavissa ja mielestäni olisit silloin miellyttävämpi ihminen.
Ap
Sinä käyt Suomessa lääkärissä, koska olet lihava. Tottakai kuormitat.
Ne on tosiasioita, ja tiedän kyllä, että totuudenpuhujista ei pidetä. Ei se minua kiinnosta, tavoittelen ihmisten havahtumista, en mukavaa hymistelyä.
Mihin sinä haluat minua havahduttaa? Jos se on se, että olen lihava ja en siksi ansaitse käydä lääkärissä tai olla olemassa, niin en voi tehdä muita johtopäätöksiä sinusta kuin ettet voi olla kovin miellyttävä ihminen. Onneksi jokainen saa aikuisena valita ne ihmiset ympärilleen, jotka ovat miellyttäviä.
Ap
Ap
No juuri nyt en ole ollut miellyttävä ihminen. Älä kuitenkaan sinäkään tuomitse muita tietämättä riittävästi ja etukäteen. Etukäteen siksi, että jo aloituksessa mainitsit vihapuheen, ja tavallaan loit odotusarvoa, että et tule hyväksymään neuvoja.
Ehkä todistat sen ennakko-odotuksen ketjussa vääräksi ja otankin ohjeet vastaan?
Haluan havahduttaa sinut siihen, että jotakin on ihan varmasti tehtävissä lihavuudelle, eikä se ihan välttämättä vaadi yhteiskunnan interventiota. Sanoit, että et halua pussikeittokuurille, ja minä sanon, että se on oikea päätös. Sellaiset ei johda hyvään.
Kauanko olet ollut uusilla elämäntavoilla? Lasketko kaloreita edes esimerkkipäivinä? Jatkuvaa kalorien kyttäämistä en näe järkevänä, mut onhan sulla yhä liikaa ruuansaantia.
Entä se vanha kunnon kävely? Teetkö sitä? Se auttaa yksistään paljon. Pelkkä sali ei riitä, vaikka sekin on ok. Pitkät lenkit, vaikka hitaastikin? Ihana äänikirja motivoimaan, tai musiikkia?
Pieniä juttuja kerrallaan mutta pysyväksi tavaksi.
Tiedän sinusta vain sanasi ja siksi en saanut sellaista kuvaa, että haluaisin olla kanssasi missään tekemisissä oikeassa elämässä. Hyvä kuitenkin, mikäli heräsit siihen, ettei kirjoituksesi kuulosta miellyttävän ihmisen kirjoittamalta.
Miksi minun pitäisi selvitä vaikeuksistani ilman "yhteiskunnan interventioita"? Jos muut ihmiset saavat apua heidän ongelmiinsa, niin miksi toisten ei pidä saada mitään apua ja vain selvitä yksin? Eikö se kerro siitä, etten mielestäsi olen huonompi ihminen, jonka ei pitäisi olla olemassa?
Ap
Miksi sinulle on tärkeää määritellä tuntematon ihminen epämiellyttäväksi henkilöksi, jonka kanssa et halua olla tekemisissä? Kuitenkin aloituksessa kerroit, ettei "vihapuhe" (kyseinen kirjoittaja oli mielestäni fiksu ja perusteli asiansa hyvin, siksi lainausmerkit) tunnu missään.
Toisaalta itse asiaa (paino, verenpaine, ehdotukset tilanteesi parantamiseksi) kommentoit aika niukalti.
Keskitytkö varmasti oikeisiin asioihin itsesi kannalta?
Muuten: Verenpainelääkkeillä voi olla tosi ikäviä sivuvaikutuksia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Väännä mulle ja kaikille meile rautalangasta - mitä hoitoa haluat?
Lääkityksen, joka auttaa sairauteeni. Kyseessä siis verenpainetauti.
Ap
Verenpainetaudin (korkea rr) ensisijainen hoito on elintapamuutokset, toissijainen lääkehoito. Hoitaa verenpainetauti pitää joka tapauksessa, hoitamattomana voi aiheuttaa ennenaikaisen kuoleman.
Suosittelisin hakeutumaan terapiaan, mieltäkin voi hoitaa. Sinulla on rankkoja kokemuksia taustalla, ne vaikuttavat elämääsi yhä edelleen.
Vierailija kirjoitti:
Miksi ap ei hyväksy sitä hoitokeinoa joka häntä auttaisi?
