Edes sähköautoilijat eivät säästy sosialistien ahneudelta! Traficom on ryhtynyt lähettämään sähköautoilijoille 117 % korotuksella varustettuja verolippuja.
Suomen sosialistien ahneus on loputon. Niin kauan kuin Suomen kansalla on rahaa, sosialistit tekevät kaikkensa päästäkseen käsiksi niihin.
Kommentit (75)
Pitäisi ymmärtää kokonaisuus. Tässä maksetaan nyt vihreiden ideologista unelmaa. Siis pienen ryhmän, joka on saanut kieltämättä ovelalla manipuloinnilla ja markkinoinnilla riittävästi äänestäjiä taakseen.
Kaikki nämä keskeiset ongelmat juontavat vihreiden ajamiin vaatimuksiin päätöksenteossa. Energiaomavaraisuuden tuhoaminen, Saksassa ydinvoiman alasajaminen... Parhaillaan on myös menossa EU-tasolla Suomen metsätalouden, eli vientiteollisuuden perustan tuhoaminen.
Vihreä liike syntyi kylmän sodan aikana itä-blokissa ja sen funktio oli soluttautua läntiseen päätöksentekoon ja siten jarruttamaan sosialistisen ja kapitalistisen talouden kasvavaa eroa voimatasapainossa.
Se ei onnistunut siinä aikanaan, mutta sosialismin kuoltua he ovat jatkaneet agendaansa ansiokkaasti. Vihollinen on edelleen kapitalistinen ja paremmin pärjäävä kansanosa, vaikka talousjärjestelmät sinänsä ovat sulautuneet yhteen.
M40
Melko raju korotus 😬. Sähköautoansa alkaa toimia. Pisnesmiehet ja valtio korjaavat sadon.
Sähköauto on kallis. Tulevaisuudessa vielä kalliimpi.
Vierailija kirjoitti:
Vero nousee siis n. viidestä kympistä n. sataseen. Korotus on ihan nimellinen, vero on edelleen murto-osa polttiksen vastaavasta. Ei luultavasti tunnu missään sillä joka voi laittaa 50000 uuteen autoon.
Polttiksissa alkaa verot 0,146€/pv, eli vuodessa 53,29€. Murto-osa näyttää olevan aika suhteellinen käsite.
Vierailija kirjoitti:
Vero nousee siis n. viidestä kympistä n. sataseen. Korotus on ihan nimellinen, vero on edelleen murto-osa polttiksen vastaavasta. Ei luultavasti tunnu missään sillä joka voi laittaa 50000 uuteen autoon.
Mutta tuntuu sen köyhän kukkarossa joika tulevaisuudessa ostaa käytetyn sähköauton. Sitä vartenhan tämä vero on, jotta saatiin taas yksi vuosittainen vero jonkä köyhä maksaa.
Luuletko ettei tuota koroteta joka vuosi tästä lähtien?
Jaaha, vaikuttaa siltä että se siitä sähköauton ihanuudesta, ei pitänyt valtiovallan ekopokka kauaa ja nopeesti piti päästä rahastamaan.
Vierailija kirjoitti:
Korotus on kieltämättä suuri. Mutta jos on varaa sähköautoon, niin pitää olla varaa myös maksaa yhteiseen kassaan. Minä köyhänä kun siltikin maksan hyvätuloisten sähköautoilun. Minun 1000 euron autossani perusvero on kolminkertainen sähköautoon verrattuna. Myös polttonesteissä maksan aika verot. Mutta pakkohan jonkun on maksaa Espoon westendissä asuvien sähköbemarit. No, kyllä kun ne vanhenee, niin niitä alkaa valua käytettyjen markkinoille jopa halvalla, joskus 15 vuoden kuluttua. Mutta sitten onkin pakko jo verottaa rankasti sähköllä ajavia, koska verotuloja ei muutoin olisi. Nykyhallitukset ovat rikkaiden asialla, aina. Ja seuraavissa vaaleissa myös tyhmä köyhä kansa äänestää porvareita, kun Orpo osaa hyvin puhua. No eipä se duunaripuolueen äänestäminenkään parantanut kuin rikkaiden asemaa, joten ihan sama.
