Lue keskustelun säännöt.
Luonto ei merkitse minulle tunnetasolla mitään
22.10.2022 |
Provosoiva otsikko vaikkakaan ei tarkoituksella. Olen lapsesta asti ihmetellyt tätä valuvikaa itsessäni. En vain löydä mitään iloa/riemua/rauhaa/nautintoa luonnosta. Se vain _on_ . Kysyisinkin olenko häpeäkseni oikeasti ainoa, koska kaikki hehkuttavat luonnossa voimaantumista ja muuta. Onko ketään, jota luonto ei inspiroi? Ajoittain jopa jollakin tasolla ahdistun siitä. En todellakaan halua metsäretkille etc.
Kommentit (81)
Vierailija kirjoitti:
Nautin kyllä suuresti vaikkapa kävelystä luonnossa, niistä tuoksuista ja pienistä asioista joita siellä näen. Se tuo minulle rauhaa ja hyvän olon. En kuitenkaan ole sellainen, joka nauttii vaikkapa patikoinnista metsässä.
Luontoon paskaaja
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En minäkään luontoa nuorena arvostanut tai sitä erityisesti ajatellut.
Mutta iän myötä olen luontoa oppinut arvostamaan sitä enemmän kun ihmisten pahuus tuottaa pettymyksiä. Luonto on vakaa turvasatama ja luonnossa olo rauhoittaa ja rentouttaa arjen keskellä. Erityisesti näinä vaikeina aikoina olen yhä enemmän oppinut arvostamaan turmeltumatonta luontoa kasveineen ja eläimineen.
Enpä tiedä paljon parempaa tapaa viettää vapaa-aikaa kuin hiihtää kevätaurinkoisella järven jäällä tai metsässä tai kesällä meloa järvellä ja vierailla läheisillä saarilla.
Ilman luontoa tuntisin olevani kuollut.
Minä en myöskään jaksa intoilla luonnosta. Olen vielä maalta kotoisin ja lapsena jo saanut siitä tarpeekseni. Ei ole siis kyse siitä, ettenkö olisi vaan tottunut luontoon ja tajunnut sen hienoutta. On telttailtu, lenkkeilyyn, uitu, hiihdelty ja retkeilty luonnossa pienestä saakka. Luonnossa harmittaa märkyys, inhottavat itikat yms. hankalat asiat.
Vierailija kirjoitti:
En minäkään luontoa nuorena arvostanut tai sitä erityisesti ajatellut.
Mutta iän myötä olen luontoa oppinut arvostamaan sitä enemmän kun ihmisten pahuus tuottaa pettymyksiä. Luonto on vakaa turvasatama ja luonnossa olo rauhoittaa ja rentouttaa arjen keskellä. Erityisesti näinä vaikeina aikoina olen yhä enemmän oppinut arvostamaan turmeltumatonta luontoa kasveineen ja eläimineen.
Enpä tiedä paljon parempaa tapaa viettää vapaa-aikaa kuin hiihtää kevätaurinkoisella järven jäällä tai metsässä tai kesällä meloa järvellä ja vierailla läheisillä saarilla.
Ilman luontoa tuntisin olevani kuollut.
No tämähän se on se normi miten ihmisen "pitäisi" suhtautua luontoon
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä en myöskään jaksa intoilla luonnosta. Olen vielä maalta kotoisin ja lapsena jo saanut siitä tarpeekseni. Ei ole siis kyse siitä, ettenkö olisi vaan tottunut luontoon ja tajunnut sen hienoutta. On telttailtu, lenkkeilyyn, uitu, hiihdelty ja retkeilty luonnossa pienestä saakka. Luonnossa harmittaa märkyys, inhottavat itikat yms. hankalat asiat.
Minä olen myös maalta, ihan maalaistalosta kotoisin. Sen kasvimaa-/marjastus-/heinätyö-/navettarumbalapsuuden jälkeen olen ollut niin kyllästetty *luonnolla*, etten todellakaan mene mihinkään metsään rentoutumaan. Ennemmin kuolen. Ajatuskin stressaa.
Menin mehtään, käpy tuli ohtaan.
Joo ei luontoon, kiitos. Minäkin olen nyt kolmekymmenen vuoden kokeilemisen ja yrittämisen jälkeen luovuttanut. Kun laavureissut, vaellukset ja muu samoilu aiheuttaa kerta toisensa jälkeen vain stressin ja ketutuksen, on parempi luovuttaa. Skumppaa ja teatteria/oopperaa minulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Luonto ei tarvitse ihmistä yhtään mihinkään.
Paitsi että luonto ei säily ilman ihmisten ymmärrystä sen arvosta. Suomessa luonto otetaan itsestäänselvyytenä, ikuisesti ympärillä olevana. Niinpä Suomessa tuhotaan luontoa surutta. Esim. nyt meneillään oleva tuulivoimakiima on jo tähän mennessä tuhonnut valtavat alat metsäluontoa ja lisää tuhotaan. Päättäjiä ei voisi vähempää kiinnostaa.