Aloituksessa sanoin, että olen tehnyt muutoksia elämääni, joilla on ollut positiivinen vaikutus, mutta lihavuutta ne eivät ole korjanneet. Toki tiedän varsin hyvin, miten voi laihtua tehokkaasti. Olen elämäni aikana laihtunut yli 60 kiloa yhteensä, mutta ne ovat aina tulleet takaisin korkojen kera,
Toki hyväksyisin laihdutuksen hoitokeinoksi, mikäli siinä onnistuisin ja mikäli se varmasti korjaisi verenpaineeni. Itse ajattelen näin, että lääkitys mahdollistaisi sen. että voisin juuri tässä hetkessä olla stressaamatta siitä verenpaineesta ja jatkaa terveellisten asioiden edistämistä elämässäni, joka mahdollisesti johtaa myös keventymisen suuntaan.
Ap
Mikä AP meni pieleen kun edellisen kerran laihdutit? Miksi kilot tuli takaisin?
Olet kyllä siinä ihan oikeassa, että stressi vie turhaa energiaa ja lisäksi se estää laihtumista.
Mut siihen on ratkaisuja. Meditaatio, pitkäkestoinen aerobinen liikunta, miellyttävät harrastukset. Oletko kokeillut?
Ole armollinen itsellesi ja muille, mut älä osoita sitä ruualla ja pelkällä levolla. Yritä alkaa rakastaa itseäsi oikeasti. Tympeää self help -soopaa, saatat ajatella. Mut se saattaa toimia!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä vihapuhetta se on, jos sanon, että lihavalla puolisollani laski verenpaineet normaalitasolle laihduttamalla?
Samaa suosittelen sinulle, koska kuormitat ympäristöä ja valtiontaloutta ja hyvinvointialueiden surkeita rahakirstuja asialla, joka on korjatttavissa.
Ei varmaan helposti, mutta sitäkin palkitsevammin. Mikä olisi sinulle sopiva keino?
"Mitä vihapuhetta se on, jos sanon, että lihavalla puolisollani laski verenpaineet normaalitasolle laihduttamalla?"
Tulkitset tekstiäni haluamallasi tavalla. En nimittäin sanonut noin.
"Samaa suosittelen sinulle, koska kuormitat ympäristöä ja valtiontaloutta ja hyvinvointialueiden surkeita rahakirstuja asialla, joka on korjatttavissa."
Et tiedä minusta mitään muuta kuin sen, mitä olen kertonut ulkomuodostani ja taustastani ja se saa sinut selvästi vihaiseksi. Toki saat valita tehdä näin, mutta asenteesi olisi korjattavissa ja mielestäni olisit silloin miellyttävämpi ihminen.
Ap
Sinä käyt Suomessa lääkärissä, koska olet lihava. Tottakai kuormitat.
Ne on tosiasioita, ja tiedän kyllä, että totuudenpuhujista ei pidetä. Ei se minua kiinnosta, tavoittelen ihmisten havahtumista, en mukavaa hymistelyä.
Mihin sinä haluat minua havahduttaa? Jos se on se, että olen lihava ja en siksi ansaitse käydä lääkärissä tai olla olemassa, niin en voi tehdä muita johtopäätöksiä sinusta kuin ettet voi olla kovin miellyttävä ihminen. Onneksi jokainen saa aikuisena valita ne ihmiset ympärilleen, jotka ovat miellyttäviä.
Ap
Ap
No juuri nyt en ole ollut miellyttävä ihminen. Älä kuitenkaan sinäkään tuomitse muita tietämättä riittävästi ja etukäteen. Etukäteen siksi, että jo aloituksessa mainitsit vihapuheen, ja tavallaan loit odotusarvoa, että et tule hyväksymään neuvoja.
Ehkä todistat sen ennakko-odotuksen ketjussa vääräksi ja otankin ohjeet vastaan?
Haluan havahduttaa sinut siihen, että jotakin on ihan varmasti tehtävissä lihavuudelle, eikä se ihan välttämättä vaadi yhteiskunnan interventiota. Sanoit, että et halua pussikeittokuurille, ja minä sanon, että se on oikea päätös. Sellaiset ei johda hyvään.
Kauanko olet ollut uusilla elämäntavoilla? Lasketko kaloreita edes esimerkkipäivinä? Jatkuvaa kalorien kyttäämistä en näe järkevänä, mut onhan sulla yhä liikaa ruuansaantia.
Entä se vanha kunnon kävely? Teetkö sitä? Se auttaa yksistään paljon. Pelkkä sali ei riitä, vaikka sekin on ok. Pitkät lenkit, vaikka hitaastikin? Ihana äänikirja motivoimaan, tai musiikkia?
