Alan olla murtunut siitä kuinka vaikeaa on löytää kumppania
Nainen, ikää 32v. Eronnut jo 4 vuotta sitten, 2 lasta jotka kouluiässä. Tiedän että lapset rajoittaa paljon kumppanivalikoimaa, mutta en olisi uskonut että tämä on NÄIN vaikeaa.
Minulla on eron jälkeen ollut ainoastaan lyhyitä ja omituisen sekavia suhteita. Enimmäkseen kumppanit ovat olleet itsekin pienten tai vähän isompien lasten vanhempia, eli sama elämäntilanne. Mielestäni tavallisia suomalaisia miehiä.
Sydän on nyt murjottu tässä jo useasti ja olen tullut hylätyksi toistuvasti. Tuntuu, ettei kehenkään voi enää luottaa. Kaikki voi muuttua sekunnissa (ensin ollaan tiiviisti yhdessä ja ihastuneita ja yhtäkkiä mies voikin vain lopettaa suhteen vaikka kolmen kuukauden jälkeen). Selitystä en saa koskaan, paitsi jotain ympäripyöreää "en sittenkään tiedä olenko valmis/ en tiedä mitä haluan", eli en oikein tiedä mitä teen väärinkään tai voisin tehdä toisin.
Tuntuu että moni myös projisoi minuun huonoja kokemuksiaan muista naisista; eli siis saan p*skaa kohtelua vain koska mieskin on sitä joskus osakseen saanut. Olen kiltti ja herkkä, teen mitä sanon ja sanon mitä tarkoitan, mutta vissiin minua on helppo sitten kohdella myös huonosti.
Kommentit (270)
Only Fans Model Barbie Jailed For Life After Killing Boyfriend Because He Wanted To Leave Her
Samoja ongelmia meillä miehilläkin on. Takana kaksi vuotta seurustelua, kaikki mennyt ihan hyvin, ei mitään draamaa. Fiksun ja tasapainoisen oloinen nainen. Suunniteltiin perhettä ja yhteen muuttamista. Sitten aloin huomaamaan merkkejä, että kaikki ei ollut hyvin ja yritin kysellä, mutta hän sanoi että olen väärässä ja kaikki on oikein hyvin. Muutama viikko siitä sanoi että ei halua nähdä enää, eikä halua perhettä kanssani. Mitään perusteluja en saanut, kuulemma itsekin yllättyi että mieli muuttui hetkessä. Olen kohta niin vanha että saa unohtaa nämä haaveet. Juuri nyt en edes halua yrittää uutta suhdetta.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on eron jälkeen ollut ainoastaan lyhyitä ja omituisen sekavia suhteita. Enimmäkseen kumppanit ovat olleet itsekin pienten tai vähän isompien lasten vanhempia, eli sama elämäntilanne. Mielestäni tavallisia suomalaisia miehiä.
Olen ollut sinkkuna yli kymmenen vuotta, enkä ole tänä aikana edes ihastunut kehenkään, saati että olisin päätynyt suhteeseen.
Vähän kummalliselta tuntuu, että erosta on vasta neljä vuotta, kuviossa on lapset ja silti olet ehtinyt pyörittää useampaa miestä.
Minä nauttisin jo siitä, jos kohdalle tulisi nainen, johon ihastuisi. Se palauttaisi edes vähän uskoa siihen, että vielä tässä iässä on edellytykset suhteeseen vaadittaviin tunteisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinkkumies47 kirjoitti:
Minulle kelpaa 32 vuotias nainen. Ei lapset haittaa minua joten ei ole ongelma. Olen kiltti ja kunnollinen mies, en juo viinaa, en käy baareissa, en ole tehnyt rikoksia koskaan.
Huonot puolet , olen työtön mutta tulen toimeen joten siinä meni varmaan mahdollisuudet. Tosin minä kalastan ja myyn kalaa joten en ole toimeton vaikka olen työtön.
