Olenko kauhea jos en suostu viettämään joulua iäkkäiden sukulaisten kanssa?
Monen kuukauden ajan mm. mummo on jo kysellyt, että tulenhan jouluksi vanhalle kotipaikkakunnalle. En vaan millään jaksaisi, en matkustamista, sukulaisvierailuja ja kaikkea sitä jouluhössötystä.
Vietin joulut juuri siellä vanhempien ja isovanhempien luona melkein 30 vuotta, kunnes koronan aikana tuli "pakollinen" tauko ja hoksasin, että vietän joulua mieluiten omalla kotipaikkakunnallani. Olen ainut lapsenlapsi, mikä varmaan selittää asiaa. Jos en lähde saan kuunnella ainakin kuukausitolkulla olevani kylmä ja julma, kun en tullut...
Kommentit (95)
Vierailija kirjoitti:
Jos jouluna pitää sukulaisia tavata, niin perinteisesti Tapaninpäivä on vierailupäivä, muuten ihmiset viettävät joulua oman perheensä kanssa.
Kun minä olin lapsi, niin meidän pienessä suvussa joulunviettoon kuului se että vanhempien ja veljeni ohella meidän luona olivat jouluaattona äidinäiti, isänäiti ja äidinäidin sisar, joka oli aktiivisesti tekemissä meidän kanssa. Molemmat isoisäni olivat kuolleet jo aiemmin ja isälläni oli vain yksi veli ja äidilläni oli vain yksi sisko. Asuimme kaikki samassa kaupungissa, joten siihen ei liittynyt mitään erityistä matkustamista.
Jokaisella on vain yksi elämä ja se kannattaa elää niin, että itselläkin on hyvä olla. Jos aina tekee niinkuin joku muu haluaa niin onko se sinun elämäsi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harmittaa jälkeenpäin, jos tämä olisi ollut viimeinen joulu jonkun sukulaisesi seurassa. Tiedän tunteen, minulla ei enää näin reilu nelikymppisenä ole yhtään isovanhempaa eikä omia vanhempia hengissä.
Miksi harmittaa? Mistäs tietää, onko aloittajakaan elossa jouluna. Ties vaikka menehtyy liikenneonnettomuudessa mennessään joulunviettoon.
Monella kolmekymppisellä on jo puoliso. Sillä puolisolla on todennäköisesti kumpikin vanhemmista elossa, ehkä eronneina, ja kummankin vanhemman vanhemmat elossa myös. Sitten on omat vanhemmat ja kummankin vanhemman vanhemmat. Miten ratkaistaan, missä viikonloppuun sijoittuva joulu vietetään? Jos yhdessä paikassa, muut suuttuvat. Jos vartti jokaisessa, kaikki suuttuvat. Siinä on sillä nuorellaparillakin joulumieli ja jaksaminen kaukana.
Jos on lapseton nuoripari, niin kumpikin menee omille vanhemmilleen jouluksi.
Jos on lapsia, niin joko vuorovuosin tai sitten toisen vanhemmille aatoksi ja toisen vanhemmille joulupäiväksi. Ja molempien vanhemmille tieto, että joulunpyhiä saa tulla jatkamaan teille, jos haluaa joulupäivän jälkeen vielä.
Minä kyllä halusin lapsettomanakin viettää joulua yhdessä puolisoni kanssa. Oikeastaan ne kahdestaan kotona vietetyt joulut ovat olleet elämäni parhaita.
Itsekästä, jos vanhempasi olisivat toivoneet luokseen.

Vanhempienko toive ei sitten ole itsekäs?
Et. Aikuisella ihmisellä on oikeus valita miten joulunsa viettää. Ite aattelin jäädä asuinpaikkakunnalleni, käyn vanhempien luona joko joulua edeltävänä tai seuraavana viikonloppuna. En ole ikinä erityisemmin välittänyt joulusta enkä jaksa sitä siellä olevaa hössötystä.
Äitini itkee jo, että joutuu viettämään joulun yksin ( ei joudu) kun kaikki lapsensa ovat joulun töissä, ihan sovittiin nyt näin, ensi jouluna voidaan nähdä kun on monta joulua mennyt, että joku meistä 3 sisaruksesta on töissä.
Tosi syyllistävää tekstiä täällä, ihan kuin narsisti äitini kirjoittamaa. Jokainen muu on syyllinen, paitsi hän itse. Onneksi ei tarvitse olla tekemisissä.
Ei kenelläkään ole mitään velvollisuuksia viihdyttää sukulaisiaan. Keksi niille jotain että sulla on sovittu jotain muuta menoa kaveriporukalla kylpylään tai jotain muuta sellaisia nuorten juttuja 😁
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllähän se nykyaikaista minä minä minä naista ahdistaa kun kaikki ei menekkään hänen ehdoilla häntä varten. Kerro ihan suoraa isovanhemmillesi että et halua olla heidän kanssa tekemisissä niin hekin tietää jättää sinut perinnöttä
Onko se perinnettä jättäminen viimeinen keino uhkailla saada lapsi taipumaan tahtoon vai mikä?