Pieniä juttuja kerrallaan mutta pysyväksi tavaksi.
Tiedän sinusta vain sanasi ja siksi en saanut sellaista kuvaa, että haluaisin olla kanssasi missään tekemisissä oikeassa elämässä. Hyvä kuitenkin, mikäli heräsit siihen, ettei kirjoituksesi kuulosta miellyttävän ihmisen kirjoittamalta.
Miksi minun pitäisi selvitä vaikeuksistani ilman "yhteiskunnan interventioita"? Jos muut ihmiset saavat apua heidän ongelmiinsa, niin miksi toisten ei pidä saada mitään apua ja vain selvitä yksin? Eikö se kerro siitä, etten mielestäsi olen huonompi ihminen, jonka ei pitäisi olla olemassa?
Ap
Miksi sinulle on tärkeää määritellä tuntematon ihminen epämiellyttäväksi henkilöksi, jonka kanssa et halua olla tekemisissä? Kuitenkin aloituksessa kerroit, ettei "vihapuhe" (kyseinen kirjoittaja oli mielestäni fiksu ja perusteli asiansa hyvin, siksi lainausmerkit) tunnu missään.
Toisaalta itse asiaa (paino, verenpaine, ehdotukset tilanteesi parantamiseksi) kommentoit aika niukalti.
Keskitytkö varmasti oikeisiin asioihin itsesi kannalta?
Muuten: Verenpainelääkkeillä voi olla tosi ikäviä sivuvaikutuksia.
Itse koen tärkeänä asettaa omia rajoja ja sanoa ääneen, mikäli joku alkaa puhua ikävästi. Ei elämästä selviä kovin hyvin, mikäli ei pysty sanomaan vastaan, kun joku haukkuu tai puhuu ikävästi.
Neuvoja en kommentoinut, koska yksikään niistä ei ollut sellainen, jota en olisi kuullut aiemmin. Myös neuvot, joista ei ole apua, eivät ole kovin mukava kommunoinnin muoto. Neuvominen ei useinkaan kerro siitä, että toinen haluaisi olla avuksi, vaan siitä, että haluaa osoittaa olevansa parempi ihminen kuin se neuvottava. Toki uskon, että tuolla kommentoijalla saattoi olla hyvä tarkoitus, mutta yhtä kaikki ne ovat moneen kertaan kuultuja ja sellaisia, jotka eivät auta.
Ap
Ainoa "sairaus" jonka hoitamiseen olen hakiessa saanut aidosti hyvää hoitoa on ollut, yllätysyllätys lihavuus. Kyllä ärsytti. 1,5 vuoden tuloksena lihavuusleikkaus ja kaikki ennen sitä tehtävät "hoidot". Piti laihtua 40 kg, että lääkärit totesivat, että jep, en tule toimeen ilman verenpainelääkitystä, eikä kolesterolikaan muutu terveellisesti syömällä ja laihtuen normaaliksi. Ravitsemusterapeutit on sairaalloisesti ylipainoiselle yhtä tyhjän kanssa, on todennäköistä, että me sairalloiset tiedetään paremmin, miten oikeasti syödään.
Ymmärrän aloittajan tuskan ja tuo kohteleminen ärsyttää minua edelleen. Pahin kokemus on ollut, kun menin työterveyspsykologille kertomaan, että olen työuupunut työssä olevien valtavien ristiriitojen takia, jotka eivät välttämättä edes itseäni koskeneet. Ensimmäinen kysymys oli, että miten olet kokenut tuon lihavuutesi. Voihan nyt vietävä. Oikeesti?! Siitä ainokaisesta terapiakäynnistäni päästyäni päätin, että laitan tästä lähtien luun kurkkuun jokaiselle narisijalle. Aloin kysyä, että mikset näe minua ihmisenä, miksi en saa hoitoa ihan vaan ihmisenä? Käy riittävän monella, ja valita. Jokaisella lääkärilläkin on pomo. Pistät jokaisesta huonosti kohtelusta viestiä että tämä asenne muuttuu.
Ap:lle tsemppiä ja toivottavasti saat lääkityksen! Itse olen myös ylipainoinen ja verenpaine alkoi vaivata joku vuosi sitten. On hirveän helppoa ehdottaa liikuntaa ja laihdutusta parannuskeinoksi, mutta itse ainakin olin verenpaineen vuoksi niin huonossa kunnossa, että en jaksanut tai voinut liikkua. Ei se ole normaalia, jos pitää pysähtyä pienen mäennyppylän jälkeen vetämään henkeä ja tasaamaan sykettä. Lääkityksen avulla jaksaminen on aivan toista. Joten ihminen on yksilöllinen, mutta sivusta on hirveän helppoa huudella ns. asiantuntijan ohjeita.