Jos hyvät puolesi ovat vain että et juo viinaa eikä ole rikosrekisteriä, olet aika heikoilla. Ja olethan sinä nyt liian vanhakin 32-vuotiaalle. Olet melkein 50.
Liian vanha ei suinkaan ole. Mutta aloittaja on hyväpalkkainen ja luultavasti nirso. Tuo mies puhui mahdollisuuksistan, vaikka ei edes tiedä, millaisesta miehestä aloittaja tykkää.
Tietenkin on liian vanha. Tuon ikäisillä on jo lapsenlapsia.
Vierailija kirjoitti:
Samoja ongelmia meillä miehilläkin on. Takana kaksi vuotta seurustelua, kaikki mennyt ihan hyvin, ei mitään draamaa. Fiksun ja tasapainoisen oloinen nainen. Suunniteltiin perhettä ja yhteen muuttamista. Sitten aloin huomaamaan merkkejä, että kaikki ei ollut hyvin ja yritin kysellä, mutta hän sanoi että olen väärässä ja kaikki on oikein hyvin. Muutama viikko siitä sanoi että ei halua nähdä enää, eikä halua perhettä kanssani. Mitään perusteluja en saanut, kuulemma itsekin yllättyi että mieli muuttui hetkessä. Olen kohta niin vanha että saa unohtaa nämä haaveet. Juuri nyt en edes halua yrittää uutta suhdetta.
Ehkä olisi pitänyt kosia.
Vierailija kirjoitti:
Samassa veneessä ollaan. Olen ollut viimeiset kymmenen vuotta. Hyvät ja empaattiset ihmiset eivät ole vapailla markkinoilla. Tai sitten eivät ole tinderissä, enkä ole enää minäkään. Luovuin siitä jo vuosia sitten, kamala lihatiski. Livenä harva tekee aloitteita baarien ulkopuolella ja niissä en enää tykkää käydä. Varatut siellä vonkaamassa sitä yhtä tavaraa.
Niin, En ole, enkä ole ollut Tinderissä; paljossa sen minulle vieraa ja luotaantyöntävänn maineen -seksitutkana ja panosovelluskena- vuoksi.
Vähän tietysti pöhköksi kyllä koen itseni jos ja kun haluan pitää itseäni hyvänä ja empaattisena näin "julkisesti" (Enemmän nuo ovat määreitä, jodien haluan tulevan itsestäni ilmi.-ilman, että minun pitäsi sanoa tai kertoa jolelkin, että olen muuten empaattien ja hyvä....=
Kuulenkin nyt korvissani, että jos oikeasti olisin hyvä ja veilä empaattinenkin, niin en mitenkään vosi olla sinkku, kun niin moni haluaa ylläpitää mielikuvaa siitä, että kaikki kunnolliset ja hyvät miehet ovat parisuhteessa ja ovat korkeintaan vain hetken sinkkuna.
Mutta se, että olisi sekä hyvä, empaattinen ja vastentahtosiesti sinkku mies (tai nainen) ei monella mahdu samaan laueeseen korjaan ruumiillistumaan. Kyllä itselläni varmasti on rajoittanut kumppanin löytämistä sekin, että käyn aika vähän baareissa ja tai yökerhoissa tms.
- Ja mitä olen tätä palstaa lukenut osa kokee, että melkein pitäsi toinen jo tietää entuudestaankin jo jollain tavoin, että sisi yrittää läehstymistä, joka taas on helpommin sanottu kuin tehty. Kun olen kai vähän laiska aloittamaan mitään uutta harrastusta vain siinä toivossa, että sieltä löytäsiin itselleni kumppanin. Enkä nykyisessä työpaikassanikaan ole ns. vapaana ketään itseäni puoleensa vetävää. (He jotka ovat elävät "jo" parisuhteessa, eikä minua kiinnosta yrittää päästä heidän kumppaninsa paikalle)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinkkumies47 kirjoitti:
Minulle kelpaa 32 vuotias nainen. Ei lapset haittaa minua joten ei ole ongelma. Olen kiltti ja kunnollinen mies, en juo viinaa, en käy baareissa, en ole tehnyt rikoksia koskaan.