Millä tavalla sinä maksat minun sähköautoilustani? Maksoin autostani (47 000,-) ison summan arvonlisäveroa kun sen ostin, niissä on 24% alv kuten kaikessa käyttötavarassa. Noin 8900 alvin osuus.
En muista että olisit tullut missään kohtaa kassalle maksamaan näitä. Valtio kyllä palautti tuosta alvista sen 2000.
Käyttämästäni sähköstä menee myöskin iso siivu veroa. Ihan maksan omasta pussistani nämä.
Ihmeellinen väite että joku muu näitä maksaisi.
Sähkö kallistuu, verot nousee. Se siitä sähköautoilusta. Punavihreät pettivät taas köyhän.
Sen vanhan autoveron maksoi rikas, kun haki auton kaupasta. Tämän veron maksaa kaikki. Myös se köyhä joka ostaa käytetyn sähköauton.
Demarit sekä Vihreät ovat shampanjasosialisteja.
Oletko hallituksen avustaja? kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
AJONEUVOVERON perusvero vielä vuoden verran 0,146 euroa per päivä, 1. lokakuuta 2023 alkaen 0,324 euroa/päivä.
Huutonaurua🤣
#klikkiotsikkoMikä sua naurattaa?
"Vuositasolla laskettuna kyseessä on yhteensä 64,97 euron veronkorotus, joka siis lisätään sähköauton aiempaan ajoneuvoveroon."
Tuollaisia kun putkahtelee jatkuvasti joka paikasta, niin ei ihme, että suomalaiset elää köyhyydessä.
Ei niistä mistään putkahtele vaan asia on ollut tiedossa lakimuutoksesta lähtien.
Vierailija kirjoitti:
Sen vanhan autoveron maksoi rikas, kun haki auton kaupasta. Tämän veron maksaa kaikki. Myös se köyhä joka ostaa käytetyn sähköauton.
Kyllä sen vanhankin autoveron maksoi käytetyn ostaja ihan siinä missä uudenkin korkeamman myyntihinnan muodossa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä voi odottaa?? Jollain rahalla olisi tiet pidettävä kunnossa jne. Kun velkaa otetaan kokoajan lisää sote juttujen takia niin jostain täytyy muualle rahaa löytää. Autoilija ajaa teitä. Kuuluukin maksaa. Vai olisiko parempi tietullit ja jatkuva seuranta missä ajelet?
Ne tiet kyettäisiin pitämään kunnossa niillä valtavilla veroilla joita autoilijat jo nyt maksavat polttoaineiden ja muiden maksujen ohessa. Mihin ne rahat ovat menneet?
Etelä-Eurooppaan, EU:n ylläpitämiseen, kehitysapuun, konsulttipalkkioihin, hallituksen erityisavustajakaartin palkkoihin, Tytti Yli-Viikarin kauneussalonkikäsittelyihin sekä tänne ulkomailta rahdattujen elättämiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tarkennan tähän, sähköautovouhkaajat tulevat kohta kuitenkin uutista lukematta meuhkaamaan.
Koskee ainoastaan lokakuun 2021 jälkeen käyttöön otettuja autoja, ei kaikkia.
Nimenomaan kertoo ettei suomalaiseen viranomaiseen voi luottaa.
He halusivat edistää sähköautojen hankintaa verohelpotuksilla. Jättivät kertomasta etteivät he mitään verohelpotuksia anna, vaan päin vastoin tekevät uuden veron jota maksat loppuikäsi.
Veroa veron perään, sitä saat kun äänestä punavihreitä. Sinua verotetaan niin kauan kunnes et omista enää mitään.
Mitäs sieniä siellä on syöty? Nimenomaan koko ajan on ollut puhe siitä että siirretään ostaessa maksettava autovero noin 20+ vuoden jaksolla käyttövoimaveron puolelle.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä voi odottaa?? Jollain rahalla olisi tiet pidettävä kunnossa jne. Kun velkaa otetaan kokoajan lisää sote juttujen takia niin jostain täytyy muualle rahaa löytää. Autoilija ajaa teitä. Kuuluukin maksaa. Vai olisiko parempi tietullit ja jatkuva seuranta missä ajelet?