Järkyttäviä vastauksia täällä.
Minulla vähän erilainen kokemus lääkäristä. Verenpainetauti todettiin ja lääkettä ehdotettiin heti. Itse estelin ja sanoin, etten haluaisi alkaa lääkkeitä syömään, mitä jos mieluummin itse yritän tehdä jotain (kuten ap on myös tehnyt!) asialle. Lääkäri puhui minut ympäri ja suostutteli, lopulta myönnyin syömään lääkkeitä.
Mutta tei myös elintapoihini muutoksia, muiden muassa laihdutin jonkun kaksi-kolmekymmentä kiloa.
En ole päässyt lääkityksestä eroon, vaikka olen nykyään normaalipainoinen, ollut jo pitkään.
Jos ap olet törmännyt lääkäriin, joka ei suostu kirjoittamaan verenpainelääkereseptiä, niin vaihda lääkäriä. Olet varmastikin mittaillut verenpaineita kotona tarpeeksi, jotta voit näyttää lääkärille, missä mennään. Verenpaine on itsessään kumminkin sellainen riski, että sen hoitamatta jättäminen voi tulla yhteiskunnallekin ja täällä rahoistaan huolestuneille veronmaksajille paljon kalliimmaksi kuin lääkehoito. Verenpainelääkkeillä lääkeyhtiöt eivät juuri voittoja tee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä vihapuhetta se on, jos sanon, että lihavalla puolisollani laski verenpaineet normaalitasolle laihduttamalla?
Samaa suosittelen sinulle, koska kuormitat ympäristöä ja valtiontaloutta ja hyvinvointialueiden surkeita rahakirstuja asialla, joka on korjatttavissa.
Ei varmaan helposti, mutta sitäkin palkitsevammin. Mikä olisi sinulle sopiva keino?
"Mitä vihapuhetta se on, jos sanon, että lihavalla puolisollani laski verenpaineet normaalitasolle laihduttamalla?"
Tulkitset tekstiäni haluamallasi tavalla. En nimittäin sanonut noin.
"Samaa suosittelen sinulle, koska kuormitat ympäristöä ja valtiontaloutta ja hyvinvointialueiden surkeita rahakirstuja asialla, joka on korjatttavissa."
Et tiedä minusta mitään muuta kuin sen, mitä olen kertonut ulkomuodostani ja taustastani ja se saa sinut selvästi vihaiseksi. Toki saat valita tehdä näin, mutta asenteesi olisi korjattavissa ja mielestäni olisit silloin miellyttävämpi ihminen.
Ap
Sinä käyt Suomessa lääkärissä, koska olet lihava. Tottakai kuormitat.
Ne on tosiasioita, ja tiedän kyllä, että totuudenpuhujista ei pidetä. Ei se minua kiinnosta, tavoittelen ihmisten havahtumista, en mukavaa hymistelyä.
Mihin sinä haluat minua havahduttaa? Jos se on se, että olen lihava ja en siksi ansaitse käydä lääkärissä tai olla olemassa, niin en voi tehdä muita johtopäätöksiä sinusta kuin ettet voi olla kovin miellyttävä ihminen. Onneksi jokainen saa aikuisena valita ne ihmiset ympärilleen, jotka ovat miellyttäviä.
Ap
Ap
AP, mitä ihmettä täällä rähiset? Lääkärit ovat aivan oikeassa, että ylipaino nostaa verenpainetta, tykkäät tiedosta tai et. En voi tehdä muita johtopäätöksiä sinusta kuin ettet ole kovinkaan miellyttävä ihminen, sorry.
Et ole vielä kertonut, millaisissa lukemissa verenpaineesi on viimeiset 2 viikkoa ollut. Tuo 2 viikkoa (mittaus aamuin illoin, 3 mittausta ja niistä normaalein arvo otetaan seurantaan mukaan, mittausta ennen 15 minuuttia istut rauhallisesti paikoillasi etkä tee mitään, mikä aiheuttaisi jännitystä tms, joka nostaisi verenpainetta, sekä vähintään 30 minuuttia sen jälkeen, kun olet viimeksi juonut kahvia, teetä tai jotai eergiajuomaa). On aivan mahdollista, että verenpaineesi eivät ole seurannassa olleet sillä tasolla, että lääkitys olisi tarpeen vaan ensisijainen hoitokeino on nimenomaan laihduttaminen. Luonnollisesti myös tupakoinnin lopettaminen (jos poltat) sekä suolan ja kahvin vähentäminen.