Huonot puolet , olen työtön mutta tulen toimeen joten siinä meni varmaan mahdollisuudet. Tosin minä kalastan ja myyn kalaa joten en ole toimeton vaikka olen työtön.
Jos hyvät puolesi ovat vain että et juo viinaa eikä ole rikosrekisteriä, olet aika heikoilla. Ja olethan sinä nyt liian vanhakin 32-vuotiaalle. Olet melkein 50.
Liian vanha ei suinkaan ole. Mutta aloittaja on hyväpalkkainen ja luultavasti nirso. Tuo mies puhui mahdollisuuksistan, vaikka ei edes tiedä, millaisesta miehestä aloittaja tykkää.
Tietenkin on liian vanha. Tuon ikäisillä on jo lapsenlapsia.
Ei sillä ole mitään merkitystä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En koskisi tikullakaan naiseen joka jo parin vuoden päästä erostaan etsii paniikissa uutta kumppania. Mikäli ihminen ei osaa olla yksin niin hän ei ole parisuhdematskua
Olen samaa mieltä. Tosi moni on hakemassa uutta suhdetta liian pian eron jälkeen. Monella ei ole ollut edes avioeron harkinta-aika vielä päättynyt. Nykyään tiedustelen heti alkuvaiheessa, kauanko ollut sinkkuna.
Mielenkiintoista. Itse olen juuri harkinta-ajalla erossa ja täysin valmis uuteen suhteeseen. Henkinen ero tapahtunut jo kauan aikaa sitten, erottu sovussa ja ero ajoitetaan molemmille sopivaan tilanteeseen. Olen tapaillut uusia jo useamman kuukauden, kukaan ei ole tutustuttua kyseenalaistanut mielentilaani tai kykyä sitoutua.
Vierailija kirjoitti:
Kyselit, mikä sinussa on vikana, kun ei löydy. No se voi olla jokin näistä:
-Ulkonäkö/paino, onko sinussa jotain ulkonäköön liittyvää, mikä miehiä voisi estää kiinnostumasta? Moni mies tykkää laitetusta naisista, toki kohtuus laittautumisessakin. Jos sulla on ihan lyhyet hiukset, kannattaisi varmaan kasvattaa hieman pidempi malli, vaikka polkkatukka tai vielä parempi, jos pidempi.
-Liian korkea koulutus? Tavallinen mies voi kokea itsensä riittämättömäksi tohtorin seurassa
-Sinun liian korkeat kriteerit miehelle?
-Luonteesi: oletko seurassa hiljainen hissukka tai pidätkö liiallista omaa showta? Kumpikin ääripää estää miehiä lähestymästä. Kannattaa olla puhelias ja huomioida keskustelussa mahdollisimman moni ihminen. Tosin, helpommin sanottu kuin tehty
-Harrastatko vain naisiin liittyviä harrasteita? Aloita harrastamaan jotain, missä on paljon miehiä. Golf on hyvä esimerkki. Kun koko kesän menet pallon perässä, niin etköhän jo päädy useamman kerran mukavien mieskandidaattien peliseuraan 😉 Moni mies tappaa yksinäisyyttään kentällä. Miehille vinkkinä koiraharrastuksen aloitus
Muuten hyvä, mutta golf on mulqqujen harrastus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En koskisi tikullakaan naiseen joka jo parin vuoden päästä erostaan etsii paniikissa uutta kumppania. Mikäli ihminen ei osaa olla yksin niin hän ei ole parisuhdematskua
Olen samaa mieltä. Tosi moni on hakemassa uutta suhdetta liian pian eron jälkeen. Monella ei ole ollut edes avioeron harkinta-aika vielä päättynyt. Nykyään tiedustelen heti alkuvaiheessa, kauanko ollut sinkkuna.