Ne tiet kyettäisiin pitämään kunnossa niillä valtavilla veroilla joita autoilijat jo nyt maksavat polttoaineiden ja muiden maksujen ohessa. Mihin ne rahat ovat menneet?
Itse asiassa ei.
Sähköautot ovat niin painavia että syövät tienpintaa paljon enemmän kuin fossiiliautot ja teiden korjauksiin menee enemmän rahaa tämän takia. Myös tiestä irtoavien pienhiukkasten määrä hengitysilmassa lisääntyy ja sitä kautta erilaiset sairaudet.

Mitäs jos lopetettaisiin nämä ylimääräiset sosialistiset verotukset ja tulonsiirrot ulkomaille?
Vierailija kirjoitti:
Melko raju korotus 😬. Sähköautoansa alkaa toimia. Pisnesmiehet ja valtio korjaavat sadon.
Sähköauto on kallis. Tulevaisuudessa vielä kalliimpi.
Kuka vielä kuvittelee, että sähköautoilu olisi enää halpaa? Sähköautosta tehdään lypsylehmä kuten muistakin. Tämä vero on vasta alkua. Voi tulle vielä ajokartan mukainen kontrolli ja vero ja käyttömaksut.
Konsultit aikanaan tajusi, että sähköauto liiketoimena on paremp, koska auto on lyhytkestoisempi, helpompi myydä kalliita "äppejä", ja tavallinen mekaaniikko ei voi eikä saa korjata sitä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä voi odottaa?? Jollain rahalla olisi tiet pidettävä kunnossa jne. Kun velkaa otetaan kokoajan lisää sote juttujen takia niin jostain täytyy muualle rahaa löytää. Autoilija ajaa teitä. Kuuluukin maksaa. Vai olisiko parempi tietullit ja jatkuva seuranta missä ajelet?
Ne tiet kyettäisiin pitämään kunnossa niillä valtavilla veroilla joita autoilijat jo nyt maksavat polttoaineiden ja muiden maksujen ohessa. Mihin ne rahat ovat menneet?
Itse asiassa ei.
Sähköautot ovat niin painavia että syövät tienpintaa paljon enemmän kuin fossiiliautot ja teiden korjauksiin menee enemmän rahaa tämän takia. Myös tiestä irtoavien pienhiukkasten määrä hengitysilmassa lisääntyy ja sitä kautta erilaiset sairaudet.
Suurin osa katumaastureista on kuitenkin polttoainemoottorilla. Monet ajavat ihan liioitellun isoilla autoilla, joillain 4x suveilla ja katumaastureilla, järjetön konseptikin, kaduille maasturi. Kyllä ne enemmän painaa kuin pienet sähköautot.
Pieni sähköauto, Nissan Leaf, painaa noin 1500kg.
Tavallinen katumaasturi perheauto, Volvo XC90 painaa 2200kg.
Sen sijaan että puhutaan "sähköautot on painavia ja kuluttavat tietä", pitäisi puhua että isot autot ylipäätään ovat painavia ja kuluttavat tietä.
Ei tehdä tästäkin vain sähköautojen ongelmaa, kun sitä se ei ole.
Yleismaailmallisesti sossuilla on ollut suorastaan jäätävä kyvyttömyys ymmärtää sanontaaa "suu säkkiä myöten". Ja sen seurauksena keksitään vaikka mitä veroja tai otetaan vanhoja käyttöön - milloikkahan keksivät savupiippuveron uusiksi, tai nykyään kun omakotitalon katolta törröttää 4-6 kpl venttiiliä/hormia/putkea niin niiden määrä olisi peruste "kattopoikkeamavero"
Ei kai ne sähköautot nyt vielä niin yleistyneet ole, että voisi iskeä rahastusvaihetta päälle? Ilmeisesti nyt alkaa olemaan ihan sama vaikkei kansa ajaisi millään.
ei sosialismi tarkoita henkilökohtaisen käyttöomaisuuden verotusta, vaan pyrkimystä tuotantovälineiden yhteisomistukseen