Et tainnut kertoa sitäkään, kuinka paljon sulla on ylipainoa. Eikä tarvitse meille kertoakaan, mutta jos ylipainoa on todella paljon, voisit kysyä mahdollisuutta lihavuusleikkaukseen. Eli et menisikään lääkäriin verenpaineen vuoksi vaan hakisit ensisijaisesti apua lihavuuteesi. Yksi kerta ravitsemusterapeutilla ei ilmeisesti riittänyt, mutta useampi kerta voisi auttaa. Tai sitten liityt johonkin laihdutusryhmään.
Hyvät ihmiset.
'
Jokainen meistä lihavista tietää olevansa lihava.
Jokainen meistä lihavista tietää, että lihavuus on haitallista ja epäterveellistä.
Jokainen meistä lihavista haluaisi laihtua.
Jokainen meistä lihavista tietää, että pitäisi laihtua.
Jokainen meistä lihavista on yrittänyt laihduttaa.
Jokainen meistä lihavista tietää, millaisia ovat terveelliset elämäntavat.
'
Mutta. Niiden terveellisten elämäntapojen soveltaminen käytäntöön ei meiltä lihavilta onnistu.
'
"Miksi???", te kysytte.
"Hemmetin läskit, syökää vähemmän ja liikkukaa enemmän, ei ole niin vaikeaa!!!", te sanotte.
'
Mutta kyllä, kyllä se on meille vaikeaa.
'
Lihavuus johtuu ylensyönnistä. Ylensyönti on syömishäiriö. Syömishäiriö on mielenterveyshäiriö. Ja näihin mielenterveysongelmiin on todella vaikea saada apua. Näistä mielenterveysongelmista on todella vaikea päästä eroon.
'
"Yrittäkää edes, nähkää vaivaa!!!", te sanotte.
Voi, kyllä me todellakin näemme vaivaa. Joka ikinen päivä yritämme lopettaa liiallisen syömisen. Mutta se ei onnistu omin avuin. Olemme voimattomia mielenterveysongelmamme edessä. Tarvitsemme apua.
'
Lihavuuteen ei auta se, että meitä haukutaan ja syrjitään.
Lihavuuteen ei auta se, että meidän käsketään syödä vähemmän ja liikkua enemmän.
Lihavuuteen ei auta se, että meidän käsketään ottaa itseämme niskasta kiinni.
Jos nämä auttaisivat lihavuuteen, eihän meillä edes olisi lihavia.
'
Auttaako masentunutta, että häntä haukutaan ja syyllistetään? Auttaako häntä, jos häntä käsketään ottaa niskasta kiinni? Auttaako häntä, jos hänelle sanotaan, että hän on riesa, loinen ja yhteiskunnalle haitaksi?
'
Toistan: syömishäiriö on mielenterveyshäiriö.
'
-ohis, ei ap-
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei mikään ihme, että tulee kokemus, ettei hoitoa saa jos ylipainon mainitseminen on vihapuhetta.
Mikäli asiakkaalla on ylipainoa saati lihavuutta ja siitä aiheutuvia terveysongelmia, lääkärin tulee ohjeistaa pudottamaan painoa.
Aloittaja vetoaa traumataustaansa, mutta miksi ei hoida sitä jos se kerta on laihtumisen esteenä? Kela-terapiaan on jonot, mutta itsekustannettuun kyllä löytyy aikoja. Syömishäiriön erikoistuneet kansalaisjärjestöt auttavat maksutta nykyisiä, entisiä ja siinä rajoilla olevia syömishäiriöisiä.
Tulkitset tekstiäni haluamallasi tavalla. Voit toki antaa suoran lainauksen, että missä olen sanonut, että lihavuuden mainitseminen on vihapuhetta, niin voin myöntää virheeni.
Minuahan ei yhtään haittaa, jos lääkäri maunitsee lihavuuteni ja mielelläni ottaisin siihen myös hoitoa. Sitä vain ei ole tullut tuota yhtä ravitsemusterapiakäyntiä lukuun ottamatta.
Ap
Ottaisit mielelläsi hoitoa lihavuuteesi? Kyllä jokainen osaa laihduttaa. Haluatko siis lihavuusleikkaukseen? Niitä ei helpolla jaella.