Mielenkiintoista. Itse olen juuri harkinta-ajalla erossa ja täysin valmis uuteen suhteeseen. Henkinen ero tapahtunut jo kauan aikaa sitten, erottu sovussa ja ero ajoitetaan molemmille sopivaan tilanteeseen. Olen tapaillut uusia jo useamman kuukauden, kukaan ei ole tutustuttua kyseenalaistanut mielentilaani tai kykyä sitoutua.
Harkinta-aika on tarkoitettu suojelemaan ihmistä omalta tyhmyydeltään, kiihkoisena.
Ihmisten pitäis eroamisen sijaan kokeilla 1-5 vuoden asumuseroa. Ehtii saada omat ongelmansa käsiteltyä, niin että on taas suhdekelpoinen, sen sijaan että pakenee uusiin suhteisiin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen lapseton ja aptä noin 7v vanhempi. Mulla ainakin työympyrät on pienet. Yksi 20v vanhempi hopeakettu olis siellä tarjolla, mutta haluan jonkun joka on lähempänä omaa ikääni. Baareissa en käy enkä halua miestä, joka baareilee. Tinder on ainoa alusta, jonka avulla on mahdollista tavata joku. Tuntuu, että siellä on pelkkiä valheita ja seksiä tarjolla.
Jos siellä on valheita ja "vain" seksiä tarjolla, niin miksi sinusta tuntuu, että siellä on mahdollista tavata joku?
No siellä sentään voi olla edes mikroskooppisen pieni mahdollisuus. Ei tuolla salilla tai ryhmäliikunnassa niin vaan miehiä pokailla. Olen kyllä jutellut ihmisten kanssa jonkun laitteen säädöistä tms, mutta siitä on hyyyvin pitkä matka treffikutsuun. Tämä on Suomi, ei mikään Jenkkilä.
Mikä on se faktapohjainen ja rationaalinen syy, miksi et itse kutsu treffeille miestä sieltä salilta?
Olen kaksi kertaa ollut suhteessa, jossa minä otin alkuun sen ratkaisevan askeleen. Osaatko arvata millaisiksi nämä molemmat miehet paljastuivat? Aivan oikein, mukavuudenhaluisiksi ja laiskoiksi.
Tämä oli hyvä. En voi tehdä aloitteita, koska silloin saan vain mukaavudenhaluisia ja laiskoja. Anna kun arvaan, sitten kun mies tekee aloitteen, niin se onkin lipevä pelimies?
Ei ole. Nuo laiskurit siis paljastuivat laiskoiksi sitten suhteen aikana ihan fyysisestikin. Olen itse aktiivinen ja aloitekykyinen monellakin tapaa. Nuo miehet paljastuivat mun vastakohdiksi. En ole sitä mieltä, että vastakohdat täydentävät toisiaan enkä halua aikuisen miehen äidiksi. Muilla voi toki olla muunlaisia preferenssejä.
Fyysisesti laiskoja sängyssä? Vai yrititkö viedä väkisin sienestämään tms.?
No fyysisesti niin kuin esim ei jaksa kävellä "pitkiä" matkoja. Märisee jostain lumitöistä, joita ainakin mä teen ihan mielelläni. On ehkä hankkinut salilla lihaksia, jos sitäkään. Jää helposti perse homeessa istumaan sohvannurkkaan. On mallia perässävedettävä. Ymmärrätkö?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Samassa veneessä ollaan. Olen ollut viimeiset kymmenen vuotta. Hyvät ja empaattiset ihmiset eivät ole vapailla markkinoilla. Tai sitten eivät ole tinderissä, enkä ole enää minäkään. Luovuin siitä jo vuosia sitten, kamala lihatiski. Livenä harva tekee aloitteita baarien ulkopuolella ja niissä en enää tykkää käydä. Varatut siellä vonkaamassa sitä yhtä tavaraa.
Niin, En ole, enkä ole ollut Tinderissä; paljossa sen minulle vieraa ja luotaantyöntävänn maineen -seksitutkana ja panosovelluskena- vuoksi.