Itse en uhkailulla liikkuisi yhtään mihinkään 😂 Vaikka jäisin perinnöttä!
Tosi syyllistävää tekstiä täällä, ihanin narsisti äitini kirjoittamaa. Jokainen muu on syyllinen, paitsi hän itse. Onneksi ei tarvitse olla tekemisissä.
Itse olen aina mennyt perheineni vanhemmilleni. Myös miehen isää on usein sinne kutsuttu tai sitten ollaan kyläilty myös hänen isällään.
Perheeni jouluperinne onkin siis viettää nimenomaan perhejoulua isovanhempien kanssa. Toivottavasti lapseni jatkavat tätä perinnettä.
Tällä tavalla viettäessä ei kylläkään voi ostaa omaan kotiin ainakaan aitoa kuusta, kun ei mitään jalka vedä vettä tarpeeksi monta päivää varten.
Et ole. Minulla on samanlaiset sukulaiset. Yksi joulu kerroin kaikille, että me halutaan nyt viettää aatto oman perheen kesken. Ai himskatti mikä haloo siitä syntyi. Kaikki soittelivat ja kyselivät, että olenko vihainen heille jostain. Eivät uskoneet, kun sanoin etten jaksa ravata viidessä paikassa joka joulu. En uskaltanut jättää väliin, vaan samalla kaavalla mentiin. Eli jouluravaus jatkuu.
Empatian puutetta monella tässä ketjussa.
On luonnotonta, että nykyaikaan vanhukset elelee erossa jälkeläisistään. Näin ei ole ollut historiassa yleisesti koskaan ennen 1960-luvun lakimuutosta (jolloin loppui lasten velvollisuus elättää vanhoja vanhempiaan)
Kiitos vastauksista, niistä sai paljon ajattelemisen aihetta.
Joku kysyi miksei mummon oma lapsi ole menossa jouluksi. On menossa, eli yksin ei siis missään nimessä joudu olemaan. Muut vieraat ovat vain sellaisia lähellä asuvia (myös oma lapsi eli äitini), että heitä kai pitää itsestäänselvinä vieraina.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Harmittaa jälkeenpäin, jos tämä olisi ollut viimeinen joulu jonkun sukulaisesi seurassa. Tiedän tunteen, minulla ei enää näin reilu nelikymppisenä ole yhtään isovanhempaa eikä omia vanhempia hengissä.
Miksi harmittaa? Mistäs tietää, onko aloittajakaan elossa jouluna. Ties vaikka menehtyy liikenneonnettomuudessa mennessään joulunviettoon.
Monella kolmekymppisellä on jo puoliso. Sillä puolisolla on todennäköisesti kumpikin vanhemmista elossa, ehkä eronneina, ja kummankin vanhemman vanhemmat elossa myös. Sitten on omat vanhemmat ja kummankin vanhemman vanhemmat. Miten ratkaistaan, missä viikonloppuun sijoittuva joulu vietetään? Jos yhdessä paikassa, muut suuttuvat. Jos vartti jokaisessa, kaikki suuttuvat. Siinä on sillä nuorellaparillakin joulumieli ja jaksaminen kaukana.
Puhumattakaan, että kolmelle eri taholle pitäisi mennä, 350-450km kuhunkin eri suuntaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene nyt vielä kun ovat hengissä. Ei tarvi sitten haudalla itkeä kun ei tullut käytyä.
Sitten voikin itse eläkeikässä alkaa viettää sellaisia jouluja mitä itse haluaa. Eihän siihen mene aloittajalla kuin vajaat 40 vuotta.
Tuo sinun kommentti on syyllistämistä pahimmillaan.
se vaan pitää paikkansa. Kaikki säälittelevät yksinäisiä vanhuksia mutta kun voisi jotain itsekin tehdä sen eteen niin siihen se sitten jääkin. Ja neuvotaan muitakin tekemään samoin. Ettäs kehtaatte kaksinaamaiset kakkiaiset.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mene nyt vielä kun ovat hengissä. Ei tarvi sitten haudalla itkeä kun ei tullut käytyä.
Sitten voikin itse eläkeikässä alkaa viettää sellaisia jouluja mitä itse haluaa. Eihän siihen mene aloittajalla kuin vajaat 40 vuotta.
Tuo sinun kommentti on syyllistämistä pahimmillaan.
Paitsi ettää eläkeiässä on joko omat lapset perheineen tulossa täysihoitoon, tai sitten pitää itse mennä koristeeksi lapsen sohvannurkkaan.
Et. Nauti omasta Joulustasi, omalla tavallasi.
Taitaa olla suurin osa kommentoijista perheettömiä ja mitään elämän arvoja vailla olevia. Keskenkasvuisia jotka eivät osaa ajatella kuin itseään.
Minä kyllä halusin lapsettomanakin viettää joulua yhdessä puolisoni kanssa. Oikeastaan ne kahdestaan kotona vietetyt joulut ovat olleet elämäni parhaita.