Kokeileppa olla lihava JA masentunut!
'Puhjennut umpisuolikin johtuu ylipainosta tai masennuksesta. Ja kyllä, olen laihduttanut. Ongelma on etten pysy laihana. Alimmillaan painoni on ollut 52 kiloa, nyt 107 kiloa.
Vierailija kirjoitti:
Hyvät ihmiset.
'
Jokainen meistä lihavista tietää olevansa lihava.
Jokainen meistä lihavista tietää, että lihavuus on haitallista ja epäterveellistä.
Jokainen meistä lihavista haluaisi laihtua.
Jokainen meistä lihavista tietää, että pitäisi laihtua.
Jokainen meistä lihavista on yrittänyt laihduttaa.
Jokainen meistä lihavista tietää, millaisia ovat terveelliset elämäntavat.
'
Mutta. Niiden terveellisten elämäntapojen soveltaminen käytäntöön ei meiltä lihavilta onnistu.
'
"Miksi???", te kysytte.
"Hemmetin läskit, syökää vähemmän ja liikkukaa enemmän, ei ole niin vaikeaa!!!", te sanotte.
'
Mutta kyllä, kyllä se on meille vaikeaa.
'
Lihavuus johtuu ylensyönnistä. Ylensyönti on syömishäiriö. Syömishäiriö on mielenterveyshäiriö. Ja näihin mielenterveysongelmiin on todella vaikea saada apua. Näistä mielenterveysongelmista on todella vaikea päästä eroon.
'
"Yrittäkää edes, nähkää vaivaa!!!", te sanotte.
Voi, kyllä me todellakin näemme vaivaa. Joka ikinen päivä yritämme lopettaa liiallisen syömisen. Mutta se ei onnistu omin avuin. Olemme voimattomia mielenterveysongelmamme edessä. Tarvitsemme apua.
'
Lihavuuteen ei auta se, että meitä haukutaan ja syrjitään.
Lihavuuteen ei auta se, että meidän käsketään syödä vähemmän ja liikkua enemmän.
Lihavuuteen ei auta se, että meidän käsketään ottaa itseämme niskasta kiinni.
Jos nämä auttaisivat lihavuuteen, eihän meillä edes olisi lihavia.
'
Auttaako masentunutta, että häntä haukutaan ja syyllistetään? Auttaako häntä, jos häntä käsketään ottaa niskasta kiinni? Auttaako häntä, jos hänelle sanotaan, että hän on riesa, loinen ja yhteiskunnalle haitaksi?
'
Toistan: syömishäiriö on mielenterveyshäiriö.
'
-ohis, ei ap-
Tietenkään haukkuminen ei auta.
Mutta ei auta sekään, että autettava itse etukäteen päättää, että vain joku tietty juttu tulee olemaan se ratkaiseva.
Kyllä mielenterveyspuolen ongelmatkin voi helpottua ilman virallista hoitoa, jos ne ei ole mitään todella vakavia todellisuudentajuun vaikuttavia tai muita todella todella vakavia tiloja.
Toivoisin kyllä, että resurssisyistä jotain terveyskylän tyyppistä virallista self help -matskua olisi helpommin saatavilla. Jotain bottivetoista apuakin siihenvoisi liittää. Resurssit ei tule riittämään siihen, että kaikki saavat läsnäoloapua.
Vierailija kirjoitti:
mikseipä kirjoitti:
Olisiko hyvä välimalli kuitenkin ravintoterapeutilla käynti, jos tällä voisi hiukan pitemmässä juoksussa oman itsetunnon lisäksi korjata myös mainitsemasi sairauden ilman lääkinnällistä tarvetta? Mieti mitkä edut tuo kaikkineen tarjoaisi.
Painosi silti selkeästi häiritsee sinua, mutta varsin selkeästi tekemäsi yritykset sen korjaamiseksi ovat olleet valitettavasti toimimattomia. Usein tämä johtuu ihan vaan, että oikeaa tiedoa siihen mitä se tarvitsee, ei ole. Sitten mennään pussikeittolinjoille ja hetimullenyt-ratkaisuihin, joista tulee sitä jojoilua, koska eihän sellaista loppuelämäänsä kestä.
Siihen aineenvaihduntaa sekoittamattomaan laihdutukseen riittää suht minimaalinen energiavaje, joka ei häiritse päivittäistä elämää ollenkaan. Se kestää tietysti pitkään, mutta sama aika siinä kuluu kuin lihavanakin ollessa.
