Miksi ujous tulkitaan usein ylimielisyydeksi?

Näin olen itse sen tulkinnut. Luulevat, että siitä voi päästä eroon, ja sitä voi vain 'mennä juttelemaan muiden kanssa, miten se nyt voi olla niin vaikeata?'.

Ihan sukulaisetkin aina sanovat, että kyllä olet ylpeä, kun et voi vastaan tullessa tervehtiä. Mutta mä en vain tunnista heitä. Ja muutenkin annan varmaan ylimielisen kuvan itsestäni, kun olen huono tekemään tuttavuutta ja suorastaan vältän ihmisiä ujouteni takia.

Moni on paremmin tutustuttuaan sanonut, että luulivat ensin ylpeäksi, penseäksi tai surulliseksi. Kai se mulla ainakin tuo perusilme on ollut se yksi syy. On pitänyt opetella pitämään pientä hymyn häivää kasvoilla, ettei antaisi koko ajan väärää kuvaa. Ja yleisesti ottaen ujon on vaikeaa ottaa katsekontaktia toiseen ja se voidaan tulkita väärin. Vetäytyvää ujoa pidetään ylimielisenä jolle muiden seura ei kelpaa.

Jos toisesta saa sen kuvan, ettei toinen halua olla tekemisissä, ei sitä väkisin seuraansa tuputa. Ujokin voisi opetella jotenkin ilmaisemaan, että pitää kuitenkin siitä toisesta ihmisestä, silloin toisella riittää ehkä enemmän yritystä.

Tervehdi, ujot eivät usein tervehdi ensin, vaan odottavat, että se toinen sanoo ensin hei.

keskustelussa, tai muuten yhteydenottona. Tai sitten jotenkin suorempaan. Miten vain, kai jokainen osaa jotenkin ilmaista sen.



5

kaikki vaan EI osaa, sehän se on tää homman nimi.



Itse menen niin paniikkiin sosiaalisissa tilanteissa, että osaan tuskin ajatella tai tuntea ja kaikki käytös on ihan pelkkää paniikkireaktiota. Höpötän ja selitän kuin höyrypäinen ja hymyilen kuin pöpi. Ja ihmiset yllättyvät suunnattomasti kuullessaan minun olevan ujo...!