Voi luoja, kun hävettää lapsen kommentti :/

miten kerroit asiasta lapselle? Kai selvitit asian?

Lapsethan kysyy mitä ihmeellisimpiä asioita, joten amputoitu käsi varmasti on pienen mielessä herättänyt kummastusta.

isä tässä taannoin pari päivää sitten selitti pojalle, että katoppa, kun setällä on hieno kulkulaite, kun oli joku " vammainen" sellasessa sähköpyörätuolissa. tuo setä meinasi haljeta ylpeydestä ja esitteli kulkuneuvoaan ja poika katsoi ihailevasti. samaisella reissulla tapasimme isäni tutun sokean miehen, josta isäni kanssa tosi luontevasti lapsille puhui, katsopa kun x-setä on sokea ja selitti " sedälle" että lapset vähän hänen silmiään katsovat ihmeissään. jokunen päivä sitten taasen äitini selitti tosi kivasti pojalle, kun oltiin kaupungilla ja tämä kyseli sedästä, jolla ei ollut toista jalkaa, että setä on ehkä ollut onnettomuudessa, ihan sedän kuullen ja tuo setä sitten alkoikin innoissaan kertoa, kuinka jalan on menettänyt. eli mielestäni olisitte voineet ihan avoimesti vaikka ihmetellä puuttuvaa kättä ja jutella, että joltain puuttuu molemmat kädet tai jalka tai jalat tmstms, muuten ihan samanlaisia ollaan. joku on musta, joku valkoinen yms

kun asian vielä pukee tietynlaiseen asuun tyyliin että niinpä, kato kun tädillä ei ole toista kättä ja silti noin kätevästi pesee tukkaansa. ja tuo kädetön huomaakin olevansa sankari. t. 5

kommentoimaan lapselle ketään ihmistä. Et tekisi sitä, jos vastaasi tulisi jokin " normi-ihminen" . Sitten jos lapsi alkaa jotain kysellä, kannattaa vaan olla asiallinen ja selittää järkevästi. Meillä tuli pyörätuoli vastaan ja 4-vuotias kysyi mikä se on. Sitten selitin ja kysyin sitten vielä siltä pyörätuolissa istuvalta jotakin. En siis kommentoinut kuin jotain eläintarhan asukkia ja jäänyt pällistelemään ja ihastelemaan.



Meillä on tummaihoinen lapsi, ja tiedän vähän siitä, miltä tuntuu, kun ihmiset ääneen kommentoivat, moni tosiaan niin kuin emme olisi itse siinä paikalla ollenkaan.

ja on ihan normaalia lapselle selittää minkälainen maailma on ja minkälaisia erilaiset ihmiset. En ymmärrä miksi erilaisuutta pitäisi hyssytellä. En ole myöskään hiljaa vaikka joku olisi punatukkainen, jos se lasta ihmetyttää. Ei siitä tarvitse yrittää puhua salaa ja hiljaa vaan ihan reippaan kohteliaasti ääneen. Omat sanavalinnat ovat tärkeitä, ettei loukkaa ketään.



On eriasia kun aikuiset puhuvat halveksuen esim. tummaihoisista lapsista. Se ei ole hyvää käytöstä, eikä suotavaa.



Toivottavasti ymmärsitte pointtini, eikä kukaan loukkaannu. En ole itse koskaan oppinut hyssyttelyä ja olen monesti kysynyt esim. liikuntarajoitteisilta tarvitsevatko apua esim. portaikoissa kun muut ihmiset eivät kehtaa kysyä. Aina on apu kelvannut. Kun ottaa ihmisen huomioon ihan itsenään kaikkineen päivineen ei se ole mielestäni loukkaavaa.

Minä olen ottanut sen linjan, että puhun lapselle heti. En tietenkään asianomaisen kuullen, mutta huomautan vain, että tuolla on joku, joka ei näe ja joku jolla on niin kipeät jalat, ettei pysty kävelemään. Ts. osoitan heitä katukuvasta niin paljon kuin vain itse pystyn näkemään.

Tavoitteenani on ollut se, että teen erilaisuudesta niin normaalin ilmiön, että lapset pitävät heitä normaaleina.



Toivottavasti onnistun. Nyt lapset ovat 6 ja 4, eivätkä koskaan osoittele sormilla eivätkä kysele mitään. Kun minä sanon, että katsokaa pyörätuoli, niin he vain vilkaisevat, eivätkä kiinnitä siihen sen enempää huomiota kun sanon, että katsokaa polkupyörä.

tarjotaan niin paljon " erilaista" , ettei se enää ole erilaista. Mutta kuinka opetat lapsesi oikeasti kohtaamaan erilaiset ihmiset?



Vammaisavustajana olen monesti joutunut tilanteeseen, jossa minulle puhutaan ja minun muka pitäisi hoitaa työnantajani asioita, joihin hän on täysin kykenevä, mutta tilansa takia joutuu käyttämään pyörätuolia liikkumiseen. Ihmiset esimerkiksi huutavat sokealle, koska jotenkin luulevat, ettei hän muutoin ymmärrä.



Arkipäivän kohtaaminen on mielestäni tärkeää ja siksi on ihan hyvä, että vaikka kyselee arkisia asioita itsekin häneltä kenestä lapsi on kulloinkin kiinnostunut. Harvemmin ihmiset loukkaantuvat jos ihan suoraan kysyy, että saadaanko vähän kysellä sulta kun pikku Liisa-Kalle tapaa ensikertaa ihmisen joka on pyörätuolissa.

Kuten esimerkiksi että " tuo täti on kehitysvammainen ja siksi noin tuon näköinen" . Jos et tiedä mistä on kyse niin pidä pääsi kiinni.

ei kannata ottaa stressiä tuollaisesta. Lapsesi oli täysin asiallinen ja normaali lapsi mut ehkä sillä naisella oli huono päivä, ei vammaiset ole sen enempää pyhimyksiä kuin muutkaan et jaksaisivat aina hymyillä lapsille ja muille. Jos joku tavalliselta näyttävä ihminen ois mulkoillu jos lapsesi olisi kommentoinut vaikka jotain hänen pyyhkeestään ym. ei sinulla kävisi edes mielessä hävetä.