Itse en kokenut tuota yhtä ravintoterapeutilla käyntiä hyödyllisenä, mutta ehkä se johtui siitä, että kyseessä oli vain yksi käynti, jossa ei päästy syvälle syömishäiriötaustaani tai traumataustaani.
Koen, että voisin mahdollisesti saada hyötyä terapiasta jossakin syömishäiriöihin erikoistuneessa paikassa. En tosin tiedä, miten helppoa tällaiseen paikkaan olisi päästä asiakkaaksi. Koitan ottaa siitä selvää.
Ap
Tarkoitin juuri sellaista ravintoterapeuttia, joka keskittyisi ihan pelkkään ravintoasioihin. Kertoisi mitä mitäkin suunnilleen sisältää, mistä ruokavalio koostuu, miten sitä ylläpidetään ja eritoten auttaisi rakentamaan sellaisen ruokavalion, joka sopii sinun tarkoituksiin ja olisi helpoiten toteutettavissa niin, että voit sitä noudattaa. Jotain konkreettista apua, jolla voit tehdä muutoksia jo nyt, eikä vuosien päästä.
Syömihäiriötaustat ja traumat on oikean terapeutin hommia ja niissä kestää vuosia. Niiden selviäminen ei kuitenkaan ole este tai vaatimus oikein syömiselle.
Jos ei yhtään tiedä miten ravinto tai ruokavalio koostuu, on sitä hyvin vaikea noudattaa. Ja jos ei voi noudattaa, ei tapahdu muutoksia. Ja kun ei tapahdu muutoksia, niin palaa entiseen ja syntyy jojoilua.
Ja jos olet ollut ylipainoinen jo kouluajoista, uskoisin että tämä aihealue ei ole selkein ja siksi toisi helpoimmalla tavalla suurimmat voitot.
ehkäpä kirjoitti:

Nimenomaan varsinkin lapsista asti lihavilla se laihtuminen tukin on sellainen toimenpide, joka selviää sillä, että joku kertoo, miten paljon missäkin on eri ravintoaineita ja energiaa.
Itse tiedän kyllä, miten paljon eri ruoat suunnilleen sisältävät energiaa. Kaloritaulukot on syömishäiriöisimpinä aikoinani tulleet kovasti tutuiksi. Ei tuo tieto yksinään tuo muutosta asiaan ja voi suistaa takaisin syömishäiriön syövereihin.
Omaan logiikkaani sopisi paremmin sellainen terapia ja apu, joka ottaisi huomioon yksilölliset syyt ja seuraukset puhtaiden numeroiden ja taulukoiden sijaan.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Jos ongelma saattaa johtua ylipainosta on luonnollisesti ensimmäinen hoitokeino laihdutus. Siinä on ihan logiikkaa ettei heti ensimmäisenä tyrkytetä lääkkeitä vaan yritetään saada ongelma ratkaistua helpommin ja pysyvämmin (loppuelämä lääkityksellä vs. laihdutus ja ongelman katoaminen). Voi olla ettei laihdutus auta mutta mitään haittaakaan siitä ei voi olla jos ylipainoa kerran löytyy.
Nämä ongelmat ovat vielä aika huonosti ymmärrettyjä varsinkin syy-seuraussuhteiltansa, mutta nykyään jo tiedetään, että ylipainoon liitetyt sairaudet nivelvaivoja lukuunottamatta eivät aina niinkään johdu varsinaisesta ylipainosta vaan pitkäkestoisen stressin häiritsevistä vaikutuksista, minkä seurausta myös vaikeasti hoidettavissa oleva ylipaino usein on. Kyse on siis klassisesta korrelaatio ei ole kausaliteetti - keissistä. Monilla pitkään kestänyt palautumiskyvyn ylittänyt stressi aiheuttaa kattavan koko elimistön tulehdus- ja puolustusreaktion, joka näkyy mm. hankalina painonhallinan vaikeuksina ja muina virheellisesti ylipainoon itseensä liitettyinä sairauksina. Liikasyönti voi olla tai olla olematta mukana kuviossa, huomattavinta kuitenkin on epäedulliseksi muuttunut aineenvaihdunta ja hormonitoiminta, mikä johtaa nesteen, rasvan ja tulehdussolujen kertymiseen sekä takertumiseen kehossa.
