Kun erosit sairaalloisesta suhteesta, oman hyvinvointisi tähden. Miten sait itsesi olemaan säälimättä toista osapuolta? Vaikeaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä kuuntelen kirjaa ja jäätävä määrä muistoja tulvii mieleen. Ei kuitenkaan ahdista, kai? Syön tosin perunalastuja ja suklaata, lähes ahmien.

Havahduin vain kun tuossa kuuntelin ja prosessoin kaikkia ajatuksia, että samalla yritin keskittyä myös muualle.

Ehkäpä kirjan kuuntelu tältä päivältä jää tähän. Menen iloisempiin aiheisiin ja ajattelen muitakin asioita. Huomaan kyllä, että pienen itkun kirjan alussa vuodatin, jossain vaiheessa oli järkytystä ja vihaa ja nyt olen aivan tunteeton. Kuuntelen vain ja mietin, että kyllä, näin tuo menee. Eikä tunnu missään.

Tiedostan kuitenkin, että tässä vuoden sisään voi tulla ylä ja alamäkeä näiden asioiden parissa kun prosessoin. Tärkeintä kuitenkin on radiohiljaisuus, se on ainoa ehto jonka itselleni olen asettanut.

Ap

Tuo tunteettomuus on tosi tuttua. Oletko käynyt psykiatrilla? Minulla on diagnosoitu traumaperäinen stressihäiriö, ja siihen kuuluu mm. sitä että pystyn vain sulkemaan tunteet pois, ikään kuin katkaisimesta napsauttamalla. Muistan kun luin parisuhteen aikaisia päiväkirjamerkintöjäni joitakin kuukausia eron jälkeen, ja ensin tuli järkytys ja itku. Sitten tuntui kuin eteeni olisi loksahtanut joku suojamuuri ja jatkoin lukemista täysin tunteettomana. Vaikka luin kuinka hirveitä asioita, se ei tuntunut missään. Sekin oli omalla tavallaan järkyttävää.

Mutta tämä on kuulemma aivan tyypillistä traumatisoituneille ihmisille ja mahdollistaa osaltaan suhteessa pysymisen: vaikka edellispäivänä olisi tapahtunut mitä kamaluuksia, sitä vain aloittaa jokaisen päivän ikään kuin puhtaalta pöydältä. Ja juuri niin koin itse asiat parisuhteen aikana.

On kuitenkin viisasta annostella sitä, paljonko jaksat lukea/kuunnella kerrallaan. Minäkin perehdyn näihin raskaisiin asioihin silloin, kun siltä tuntuu. Toisinaan taas kaipaan elämään iloa ja valoa ja luen kevyttä kirjallisuutta ja rupattelen tuntikaupalla puhelimessa ystävien kanssa.

Kiitos tästä kommentista.

En ole käynyt vielä, se on tosin tulossa, jonossa olen ollut jo kuukausia.

Tosiaan tuo tunteettomuus on aika erikoista. Pahan masennuksen ja itseinhon jälkeen mitä suhteen aikana tunsin niin jonain päivänä en enää tuntenut kunnolla. Olen vielä herkkä ihminen, ollut aina, joten se kyllä mietitytti kovasti.

Jossain vaiheessa olin vain niin turta, että ihan sama mitä mies sanoi, haukkui, mitätöi tai muuta, se ei mennyt enää ihon alle samanlailla. Pystyin jopa nauramaan ja täysin sulkemaan silmäni todellisuudelta. Nykyäänkin olen joinakin päivinä hyvin tunteeton, jos muistelen. En vain tunne paljoa.

Se on oikeastaan ihan hyväkin juttu välillä mutta on myös päiviä kun yritän oikein saada yhteyttä johonkin suruun tai vihaan tms, en vain saa.

Saattaa olla tukala olo mutta yhteys on katki enkä vain jaksa sitten edes yrittää.

Luulen, että jossain vaiheessa pato saattaa murtua jos vielä löydän itseni ja oman persoonani. Se jää nähtäväksi miten tämä kaikki muotoutuu eteenpäin.

Tsemppiä sinullekin!

Ap

Veikkaan, että saat saman diagnoosin, kun pääset psykiatrin juttusille - toivottavasti on hyvä psykiatri, niissäkin on eroja. Itse kävin ensin yhdellä, joka ei valitettavasti ymmärtänyt ollenkaan väkivaltaisen suhteen mekanismia, mutta sitten löytyi aivan mahtava psykiatri, joka todellakin tietää mistä on kyse.

Tunteiden ja tunteettomuuden vaihtelu on tuttua itsellenikin. Sekin kuuluu traumatisoitumiseen. Välillä puhun kaikesta kokemastani kuin kuvailisin päivän ruokaostoksia, joskus taas muistojen mukana saattaa nousta myös tunteita pintaan. Suurimmaksi osaksi ne ovat kuitenkin jäässä, etenkin negatiiviset tunteet. Pystyn tuntemaan iloa, mutta etenkään vihaa en vain kykene tuntemaan, joskus pieniä kiukun leimahduksia, mutta nekin lähinnä muihin ihmisiin kohdistuen, jos olen joutunut kokemaan vääryyttä. Enemmän siitäkin tosin tulee vain lamaantunut, lannistunut ja toivoton olo.

Up

Up

Useamman eron kokeneena on helpompi olla säälimättä kun huomaa helpommin millaisia hyväksikäyttäjiä kaikki kumppanit ovat olleet vaikka ovat olleet todella erilaisia ihmisiä

Sääli on sairautta ja empatiasta ei ole mitään käytännön hyötyä. Ole fiksu ja ajattele järjellä äläkä tunteilla