Lue keskustelun säännöt.
Saitko lapsena hyvän parisuhdemallin?
Kommentit (25)
En. Päädyin niin sanotusti vaikeuksien kautta voittoon. Nyt on hyvä parisuhde.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En, mutta se ei vaikuttanut minuun. Tiesin, mitä halusin ja se "minun" mallini on aivan erilainen.
En todellakaan. Eivät olleet juuri koskaan edes yhtäaikaa kotona ja jos olivat niin riitelivät tai eivät puhuneet toisilleen lainkaan. Erosivat sitten onneksi.
Itse olen päätynyt sitten huonoihin suhteisiin huonojen miesten kanssa kun en edes tiedä millainen on normaali parisuhde. En oikein osaa pitää omia rajojani ja suhteet noudattaa samaa kaavaa.
Omilta vanhemmiltani en sanut, mutta isovanhemmiltani taas sain erittäin hyvän ja lämpimän parisuhdemallin.
Itse on vapaaehtoisesti sinkku. Yksi pitempi parisuhde on takana. Se oli hyvä suhde, mutta niin vakava parisuhde ei vaan ollut minun juttuni.
Sain.
Vanhempani ovat aina asuneet erillään, mutta isä on ollut yhdessä nykyisen vaimonsa kanssa siitä alkaen kun olin 5v. Opin, millainen on tasavertainen parisuhde, missä kunnioitetaan toisiaan, on yhteinen elämä, mutta molemmilla on myös omaa elämää, omia ystäviä ja menoja.
Äidin ja pikkuveljen isän parisuhde taas oli päinvastainen, johtuen pikkuveljen isän ongelmista. Mutta onneksi sillä ei niin ollut vaikutusta minuun.
Olen itse hyvässä parisuhteessa, missä kummallakin on omaa tilaa, ja yhteistä aikaa on sopivasti. Kotityöt tai kummankaan työelämä tai lapset ei nyt ainakaan akuutisti ole ajamassa suhdetta kriisiin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sain, erinomaisen.
Omastani ei niin hyvää ole tullut, mutta kohtuullinen kuitenkin.
Sain oikein hyvän ja tasa-arvoisen mallin. Vanhempani ovat olleet yhdessä pian 60 vuotta ja ovat silminnähden onnellisia.
Myös mieheni vanhemmat ovat olleet yhdessä pian 60 vuotta ja ovat onnellinen tasapainoinen pariskunta.
Me olemme mieheni kanssa olleet yhdessä 25 vuotta ja olemme toistemme parhaat ystävät.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen saanut parisuhdemalleja, mutta en osaa sanoa ovatko ne sitten hyviä vai huonoja.
Isäni oli humalassa väkivaltainen sekopää. Äiti varoitti pari kertaa, sitten otti eron ja vei meidät lapset. Opin, että huonoa kohtelua ei pidä sietää. Elämä oli helppoa ja tasaista äidin kanssa.
Mummo oli pappaa kohtaan kamala nälvijä ja halveksui tätä näkyvästi. Tädin ja hänen puolison liitto on samanlainen. Tästä olen oppinut, että oman pään ongelmat pitää hoitaa kuntoon ja toisia kohdella kauniisti. Muuten ero.
Toinen täti teki kotona aivan kaiken. Hoiti kodin, pihan, lapset, ruuat jne. Mies on mukava, muttei pannut tikkua ristiin. Opin että edellytän tasapuolisuutta. Laiskalla miehellä luuttuaisin lattian.
Naapurissa asui riitelevä pariskunta. Sitä kuunnellessa päätin, etten ääntäni korota vaan keskustelen.
Oma parisuhde on hyvä. Aivan toista maata, kuin mitä lapsuudessa näin. Puolisoni on aktiivinen ja huumorintajuinen. Luotettava ja inhimillinen. Ihana isä lapsillemme, paras ystäväni ja rakkaimpani.
Vanhemmillani oli kulissiliitto ja olivat yhdessä vain lasten takia. Myöhemmin sain tietää että taustalla oli esim. pettämistä mikä tulehdutti välejä. Ei kuitenkaan äänekkäitä riitoja tai väkivaltaa. Jo ollessani ehkä kuudennella luokalla, äitini puhui kuinka aikoo muuttaa samalle paikkakunnalle jonne minä päädyn opiskelemaan lukion jälkeen. Eli selvästi kuulosti, että meinaa ottaa avioeron kun lapset kasvavat. Eipä tuo malli omiin parisuhteisiin vaikuttanut eikä tarvinnut alkaa vuoroviikkoelämään kun vanhemmat sietävät toisiaan kämppiksinä, vaikka aloittivat kumpikin uudet parisuhteet.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Äiti huusi ja itki kotona päivittäin, isä oli reissutöissä, ryyppäsi ja petti. Oma parisuhde ihan kopio. Siksi en lähdekään, samanlaiseen vain päätyisin jonkun toisen kanssa.