Vähän tietysti pöhköksi kyllä koen itseni jos ja kun haluan pitää itseäni hyvänä ja empaattisena näin "julkisesti" (Enemmän nuo ovat määreitä, jodien haluan tulevan itsestäni ilmi.-ilman, että minun pitäsi sanoa tai kertoa jolelkin, että olen muuten empaattien ja hyvä....=
Kuulenkin nyt korvissani, että jos oikeasti olisin hyvä ja veilä empaattinenkin, niin en mitenkään vosi olla sinkku, kun niin moni haluaa ylläpitää mielikuvaa siitä, että kaikki kunnolliset ja hyvät miehet ovat parisuhteessa ja ovat korkeintaan vain hetken sinkkuna.
Mutta se, että olisi sekä hyvä, empaattinen ja vastentahtosiesti sinkku mies (tai nainen) ei monella mahdu samaan laueeseen korjaan ruumiillistumaan. Kyllä itselläni varmasti on rajoittanut kumppanin löytämistä sekin, että käyn aika vähän baareissa ja tai yökerhoissa tms.
- Ja mitä olen tätä palstaa lukenut osa kokee, että melkein pitäsi toinen jo tietää entuudestaankin jo jollain tavoin, että sisi yrittää läehstymistä, joka taas on helpommin sanottu kuin tehty. Kun olen kai vähän laiska aloittamaan mitään uutta harrastusta vain siinä toivossa, että sieltä löytäsiin itselleni kumppanin. Enkä nykyisessä työpaikassanikaan ole ns. vapaana ketään itseäni puoleensa vetävää. (He jotka ovat elävät "jo" parisuhteessa, eikä minua kiinnosta yrittää päästä heidän kumppaninsa paikalle)
Pitkäaikais-sinkut voisivat kokoontua ryhmänä viinilasillisen äärelle. 🍷Haukkuisimme Tinderin yms. vaikka emme edes käytä niitä palveluja.
Nyt keksin! "Pitkäaikais-sinkkujen" retki... Mikä otdikko olikaan siinä kilttimiesten yhteisessä jutussa. Vastaava ikisinkuilla.
Ja kestävyyskin sängyssä huono kun ei ole sitä fyysistä kuntoa
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä olen lapseton ja aptä noin 7v vanhempi. Mulla ainakin työympyrät on pienet. Yksi 20v vanhempi hopeakettu olis siellä tarjolla, mutta haluan jonkun joka on lähempänä omaa ikääni. Baareissa en käy enkä halua miestä, joka baareilee. Tinder on ainoa alusta, jonka avulla on mahdollista tavata joku. Tuntuu, että siellä on pelkkiä valheita ja seksiä tarjolla.
Jos siellä on valheita ja "vain" seksiä tarjolla, niin miksi sinusta tuntuu, että siellä on mahdollista tavata joku?
No siellä sentään voi olla edes mikroskooppisen pieni mahdollisuus. Ei tuolla salilla tai ryhmäliikunnassa niin vaan miehiä pokailla. Olen kyllä jutellut ihmisten kanssa jonkun laitteen säädöistä tms, mutta siitä on hyyyvin pitkä matka treffikutsuun. Tämä on Suomi, ei mikään Jenkkilä.
Mikä on se faktapohjainen ja rationaalinen syy, miksi et itse kutsu treffeille miestä sieltä salilta?
Olen kaksi kertaa ollut suhteessa, jossa minä otin alkuun sen ratkaisevan askeleen. Osaatko arvata millaisiksi nämä molemmat miehet paljastuivat? Aivan oikein, mukavuudenhaluisiksi ja laiskoiksi.
Tämä oli hyvä. En voi tehdä aloitteita, koska silloin saan vain mukaavudenhaluisia ja laiskoja. Anna kun arvaan, sitten kun mies tekee aloitteen, niin se onkin lipevä pelimies?
Ei ole. Nuo laiskurit siis paljastuivat laiskoiksi sitten suhteen aikana ihan fyysisestikin. Olen itse aktiivinen ja aloitekykyinen monellakin tapaa. Nuo miehet paljastuivat mun vastakohdiksi. En ole sitä mieltä, että vastakohdat täydentävät toisiaan enkä halua aikuisen miehen äidiksi. Muilla voi toki olla muunlaisia preferenssejä.