Mitä vanhemmaksi tulen, sitä enemmän on luonto alkanut merkitä itselleni. Olen uinut syvissä vesissä (kuvaannollisesti siis) ja asia on kirkastunut selkeäksi: kun mitään muuta syytä jatkaa elämää ei olisi, on kuitenkin luonto, josta saa voimaa ja johon voi turvata. Aion viettää loppuaikani sen suloja ihmetellen. Muutaman kerran olen myös tuntenut voimakkaasti olevani osa luontoa ja sulautuvani siihen saumattomasti - mahtava elämys.
Joten ei - en ole samanlainen kuin aloittaja vaan jotain ihan muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä muuta kiinnostavaa Suomessa on kuin luonto?
Vierailija kirjoitti:
Mitä muuta kiinnostavaa Suomessa on kuin luonto?
Suomessa ei ole mitään kiinnostavaa, ja kaikkein vähiten se kuppainen rämeikkö.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä muuta kiinnostavaa Suomessa on kuin luonto?
Suomessa ei ole mitään kiinnostavaa, ja kaikkein vähiten se kuppainen rämeikkö.
Harmi, ettet osaa lumoutua luonnosta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä muuta kiinnostavaa Suomessa on kuin luonto?
Suomessa ei ole mitään kiinnostavaa, ja kaikkein vähiten se kuppainen rämeikkö.
Harmi, ettet osaa lumoutua luonnosta.
Olen eri, mutta Luonnosta Lumoutuminen on ihan vain nykypäivän muoti-ilmiö. Huvittaa. Nekin, jotka aina ovat viis veisanneet luonnosta, samoilevat nyt kansallispuistoissa koska muoti 😅
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä muuta kiinnostavaa Suomessa on kuin luonto?
Suomessa ei ole mitään kiinnostavaa, ja kaikkein vähiten se kuppainen rämeikkö.
Harmi, ettet osaa lumoutua luonnosta.
Olen eri, mutta Luonnosta Lumoutuminen on ihan vain nykypäivän muoti-ilmiö. Huvittaa. Nekin, jotka aina ovat viis veisanneet luonnosta, samoilevat nyt kansallispuistoissa koska muoti 😅
Totta, vaeltelu on nyt suosittua, mutta vaikka osa ihmisistä on ajautunut harrastuksen pariin muiden imussa, niin luonnossa liikkuminen tekee hyvää. Ja trendijutuista on sekin seuraus, että aina joku jää koukkuun, siis suosio saa huomaamaan jotain itselle sopivaa, jota vain ei ole aikaisemmin huomannut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä muuta kiinnostavaa Suomessa on kuin luonto?
Suomessa ei ole mitään kiinnostavaa, ja kaikkein vähiten se kuppainen rämeikkö.
Harmi, ettet osaa lumoutua luonnosta.
Olen eri, mutta Luonnosta Lumoutuminen on ihan vain nykypäivän muoti-ilmiö. Huvittaa. Nekin, jotka aina ovat viis veisanneet luonnosta, samoilevat nyt kansallispuistoissa koska muoti 😅
https://www.ksml.fi/paikalliset/5448335?fbclid=IwAR07jLtjnFhRhg_W0Szcoi…
Buumi hiipuu. Onneksi.
Luonto kyllä auttaa jos on tukehtuakseen kaupunkielämään.
Eihän mikään iske, jos on huono asenne kohteeseen.
Tuotat paskaa ja kiittelet luontoa, eli itsäsi. Hassu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä muuta kiinnostavaa Suomessa on kuin luonto?
Suomessa ei ole mitään kiinnostavaa, ja kaikkein vähiten se kuppainen rämeikkö.
Harmi, ettet osaa lumoutua luonnosta.
Olen eri, mutta Luonnosta Lumoutuminen on ihan vain nykypäivän muoti-ilmiö. Huvittaa. Nekin, jotka aina ovat viis veisanneet luonnosta, samoilevat nyt kansallispuistoissa koska muoti 😅
Korona-aikana ei ollut niin paljon turvallisia kohteita.
Kyllä jo Aleksis Kivi ihaili metsää ja komeita maisemia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä en myöskään jaksa intoilla luonnosta. Olen vielä maalta kotoisin ja lapsena jo saanut siitä tarpeekseni. Ei ole siis kyse siitä, ettenkö olisi vaan tottunut luontoon ja tajunnut sen hienoutta. On telttailtu, lenkkeilyyn, uitu, hiihdelty ja retkeilty luonnossa pienestä saakka. Luonnossa harmittaa märkyys, inhottavat itikat yms. hankalat asiat.
Minä olen myös maalta, ihan maalaistalosta kotoisin. Sen kasvimaa-/marjastus-/heinätyö-/navettarumbalapsuuden jälkeen olen ollut niin kyllästetty *luonnolla*, etten todellakaan mene mihinkään metsään rentoutumaan. Ennemmin kuolen. Ajatuskin stressaa.
Menin mehtään, käpy tuli ohtaan.
Mitä tekemistä navetalla, pellolla ja kasvimaalla on luonnon kanssa?
Nautin kyllä suuresti vaikkapa kävelystä luonnossa, niistä tuoksuista ja pienistä asioista joita siellä näen. Se tuo minulle rauhaa ja hyvän olon. En kuitenkaan ole sellainen, joka nauttii vaikkapa patikoinnista metsässä.