Sain omasta mielestäni, mutta olihan siinä omat twistinsä. Ja samanlaisessa suhteessa olen nyt itsekin, mieheni on aivan samaa kaliiberia kuin isäni! Hyvää tarkoittava mutta tahattomasti ajattelematon välillä. Molemmat katoaa tontilta, vaikka ruoka olisi juuri valmista (ei siis tajua, että vaimo näkee vaivaa hänenkin hyvinvointinsa eteen). Kumpikin käy äidillään sanomatta asiasta vaimolle sanaakaan. Mutta kumpikin osaa oma-aloitteisesti käydä kaupassa, pestä pyykkiä, siivota ja kaikki siis käskemättä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En. Äitini on hirviö joka kyykytti isääni joka yritti purkaa pahaa oloaan alkoholilla. Muistan miten lapsena toivoin että he eroaisivat ja äidin raivoaminen loppuisi. Pelättiin että äiti lyö meitä lapsia ja välillä jollain tavaralla huitaisikin. Tukkapöllyä saatiin toki myös. Minkäänlaista rakkautta ei ollut ja jos oli paha mieli ja itketti niin piti mennä yksin omaan huoneeseen itkemään. Teininä yritin itsaria lääkkeillä ja viinalla ulkona lumihangessa, kaverit pelasti mut ja sain siitäkin vain lisää raivoa päälleni äidiltä kun hän tuli hakemaan mua kotiin. Erosivat vasta kun olin täysi-ikäinen.
Päädyin useamman narsistin kanssa parisuhteeseen jossa mä olin se alentuva osapuoli jota pidettiin ovimattona. Kunnes lopulta menin psykalle juttelemaan bönärin takia ja sitä myötä tajusin että tämä ei ole mitä haluan ja lähdin viimeisimmästä sellaisesta suhteesta menemään. Nykyään olen parisuhteessa ihanan miehen kanssa jonka kanssa meillä on molemminpuolinen arvostus ja kunnioitus, ollaan tasavertaisia toisillemme. Ei huutoa, ei haukkumista (ruma/läski/h*ora), ei kiristystä, ei valehtelua, ei pettämistä, ei yöllisiä salajuttuja puhelimella, ei epämääräisiä "poikien iltoja" jotka kestää aamuyöhön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En. Elimme koko perhe puhumattomuuden kulttuurissa. Tämä ei tarkoita tietenkään sitä, että meillä ei puhuttu koskaan mitään. Mutta se kaikki tärkeä jäi puhumatta. Eivät vanhemmat siihen edes pystyneet. Malli oli sellainen, että itse en ole koskaan hyvää kumppania löytänyt. jonka kanssa olisi voinut solmia parisuhteen.
Sain. Ollaan miehen kanssa minun vanhemmilta monta kertaa lähdetty nauraen, että me ollaan kuin he.🤣
Sain, mutta ei se mihinkään auttanut. Isäni kaltaisia miehiä ei vain omassa sukupolvessani ole.
Vierailija kirjoitti:
Sain, mutta ei se mihinkään auttanut. Isäni kaltaisia miehiä ei vain omassa sukupolvessani ole.
Ai minkälaisia? Eihän sen miehen kai mikään isän kopio kuulu olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sain, mutta ei se mihinkään auttanut. Isäni kaltaisia miehiä ei vain omassa sukupolvessani ole.
Ai minkälaisia? Eihän sen miehen kai mikään isän kopio kuulu olla.
Todella suoraselkäinen ja aidosti aikuinen, yhtäkään vastaavaa en ole omanikäisissä nähnyt, en sinnepäinkään. Ei kai sen hyvän suhteen tarvitse tietenkään vanhempien mallin toisinto olla, yrittämällä ja erehtymälläkin voi etsiä onneaan.
Sain varmaan liiankin hyvän. Vanhempani viettivät nyt kesällä 70-vuotishääpäiväänsä ja nuo yli 90-vuotiaat vanhukset ovat edelleen toisiinsa rakastuneita. Isä kohtelee äitiä edelleen kuin prinsessaa ja äiti isää kuin prinssiä. Vanhempani ovat aina osanneet keskustella rakentavasti, osanneet osoittaa toisilleen hellyyttä sekä arvostusta ja kunnoitusta. Ovat osanneet olla toistensa tukena vaikeinakin aikoina. Aikoinaan perustivat kahdestaan yhteisen firmankin ja tekivät elämäntyönsä siellä. Lapsensa kasvattivat rohkaisten, kannustaen, rakastaen ja epäonnistumiset hyväksyen. Mun vanhemmillani on sellainen "vuosisadan rakkaustarina".
Mä olen jo 60v, mutta en koskaan tavannut miestä, jota olisin rakastanut puoliksikaan niin paljon kuin äitini rakastaa edelleen isääni. Enkä miestä, joka olisi rakastanut mua puoliksikaan niin paljon kuin isäni rakastaa edelleen äitiäni. En ole koskaan ollut naimisissa. Kaksi lasta on, mutta nekin muutama vuoden suhteista. Viimeiset 28 vuotta ole ollut sinkku enkä ole tänä aikana edes seurustellut kenenkään kanssa. Olen mieluummin ilman parisuhdetta kuin tyydyn vähempään kuin millainen vanhempieni suhde on ollut kaikki nämä vuosikymmenet. Ymmärrän sen, ettei yleensä kaikki mene kuten saduissa, mutta kun omien vanhempien rakkaustarina on mennyt just kuten saduissa, on vaikeaa tyytyä vähempään.
En. Vanhemmilla hirveä parisuhde, jossa nainen joutuu jatkuvasti elämään vähemmällä ja joustamaan.
Itse nuoruudessa ajauduin todella huonoihin parisuhteisiin todella huonojen miesten kanssa. Vasta näin aikuisiällä tajunnut, että tuo varmasti johtuu siitä, että luulin sen huonon parisuhteen mikä vanhemmilla on olevan "normaalia"