Fyysisesti laiskoja sängyssä? Vai yrititkö viedä väkisin sienestämään tms.?
No fyysisesti niin kuin esim ei jaksa kävellä "pitkiä" matkoja. Märisee jostain lumitöistä, joita ainakin mä teen ihan mielelläni. On ehkä hankkinut salilla lihaksia, jos sitäkään. Jää helposti perse homeessa istumaan sohvannurkkaan. On mallia perässävedettävä. Ymmärrätkö?
Ymmärrän.
Ota pohjanmaalainen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sinkkumies47 kirjoitti:
Minulle kelpaa 32 vuotias nainen. Ei lapset haittaa minua joten ei ole ongelma. Olen kiltti ja kunnollinen mies, en juo viinaa, en käy baareissa, en ole tehnyt rikoksia koskaan.
Huonot puolet , olen työtön mutta tulen toimeen joten siinä meni varmaan mahdollisuudet. Tosin minä kalastan ja myyn kalaa joten en ole toimeton vaikka olen työtön.
Jos hyvät puolesi ovat vain että et juo viinaa eikä ole rikosrekisteriä, olet aika heikoilla. Ja olethan sinä nyt liian vanhakin 32-vuotiaalle. Olet melkein 50.
Liian vanha ei suinkaan ole. Mutta aloittaja on hyväpalkkainen ja luultavasti nirso. Tuo mies puhui mahdollisuuksistan, vaikka ei edes tiedä, millaisesta miehestä aloittaja tykkää.
Tietenkin on liian vanha. Tuon ikäisillä on jo lapsenlapsia.
Lisäksi kun nainen eläisi työelämänsä huippuaikoja, lapset olisivat jo isoja, olisi energiaa, rahaa ja mahiksia viettää laatuaikaa kumppanin kanssa, ukko keikkuisi jo eläkkeellä. Siirtyessään itse eläkkeelle, nainen näkisi vieressään rollaattoria työntävän kremppaisen tai ukko pukkaisi jo horsmaa.
Voisi setä elellä tietysti 10kin vuotta monisairaana nuoren vaimon hoivattavana.
Tän palstan miehillä on heikko käsitys elämän realiteeteista ja omasta arvostaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Maailma ei ole ap:lle miestä velkaa.
Oletko ajatellut hakea hyvän miehen vaikka Gambiasta? Miehen ulístessa täällä naisettomuuttaan se todetaan kelvottomaksi ja kerrotaan kuinka Thakuista voisi saada naisen jos vain rahat riittää (ja muistetaan nauraa että tuskin riittää)
Miksei thaimaalaista miestä? Tai hei! Venäläistä! Ovat komeita.
Hah, melkoista sarkasmia jo väittää venäläisiä miehiä komeiksi. :D
Venäläisiin miehiin pätee sama kuin englantilaisiin naisiin; jos sellainen kerrankin on näyttävä, niin se on sellainen sitten potenssiin 100!
Daniil Strakhov:
http://images2.fanpop.com/images/photos/7000000/Vladimir-bednaya-nastya…
Vierailija kirjoitti:
Itse en ainakaan kiinnostu ihmisestä joka toitottaa heti kärkeen että lapset ovat sitten minulle tärkeintä.
Jos ihmisen sydämessä on rakkautta niin niukasti että siitä riittää vain lapsille, niin kannattaa pysyä yh.na.
En myöskään aio jäädä odottelemaan että wannabe kumppanin nuorin lapsi lentää pesästä, että sitten mulla olis aikaa sulle, nimittäin siihen asti kun ensimmäinen lapsenlapsi putkahtaa maailmaan.
- Joo kiitos mutta ei kiitos.
Arvomaailma kysymyksiä. Minä taas en arvosta vanhempaa, joka ei pistä lapsia tärkeimmäksi. Tietenkin myös kumppanille pitää riittää aikaa ja ajatusta.