Terveisin metabolomiikkaa ja lihavuutta tutkiskeleva lääkäritäti
Vierailija kirjoitti:
ehkäpä kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
mikseipä kirjoitti:
Olisiko hyvä välimalli kuitenkin ravintoterapeutilla käynti, jos tällä voisi hiukan pitemmässä juoksussa oman itsetunnon lisäksi korjata myös mainitsemasi sairauden ilman lääkinnällistä tarvetta? Mieti mitkä edut tuo kaikkineen tarjoaisi.
Painosi silti selkeästi häiritsee sinua, mutta varsin selkeästi tekemäsi yritykset sen korjaamiseksi ovat olleet valitettavasti toimimattomia. Usein tämä johtuu ihan vaan, että oikeaa tiedoa siihen mitä se tarvitsee, ei ole. Sitten mennään pussikeittolinjoille ja hetimullenyt-ratkaisuihin, joista tulee sitä jojoilua, koska eihän sellaista loppuelämäänsä kestä.
Siihen aineenvaihduntaa sekoittamattomaan laihdutukseen riittää suht minimaalinen energiavaje, joka ei häiritse päivittäistä elämää ollenkaan. Se kestää tietysti pitkään, mutta sama aika siinä kuluu kuin lihavanakin ollessa.
Itse en kokenut tuota yhtä ravintoterapeutilla käyntiä hyödyllisenä, mutta ehkä se johtui siitä, että kyseessä oli vain yksi käynti, jossa ei päästy syvälle syömishäiriötaustaani tai traumataustaani.
Koen, että voisin mahdollisesti saada hyötyä terapiasta jossakin syömishäiriöihin erikoistuneessa paikassa. En tosin tiedä, miten helppoa tällaiseen paikkaan olisi päästä asiakkaaksi. Koitan ottaa siitä selvää.
Ap
Tarkoitin juuri sellaista ravintoterapeuttia, joka keskittyisi ihan pelkkään ravintoasioihin. Kertoisi mitä mitäkin suunnilleen sisältää, mistä ruokavalio koostuu, miten sitä ylläpidetään ja eritoten auttaisi rakentamaan sellaisen ruokavalion, joka sopii sinun tarkoituksiin ja olisi helpoiten toteutettavissa niin, että voit sitä noudattaa. Jotain konkreettista apua, jolla voit tehdä muutoksia jo nyt, eikä vuosien päästä.
Syömihäiriötaustat ja traumat on oikean terapeutin hommia ja niissä kestää vuosia. Niiden selviäminen ei kuitenkaan ole este tai vaatimus oikein syömiselle.
Jos ei yhtään tiedä miten ravinto tai ruokavalio koostuu, on sitä hyvin vaikea noudattaa. Ja jos ei voi noudattaa, ei tapahdu muutoksia. Ja kun ei tapahdu muutoksia, niin palaa entiseen ja syntyy jojoilua.
Ja jos olet ollut ylipainoinen jo kouluajoista, uskoisin että tämä aihealue ei ole selkein ja siksi toisi helpoimmalla tavalla suurimmat voitot.
Nimenomaan varsinkin lapsista asti lihavilla se laihtuminen tukin on sellainen toimenpide, joka selviää sillä, että joku kertoo, miten paljon missäkin on eri ravintoaineita ja energiaa.
Itse tiedän kyllä, miten paljon eri ruoat suunnilleen sisältävät energiaa. Kaloritaulukot on syömishäiriöisimpinä aikoinani tulleet kovasti tutuiksi. Ei tuo tieto yksinään tuo muutosta asiaan ja voi suistaa takaisin syömishäiriön syövereihin.
Omaan logiikkaani sopisi paremmin sellainen terapia ja apu, joka ottaisi huomioon yksilölliset syyt ja seuraukset puhtaiden numeroiden ja taulukoiden sijaan.
Ap
Yksilö-terapiaan on pitkässä jonossa niitä, joilla on vaikeita mt-häiriöitä. Jokaisen lihavan toivetta tällaiseen terapiaan ei kyetä julkisilla resursseilla.
Jos laihtuminen olisi noin helppoa niin ylipainoisia ei olisi. Minä olen vegaani, en syö pizzoja tai hamppareita tai roskaruokaa ja liikkunut olen 40 vuotta useita tunteja päivässä.
Nyt laihdutan kitudieetillä, eli pussikeittoja päivällä ja illalla varsinainen ateria. Liikuntaa jopa 7 h päivässä. Paino on tippunut 5 kg puolessa vuodessa.
Kaikilla ei samanlaisella dieetillä tipu paino samalla lailla. Toisella voi samansuhtaisella dieetillä tippua 12 kg kun toisella vain 1 kg, näistä on tehty tutkimuksiakin.